Entinen presidenttimme tapasi tietysti monia valtiopäämiehiä ja muita tärkeitä vaikuttajia. Suurin osa Suomen kansasta ei vieläkään tiedä kuka edusti heidän kotimaataan ulkomailla.
Halosen salat ulkomailla parhaiten tiedossa
39
<50
Vastaukset
- pimeä_halosaika
Salattuja hymyjä, diplomaattista käytöstä. Odotti virallista kutsua USA:an kauemmin kuin kukaan muu läntinen valtion päämies. Ja turhaan - kaksi kautta, 12 vuotta ei riittänyt.
- Suomi-Finland-2015
Suomi on ainoa 2000-luvun läntinen demokratia, jossa oli kaatuneen DDR-Stasin merkittävä yhteistyövaikuttaja presidenttinä. Mm. STASI-tiedot luovutettiin Suomeen ulkomailta, mutta meilläpä tämä ns. Tiitisen lista salattiin.
Jos Halosen taustat olisi laajemmin tiedetty, hänestä ei olisi tullut presidenttiä kertaakaan. Allers-median Helsingin toimittajat onnistuivat selvittiämään v. 2007, että Halosen toiminta DDR:n tunnustamiskomiteassa oli huomattavasti aiemmin luultua laajempaa. MUTTA Halonen oli jo ehditty valita toiselle kaudelle 2006.
Presidentin toimivaltuuksin Halonen nimitti mm. oikeuslaitokseen mieleisiään "sopivia" henkilöitä huomattavasti pätevämpien ohi. Korkeimman oikeuden presidentti toimisi mahdollisen Valtakunnan oikeuden syyttäjänä. Kohua herättänyt nimitys! ---Maisteritason oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut Koskelo ohitti pätevämmät. Koskelo ei ole kunnioittanut vallan kolmijakoperiaatetta. - halosen-suosikki
Suomi-Finland-2015 kirjoitti:
Suomi on ainoa 2000-luvun läntinen demokratia, jossa oli kaatuneen DDR-Stasin merkittävä yhteistyövaikuttaja presidenttinä. Mm. STASI-tiedot luovutettiin Suomeen ulkomailta, mutta meilläpä tämä ns. Tiitisen lista salattiin.
Jos Halosen taustat olisi laajemmin tiedetty, hänestä ei olisi tullut presidenttiä kertaakaan. Allers-median Helsingin toimittajat onnistuivat selvittiämään v. 2007, että Halosen toiminta DDR:n tunnustamiskomiteassa oli huomattavasti aiemmin luultua laajempaa. MUTTA Halonen oli jo ehditty valita toiselle kaudelle 2006.
Presidentin toimivaltuuksin Halonen nimitti mm. oikeuslaitokseen mieleisiään "sopivia" henkilöitä huomattavasti pätevämpien ohi. Korkeimman oikeuden presidentti toimisi mahdollisen Valtakunnan oikeuden syyttäjänä. Kohua herättänyt nimitys! ---Maisteritason oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut Koskelo ohitti pätevämmät. Koskelo ei ole kunnioittanut vallan kolmijakoperiaatetta.Koskelo yritti vaikuttaa lakien sisältöön!!!
- halonenK18
halosen-suosikki kirjoitti:
Koskelo yritti vaikuttaa lakien sisältöön!!!
Sen takiahan Halonen sen nimittikin.
- kiistämisen-ammatti
halonenK18 kirjoitti:
Sen takiahan Halonen sen nimittikin.
halosella paljon peiteltävää, mutta jos valtion verorahoilla kustantama avustaja/sihteerikin "avustaa", niin h ehtii syödä ja juoda kahvitkin välissä.
- Se.oli.Aamulehti
Suomi-Finland-2015 kirjoitti:
Suomi on ainoa 2000-luvun läntinen demokratia, jossa oli kaatuneen DDR-Stasin merkittävä yhteistyövaikuttaja presidenttinä. Mm. STASI-tiedot luovutettiin Suomeen ulkomailta, mutta meilläpä tämä ns. Tiitisen lista salattiin.
Jos Halosen taustat olisi laajemmin tiedetty, hänestä ei olisi tullut presidenttiä kertaakaan. Allers-median Helsingin toimittajat onnistuivat selvittiämään v. 2007, että Halosen toiminta DDR:n tunnustamiskomiteassa oli huomattavasti aiemmin luultua laajempaa. MUTTA Halonen oli jo ehditty valita toiselle kaudelle 2006.
Presidentin toimivaltuuksin Halonen nimitti mm. oikeuslaitokseen mieleisiään "sopivia" henkilöitä huomattavasti pätevämpien ohi. Korkeimman oikeuden presidentti toimisi mahdollisen Valtakunnan oikeuden syyttäjänä. Kohua herättänyt nimitys! ---Maisteritason oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut Koskelo ohitti pätevämmät. Koskelo ei ole kunnioittanut vallan kolmijakoperiaatetta.Pikku-korjaus: STASI-listoja yritti selvittää AAMULEHDEN Helsingin toimiston toimittajat, ei Allers..
- Hömömömön
Haloskan varhaisempia saloja,
- oli tunnustamassa pelkkää DDR:ää
- oli puheenjohtajana Setassa, joka ajoi homouden ja eläinseksin poistamista rikoslaista
- kirjoitti Punaisen vision
- väitti YK:ssa Yhdysvaltojen rikkovan kansainvälisen oikeuden sääntöjä
- nimitti DDR-komitean puheenjohtajan ulkoministeriön kansliapäälliköksi
Ulkoministeri:
- pidätettiin kansanedustajana kansalaistottelemattomuudesta osoitettuaan mieltä Persian (nyk. Iran) saahia vastaan
- antoi Zavidovo-muistion toimittajalle kansanedustajana ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä
- haukkuu Yhdysvallat ja Israelin "vähintään kerran viikossa"
Puolustusministeri:
- kantoi kuuluisaa Lepikon-torpan multaa Kremliin.- vähän-lisää
- Toivoi Suomen rauhanomaista liittämistä Neuvostoliittoon julkisessa vappupuheessaan
- Stasi-yhteyksien laajuus tutkimatta, Stasi oli käskysuhteessa KGB:hen, ns. Tiitisen lista salattu
- Teki salauspäätöksen ns. Koiviston konklaavista v. 2002
- Puolustusvoimien ylipäällikkönä (12 vuotta), katsoi läpi sormiensa puolustuksen kannalta tärkeiden maa-alueiden myyntiä
- Ei raportoinut muulle ulkopoliittiselle johdolle kahdenkeskisistä neuvotteluistaan/keskusteluistaan naapurimaan presidentin kanssa
- jne - mietipäsitä
vähän-lisää kirjoitti:

- jneMiksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ole purkanut edeltäjänsä tekemään salauspäätöstä tuosta väitetystä "Koiviston konklaavista v. 2002"?
Jos sellaisia dokumentteja olisi, voisi nykyinen tasavallan presidentti päättää niiden julkistamisesta.
Moneenko ulkomaalaisten kanssa tehtyyn maakauppaan Sauli Niinistö on nyt kiinnittänyt huomionsa tai kieltänyt ne kokonaan? - huu-haa-halonen
mietipäsitä kirjoitti:
Miksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei ole purkanut edeltäjänsä tekemään salauspäätöstä tuosta väitetystä "Koiviston konklaavista v. 2002"?
Jos sellaisia dokumentteja olisi, voisi nykyinen tasavallan presidentti päättää niiden julkistamisesta.
Moneenko ulkomaalaisten kanssa tehtyyn maakauppaan Sauli Niinistö on nyt kiinnittänyt huomionsa tai kieltänyt ne kokonaan?Saulilla on kova työ Halosen jälkeen. Valtakunnan asiat rempallaan ja presidentti-instituution arvostus kaikkien aikojen pohjamudissa.
Mutta hyvää jälkeä syntyy. Tietysti akuutimmasta päästä aloitetaan. Kuten, että puolustusministeri J. Niinistö virkatyönään pysäytti pakkolunastuspykälään vedoten isot maakaupat sotilasalueen naapurustosta. Sitä ei tehdä Saulin tietämättä, nääs. Toimeenpanovaltaa käyttää ao. ministeri.
Muista työn alla olevista prosesseistako tässä nyt.....sulle Sirolaopiston käyneelle kommarille... - DDRvakoilija
Entäs Halosen maanpetos..milloin otetaan Tiitiskaapista?
Tässä Tiitisen jääkaapisa olevassa listassa on ihmeteltävää se ketä tässä oikein suojellaan? Listalla olevien nimiä ja tekoja, vai listan ulkopuolella olevia ja tekoja, jotka listalla oleva/olevat tietävät.
Jos ei Halosen nimeä ei ole siellä silloinhan lista voidaan julkaista ja todistaa, että siellä ei ole Halosta eikä ketään..niitä pariakymmentä,lista on vain kahvituslista;)))
Turhaa sellaista on kassakaapissa on hautoa.? - mietipäsitä
DDRvakoilija kirjoitti:
Entäs Halosen maanpetos..milloin otetaan Tiitiskaapista?
Tässä Tiitisen jääkaapisa olevassa listassa on ihmeteltävää se ketä tässä oikein suojellaan? Listalla olevien nimiä ja tekoja, vai listan ulkopuolella olevia ja tekoja, jotka listalla oleva/olevat tietävät.
Jos ei Halosen nimeä ei ole siellä silloinhan lista voidaan julkaista ja todistaa, että siellä ei ole Halosta eikä ketään..niitä pariakymmentä,lista on vain kahvituslista;)))
Turhaa sellaista on kassakaapissa on hautoa.?Suojelupoliisin kassakaapissa olevien tietojen antamisesta vastaa suojelupoliisin päällikkö, niin että kysykää häneltä niitä papereita.
Tasavallan presidentti, pääministeri, puolustusministeri, eduskunnan puhemies tai eduskunnan pääsihteeri eivät pysty lain mukaan määräämään mitä suojelupoliisi haluaa julkisuuteen tuoda. - mietipäsitä
huu-haa-halonen kirjoitti:
Saulilla on kova työ Halosen jälkeen. Valtakunnan asiat rempallaan ja presidentti-instituution arvostus kaikkien aikojen pohjamudissa.
Mutta hyvää jälkeä syntyy. Tietysti akuutimmasta päästä aloitetaan. Kuten, että puolustusministeri J. Niinistö virkatyönään pysäytti pakkolunastuspykälään vedoten isot maakaupat sotilasalueen naapurustosta. Sitä ei tehdä Saulin tietämättä, nääs. Toimeenpanovaltaa käyttää ao. ministeri.
Muista työn alla olevista prosesseistako tässä nyt.....sulle Sirolaopiston käyneelle kommarille...Osaatkohan, huu-haa-halonen, edes lukea mitä olet kirjoittanut?
Ilmeisesti peruskoulu on ollut sinulle liian vaativa. - TH-Häpeäpilkku
mietipäsitä kirjoitti:
Suojelupoliisin kassakaapissa olevien tietojen antamisesta vastaa suojelupoliisin päällikkö, niin että kysykää häneltä niitä papereita.
Tasavallan presidentti, pääministeri, puolustusministeri, eduskunnan puhemies tai eduskunnan pääsihteeri eivät pysty lain mukaan määräämään mitä suojelupoliisi haluaa julkisuuteen tuoda.Ne on salattu, koska mitään salattavaa ei ole, vai?
Halonen, Suomen historian häpeäpilkku, kaikilla mittareilla. - ööbee67nargewq
mietipäsitä kirjoitti:
Suojelupoliisin kassakaapissa olevien tietojen antamisesta vastaa suojelupoliisin päällikkö, niin että kysykää häneltä niitä papereita.
Tasavallan presidentti, pääministeri, puolustusministeri, eduskunnan puhemies tai eduskunnan pääsihteeri eivät pysty lain mukaan määräämään mitä suojelupoliisi haluaa julkisuuteen tuoda.ERäiden tietojen mukaan tutkijat pääsevät niihin käsiksi. Se on tiedossa, että lista on pidempi kuin kuviteltu.
Lista saatiin ulkomaiselta taholta. Suomessa tiedot salataan suomalaisilta.
Että näin on eletty - suomensuomalainen
ööbee67nargewq kirjoitti:
ERäiden tietojen mukaan tutkijat pääsevät niihin käsiksi. Se on tiedossa, että lista on pidempi kuin kuviteltu.
Lista saatiin ulkomaiselta taholta. Suomessa tiedot salataan suomalaisilta.
Että näin on elettySama lista, mikä on suojelupoliisin kassakaapissa, on julkaistu useissa eurooppalaisissa sanomalehdissä, mm. Espanjassa ilmestyvässä suomalaisille turisteille tarkoitetussa Espanjan Sanomissa. Sen listan saat netistä googlaamalla.
- huu-ha-DDR-lonen
suomensuomalainen kirjoitti:
Sama lista, mikä on suojelupoliisin kassakaapissa, on julkaistu useissa eurooppalaisissa sanomalehdissä, mm. Espanjassa ilmestyvässä suomalaisille turisteille tarkoitetussa Espanjan Sanomissa. Sen listan saat netistä googlaamalla.
Tarkoittaako "suomensuomalainen" Tiitisen tai omia eväspapereitaan? Stasi-listat kyllä ovat visusti Tiitisen kassakaapissa. Tutkijoiden pitäisi päästä niihin käsiksi tämän vuoden kuluessa, mutta vain tutkijoiden.
- huu-haa-halonen
mietipäsitä kirjoitti:
Osaatkohan, huu-haa-halonen, edes lukea mitä olet kirjoittanut?
Ilmeisesti peruskoulu on ollut sinulle liian vaativa.Peruskoulua rasittaa Halosen kannattama PAKKORUOTSI. Suomen vihaaja hämmentää suomalaisten mieliä. kannattaa suomalaisten nöyryyttämistä kaikilla elämän osa-alueilla
- suomensuomalainen
huu-ha-DDR-lonen kirjoitti:
Tarkoittaako "suomensuomalainen" Tiitisen tai omia eväspapereitaan? Stasi-listat kyllä ovat visusti Tiitisen kassakaapissa. Tutkijoiden pitäisi päästä niihin käsiksi tämän vuoden kuluessa, mutta vain tutkijoiden.
Ne Tiitisen listat ja muut paperit ovat suojelupoliisin kassakaapissa, jonne suojelupoliisin entisellä päälliköllä Seppo Tiitisellä ei ole enää pääsyä.
- voi-NIITÄ-poikia
Mitähän tiitinen siellä kassakaapissa teki?
- halosen_dogmit
mietipäsitä kirjoitti:
Suojelupoliisin kassakaapissa olevien tietojen antamisesta vastaa suojelupoliisin päällikkö, niin että kysykää häneltä niitä papereita.
Tasavallan presidentti, pääministeri, puolustusministeri, eduskunnan puhemies tai eduskunnan pääsihteeri eivät pysty lain mukaan määräämään mitä suojelupoliisi haluaa julkisuuteen tuoda.Kukahan senkin suojelupoliisin nimitti?
Ukaasi Suomen kansalle:
Suomen kansan tulee pimeydessä vaeltaa, maksaa veronsa ja AY-jäsenmaksunsa sekä niskoittelematta ylläpitää SAK:ta ja kolmea demari-presidenttiä. - kansa_pimeydessä
mietipäsitä kirjoitti:
Suojelupoliisin kassakaapissa olevien tietojen antamisesta vastaa suojelupoliisin päällikkö, niin että kysykää häneltä niitä papereita.
Tasavallan presidentti, pääministeri, puolustusministeri, eduskunnan puhemies tai eduskunnan pääsihteeri eivät pysty lain mukaan määräämään mitä suojelupoliisi haluaa julkisuuteen tuoda.SUPOn silloinen päällikkö Tiitinen kysyi Koiviston mielipidettä ja salauspäätös , pian DDR:n kaaduttua. Listat oli luovutettu Suomeen länsi-tiedustelun kautta. Aamulehden toimittajat pääsivät hiukan vilkaisemaan, ja v. 2007 selvisi että Halosen toiminta oli ollut luultua laajempaa.
Mutta tuplavahinko oli jo tapahtunut. Halonen oli valittu toiselle kaudelle 2006, ja hän jatkoi kohua herättäviä oikeuslaitoksen virkamies nimityksiä.
Mm. Valtakunnan oikeudessa syyttäjänä toimii Korkeimman oikeuden presidentti virkansa puolesta. - toivoailmassa
halosen_dogmit kirjoitti:
Kukahan senkin suojelupoliisin nimitti?
Ukaasi Suomen kansalle:
Suomen kansan tulee pimeydessä vaeltaa, maksaa veronsa ja AY-jäsenmaksunsa sekä niskoittelematta ylläpitää SAK:ta ja kolmea demari-presidenttiä.täältä S24:sta saa paljon sellaista tietoa, mitä valtalehdet ja YLE eivät ole julkaisseet.
- historian.häpeäpilkku
toivoailmassa kirjoitti:
täältä S24:sta saa paljon sellaista tietoa, mitä valtalehdet ja YLE eivät ole julkaisseet.
Korkeammin koulutettuna kuin esim. Halonen, olen itsekin tehnyt S24:ssä yllättäviä löytöjä. "SALAINEN" -päätökset ovat vaikeuttaneet tutkinnan aloitusta.
Mutta kyllä Halonen vielä saa, mitä Haloselle oikeasti kuuluu. Myyräntyö ja takapihojen politikointi on Halosen ajalle leimallista. Kansakunnan häpeäpilkku. - ei_riitä
häpeäpilkku ei riitä kuvaamaan
- raato-reetu-ei-tykkää
mietipäsitä kirjoitti:
Osaatkohan, huu-haa-halonen, edes lukea mitä olet kirjoittanut?
Ilmeisesti peruskoulu on ollut sinulle liian vaativa.raato-reetu ei tykkää halosesta eikä salailusta
- Wensheremos
Wensheremos!
-huuteli ämmä ja kääriytyi huoranpunaiseen kommunistien lahjoittamaan kymmeniä metrejä pitkään käärinliinaan...- nsdo73937lke
Ja nyt miettii kolmatta kautta.
- häpeä-halonen-jo
nsdo73937lke kirjoitti:
Ja nyt miettii kolmatta kautta.
SETA-HalonenK18
- myyrä_on_myyrä
häpeä-halonen-jo kirjoitti:
SETA-HalonenK18
Halonen oli ulkomaisten tiedustelupalveluiden ja päämiesten mielestä hupijuttu.
- halonen_ei_raportoin
myyrä_on_myyrä kirjoitti:
Halonen oli ulkomaisten tiedustelupalveluiden ja päämiesten mielestä hupijuttu.
Putlerkin oli KGB:n hommissa DDR:ssä. Oli niitä aikoja kiva kultarannassa veronmaksajien kustannuksella muistella...paljon yhteisiä hyviä tovereita. Oli niin hauskaa, että hauskat piti piilottaa muulta ulkopoliittiselta johdolta. Halonenhan ei raportoinut keskusteluistaan..
- Halosmyyräntyöt
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/alma--halonen-toimi-ddr-n-hyvaksi/2010850
Halonen kuului muun muassa delegaatioon, joka kävi presidentti Kekkosen luona vetoamassa Itä-Saksan puolesta.
Alma Median lehdet kirjoittavat, että presidentti Tarja Halonen kampanjoi luultua aktiivisemmin Itä-Saksan hyväksi 70-luvulla.
Halonen oli mukana komiteassa, joka ajoi DDR:n tunnustamista. Komitea vastusti Suomen virallista ulkopoliittista linjaa ja levitti itäsaksalaista propagandamateriaalia.
Mainos (uutinen jatkuu alla)
Alma Median Helsingin toimituksen mukaan Halosen toiminta komiteassa oli tiedettyä tiiviimpää. Toimitus kävi läpi DDR:n tunnustamiskomitean asiakirjoja 70-luvun alkuvuosilta.
Halonen valittiin muun muassa delegaatioon, joka kävi presidentti Urho Kekkosen luona vetoamassa DDR:n puolesta.
Presidentin kanslia ei kommentoinut tietoja Alma Medialle.
(MTV3)- kansalaisrohkeus
Ja valtamedia hyssyttelee ja peittelee.
- kiero_liero
kansalaisrohkeus kirjoitti:
Ja valtamedia hyssyttelee ja peittelee.
Halonen ja nuoliainen kirjoittavat tällä palstalla Halosen loistavaa historiaa ja tulevaisuutta?
- halonen.kusettaa
kiero_liero kirjoitti:
Halonen ja nuoliainen kirjoittavat tällä palstalla Halosen loistavaa historiaa ja tulevaisuutta?
oisko oma-elämänkerta jo meneillään se olisi surkea kusetusyritys
- tawja_itte
kiero_liero kirjoitti:
Halonen ja nuoliainen kirjoittavat tällä palstalla Halosen loistavaa historiaa ja tulevaisuutta?
ei avustaja tee paljoakaan ylitöitä tawja itse päivystää aamuyöhön s24:ssä
- pitkä.odotus
tawja_itte kirjoitti:
ei avustaja tee paljoakaan ylitöitä tawja itse päivystää aamuyöhön s24:ssä
Just ja just ehtii juoda aamukahvin välissä? Näin niitä kansainvälisiä arvostettuja tehtäviä odotellessa...
- SETA_STASI_LANDIA
Halonen on kiusallinen tapaus.
- yksinkertaista
Stasi-agentissa on ollut vientimiehillä maailmalla selittelemistä. Vaiettu puheenaihe: High security -tuotteissa on saattanut olla jopa kaupan este. Nokia ei oikein onnistunut rantautumaan USA:n markkinoille, kuten hyvin muistetaan. ...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692