Vielä eilen vai oliko toissapäivänä se oli? Ja muistaakseni jotakin rapeat 1700 nimeä siellä oli, jonkun Loikkasen aloitteesta. Onko se jossain enkä löydä vaan, vai mistä kyse?
Suomihan on itsenäinen valtio eikä sen kannata kuulua sotilaalisiin ja väkivaltaa lietsoviin liittoihin. Missä siis pelkkää itsenäistä Suomea kannattava aloite?
Jumala muuten on tuominnut väkivallan. Jumala lähettää rangaistuksensa niille, jotka eivät häntä usko. Ei ainoastaan väkivalta, huoruus ja petos ole tuomittavaa, vaan myös ahneus ja ylpeys. Likaiset maailmanlopun synnit on lueteltavissa Nooan ajan sekä Sodoman ja Gomorran ajan synteinä.
Lopun aikojen vainoajat tekevät syntiä. On heitä, jotka kyttäävät ja ilmiantavat toisia vaivaan. Pedon joukot kokoovat sotaan, jossa tapetaan paljon ihmisiä.
Mitä syntejä on nähtävissä? Esimerkiksi Afrikassa on paljon tappamista ja väkivaltaa, raiskaamista ja siten aidsin levittämistä. Jumala ei käskenyt tuohon. Jumala käski viljellä ja varjella maata. Missä ovat viljelijät ja maan varjelijat. Mitä teki Nato Afganistanissa? Pilasi maaperän. Ei Jumala käskenyt siihen. Mitä tekevät monet ahneet pidättäessään työmiehen palkan tai sortaessaan köyhempiä ja ottaessaan maata ja jakaessaan sen mieleisilleen? Sellaiseen riistoon Jumala ei käskenyt. Mutta lopun aikojen petollinen johtaja riistää ja tallaa maata sekä jakaa sitä sellaisille hallittavaksi, joille haluaa, toisin sanoen mieleisilleen. Tätä ei Jumala käskenyt.
Mitä tekee sitten epäuskon lapsi, joka on sortunut syntiin? Hän vainoaa ja jahtaa Jumalan lapsia sekä samalla toteuttaa lopun aikojen hirmuvaltaa. Hän kenties pelkurina vainoaa tai kokee siinä hommassaan sadistista mielihyvää.
Mitä kannattaa tehdä?
Kannattaa tehdä parannus.
Missä Nato-jäsenyyttä vastustava kansalaisaloite?
4
<50
Vastaukset
- venäjäänkaikki
Vasemmistolaiset Natoa vastustavat ja toivovat Suomen liittyvän venäjään, onhan se huomattu trolliarmeijastakin.
- eiautomaattisesti
Sitä ei tarvitse kumartaa toiseenkaan suuntaan! Sitä ei tarvitse Venäjää automaattisesti kannattaa, jos vastustaa Nato-liittoumaa! Näin se vain on. Ei tarvitse automaattisesti tykätä suklaajäätelöstä, jos ei tykkää vaniljajädestä. Näin se vain on.
Ei tarvitse automaattisesti kannattaa toisen vastustajaa! - miettikäätätä
Lisään vielä, että mikä tässä on, ettei tästä aiheesta voi kuumenematta keskustella? Pystyyhän säistäkin keskustelemaan. Ihan hillitysti ja rauhallisesti voi elää ilman, että kannattelee sotilasliittoumia.
No, mikä on sitten sotilasliittouma? Sellainen liittouma, joka on massiivisesti varustettu sotilaallisilla ja erittäin tappavilla aseilla. Eihän muuten Davidkaan ollut massiivivarustettu Goljatia vastaan. Pienikokoinen vastaan suurikokoinen. Ei tarvitse pullistella eikä näytellä tälle maailmalle. Tarvitsee yrittää rauhaa rakentaa. Jos taas pullistelee ja pitää aggressiota yllä, niin yleensä sellaisen kimppuun löytääkin joku aggressiivinen, eli sellainen saa kyllä aggressiivista seuraa. Toisaalta on sellaisia, jotka katsovat kierrellen, josko hyökkäis ja varastais toiselta jotakin. Tällainen saattaa hyökätä heiveröisen kimppuun, mutta on tasavertaistensa suhteen pelkuri. Miksihän?
Jos tätä lukee joku sellainen, menköön kysymään peilin edessä asiaa. Kysy itseltäsi, miksi teet sitä, mitä teet! - miettikäätätä
Se, millä sanoin David tuli Goljatia vastaan, kertoo luottamuksesta. Davidhan tuli Herran Sebaotin nimeen. Jos on pannut perustansa sotilasliittoumiin, vaikka pitäisi turvata Jumalaan, on laittanut turvansa tämän maailman voimiin. Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa. Sellaisen ei tarvitse pelätä sitä, joka ruumiin tappaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762284Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391809Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141596Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371308Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631305Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191113Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631058- 621018
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108743