Onnittelut järjestäjille.
Hämyt alkaa hienoa.
16
132
Vastaukset
- peukkuja
Hyvä että H. kyrö jaksaa yrittää
- tarrava
paska sakki meluaa siellä
- parempiihminen
väärin, paskasakki kuten sinä meluatte täällä!
- Tetriss
Eihän kirjoitetusta sanasta paljon ääntä synny. Tietenkin jos ääneen täytyy lukea mutta siinätapauksessa melusta ei voi syttää kuin itseään.
- MatiasS
Jonnekin umpikorpeen juoppohullut tulisi viedä huutamasta täältä ihmisten ilmoilta, mutta sen vissiin estää luonnonsuojelulaki!
PUMMIT TÖIHIN!!!!- pummittöihin
Jonnekin vetelälle suolle ne kuuluis. Siellä kun vyötäröä myöten kahlaisivat juoppo ni ei housuissa paska ja kusi haisis.
- rappiojussi
Matias on herännyt taas kun kansa jua ja tanssii.
- Vesisadettapovaa
Johonkin hiukan kauemmas asutuksesta tämmöiset melutapahtumat voisi järjestää. Vaikka kuinka olisi persuaatteen mukaista juoda olutta naapuriden silmien alla örveltäen, kannattaisi sittenkin miettiä järjestämispaikkaa paremmin. Minkä mallin lapset ja nuoret saavatkaan huonosti käyttäytyvisti juhlijoista, joita kohtaamasta ei voi välttyä.
Juhlikoon olutpöhnässä, joka tahtoo. Meikä ei tuohon sivistymättömien ulkomaalaisvihamielisten juhlaan jalallaan astu. - paljon.kärsinyt
Ilotulitus!!!!!!!
Joko edellisten vestarien viimeisetkin laskut on saatu maksetuksi? - tykittäjä1
Alkutunnelmia hämyiltä
https://www.youtube.com/watch?v=-HfcakYYaWY - mantelixxx
Hämyfestarit on kerran vuodessa..ei siitä kannata yöuniaan menettää. HYVÄ homma, että tulee elämää tännekin kuppaseen kylään. Näkee tuttuja ja mahtavaa musiikkia. Kannattaa lähteä kauempaakin kattoon menoa täällä Hämylässä! Onnittelut idean keksijöille..tulis vaan hyvät säät bilettää! Hauskaa sinne ollaan menossa pitään ja tuttuja näkemään. Mikä olis paras aika tulla paikalle?
- Seuraillut
Elämää saa olla, mutta ei ole mikään omaperäisen raikas idea kyllkään tuoda kaljapöhnäisiä ihmisiä remuamaan asutuksen keskelle. Jotain omaperäisempää ja edes pikkuisen sivistystä osittavaa voisi toivoa. Se on kuitenkin hyvä, että mukaan ei ole pakko mennä. Vielä, kun persuilla ei ole yksinvaltaa onneksi sentään. Tietäkää:Hämyvestarit on persujen touhua varsin pitkälle. Katsokaapa, keitä siinä on järjestelemässä.
Ja siitä voimmekin jo tietää, miksi mukana ei ole rippuakaan muuta kuin noita aina ja joka paikassa samoja kotimaisia joikujia. Mitään uutta ei haluta eikä uskalleta tarjota.
- BLOODisLIFE
Hämyvestarit on yks mun suosikkifestareista! En itse o nähny siellä yhtään känniörveltäjää ja mä en ainakaan semmonen o! Joku oli kirjottanu risteyksen kohdalle hauskaa vestaria! Mitä muuten tarkottaa se yllätysohjelma?
- hämeenky
roska sakki juopottelee siellä
- kohtuutontakö
On se kumma kun kerran vuodes kyröskosken kuolleelle kylälle saadaan elämää niin heti on kukkatättisedät ja tädit valittamas että melutaan ja juodaan keskiolutta. Keskiolut pois kaupoista ja baareista!
- raikaako
Varmaa tietoa ensivuoden hämyvestareille saapuu tämä cheek, ja toisena päivänä elastinen..kyll räppi raikaa....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1265314Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313782No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452470Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv371812Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241664- 241633
- 411620
- 501598
- 291423
- 141362