Miksi vain rikkaat saavat verohelpotuksia?

taaltapesee

Mikä meillä Suomessa mättää, kun vain rikkaille myönnetään verohelpotuksia? Kaikista pahinta on, että rikkaiden verohelpotukset otetaan köyhimpien kansalaisten laihoista rahapusseista.

Esimerkiksi rikkaita suosiva pääomavero puolitettiin Esko Ahon ollessa pääministerinä ja Iiro Viinasen ollessa valtiovarainministerinä 1990-luvulla. Yhteisövero pudotettiin hiljattain 20 prosenttiin.

Nämä valtion menettämät miljardit eurot kiskottiin kaikkein köyhimmiltä kansalaisilta kulutusverojen ( arvonlisäveron ym.) korotuksina.

Sipilän hallitus jatkaa surkean maineen saaneen keskustalaisen Ahon jäljillä inhimillisen oikeustajun tuhoavaa budjettipolitiikkaa. Sellainen peli ei voi jatkua enää kovin kauan edes Suomessa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • GR_kauppalaivastomahti

      Mene Kreikkaan. Laivanvarustajamljardööreillä veroprosentti tasan nolla

    • veroveroveroskatt

      rikkaat jo kaiken aikaa maksavat ihan järjetöntä veroa, palkasta menee jopa yli puolet veroihin. mikäli rikkaita rangaistaan jatkuvilla pääomaverotuksilla monet joilla sitä omaisuutta on mieluummin pesevät kädet suomesta ja valitsevat edullisemman maan asua ja ihan syystäkin. näillä verohelpotuksilla pyritään pitämään ne harvat miljonäärit suomessa, jotta ostovoima ei romahtaisi entisestään.

    • suhdepeliä

      Lama onkin käytännössä tulonjakokriisi. Kun köyhälistöllä ei ole varaa kuluttaa, rikaskin voi vaurastua vain verohelpotuksin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe