Ruuan halpuuttamisen syytä jatkua

Suomessa ruoka on sikamaisen kallista verrattuna muihin EU-maihin. Suomalaiset maksavat heikkolaatuisesta suomalaisesta ruuasta karmeaa ylihintaa.

Onneksi S-ryhmä aloitti tänä vuonna ruuan halpuuttamisen. Tämän trendin on syytä jatkua tulevaisuudessakin.

K-ryhmän Mikko Helander itki viikonlopun Iltalehdessä, että kilpailija toimii väärin. Niinhän se varmaan Helanderin mielestä onkin, kun S- ja K-ryhmän duopoli on purkautumassa.

Saamme kiittää uudesta tilanteesta mm. Lidliä, joka toi aitoa kilpailua myös elintarvikekauppaan. Lidlin tuotteista suurin osa on suomalaista, mutta ei tuollaista törkeällä tavalla ylihinnoiteltua kun K-ryhmässä.
2170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Suomalainen duunari suoltaa sutta ja sekundaa, ei ihme jos ruoka maksaa maltaita.
Yhden suomalaisen duunarin hinnalla saa kolme ahkeraa virolaista töihin ilman Pekkasvapaita ja saikkupäiviä. Laadulla on merkitystä, kun sitä saa vielä halvalla.

Äänestä
  • Huonostipa sinä tunnet suomalaista teollisuutta. Useat firmat ovat siirtämässä tuotantoa takaisin Suomeen, sillä Suomessa työn laatu on korkea.
    Vaikka työn yksikkökustannus saattaa esim. Virossa tai Kauko-Idässä olla alhaisempi, Suomessa aika mene sähläämiseen ja säätämiseen.

    Äänestä

  • Tuletko hommiin noilla ehdoilla .

    Ilmanruokaa.

    Äänestä

  • Kepun kannattajista on noin 90% palkansaajia (duunareita). Eli kepun kannattajatkin siis suoltavat pääsääntöisesti sutta ja sekundaa.

    Äänestä

  • Duunaritqw kirjoitti:

    Tuletko hommiin noilla ehdoilla .

    Ilmanruokaa.

    Ilman muuta, koska aloitetaan? Tottakai olen varautunut omin eväin, koskaan ei tiedä millainen kaltaisesi koijari töitä tarjoaa noilla ehdoilla.
    Ymmärtääkseni sinun tarjoama työ käsittää panttipullojen roudaamista Lidlin myymälään mutta ei minulla mitään Lidliä vastaan ole, sieltä saa hyviä kalapuikkoja edullisesti.

    Äänestä

  • Valveutunut_kuluttaja kirjoitti:

    Ilman muuta, koska aloitetaan? Tottakai olen varautunut omin eväin, koskaan ei tiedä millainen kaltaisesi koijari töitä tarjoaa noilla ehdoilla.
    Ymmärtääkseni sinun tarjoama työ käsittää panttipullojen roudaamista Lidlin myymälään mutta ei minulla mitään Lidliä vastaan ole, sieltä saa hyviä kalapuikkoja edullisesti.

    Saa nähdä, tuleeko teille työsopparia:)

    Äänestä

  • Kepulainen syltää suolta ja paskaa, sen takia ostan ruokani "L I T DL ":tä

    Äänestä

Mistä hemmetistä tulee verbi "halpuuttaa". Sellaista verbiä ei suomen kielessä ole. Halventaa - laskea hintaa ovat oikeita nuotoja monien muiden lisäksi (pudottaa hintaa).

Äänestä
  • Totta. Ei "halpuuttaminen" ole perinteistä suomea. Suomen kieli on kuitenkin siitä hauska, että meillä voi kehitellä uusia sanoja ja leikkiä sanoilla.

    Mainonnassa uusien sanojen keksiminen on nerokasta. Sinullekin tämä sana "halpuuttaminen" on aiheuttanut tunnereaktion.

    Äänestä

  • Hiohihihihiii kirjoitti:

    Totta. Ei "halpuuttaminen" ole perinteistä suomea. Suomen kieli on kuitenkin siitä hauska, että meillä voi kehitellä uusia sanoja ja leikkiä sanoilla.

    Mainonnassa uusien sanojen keksiminen on nerokasta. Sinullekin tämä sana "halpuuttaminen" on aiheuttanut tunnereaktion.

    Varmaankin tarkoituksellisesta tunnereaktion nostattamisesta on kysymys. Ilmaisu "halvensimme hintoja" ei olisi liian tavanomaisena herättänyt huomiota.

    Toisaalta sanassa "halpuuttaa" on sävy, että halventaminen TEETÄTETTIIN S-ryhmän ulkopuolisilla. Ei ollut ihme, että MTK reagoi sanaan.

    Äänestä

Ruuan jälleenmyyjän kate 70% valmistushinnasta.

Osansa vie tietty ns.korkae hygieenialaatu ja erilaiset valvontajärjestelmät joista tulli on ilmeisesti ainoa toimiva.

Kaikki elykeskukset ai huuhaata.

MTK. On vielä kaukana 60 luvulla omissa puheissaan.

Onneksi maassa on jo iso osa tuottajia jotka ymmärtävät miten tuotantoo pyöritetään.

Äänestä

Pahin valtio on USA ja sitten Venäjä ja joku Iran jne.
Suomi ei ole kuitenkaan hyvinvointivaltio.
Määritelmä hyvinvointivaltio ei ole olemassakaan.
Ei edes Ruotsi tai Viro ole hyvinvointivaltio, vaikka esim Ruotsi melko kehittynyt yhteiskunta, jossa jo kauan sitten homot on hyväksytty ihmisinä.
Venäjä hirvee takapajula ja USA hirvee työttömien ja eläkeläisten kiusaajamaa.
Tulisi Jumala lol ja pommittaisi noi maat eh ....mustaa huumoria loppuun.

Äänestä

Terroristijärjestö MTK:n hirmuvallalle on pantava stoppi.

Äänestä
  • Tämä on taivahan tosi.

    Äänestä

  • Isoo-Antti kirjoitti:

    Tämä on taivahan tosi.

    "Tämä on taivahan tosi", sano Isoo-Antti, kun kepuloiset valtaa piti.

    Äänestä

Tavoitteena erinomainen. Suomalaiset maksavat ruuasta ylihintaa.

Äänestä

Eiköhän siinä ruuan hinnassakin ole puolet tai enemmän veroja, joten halpuuttaminen enemmänkin yhteiskunnan tehtäviä.
Osuuskauppakin maksaa veroja 25 prosenttia voitosta ja 33 prosenttia lisää kun rahaa otetaan ulos yrityksestä. Työntekijöitä siellä verotetaan 25 - 35 prosenttia ja nämäkin otetaan alvin lisäksi ruuan hinnasta.
Ruuan hintaan on lisättävä myös tukku muitakin veroja: Sähköveroa, kiinteistöveroa, jäteveroa, polttoaineveroa, autoveroa, vakuutusveroa jne...
Sitten ruuan hintaan on lisättävä : Eläkevakuutusmaksut, sosiaaliturvamaksut, tapaturmavakuutusmaksut, vastuuvakuutusmaksut jne...
Lopuksi tulee vielä monia yhteiskunnan maksuja ja piiloveroja: Viemäri ja vesimaksut, työterveyshuolto, rakennusvalvontamaksut, terveystarkastukset, katumaksut, rakennusvalvonta jne...
Kuluja kyllä riittää näin hienossa yhteiskunnassa ja halpuuttaminen helposti taas lisää työttömiä kortistoon.
Oikea ratkaisu on tehdä hieman enemmän töitä ja vahvistaa Suomen kilpailukykyä, ei yhteiskuntasopimuksia aivan huvikseen puuhata.

Äänestä

Tuottajahintoja on syytä alentaa ja samalla on syytä leikata maataloustukiaisia. Suomessa maataloustukiaiset ovat EU:n avokätisimmät. Suomen maataloustuki on viisinkertainen esim. Saksaan ja Ranskaan verrattuna.

Äänestä
  • Me joudumme maksamaan selvästi muita EU:n jäsenmaita enemmän siitä, että Suomessa säilyy oma maatalous. Sen kertoo tilasto (taulukko 4.5) komission kotisivulla http://ec.europa.eu/competition/state_aid/studies_reports/expenditure.html


    Tässä tilastossa listataan jäsenmaiden omille maanviljelijöilleen omasta budjetistaan maksamat kansalliset tuet. Lista (miljoonaa euroa) omien tukiaistensa maksajista on seuraavanlainen:

    Ranska 1 441

    Suomi 1 195

    Saksa 892

    Italia 833

    Hollanti 697

    Espanja 690

    Puola 681

    Kreikka 414

    Irlanti 379

    Englanti 325

    Romania 260, Unkari 238, Tshekki 20, Itävalta 189, Tanska 92, Belgia 89, Latvia 86, Liettua 86, Slovenia 68, Ruotsi 41, Viro 34, Kypros 22, Luxemburg 22, Bulgaria 19, Slovakia 10, Malta 5 ja Portugali 5.



    Tämä Suomessa näkymättömiin taiottu lista on epämiellyttävä totuus vuonna 1994 epäonnistuneista Suomen jäsenyysneuvotteluista EU:n kanssa. Suomen kakkossija tuolla listalla ja valtaisa maataloustukiaisten omavastuuosuus on osoitus siitä, että muut maat maksattavat maataloutensa tukiaiset EU:n kassasta, mutta Suomi maksaa ne pääosin itse.



    Pieni Suomi maksoi vuonna 2011 kansallista maataloustukea suuren Ranskan jälkeen toiseksi eniten, enemmän kuin suuret Saksa, Italia tai Espanja.



    Suomi on suhteellisesti suurin nettomaksaja, vieläpä ylivoimaisesti suurin. Me maksoimme omasta budjetista 1 195 miljoonaa euroa, kun EU lähetti meille jäsenmaksujemme palautuksena maataloustukea vain 548 miljoonaa ja maatalouden kehittämistukea vain 267 miljoonaa euroa.

    Äänestä

Ahne tuottajaporras pitää edelleen ökykalliita hintoja, vaikka nauttii EU:n korkeimmista maataloustukiaisista.

Äänestä

Suomalaisen+viljelijän+tuotannon+arvosta+yli+60%+on+erilaisia+tukia+!!!Tukien+osuus+on+selkeästi+korkein+EUssa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valveutunut_kuluttaja kirjoitti:

Suomessa ruoka on sikamaisen kallista verrattuna muihin EU-maihin. Suomalaiset maksavat heikkolaatuisesta suomalaisesta ruuasta karmeaa ylihintaa.

Onneksi S-ryhmä aloitti tänä vuonna ruuan halpuuttamisen. Tämän trendin on syytä jatkua tulevaisuudessakin.

K-ryhmän Mikko Helander itki viikonlopun Iltalehdessä, että kilpailija toimii väärin. Niinhän se varmaan Helanderin mielestä onkin, kun S- ja K-ryhmän duopoli on purkautumassa.

Saamme kiittää uudesta tilanteesta mm. Lidliä, joka toi aitoa kilpailua myös elintarvikekauppaan. Lidlin tuotteista suurin osa on suomalaista, mutta ei tuollaista törkeällä tavalla ylihinnoiteltua kun K-ryhmässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu