Varakkaiden jälkikasvu on ongelma!

kohtalonaomatvanhemmat

Varakkaiden pröystäilevä jälkikasvu aiheuttaa kateellisuutta ja riitoja pienituloisissa perheissä. Nuoret jotka kaikki ovat kehityksessään egoistisia, vaativat pienituloisilta vanhemmiltaan samanlaista ylellistä elämäntyyliä mitä he näkevät varakkaiden ikätovereidensa viettävän.
Varakkaiden lapsilisät sijoitetaan hyvin tuottaviin osakkeisiin tai tallennetaan korkeakorkoisille tileille. Näillä rahoilla hankitaan sitten se oma opiskelukämppä tai ostetaan ensiasunto, maksetaan ajokortti ja ostetaan se ensimmäinen auto.
Varakkaiden lapset käyttävät useinkin opintolainansa matkustelemiseen, kielikursseihin ja vaihto-oppilasvuosiin. Myös mahdollisuudet harrastaa kalliita harrastuksia ja mahdollisuudet jatko-opiskeluihin pääsemiseen ovat paremmat kymmeniä tuhansia maksavien pääsykoevalmennuskurssien myötä. Varakkaiden perheiden nuoret parveilevat muotiliikkeissä, hankkivat merkkivaatteita, ostavat viimeisintä teknologiaa, käyvät lattekahviloissa, brunsseilla ja viinilasillisilla vapaa-aikoinaan. He suunnittelevat lähtevänsä opiskelemaan johonkin huippuyliopistoon Jenkeissä tai muualla. Nämä nuoret elävät täysin erilaisessa maailmassa kuin pienituloisista perheistä tulevat ikätoverinsa. Turhautunut nuori syyttää vanhempiaan, vanhemmat syyllistyvät ja näin jatketaan sukupolvesta toiseen. Omaisuudet kumuloituvat ja sosio-ekonominen perimä jatkuu.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        179
        2339
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        41
        1822
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        14
        1646
      4. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        66
        1346
      5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        239
        1332
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        19
        1126
      7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        64
        1076
      8. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        62
        1034
      9. Wau mikä kroppa Sofialla

        Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        766
      10. Asiat oikeisiin mittoihin

        Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
        Kauhava
        46
        709
      Aihe