Miksi käsky maksaa kymmenykset on kasteen edellytyksenä Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon?
Edellytys kasteelle pääsyyn
11
<50
Vastaukset
Kun minut kastettiin en muista että olisi lainkaan puhuttu kymmenyksistä. Kuitenkin vähän ajan päästä kuulin niistä ja minusta oli ihaqn ok että maksan 10% (olin jo aiemmin sitä mieltä että Raamatunmukainen kymmenys oli 10% ja ihmettelin että luterilainen kirkko ei kerännyt kymmenyksiä sillä tuo kymmenyshän kerätään/kerättiin Herralle.) Minulle ei siinämielessä ollut 10% maksamisessa mitään epäselvää; Herra oli ennenkin vaatinut 10% nyt se ja sayy siihen oli nähtävästi unohtunut.
Lisäksi on 10 maksu ainakin joskus uskonkoetuskivi. On monia tosikertomuksia joissa joku on maksanut viimeiset pennosensa kymmenyksiin ja saanut sylin täydeltä siunauksia sen jälkeen. Kuten allekirjoittaneelle on käynyt. Aivan ihmeellisesti taivaan portit ovat avautuneet ja ruokaa tai rahaa on ilmestynyt aivan riittämiin koko perheelle.
Minulla on vain hyviä kokemuksia kymmenysten maksusta.
Laitoin kysymyksen eteenpäin Fair Mormonin ihmisille jotka ovat aktiivisia jäseniä ja jotkut ovat toimineet/toimivat vaarnanjophtajina,Alkeisyhdistyksessä, Apparissa, Piispoina, nuorten miesten johtajistoa, institutin opettajia, tiedemiehiä ym, ym
Sellaisille, jotka ymmärtävät todellisen Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ei tuota vaikeuksia ymmärtää kymmenysten lakia. Minulle itselleni tuottaa vaikeuksia ymmärtää miksi joku ei niitä haluaisi maksaa.- kaksipisteto
Kuka tuo sinun Herrasi on?Israelin jumala = jahve vaati israelilaisilta Israelin maan sadosta kymmenyksen pappien ja temppelin ylläpitoon -ei enää, koska ei ole temppeliä ja papeilla jotka olivat tietyn suvun jäseniä ja toimivat uhrikultin ylläpidossa, on nyt velvollisuus hankkia itse oma ylläpitonsa.
Temppeli tai sen ylläpito ei koskaan koskenut minkään muun uskonnon edustajia eikä Ut säädä mitään kymmenyslakia ei- juutalaisille.
Minun on vaikea ymmärtää polyteistista uskontoa joka ottaa tapoja monoteistiselta uskonnolta, tavoilla oli tarve omana aikanaan eivät ne olleet sirkusta. Toistaiseksi vastauksena on tullut ainoastaan että niiden maksu on vapaaehtoista! Joten tästä käsittäisin että se ei saa olla este kasteelle pääsyyn. Toisaalta kymmenysten maksamisen ymmärtäminen osoittaa että ymmärtää vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen Kirkon perusasiat.
- samarin
nenada kirjoitti:
Toistaiseksi vastauksena on tullut ainoastaan että niiden maksu on vapaaehtoista! Joten tästä käsittäisin että se ei saa olla este kasteelle pääsyyn. Toisaalta kymmenysten maksamisen ymmärtäminen osoittaa että ymmärtää vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen Kirkon perusasiat.
Tämän lähkärioppaan mukaan olisi juurikin maksaminen edellytyksenä. Ehkä sitä ei kuitenkaan kirjaimellisesti vaadita tekemään vaan vain hyväksymään periaatteena vaikka sanamuoto viittaisi maksun toteuttamiseen?
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/36954_fin.pdf?lang=fin samarin kirjoitti:
Tämän lähkärioppaan mukaan olisi juurikin maksaminen edellytyksenä. Ehkä sitä ei kuitenkaan kirjaimellisesti vaadita tekemään vaan vain hyväksymään periaatteena vaikka sanamuoto viittaisi maksun toteuttamiseen?
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/36954_fin.pdf?lang=finEn nyt jaksa kaluta läpi tuota. Sanotaanko siinä nimenomaan että ei saa kastaa jos ei maksa? Näin ymmärsin kirjoituksestasi aiemmin. Maksaminen on todella vapaaehtoista eikä ketään poisteta kirkon kirjoista maksamatta jättämisen takia. Ainoastaan maksamatta jättämisen seurauksena saattaa olla että ao ei saa mennä Temppeliin.
samarin kirjoitti:
Tämän lähkärioppaan mukaan olisi juurikin maksaminen edellytyksenä. Ehkä sitä ei kuitenkaan kirjaimellisesti vaadita tekemään vaan vain hyväksymään periaatteena vaikka sanamuoto viittaisi maksun toteuttamiseen?
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/36954_fin.pdf?lang=finMuuten usein kuulen ihmisten sanovan että kirkko valehteli heille. Ensinnäkin kirkko ei puhu. Toiseksi ei kaikki kirkonjäsenet tiedä kaikkia asioita ja sinulle ei ole valehdeltu, vaan sinulle on annettu väärä vastaus, koska se joka vastasi ei tiedä asiaa paremmin.
samarin kirjoitti:
Tämän lähkärioppaan mukaan olisi juurikin maksaminen edellytyksenä. Ehkä sitä ei kuitenkaan kirjaimellisesti vaadita tekemään vaan vain hyväksymään periaatteena vaikka sanamuoto viittaisi maksun toteuttamiseen?
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/36954_fin.pdf?lang=finNo sattuipa silmiin vikalt asivulta. Ensinnäkin ei koskaan tulisi ottaa kymmenyksiä ei kirkon jäseniltä! Tämä voi olla myös vanha lappunen ja sen käännös saattaa olla harhaajohtava. Ilmiselvä virhe todellakin.
- Säästöönsatanen
Kiinalaisten uskonnossa on myös tapana polttaa rahaa tulessa jumalalle osoitettuna uhrina. Kiinalaiset vain ovat niin käytännöllisiä ja järkeviä, että he tekevät leikkirahaa tähän tarkoitukseen. Kuka sitä aitoja seteleitä menisi tuleen heittämään! Ajatushan on tärkein, ei rahan määrä.
Samalla periaatteellahan mormonienkin jumaluuden tulisi toimia: annetaan mitä annetaan ja sanotaan lahjaa kymmenyksiksi. Tuskin mormonijumaluus paneutuu ihmisten veroilmoituksiin ja palkkapusseihin. Jos niin tekee, tietää myös, mihin kaikkeen pienen palkan tulisi riittää. Jumala ei voi olla ahne.
- Visukinttu
Kymmenykset ovat hyvä business. Rahaa kirkolla on niin paljon, että liikevaihdoltaan sijoittuisi 200 suurimman yrityksen joukkoon yhdysvalloissa.
Kun liittovaltio alkoi avoimen rasismin vuoksi puuttua kirkon tulojen verovapauteen sai "elävä profeetta" hämmentävän samanaikaisesti ilmoituksen siitä, että myös musta kelpaa papiksi.
Ilman tätä ilmoitusta kirkko olisi joutunut maksamaan verot kymmenyksistä.
Itse olen niin saita, että en missään tapauksessa maksaisi millekkään ihmisten keksimälle (tämä uskonto on smithin keksimä) uskonnolle kymmenyksiä.
Katolisuus on ollut kristinuskon alusta yksi ja sama uskonto, ortodoksisuus vähän nuorempi, protestanttisuuskin satoja vuosia vanha uskonto.
Mormonit ovat parisataa vuotta vanha keksimällä keksitty lahkolaisuus jolle ei kannata maksaa euroakaan rahaa.- Selkeyttä
Kukaan ei ylellisyydessä kymmenysten varassa. Kirkko rakentaa mm. temppeleitä, joita onkin saatu uskollisten kymmenysten maksajien ansiosta paljon. Eri puolilla maailmaa on 152 temppeliä joko toiminnassa tai rakenteilla tai ilmoitettu rakennettavaksi. Suomeenkin saatiin temppeli, jonka rakennuskustannuksiin eivät suomalaisten lahjoitukset olisi riittäneet.
http://www.mormonienuutishuone.fi/artikkelit/temppelit - kaksipisteto
Selkeyttä kirjoitti:
Kukaan ei ylellisyydessä kymmenysten varassa. Kirkko rakentaa mm. temppeleitä, joita onkin saatu uskollisten kymmenysten maksajien ansiosta paljon. Eri puolilla maailmaa on 152 temppeliä joko toiminnassa tai rakenteilla tai ilmoitettu rakennettavaksi. Suomeenkin saatiin temppeli, jonka rakennuskustannuksiin eivät suomalaisten lahjoitukset olisi riittäneet.
http://www.mormonienuutishuone.fi/artikkelit/temppelitKirkonne on äkyrikas .
http://investigations.nbcnews.com/_news/2012/08/13/13262285-mormon-church-earns-7-billion-a-year-from-tithing-analysis-indicates
Kirkon johdon vaatimaton elämä ei kovinkaan apostollista, kyllä autot kuljettajineen, upeat risedenssit, palveluskunta ym on luksusta.
vaikea ymmärtää miksi ainainen salakähmäisyys koska vaikka kirkko yrittää salata apostolien ynnä muiden etuja, ei niitä ole vaikea saada selville :
http://www.dovesandserpents.org/wp/2013/01/how-much-does-a-mormon-apostle-make/
http://www.dovesandserpents.org/wp/2013/01/how-much-does-a-mormon-apostle-make/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057