Työttömän on oltava valmis tekemän töitä tappiolla

RahaEiSaaVaikuttaaAsiaan

Periaate on, että työnteko on aina parempi vaihtoehto työttömyydelle, vaikka työtä tehdessä jäisikin tappiolle esim. matkakulujen takia. Ideahan tässä on se, että aina kun työtön hakee töihin, on tarvittaessa aloitettava "pohjalta" ja ponnistettava ylöspäin kohti parempipalkkaista työtä. Työttömän työmarkkinakelpoisuus ei vielä riitä hyväpalkkaisiin hommiin, mutta kun aikansa tekee näitä heikommin palkattuja töitä, niin työmarkkinakelpoisuus kasvaa ja noustaan arvoasteikossa ylöspäin. Työntekoa varten on oltava valmis ottamaan pankista lainaa.

Tämähän on ihan arkipäivää yrittäjyydessä, koska yritys ei aina voi tehdä voittoa vaan on myös vuosia jolloin yrittäjä ottaa pahasti takkiin. Tällöin yrittäjä joutuu myymään tai muulla tavalla realisoimaan omaisuuttaan kattaakseen tappiot. Täten myös työssäkäyvän on oltava valmis siihen, ettei työnteko aina tuota voittoa. Työstä saa kuitenkin aina arvokasta työkokemusta ja työelämätaitoa, jota työttömänä ei saa.

Rohkeasti siis hakemaan niitä matalapalkkatöitä, työttömät! Ja katse ylöspäin!

22

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MAHTAVAA
      • Mikä.Ihmeeen.Sankari

        Tuolla akallahan on asunto siellä työpaikkansa lähellä. Kaikilleko pitäisi antaa mitali jotka viettävät työviikon kaukana vakioasunnostaan?


      • LUKUTAITO_HÄ
        Mikä.Ihmeeen.Sankari kirjoitti:

        Tuolla akallahan on asunto siellä työpaikkansa lähellä. Kaikilleko pitäisi antaa mitali jotka viettävät työviikon kaukana vakioasunnostaan?

        Puhe oli siitä, että valitsee työnteon työttömyyden sijaan silloinkin, kun se on taloudellisesti kannattamatonta!!!


      • monille.ei.evaihtoehtoa
        LUKUTAITO_HÄ kirjoitti:

        Puhe oli siitä, että valitsee työnteon työttömyyden sijaan silloinkin, kun se on taloudellisesti kannattamatonta!!!

        Mutta entä jos sillä palkalle ei elä? Pitääkö ottaa lainaa elääkseen? Pikavippejä, kun pankki ei lainaa myönnä?


      • on_lukutaitoa
        LUKUTAITO_HÄ kirjoitti:

        Puhe oli siitä, että valitsee työnteon työttömyyden sijaan silloinkin, kun se on taloudellisesti kannattamatonta!!!

        Kyllä tuossa Iltalehden otsikossa annettiin ymmärtää että sillä olisi 300 kilometrin työmatka yhteen suuntaan.


    • eimeetasan

      " myös vuosia jolloin yrittäjä ottaa pahasti takkiin. Tällöin yrittäjä joutuu myymään tai muulla tavalla realisoimaan omaisuuttaan kattaakseen tappiot. " ...mutta on myös vuosia, kun yritys tuottaa älyttömiä voittoja, mutta työntekijät eivät näistä rikastu...

    • nfnfnfnfnfnfl

      ei vaan nimenomaan mitään paskaduunia ei kannata ottaa. sitten kun haet oikeaa alasi työtä, cv:ssä ei näytä kovin hyvältä jos olet pari vuotta luutunnut lattioita. haastattelija miettii väkisinkin mikä tyypissä on vikana.
      mieluummin niin että cv:ssä on parin vuoden aukko ja sanot sen ajan hoitaneesi lapsia kotona. siitä saa sentään arvostusta.

    • lisäähyviäideoita

      Juhannus pitäisi muuttaa virallisesti Spartacusin päiväksi, koska Johannes Kastaja ei tehnyt mitään hyödyllistä. Spartacus sen sijaan surmasi roomalaisia orjanomistajia tuhatmäärin ja hänestä voimme ottaa oppia tänä päivänäkin.

    • MrJuha82outolintu

      Hyvä asia, ku aloittaja tässä ei sortunu kiusaamiseen työttömiä kohtaan.
      Hekin ovat silti ihmisiä nimittäin ja ansaitsevat jonkun toimeentulotuen kuitenki.

      Itse olen työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta teen isukin kanssa yhtä pientä hommaa.
      joku sano, ettei mun pidä tehä mitään työtä, koska oon eläkkeellä.
      Oon eri mieltä.
      Sano se tyyppi, että kuulemma vien työn joltain työttömältä työnhakijalta.
      Hahhah.
      Mä saan tehä töitä, jos pystyn ja haluun.

      • ghkfrt

        "Hyvä asia, ku aloittaja tässä ei sortunu kiusaamiseen työttömiä kohtaan."

        No jos ei suoranaisesti kiusaamista niin ainakin puhdasta vittuilua on tuo aloittajan "Työttömän työmarkkinakelpoisuus ei vielä riitä hyväpalkkaisiin hommiin" -toteama.


      • kakkua

        nyhän moraallinen tuomio kärsitään siviilissä työttömänä ollessaan joka kuuluisi rikoksen tehneelle vankille.


    • hamarapuolella

      Työmarkkinatuki asumistuki ei riitä edes asumiseen ja vaatteisiin tinkimättä ravinnosta. Ilman kunnon ravintoa ei jaksa risusavotassa ja ilman rahaa ei ole varaa matkustaa työmaalle. Minulla on kokemusta työelämästä ja työttömänkin elämästä riittävästi tällätäkseni pakkohommia ehdottelevia räkänokkia hamarapuolella.

    • vähän.asiaa.aiheesta

      Aloittajalla on nyt joku kummallinen asenne tähän työttömyyden hoitoon. Hän vertaa yrittäjää ja työtöntä toisiinsa. Työttömän pitäisi tehdä töitä tappiolla odotettavan paremman työpaikan toivossa. Jos sellainen jostain joskus sattuu vastaan tulemaan voi sitten saada tappiot takaisin, ymmärtäisin näin aloittajan ajattelevan. Näin ei kuitenkaan työntekijälle koskaan käy. Yrittäjällä sen sijaan alku on usein hankalaa eikä käteen juuri mitään jää. Tilanne korjaantuu kun yritys vakiintuu markkinoille ja tulee tunnetuksi. Tällöin yrittäjän tulot voivat nousta monikymmenkertaisiksi alkutilanteeseen nähden. Tällaista ei voi työntekijä odottaa omassa tilanteessaan. Siksi juuri puhutaan siitä yrittäjän riskistä.

      Olen itse ollut joskus aiemmin yrittäjän puoliso joka hoiteli ne paperihommat kotitöiden ja lastenhoidon ohessa. Yrittäminen on siis varsin tuttua sinänsä. Ei ole mitään helppoa ja töitä saa tehdä niin paljon kuin vaan jaksaa. Poikkeuksiakin toki on. Pidän itseäni ahkerana ja osaavana. Sitoudun työhöni ja haluan tehdä sen mahdollisimman hyvin. Nyt kuitenkin olen työtön enkä ole saanut sinnikkäästä hakemisesta huolimatta töitä. Ikää on yli 50 v. joten.. En millään muotoa voi allekirjoittaa noita aloittajan pähkäilyjä. Kaikkiin paikkoihin hakemuksia on 100-500 per paikka. Jokainen ymmärtää että vaikeaa on varsinkin kun se ikäkin alkaa siellä työnantajapäässä pelottamaan. Uudelleenkoulutus? Olen miettinyt kyllä mutta alan valinta onkin sitten tosi kimurantti tämän alati kiihtyvän rakennemuutoksen takia josta olen kiusallisen tietoinen. Onko järkeä kouluttautua kun valmistumisvaiheessa huomaa että työpaikat tältä alalta menivätkin roboteille, digitalisoitumiseen jne.

      Olen huomannut, että silloin kun on paljon työttömyyttä palkataan niitä tuttuja ja tutun tuttuja töihin aivan kuin niissä työttömissä olisi pelkkiä kelvottomia hakijoita. Totuus kuitenkin on, että nämä tutut ja puolitutut ovat monesti vain keskitasoa. Kun käytetään tätä verkostointikikkailua niin sitähän osaavat hyödyntää tietyntyyppiset ihmiset. Tekevät vain pakolliset ja senkin keskinkertaisesti mutta ilmeisesti se riittää hyvin. Suomessa ei muutoinkaan pidä olla liian hyvä työntekijä, muut työntekijät alkavat oireilla ikävästi. Alkaa kadehtiminen ja oman työpaikan menetyksen pelko. On varmaankin parempi että otetaan keskinkertaisuuksia jotka ovat vain tekevinään. Tosiasiassa kuitenkin juuri suuren työttömyyden aikana työttömissä on aivan huippuosaajia jotka peittoaisivat ne tutut ja puolitutut mennen tullen.

      • ByroB

        Olen samoilla linjoilla kanssasi. Aloittaja pitää kaikkia työttömiä ammattitaidottomina eikä ymmärrä, ett nyt on tohtoreitakin ja todella ammattitaitoisia ihmisiä työttömänä. Voihan sitä opintolainaa ottaa, jos opiskelee lääkäriksi ja työvuosia on jäljellä 20-40v. Ajattelen kyllä parantaa osaamistani, mutten ole kiinnostunut opintolainasta 50v iässä, kosken tiedä työllistynkö koskaan. Ja se digitalisaatio ym automaatio taitaa olla aloittajalle tuntematon juttu?


    • Vitun-paskaa

      Jos joku osaisi kertoa, että miten sellaista työtä voi tehdä jota ei ole olemassakaan. Tässä maassa on pula työstä eikä sen tekijöistä. Pysytään asiassa.

      • hamarapuolella

        Työtä riittää kyllä kaikille, jos työt halutaan jakaa tasaisesti. Paljon on myös töitä, mistä kukaan ei halua maksaa. Koko Suomen työelämä tukibyrokratioineen pitäisi purkaa ja järjestellä uudelleen alusta.


    • näinonnäkkileipä

      Tarkoitat varmaan että työttömän on oltava valmis tekemään töitä peruspäivärahalla ja 9 euron ylläpitokorvauksella? Koska sitähän se nykyään on. Ei työttömiä palkata edes minimipalkalla töihin, ne työt vie virolaiset sun muut mamut. Työttömät lähtevät 9 euron orjatöihin!

      • hamarapuolella

        Perään ansiotöiden uusjakoa kaikkien kesken. Siitä ei tule mitään, ellei työehtosopimuksia sorvata uusiksi. Myös yritystuet, sosiaaliturva ja verotus on uusittava. Yhteiskunta on rakennettava uudestaan tasa-arvoisemmaksi ennen kuin ajaudumme sekasortoon.
        Muutos tulee väkisin, jos päättäjät eivät toimi nopeasti. Hyötyvän eliitin on turha kuvitella pääsevänsä mullistusta pakoon, sillä maailmasta ei löydy enää pakopaikkoja isollakaan rahalla.


    • uususkonnollista

      Työ on niin yliarvostettua, kuten suuntautuneisuus.

    • Vain485ekuussa

      Juuri äsken joku kertoi Ylen tv uutisissa että joutuu pendelöimään pitkän matkan töihin, josta syystä jää tappiolle kun vertaa mitä anssilla ollessa saisi.

      Aivan eri asia on jos joku saa anssia 4000 e/kk ja palkka 4500 e/kk josta kulujen jälkeen saa sen 3900 e/kk käteen.

      Kun se että 485 e/kk toimeentulotukena saava joutuu tuostakin minimistä tinkimään.

      Nimittäin "kuntouttavaan" ORJAtyöpalveluun joutuu menemään pelkällä toimeentulotuella!

    • Olinhan minäkin 1990-luvulla jo sellaisessa ns. harjoittelupaikassa, joissa varmaan tappiolla olin, koska ansiosidonnainenkin olisi ollut vähän parempi. Toisaalta olin omaehtoisessa koulutuksessakin, jossa kadotin koko ansiosidonnaisen...

    • Lusmuttöihin

      "Työn vastaanottamista pitää suosia, työn tuottamista pitää suosia. Työmarkkinoille tarvitaan joustoa ja paikallista sopimista."

      Tämähän kuulostaa ihan EK:n Jyri Häkämieheltä.

      "Ei kun Häkämies kuulostaa minulta", Soini naurahtaa.

      Yleisiä palkkojen leikkauksia Soini ei kannata.

      "Pitäisi silti voida paikallisesti sopia palkkojen leikkaamisesta, jos firma uhkaa muuten mennä nurin."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyssäriä pukkaa nyt

      Mikä on kaivattusi nimi?
      Ikävä
      95
      2072
    2. Nainen, minne tahtoisit muuttaa kanssani

      Jos meistä tulisi pari?
      Ikävä
      174
      1400
    3. Oudolta tuntuu

      Kun on joku joka välittää oikeasti täälläkin.
      Ikävä
      166
      1293
    4. Ikävintä on kokea

      Kun toinen lähestyy niin sitä itse vetäytyy. Sitten kun itse lähestyy niin toinen vetäytyy. Vähänkuin magneetit jotka hylkivät toisiaan ja sitä ei ede
      Ikävä
      80
      1107
    5. Sara ja Pyry eronneet?

      Pitääkö huhu paikkansa, tietääkö kukaan?Joku kertoi, että olivat tapelleet rajusti Emma gaalan jälkeen ja sen jälkeen Sara poisti Instatililtään kaikk
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      951
    6. Unelmoitko asunnosta lämpimässä? Haluaisitko muuttaa Suomesta esim. Espanjaan?

      Kiinnostaisiko sinua muuttaa pois Suomesta lämpimään? Jos kiinnostaisi, niin muuttaisitko vain talviajaksi vai koko vuodeksi ja millaisia kriteerejä s
      Maailman menoa
      70
      832
    7. Miksi ihmiset ilkeilevät toisilleen anonyymisti?

      Ikuisuusaihe, tavallaan, mutta jäin tuota pohtimaan männä yönä. Miksi pitää olla ilkeä mm. palstalla anonyymisti? Miksei voi vain todeta, että olen er
      Sinkut
      157
      760
    8. Sen takia sanoin sen

      Että et ottaisi itseesi kun ei ole tarkoitus sinua loukata. Me vain heijastellaan toistemme kipukohtia ja se tuntuu ikävälle.
      Ikävä
      100
      714
    9. Millaisista tuoksuista miehet pitää?

      Tuli tuosta yhdestä aloituksesta mieleen tälläinen. Eli millainen tuoksu saa miehet sekaisin? Onko se karkkikaupan tuoksu, kukkainen tuoksu,mausteinen
      Ikävä
      90
      675
    Aihe