Pieni venäläiskylä Ukrainan rajalla kuhisee sotilaita – Venäjä ei enää edes yritä peitellä
New York Times kertoo Ukrainan rajan liepeillä keskellä maaseutua sijaitsevasta venäläiskylästä, joka on kokenut melkoisen muodonmuutoksen viime aikoina.
Pieni Golovinkan kylä Venäjällä on aiemmin tunnettu hiljaisena ja tunnelmallisena kesänviettopaikkana, mutta nyt se suorastaan kuhisee sotilaita ja raskasta aseistusta. Asiasta kertoo New York Times verkkosivuillaan.
Paikallinen maitotilallinen Anatoli muistaa, kuinka yhtenä aamuna viime keväänä rauha rikkoutui, kun kyläläiset kuulivat läheisestä Kuzminkan sotilastukikohdasta räjähdyksen äänen ja näkivät venäläissotilaiden juoksevan peltoja pitkin pakoon. Ilmaan nousi massiivinen savupilvi.
Osa sotilaista juoksi pelloilla pelkissä alusvaatteissa ja heilutti villisti käsiään.
– Pelastakaa itsenne keinolla millä hyvänsä, sotilaiden kuultiin huutavan.
Paniikissa olleita sotilaita vastaan ei hyökätty, vaan he pakenivat ammusvaraston räjähdysmäistä paloa. Pako tallentui videolle, joka julkaistiin myöhemmin YouTubessa.
– He luulivat, että kaikki räjähtäisi. Se näkyisi avaruuteen asti, joten mitään salattavaa ei ollut. He halusivat saada ihmiset turvaan, Novaja Gazetan toimittaja Viktoria Makarenko sanoo.
Armeija tiedotti, että palon aiheutti oikosulku panssaroidussa ajoneuvossa. Viranomaiset sulkivat varmuuden vuoksi läheisen valtatien, ja lisäksi kolme kylää evakuoitiin.
Onnettomuus ei vaatinut kuolonuhreja, mutta kuusi sotilasta loukkaantui ja 30 sotilasajoneuvoa tuhoutui.
Vuosi Itä-Ukrainan taistelujen alkamisen jälkeen Venäjä on suurilta osin luopunut yrityksistään peitellä toimintaansa tukikohdassa. Ukrainan ja länsimaiden hallitusten mukaan venäläissotilaat ja -aseet kulkevat sota-alueelle juuri Kuzminkan kautta.
Yhdysvallat on julkaissut satelliittikuvia haupitseista rajan tuntumassa ja sen jälkeen rajan toiselta puolen. Eurooppalaiset tarkkailijat puolestaan kertovat nähneensä todistusaineistoa raskaiden aseiden siirtymisestä rajan yli Ukrainaan.
Viime vuonna Venäjän puolustusministeriö ilmoitti lisääntyneen aktiivisuuden johtuvan sotaharjoituksesta, jonka jälkeen joukkoja poistuisi vaiheittain.
Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaa siltä, että sotilaat olisivat tulleet alueelle jäädäkseen. Paikallisten mukaan kymmenettuhannet sotilaat nukkuvat tukikohdassa teltoissa.
Kiovasta arvioidaan, että alueelle on sijoitettu noin 9 000 venäläissotilasta silmällä pitäen mahdollista hyökkäystä Mariupolin kaupunkiin.
Venäjä kieltää lähettäneensä sotilaita tai aseita Ukrainaan. Sen mukaan alueen mahdolliset venäläistaistelijat ovat vapaaehtoisesti liikkeellä olevia yksityishenkilöitä.
Viime vuoden syyskuun ja tämän vuoden kesäkuun välisenä aikana eurooppalaiset tarkkailijat ovat havainneet yli 20 000 miehen ylittäneen rajan sotilasasussa.
Joka viikko rajan ylittää keskimäärin 500 ihmistä. Ranskalaisdiplomaatti Paul Picard sanoo kysyneensä joiltakin miehiltä, mitä he tekevät.
– He kertoivat meille, etteivät voi ylittää rajaa aseiden kanssa, mutta he saavat aseita toiselta puolelta, Picard toteaa.
Osalta saadut vastaukset ovat olleet erilaisia. Kertaalleen Picard lähestyi sotilasasuun pukeutunutta miestä, jolla oli rinkka mukana. Tämä oli matkalla Itä-Ukrainaan.
– Menen kalaan, mies vastasi.
is

Vastaukset 11
Vanhimmat
Natoon heti
Natoon
Putinin pullistelua.
Natoon
Miksi ei Venäjä saisi pitää sotilaita ja aseita omalla maaperällän? Onko tämä nyt natottajien mielestä se venäläinen invaasio?
Nehän ei siedä SUOMEN pientä puolustusvoimaa kun oikein lehteen kommentoivat. Tiltulla on selvästi FSB opit käytössä. Meinaatteko valloittaa koko maailman?
Tottakai saa pitää asevarastot ja noin 100 tuhatta sotilasta parissa kilsassa toisten maan rajalta. Tässä tapauksessa kaikki on ihan ok!
Eiköhän USA yritä valloittaa koko maailman. Nato tietysti on käsikassarana.
Suomen turvallisuuden vuoksi Nato pitää unohtaa.
On mahtavaa video räjähdyksestä, poljin tavaraa lentää taivaan tuuliin.
Ryssät sais kuolla sukupuuttoon!!
Ne kuolee sukupuuttoon siinä vaiheessa, kun kuolee viimeinen sen sanan tunteva suomalainen.