Hömpän Pömppää Avioliittolaki sano Homo Aamutv:ssä

Miksi-papit-ei-puolusta

Homot eivät saa lapsia, se on fakta, eikä näin ollen heillä ole mitään oikeutta tuhota vuosituhansien perinnettä avioliitosta miehen, naisen ja heistä syntyvän lapsen välisestä biologiaankin perustuvasta yhteydestä.
.
Avioliittolaki on menossa perverssien käyttöön, jonka uhri on avuton lapsi.
.
Samassa lapsen biologiset synnyttäjät sysätään mustaan aukkoon homojen etujen ja seksuaalisen suuntautumisen alttarille.
.
Ylen aamutv todisti jälleen, kuinka narsistisia homot ovat kun setan henkilö oli päästetty studioon päälle puhumaan avioliiton ryöstämiseksi perverssiyden käyttöön.
.
Minun puolestani homot menköön liittoon vaikkapa homoliittoon, kunhan eivät sotkeudu biologisten lasten vanhempien oikeuksien polkemiseen, kuten avioliittoon ja sen ympärillä olevaan lainsäädäntöön.

5

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpöhöpö

      Ottakoot käyttöönsä ne Homoliitto ja Lesboliitto nimitykset noille liitoilleen.
      Että silleen.

    • Kohdunvuokraus

      Saihan julkihoppeli jani toivolakin lapsen, ruskeasta reijästä putkahti kuin pökäle, samanvärinenkin.??

      No oikeesti, Kyllä homot keinon löytää lapsilelun saamiseksi, ainahan rahalla saa jonkun narkkaripimun auttamaan..

    • realismi

      jättäkää homot kirkko rauhaan älkääkä loukatko uskonnonvapautta suomessa?

      • höpöhöpö

        Täytyy ihmetellä tuota Suomen kirkon ja papiston toimintaa asiassa. Eikö niille raamatun sana olekkaan se "Laki ", että Avioliitto on miehen ja naisen liitto.
        Että silleen.


      • pervoliitot_nurin
        höpöhöpö kirjoitti:

        Täytyy ihmetellä tuota Suomen kirkon ja papiston toimintaa asiassa. Eikö niille raamatun sana olekkaan se "Laki ", että Avioliitto on miehen ja naisen liitto.
        Että silleen.

        Samaa trendikkyyttä "papiston" huuhailu kuin lesboilu ja homoilu. On RIENAUSTA puhua "rakkaudesta" noiden muotivinksahtaneiden kohdalka


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe