Nimimerkki "Ennustajan" hyvä esimerkki HS:n kommenttipalstalla pakkoruotsin mielettömyydestä:
Esimerkiksi Telia-Sonerassa ammattimateriaali on lähes kokonaan englanniksi. On luontevaa käyttää keskustelussa sitä kieltä, millä edessä olevat dokumentitkin on kirjoitettu.
Pakkoruotsi seuranpidon vuoksi on hiukan paksua. Jos joku haluaa sitä oppia, niin siitä vaan, mutta ei pidä vaatia muiltakin samaa.
Kun työ-/tuttavapiiriin ja nykyisin usein perheeseenkin kuuluu useita kansallisuuksia, yhden kielen korostaminen siinä on suorastaan omituista, voisi jopa sanoa neuroottista.
Kansalaisilla pitäisi olla oikeus valita, mitkä kielet ovat oleellisimpia omassa yhteisössä. Pakkokieli on täysivaltaisten ihmisten liiallista holhoamista. Lisäksi se on vahingollista Suomen taloudelle.
Ennustajan hyvä esimerkki:
8520
2
<50
Vastaukset
- nimim.tunnustaja
Kuten Pekka Puska on sen suoraan todennut, alempiin (ja tyhmempiin) sosiaaliluokkiin tehoaa vain pakko. Oli sitten kysymys kielen opiskelusta tai tupakoinnin lopettamisesta.
- bättre_folk
Niin. Suomenkieliset suomalaiset ovat sitä alempaa sosiaaliluokkaa omassa maassaan. Ei uskalleta nousta päättämään omista asioistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760