Asian Bibi on pakistanilainen kristitty nainen. Hänelle on julistettu Pakistanin oikeudessa kuolemantuomio jumalanpilkasta. Asia Bibi on kuitenkin syytön. 2000-luvulla useita pakistanilaisia kristittyjä on haastettu oikeuteen väitetyistä islaminpilkkatapauksista. Yleensä syytökset ovat tekaistuja.
Asia Bibi on ollut vangittuna jo viiden vuoden ajan. Hän on ollut koko sen ajan eristyssellissä muslimivankien ja jopa vanginvartijoiden väkivaltaisuuden takia. Hänen terveydentilansa on heikko. Hänen perheensä on joutunut piiloutumaan väkivaltaisten uhkausten takia. Jopa Asia Bibin asianajat ja heidän perheensä ovat saaneet tappouhkauksia.
Asia Bibin tapaus on politisoitunut. On pelkona, että hänen vapauttamisensa aiheuttaisi väkivaltaisia levottomuuksia ja jopa salamurhiin. Punjab-osavaltion kuvernööri Salman Taseer ja vähemmistöministeri Shahbaz Bhatti salamurhattiin vuonna 2011 kun he olivat tukeneet Asian Bibiä.
Asia Bibille on viimein määrätty ensimmäinen kuuleminen Pakistanin korkeimmassa oikeudessa. Vetoomus jumalanpilkkatuomion ja sitä seuranneen kuolemantuomion kumoamiseksi kuullaan keskiviikkona 22. heinäkuuta 2015 kello 9 aamupäivällä Lahoressa.
Asian tapaus on aiheuttanut vahvoja reaktioita Pakistanin ääri-islamistien keskuudessa, jotka ovat julistaneet noin 4500 euron tapporahan Asian Bibistä. Vaikka oikeus vapauttaisi Asian, niin hänen henkensä on vaarassa.
http://ihmisoikeus.blogspot.fi/2015/07/pakistanilainen-nainen.html
Tuomittu kuolemaan jumalanpilkasta
ihmisoikeus
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684