Todella hämmentävää

On kyllä todella hämmentävää lukea tältä forumilta, että jotkut todellakin ajattelevat, että lapsikasteella voisi olla jotakin tekemistä ihmisen pelastumisen kanssa.
42<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Älä sitten lue Uutta Testamenttia. Voit hämmentyä lisää.

Äänestä
  • Mikään kohta Uudessa testamentissa ei tue lapsikastetta.

    Äänestä

Uudessa Testamentissa ihmiset kuulivat evankeliumin, uskoivat sen ja ottivat kasteen. Näin he pelastuivat. Timoteuksen toisaalta sanotaan päässeen elämään tunnustuksella "...iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon HYVÄLLÄ TUNNUSTUKSELLA OLET TUNNUSTAUTUNUT monen todistajan edessä (1.Tim.6:12). Kaste seurasi sitten.

Uusi Testamentti ei hämmennä yhtään. Se on selvää sanaa.
Vauvakasteella pelastaminen hämmentää.

Äänestä

Nimenomaan sitä voi lukea eestaa läpi eikä mikään hämmennä!

mutta lueppas pari riviä lutterin ropaskaa niin siinä jo hämmentää ja raskaasti jokaista selväjärkistä lukijaa.

Äänestä

On se hämmentävää.
Kaikki kai juontaa juurensa jostain Raamatun ajan ihmisten taikauskoisuudesta.
Kun sen takia ruvettiin kastamaan vauvojakin, niin kohta ei pelkkä kastekaan riittänyt. Piti suorittaa useita eksorkismeja ja laittaa suolaa suuhun ja käyttää syljestä tehtyjä tahnoja. Piti voidella öljyllä ja suorittaa rituaalisia puhalluksia ja muutakin.
Näistä tuli sitten kirkon traditio. Seuraavassa vaiheessa piti rakentaa teologiaa, joka tuki sitä itse tehtyä käytäntöä. Augustinus teki sen. Hän kehitti 400-luvulla mm opin, että vauva sai kasteessa anteeksi perisynnin. Ennen häntä ei sellaista kukaan opettanut. Mutta kun kaste kerran Raamatun mukaan pelasti, niin tuollainen oli välttämätöntä.

Luther halusi säilyttää vauvakasteen, vaikka Melanchtonkin ensin empi siinä. Niinpä Augsburgin tunnustukseen tuli Augustinukselta omittu oppi, että kaste on välttämätön pelastukseen. Ja että perisynti mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan. Siis vauvankin.

Eihän kirkossa varmaan kovinkaan moni sellaiseen usko, mutta kun se kerran on heidän keskeisimmässä teoksessaan, niin ei siitä noin vaan voi luopuakaan.
Varsinkaan kun monensorttista teologiaa ja käytäntöä on rakennettu noiden harhojen ympärille.

Joten monen on vähän kuin pakko jotenkin pitää kiinni siitä, että vauvakasteella jotenkin pelastetaan se vauva jostain.
Vaikkei siihen itsekään uskota.

Äänestä
  • Ei sillä ole taikauskon kanssa tekemistä että uskotaan mitä Raamattu sanoo ja mitä kaste on.

    Senkin huomaa jo nimimerkin "Sellastasevaanon" ymmärtämättömyydestä että hän puhuu koko ajan jostakin vauvakasteesta. Vauvoille ei ole omaa kastetta van heille on vain kaste. Ei ole eriksen myöskään vanuskastetta. Siksi tuo puhe vauvakasteesta on täysin naurettavaa. Ja kaste pelastaa ja antaa synnit anteeksi kuten Sana opettaa, kuten senkin että ihminen on luonnostaan syntinen ja kadotetu ilman Kristusta.

    Äänestä

  • wrgwgq kirjoitti:

    Ei sillä ole taikauskon kanssa tekemistä että uskotaan mitä Raamattu sanoo ja mitä kaste on.

    juurikin näin. Ihan perusasit on Raamatussa niin selvästi sanottu ettei voi erehtyä. Miksi kukaan menisi uudestikasteelle? Jeesus ei mennyt uudestiaksteelle, kukaan Raamatusa ei mennyt uudestikasteelle, eikä Raamattu puhu uudestikasteesta yhtään mitään

    Moni ei usko uudestikasteeseen mutta perimmäissääntöjen vuoksi sinne mennään. Vaikkei siihen uskota. Kristilliseen kasteeseen taas uskotaan kristikunnassa.

    Okei. Te kaksi kirjoittajaa siis uskotte, että vauva on syntinen ja kadotettu, ellei pelastu ja saa syntejä anteeksi kasteessa?
    Tätä minä tuossa alussa juuri tarkoitin, että se on minusta todella hämmentävää.
    Näistä asioita on kuitenkin paljon opetusta saatavilla. Ennen kaikkea Raamatussa.
    Vaikka toki tietyillä kirkoilla on myös paljon väärää opetustakin....

    Raamatun aikaanhan ei kastettu lapsia. Eikä siinä tapauksessa tietenkään annettu lupauksiakaan lapsien kastamisen suhteen. Tai sen suhteen tapahtuisiko muka jotain, jos vauvaa ei kastettaisi. Sitä te ette ota huomioon. Raamatussa kasteeseen liitetyt lupaukset koskevat sellaista kastetta, jonka ottaa henkilö, joka on kuullut Jeesuksesta ja ymmärtänyt oman syntisyytensä ja siinä kasteessa tunnustaa Jeesuksen herraksi ja itsensä pelastusta tarvitsevaksi. Sellaisessa kasteessa siis saa synnit anteeksi ja pelastuu. Joka katuu ja syntinsä tunnustaa, se saa anteeksi. Pelastua voi toki synninpäästölläkin, joka on mm Johanneksen evankeliumin lähetyskäskyssä.

    Eikä se muuten ole mikään uudestikaste, jos joku evankeliumin uskonut ottaa Jeesuksen kehotuksen mukaan kasteen. Se on se yksi kaste, joka efesolaiskirjeessäkin mainitaan.

    Vauva ei ole kadotettu syntyessään.
    Ne tekstit, joita sellaisen ajatuksen tueksi esitetään, on väärin tulkittu.
    Esimerkiksi psalmin 51 sanat "synnissä siinnyt" ei tarkoita, että kaikki ihmiset tulevat siitetyiksi synnissä. Ei se ole syntiä, jos kaksi Herran omaa toteuttaa avioliitossa käskyä täyttää maa.
    Daavid oli juutalaisten oppineiden mukaan syrjähypyn seuraus. Siksi häntä ei tuotu Samuelinkaan eteen niin kuin muita veljiä. Hän oli todella synnissä siinnyt.
    Eikä muuten efesolaiskirjeen kohdasta "luonnostamme vihan lapsia" voi vetää johtopäätöksiä perisynnin suhteen. Termi fysis usein tulkitaan väärin. Näin lyhyesti sanottuna.

    Vauva ei kanna isänsä syntivelkaa. Kukin saa omien tekojensa mukaan. Ei Aadamin tekojen. Sana on selkeä.

    Summa: vauvakasteella ei ole mitään tekemistä kenenkään pelastumisen kanssa.
    Ei kenenkään. Vauvojen kastaminen on aivan turhaa.
    Jeesuksen ja evankeliumin julistaminen sekä sanoman uskoneiden kastaminen ja opettaminen on niitä asioita, johon meitä on kutsuttu.
    Sana on hyvin selkeä.

    Äänestä

  • jonglööri kirjoitti:

    juurikin näin. Ihan perusasit on Raamatussa niin selvästi sanottu ettei voi erehtyä. Miksi kukaan menisi uudestikasteelle? Jeesus ei mennyt uudestiaksteelle, kukaan Raamatusa ei mennyt uudestikasteelle, eikä Raamattu puhu uudestikasteesta yhtään mitään

    Moni ei usko uudestikasteeseen mutta perimmäissääntöjen vuoksi sinne mennään. Vaikkei siihen uskota. Kristilliseen kasteeseen taas uskotaan kristikunnassa.

    Täällä on näköjään väkeä, joka osaa lukea Raamattua avoimesti ja oikein.
    Sitten on muutamia, joiden hermeneuttinen perusolettamus on, että Luther ei voinut erehtyä. Kaikki katsotaan sitten sellaisten silmälasien läpi ja selitetään sen mukaan.
    Kokemus sanoo, että vänkääminen ei heidän kohdallaan juuri kannata.
    Mutta hauska nähdä, että asiallisiakin Raamatun lukijoita on.
    Jumalan sana menestyy.

    "Kukaan Raamatussa ei mennyt uudestikasteelle". Miten niin?

    "Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
    3. Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
    4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
    5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen." (Ap. t. 19:2-5)

    Äänestä

  • jonglööri kirjoitti:

    juurikin näin. Ihan perusasit on Raamatussa niin selvästi sanottu ettei voi erehtyä. Miksi kukaan menisi uudestikasteelle? Jeesus ei mennyt uudestiaksteelle, kukaan Raamatusa ei mennyt uudestikasteelle, eikä Raamattu puhu uudestikasteesta yhtään mitään

    Moni ei usko uudestikasteeseen mutta perimmäissääntöjen vuoksi sinne mennään. Vaikkei siihen uskota. Kristilliseen kasteeseen taas uskotaan kristikunnassa.

    Jonglööri yrittää epätoivoisesti johdattaa keskustelua harhapolulle tuolla "uudestikaste"-väittämällään!! Nytkö jo Jeesuksen esimerkki kelpaisi, kun hän sanoo:
    "Jeesus ei mennyt uudestikasteelle"??? Kastettiinkohan Jeesus vauvana???

    Jeesushan antoi esikuvan USKOVIEN KASTEESTA!!!!
    Se ei ole uudestikastamista kun uskoontullut antaa kastaa itsensä!!!

    "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin" Ap 2:41
    Vauvoja ei tuossakaan tilanteessa kastettu!

    Jonglöörin ja wrgwgq:n raivokas riehuminen on merkki heidän epätoivostaan, kun sitä pakollista vauvakastetta ei vielä kukaan ole löytänyt Raamatusta. Nyt he ovat jo lopettaneet toivottoman rukouksensakin, kun tajusivat, että Jumala ei kuule katkeroituneen rukouksia.

    Äänestä

  • voiressuja kirjoitti:

    Jeesushan ei antanut esikuvaa mistään kasteesta.

    Jeesusta ei kastettu uudestikasteella, se on kyllä totuus.

    Sairas ja katkera uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa jatkaa täällä irvokasta riehumsitaan. Hän on epätoivon partaalla kun uudestikastetta ei vieläkään löydy Raamatusta. Rukoilua me kristityt jatkamme ja Jumala kuurii juuri katkeroituneen rukoukset. Siksi sinunkin olisi hyvä rukoilla että pääsisit katkeruudestesi irti. Uudestikastetta ei ole vieläkään Raamatusta löytynyt, ai ai!

    Äänestä

  • IhanvaanJohnnyB kirjoitti:

    Täällä on näköjään väkeä, joka osaa lukea Raamattua avoimesti ja oikein.
    Sitten on muutamia, joiden hermeneuttinen perusolettamus on, että Luther ei voinut erehtyä. Kaikki katsotaan sitten sellaisten silmälasien läpi ja selitetään sen mukaan.
    Kokemus sanoo, että vänkääminen ei heidän kohdallaan juuri kannata.
    Mutta hauska nähdä, että asiallisiakin Raamatun lukijoita on.
    Jumalan sana menestyy.

    Täällä on väkeä, jotka uskovat Raamattua siltikin vaikka siellä on hämmentäviä ja ihmeellisiä asioita.

    Sitten on uudestikastajia jotka keksivät aivan omia oppejaan. Pahin on juuri se, että synti nähdään vain tekoina, jolloin kaikki ihmiset eivät ole syntisiä, eivätkä tarvitse Jeesusta eivätkä armoa. Tämä on juuri se paha harha,joka monissa lahkoissa on. Toinen on se, että kielletään Jumalan armotyö sellaisilta jotka eivät ymmärrä. Näin ollen Jumala armo on vain fiksujen ja ymmärtäväsiten yhsinoikeus.

    Raamattu ei määrittele sitä, ketä voidaan kastaa. Kaste on kaikkien oikeus. Jumala olisi hyvin julma jos ihmisen puutteellinen ymmärrys olisi armon saamisen esteenä.

    Äänestä

  • wrgwgq kirjoitti:

    Jeesushan ei antanut esikuvaa mistään kasteesta.

    Jeesusta ei kastettu uudestikasteella, se on kyllä totuus.

    Sairas ja katkera uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa jatkaa täällä irvokasta riehumsitaan. Hän on epätoivon partaalla kun uudestikastetta ei vieläkään löydy Raamatusta. Rukoilua me kristityt jatkamme ja Jumala kuurii juuri katkeroituneen rukoukset. Siksi sinunkin olisi hyvä rukoilla että pääsisit katkeruudestesi irti. Uudestikastetta ei ole vieläkään Raamatusta löytynyt, ai ai!

    "wrgwgq kirjoittaa: "Jumala kuurii.."

    Niin "kuurii".

    Ymmärrän, että epätoivo panee sinut riehumaan ja sekoilemaan.
    Otan osaa.

    Kyllä Jumalan armo riittää sinullekin, vaikka et ymmärrä!!!, mutta ensin sinun tulee luopua harha-opistasi.

    Äänestä

  • bsfgswe kirjoitti:

    Täällä on väkeä, jotka uskovat Raamattua siltikin vaikka siellä on hämmentäviä ja ihmeellisiä asioita.

    Sitten on uudestikastajia jotka keksivät aivan omia oppejaan. Pahin on juuri se, että synti nähdään vain tekoina, jolloin kaikki ihmiset eivät ole syntisiä, eivätkä tarvitse Jeesusta eivätkä armoa. Tämä on juuri se paha harha,joka monissa lahkoissa on. Toinen on se, että kielletään Jumalan armotyö sellaisilta jotka eivät ymmärrä. Näin ollen Jumala armo on vain fiksujen ja ymmärtäväsiten yhsinoikeus.

    Raamattu ei määrittele sitä, ketä voidaan kastaa. Kaste on kaikkien oikeus. Jumala olisi hyvin julma jos ihmisen puutteellinen ymmärrys olisi armon saamisen esteenä.

    Merkillinen ajatus:
    "Jumala olisi hyvin julma jos ihmisen puutteellinen ymmärrys olisi armon saamisen esteenä."
    Kuka sellaista muka on väittänyt?
    Kirjoittaja olettaa Jumalan vaativan, että vauva pitää kastaa, että hän saisi armon ja pelastuksen. Kaste siis vaaditaan kadotuksen välttämiseen. Eli kastamaton vauva ei pelastu. Ja se ei muka olisi armotonta ja julmaa. Vauva muka kärsisi sen tähden, mitä vanhemmat eivät tee?

    Tosiasiassa siellä missä ei lakia ole, siellä ei lakia lueta. Jolle on vähän annettu, siltä vähän vaaditaan. Ymmärtämättömältä vauvalta ei vaadita vanhempien tekoja tai muutakaan. Isien syntivelkaa ei kukaan kanna.

    Se mitä väität, että vauva joutuisi kadotukseen ilman "vauvakasteen armoa", se olisi julmaa.
    Eikä Jumala ole niin julma.

    No, et taida tavoitellakaan järjellistä keskustelua, joten antaa olla.
    Ehkä et itse halua asiaa tajuta, mutta ehkä joku toinen tajuaa sinun jutuistasi, miten hölmö ja epäraamatullinen tuollainen oppi on.
    On pakko sanoa nämä suoraan...

    Äänestä

  • HyvinHämmentynyt kirjoitti:

    Jos kirkko haluaisi tehdä jonkun hyvän teon suomalaisten iankaikkisten sielujen eteen, niin se lopettaisi vauvojen kastamisen ja kertoisi kaikille, että heidän saamallaan vauvakasteella ei ole mitään merkitystä heidän sielunsa pelastuksen kannalta.
    Se olisi reilu teko.
    Jotkut ihmiset varmaan ymmärtäisivät kääntyä syntisinä ja armoa tarvitsevina Jumalan puoleen. Eivätkä turvaisi siihen vauvakasteeseen ja kirkon jäsenyyteen.

    Niin missä vaiheessa te sitten aloitatte rippikoulun? (Jonka kirkko olisi lopettanut)

    Äänestä

  • IhanvaanJohnnyB kirjoitti:

    Jos kirkko haluaisi tehdä jonkun hyvän teon suomalaisten iankaikkisten sielujen eteen, niin se lopettaisi vauvojen kastamisen ja kertoisi kaikille, että heidän saamallaan vauvakasteella ei ole mitään merkitystä heidän sielunsa pelastuksen kannalta.
    Se olisi reilu teko.
    Jotkut ihmiset varmaan ymmärtäisivät kääntyä syntisinä ja armoa tarvitsevina Jumalan puoleen. Eivätkä turvaisi siihen vauvakasteeseen ja kirkon jäsenyyteen.

    Onkohan Johnnyn mielestä lapsena kastettu kykenemätön tekemään parannuksen? Jos kirkko ilmoittaisi ettei kasteella ole merkitystä, se hylkäisi koko evankeliumin ja samalla Kristuksen.

    Raamatun mukaan kaste on välttämätön Jumalan valtakuntaan pääsyyn, emme voi sitä miksikään muuttaa. Julmaa tai ei. Kadotukseen joutumisesta ilman kastetta ei ole kukaan puhunut mitään.

    Äänestä

  • ihanvaankristitty kirjoitti:

    Lapsena kastettu ei ole kykenemätön tekemään parannusta. Mutta monet tulevat lapsikasteen ja siitä tulleen kirkon jäsenyyden kautta tuuditetuiksi väärään rauhaan, eivätkä siksi ymmärrä parannuksen tarvettakaan.

    "Jos kirkko ilmoittaisi ettei kasteella ole merkitystä, se hylkäisi koko evankeliumin ja samalla Kristuksen."

    En sanonut, että kirkon pitäisi ilmoittaa, ettei kasteella ole merkitystä. Vääristit tahallasi sanojani epäreilulla tavalla. Sanoin että epäraamatullisella vauvakasteella ei voi koskaan olla mitään merkitystä kenenkään pelastumisen kannalta.

    Ei ole olemassa mitään vauvakastetta erikseen, vaan sekin on kaste. Ja kasteella on pelastava merkitys, ainakin jos on Raamattuun uskominen. Ja on se!

    Äänestä

  • totuusontämä kirjoitti:

    Ei ole olemassa mitään vauvakastetta erikseen, vaan sekin on kaste. Ja kasteella on pelastava merkitys, ainakin jos on Raamattuun uskominen. Ja on se!

    Totuusontämä" ei väsy pyörittämästä tuota samaa levyä!

    Raamattu ei tunne vauvakastetta, vaan ainoastaan USKOVIEN KASTEEN:
    "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko, tuomitaan kadotukseen."

    Mistä vauvan pitäisi tehdä parannuksen? Mistä tuollainen julma oppi on peräisin?
    Rinnan imemisestäkö?

    Äänestä

  • julmaaoppia kirjoitti:

    Raamattu ei tunne uskovien kastetta, vaan kasteen. Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei väsy pyörittämään tuota samaa levyä

    Vauvan pitää tehdä parannus ja usko että voisi pelastua. Näinhän se Jeesus sanoo että VAIN uskova kastettu pelastuu. Koskee myös vauvoja.

    Äänestä

  • gpwrggw kirjoitti:

    Oletko koskaan ajatellut, mitä esim. Markuksen lähetyskäsky sanoo kadotukseen joutumisesta?
    "Joka EI USKO, se tuomitaan kadotukseen."
    Lapsella ei voi sanoa olevan samanlaista uskoa niin kuin aikuisella. Monet luterilaisetkin teologit ovat sitä mieltä.
    Mutta heillä ei ole myöskään epäuskoa. Epäuskohan kadottaa. "Joka ei usko..."
    Ko tekstissä kehotettiin ensin julistamaan evankeliumia. Ja sen jälkeen epäuskoisen suhtautumisen siihen sanottiin kadottavan.
    Vauva ei sen kummemmin usko, mutta ei ole uskomattakaan.
    Kastamattomuus ei kadota.
    On epäraamatullista, turhaa ja harhauttavaa kastaa vauvoja.

    Äänestä

  • gpwrggw kirjoitti:

    Raamattu ei tunne uskovien kastetta, vaan kasteen. Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei väsy pyörittämään tuota samaa levyä

    Vauvan pitää tehdä parannus ja usko että voisi pelastua. Näinhän se Jeesus sanoo että VAIN uskova kastettu pelastuu. Koskee myös vauvoja.

    Hah, hah, hah...
    gpwrggw koettaa taas hauskuuttaa meitä:
    "Vauvan pitää tehdä parannus ja usko että voisi pelastua."

    Miten se "usko" tehdään???

    Äänestä

  • tosihauskaa kirjoitti:

    Hah, hah, hah...
    gpwrggw koettaa taas hauskuuttaa meitä:
    "Vauvan pitää tehdä parannus ja usko että voisi pelastua."

    Miten se "usko" tehdään???

    Lapsellae missään nimessä ole samanlaista uskoa kuin aikuisella, olet siinä ihan oikeassa. Usko on silti pelastavaa kun Jumala sen lahjoittaa. Jos ei ole uskoa, on epäusko, ei ole mitään siltä väliltä.

    Kastamattomuus ei kadota vaan epäusko. On epäraamatullista ja turhaa kasta ketään uudesti. Lasten kastamiselle on perusteet.

    Te ette taida uskoa sitä, että kastamattomuus ei kadota, koska niin kiivaasti riehutte tuon pakolisen vauvakasteseremonian puolesta.
    Vai se kaunis seremoniako siinä onkin tärkeintä, mutta missä vaiheessa se vauva tekee parannuksen ja uskon?
    Teidän mielikuvituksessanneko?

    Päivästä toiseen vänkäätte täällä ja välillä turvaudutte valheisiin, kun muuten ette saa tukea opillenne.
    Jos uskoisitte sen, niin odottaisitte rauhassa siihen saakka, kun lapsi haluaa itse tulla kastetuksi, kuten Raamattu opettaa:
    "Nouse, anna kastaa ITSESI.."
    ei vauvojasi!!!!

    Äänestä

  • gpwrggw kirjoitti:

    Lapsellae missään nimessä ole samanlaista uskoa kuin aikuisella, olet siinä ihan oikeassa. Usko on silti pelastavaa kun Jumala sen lahjoittaa. Jos ei ole uskoa, on epäusko, ei ole mitään siltä väliltä.

    Kastamattomuus ei kadota vaan epäusko. On epäraamatullista ja turhaa kasta ketään uudesti. Lasten kastamiselle on perusteet.

    "Lasten kastamiselle on perusteet". Mutta miksi te ette osaa sellaisia esittää?
    Kyllä luterilaiset perusteet tunnetaan, mutta kun ne eivät vakuuta.
    Tässä kuitenkin lutraajien kasteoppia Augsburgin tunnustuksesta poimittuna:
    "Kasteesta seurakuntamme opettavat, että se on välttämätön pelastukseen ja että Jumalan armo annetaan kasteen välityksellä. Lapset tulee kastaa, jotta heidät kasteen kautta annettaisiin Jumalan huomaan ja näin otettaisiin Jumalan armoon."
    "... perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan. "

    Eli kastamattomuus kadottaa tämän mukaan.

    Äänestä

  • Lutraajillaomaoppi kirjoitti:

    turha on inttää tuota samaa asiaa koko ajan. Vauva uskoo ja sillä siisti

    Raamattu ei kylläkään opetta, että kastetta pitää odottaa ja vauvan pitäisi jäädä ilman kastetta ja Jeesusta.

    Ja kjyllä halveksitte lapsia, jos kiellättnne heiltä uskon. Jeesus ei kieltänyt.

    Nouse ja anna kastaa itsesi, sen juuri vauva tekee. Mikään tuossa kohdassa ei sulje vauvoja pois.

    Kastamattomuus ei kadota Ausburgin tunnustuksen mukaan.

    Tuo oli tämän päivän paras vitsi:
    "Nouse ja anna kastaa itsesi, sen juuri vauva tekee"!!!!

    Konttaamallako vai ihanko se vauveli jo osaa kävellä?

    Ompa teilläpäin kehittyneitä vauvoja.

    Suosittelen sinulle kirjoituskurssia:
    "Ja kjyllä halveksitte lapsia, jos kiellättnne heiltä uskon"!!!!

    Äänestä

  • hauskaoppi kirjoitti:

    Vauva antaa kastaa itsensä, niin minäkin annoin. Ei siinä tarvitse olal kehittynyt. Kaste ei ole ihmisen kykyjen osoittamista ja niillä ylpeilyä vaan Jumalan teko

    Suositte sinulle Raamattukurssia

    Ai sinä olitkin "olal"???
    Eikö papin ollut hankalaa roiskia vettä sinne olalle? Siinä taisi paitakin kastua.

    Äänestä

  • hauskaoppi kirjoitti:

    Ai sinä olitkin "olal"???
    Eikö papin ollut hankalaa roiskia vettä sinne olalle? Siinä taisi paitakin kastua.

    Mistähän "olalista" se uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa taas puhuu?? Vaikea pysyä mukana hänen järjenjuoksussaan. Mutta Raamatun todistus lapsen uskosta on kiistaton.

    Äänestä

  • gpwrggw kirjoitti:

    Mistähän "olalista" se uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa taas puhuu?? Vaikea pysyä mukana hänen järjenjuoksussaan. Mutta Raamatun todistus lapsen uskosta on kiistaton.

    Itsehän kerroit olevasi "olal" kehittynyt!!!!!
    gpwrggw:
    ". Ei siinä tarvitse olal kehittynyt. "

    Etkö enää tajua, mitä olet kirjoittanut? Silloin olisi syytä pysyä poissa palstalta.

    Äänestä

  • Luehan vähän tarkemmin, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa. Sinä niin kirjoitit. Kannattanee sinun siis pysyä täältä pois kun et pysy perässä mitä kirjoitit. Keksiköhän Luther sen lapsikasteen?? :D

    Äänestä

  • gpwrggw kirjoitti:

    Luehan vähän tarkemmin, uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa. Sinä niin kirjoitit. Kannattanee sinun siis pysyä täältä pois kun et pysy perässä mitä kirjoitit. Keksiköhän Luther sen lapsikasteen?? :D

    Miksi TAAS VALEHTELET??

    Kirjoitit klo 12.27
    "Vauva antaa kastaa itsensä, niin minäkin annoin. Ei siinä tarvitse olal kehittynyt. "

    Tuo valehteleminen taitaa kuulua teidän vedestäsyntyneiden normaaliin käyttäytymiseen.

    Äänestä

  • hauskaoppi kirjoitti:

    Miksi TAAS VALEHTELET??

    Kirjoitit klo 12.27
    "Vauva antaa kastaa itsensä, niin minäkin annoin. Ei siinä tarvitse olal kehittynyt. "

    Tuo valehteleminen taitaa kuulua teidän vedestäsyntyneiden normaaliin käyttäytymiseen.

    Mitä siinä on valehtelua?? Vauva antaa kastaa itsensä ja se on pätevä kaste. Kaikki ihmiset ovat vedestä syntyneitä, jotan tuo nimittelysi ei nyt oikein toimi. Harmin paikka

    Äänestä

Jokainen Raamattunsa tunteva tietää, ettei sieltä löydy opetusta tai esimerkkiä lasten kastamisesta.

Äänestä

Lukekaapa juttu Köyliön kirkon lattian remontoimisesta niin selviää hiukan lisää luterilaisuuden ytimistä!

siis koko oppi on suurimmalta osin pelkkä taikauskoista sekulaarisotkua, johon ei ole haluttukaan mitään selvyyttä herra lutterin jälkeen!

Äänestä

uskovaiset ovat säälittäviä luusereita pitää paeta jonkun perkeleen satukirjan taakse kun ei kestetä elämän totuuksia

Äänestä
  • Niin ja toinen puoli pakenee sixpäkin taakse kun ei kestetä muuten arkipäivää!
    kuulutko siihen porukkaan joka ei kestä selvänä vaan ain ajossain örisemässä viisauksiaan!

    Äänestä

  • joko pitää nuuskia sieniä joka päivä, täriseekö käsi kuuletko ääniä miten usein?
    pitääkö öristä kesken kauppareissun jo?

    Äänestä

Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu. Lapsikastekin riittää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

HyvinHämmentynyt kirjoitti:

On kyllä todella hämmentävää lukea tältä forumilta, että jotkut todellakin ajattelevat, että lapsikasteella voisi olla jotakin tekemistä ihmisen pelastumisen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu