Maa ei kestä syntikuormaa

VaroituksenSanat

Maa, valtakunta ja maat, sekä valtiot huokaavat syntikuorman alla. Joko on Jumalan vihan aika tulossa? Tehkää parannus ja rukoilkaa parannuksen puolesta.

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairaat_uskonnot

      Juuri tuohon samaan tyyliin uhosivat Jeesuksen johtamat essealaiset n. 2000 vuotta sitten. He olivat valmiina surmaamaan kaikki "pimeyden lapset", kun "Jumalan valtakunta olisi saaput" ts. laskeutunut taivaista. Tuolloin itse Jumalan olisi pitänyt miekallaan avustaa tuossa suuressa teurastuksessa, jossa vain 1/3 väestöstä olisi jäänyt henkiin.

    • Umpiheterox

      Eikö sun pitäisi toivoa että tehtäisiin vielä enemmän syntiä, jotta se teidän taivasten valtakunnan aika jo koittaisi? Sinänsä typerää että odottatte jesua saapuvaksi mutta samalla sitten yrittätte estää hänen tulonsa kovalla rukouksella ja käännytystyöllä. No taas toisaalta tämähän todistaa täysin sen puolesta että te olette todella täydellisiä sekopäitä koko puupäähihhuliporukka.

      PS. Mistä näitä oikein tulee...

      • VaroituksenSanat

        Jeesus mainitsi, että epäjumalanpalveluksen puolesta ei tule rukoilla. Mutta syntisen ihmisen sielu on Hänelle tärkeä. Samoin kuin se, että ihmiset saavat elää elämäänsä oikeamielisessä hallinnossa.


      • Umpiheterox
        VaroituksenSanat kirjoitti:

        Jeesus mainitsi, että epäjumalanpalveluksen puolesta ei tule rukoilla. Mutta syntisen ihmisen sielu on Hänelle tärkeä. Samoin kuin se, että ihmiset saavat elää elämäänsä oikeamielisessä hallinnossa.

        Jaa että oikeiamielisessä hallinnossa? Onko jesu sitten demokraatti? Tarkoittaa tämä sitä taivaassa järjestetään vapaat vaalit? Miten tämä sopii yhteen sen kanssa sitten että jumala on kaikkivaltias ja kaikkivoipa? Miten sellaisessa paikassa voisi olla vaalit? Vaalit kun merkitsevät aina sitä että on myös oppositio jonka tehtävänä on arvoistella hallitusta...


    • vel-vel

      Deivid Pholson sanoi asiasta suunnilleen näin Jumalan viha on suunnilleen samanlaista kuin maidon keihutus. Ellei maidon kiehumista valvo maito kuohahtaa keittoastiasta hellalle.

      Sodoman ja Gomoran kohdalla kävi juuri noin, Jeesuskin sanoi, että ennen kuin hän tulee takaisin niin ihmiset elävät samalla lailla kuin sodomistit.
      Hesekielin mukaan Sodoman synti oli Leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo ja siitä johtui väkivaltainen homoseksualisuus.

      2.Pietarin kirje:
      2:1 Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.
      2:2 Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi;
      2:3 ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.
      2:4 Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.
      2:5 Eikä hän säästänyt muinaista maailmaa, vaikka varjelikin Nooan, vanhurskauden saarnaajan, ynnä seitsemän muuta, vaan antoi vedenpaisumuksen tulla jumalattomain maailman päälle.
      2:6 Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät.
      2:7 Kuitenkin hän pelasti hurskaan Lootin, jota rietasten vaellus irstaudessa vaivasi;
      2:8 sillä asuessaan heidän keskuudessansa tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahain tekojensa tähden, joita hänen täytyi nähdä ja kuulla.
      2:9 Näin Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta, mutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät,
      2:10 ja varsinkin ne, jotka lihan jäljessä kulkevat saastaisissa himoissa ja ylenkatsovat herrauden. Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja,
      2:11 vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä. >> Jakeen lisätiedot
      2:12 Mutta niinkuin järjettömät, luonnostaan pyydystettäviksi ja häviämään syntyneet eläimet, niin joutuvat myös nämä, kun herjaavat sitä, mitä eivät tunne, häviämään omaan turmelukseensa,
      2:13 saaden vääryyden palkan; he pitävät nautintonaan elää päivänsä hekumassa; he ovat tahra- ja häpeäpilkkuja; he herkuttelevat petoksissaan, kemuillessaan teidän kanssanne;
      2:14 heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia.
      2:15 He ovat hyljänneet suoran tien, ovat eksyneet ja seuranneet Bileamin, Beorin pojan, tietä, hänen, joka rakasti vääryyden palkkaa,
      2:16 mutta sai rikkomuksestaan ojennuksen: mykkä juhta puhui ihmisen äänellä ja esti profeetan mielettömyyden.
      2:17 Sellaiset ovat vedettömiä lähteitä ja myrskytuulen ajamia hattaroita, ja pimeyden synkeys on heille varattu.
      2:18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,
      2:19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.
      2:20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
      2:21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
      2:22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

      • elettiinpä.ennenkin

        Voi veikkonen, ihmisethän ELIVÄT Jeesuksen aikaan kuin sodomistit. Ei maailma sen jälkeen ole muuttunut piiruakaan, mitä nyt maallinen tuomioistuin on lakannut toimimasta mooseksenlain toteuttajana.


      • Umpiheterox

        Niin no jos mitä jumattomammaksi se elämä täällä maan päällä menee niin eikö se ole teidän mielestä sitten hyvä asia vain? Saatte taivasten valtakunnan aikaiseksi vihdoin ja viimein. Näinhän sinä itse kirjoitat:

        "ennen kuin hän tulee takaisin niin ihmiset elävät samalla lailla kuin sodomistit"7

        Eli eikö teidän pitäisi nyt sitten riemuita siitä kun sodomia lisääntyy? Sehän tietää että jesus ynnä kaverit olisivat tulossa...


    • >Joko on Jumalan vihan aika tulossa?
      Voi veikkonen, se on tullut jo lukuisia kertoja. Esimerkiksi Suomeen 1697 oikein kauheana.

    • Mirka_3456789

      Syntinne on teidän uskisten itse keksimä ongelma, johon tarjoatte lääkkeeksi uskoa. PUUAAAHHHH ... HEH HEH HEH ...

      Ateistit elää täysin synnitöntä elämää.

      • onhuomattu

        "Ateistit elää täysin synnitöntä elämää."

        Se on kyllä huomattu, sokeita ja tyhmiä kun ovat.

        Sananlaskut 1

        22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
        23 Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.
        24 Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut,
        25 vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini,
        26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
        27 kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
        28 Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.
        29 Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
        30 eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
        31 saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
        32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
        33 Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.

        Sananlaskut 3

        35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.

        Sananlaskut 8

        5 Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.

        Sananlaskut 10

        18 Joka salavihaa pitää, sen huulilla on valhe, ja joka parjausta levittää, on tyhmä.
        19 Missä on paljon sanoja, siinä ei syntiä puutu; mutta joka huulensa hillitsee, se on taitava.
        20 Vanhurskaan kieli on valituin hopea, jumalattomien äly on tyhjän veroinen.

        Sananlaskut 26

        1. Yhtä vähän kuin lumi kesällä ja sade elonaikana soveltuu tyhmälle
        kunnia.
        3. Hevoselle ruoska, aasille suitset, tyhmille vitsa selkään!
        4. Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.
        5. Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.
        6. Jalat altaan katkaisee ja vääryyttä saa juoda, joka sanan lähettää tyhmän mukana.
        7. Velttoina riippuvat halvatun sääret; samoin sananlasku tyhmäin suussa.
        8. Yhtä kuin sitoisi kiven linkoon kiinni, on antaa kunniaa tyhmälle.
        9. Kuin ohdake, joka on osunut juopuneen käteen, on sananlasku tyhmäin suussa.
        10. Kuin jousimies, joka kaikkia haavoittaa, on se, joka tyhmän pestaa, kulkureita pestaa.
        11. Kuin koira, joka palajaa oksennuksilleen, on tyhmä, joka yhä uusii hulluuksiansa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe