Topic kesän kunniaksi: Uskonnon farmaaminen

wakka-wanaha

Mikäli haluamme estää haitallisia uskontoja valtaamasta omaa luonnollista kulttuuribiodiversiteettiämme, on meillä kaksi keinoa:
- Puuttua seurauksiin
- Puuttua syihin

Jälkimmäistä varten, joka tehokkaampikin on, meidän täytyy tiedostaa seikkaperäisesti, kuinka uskonto toimii.

Uskonnon viljelylle on aina syynsä. Vain luonnon uskonnot kehittyvät spontaanisti ja heikosti motivoituna. Järjestelmällinen uskonto on taas huolella luotu viljelmä ja se on vahvasti motivoitu, jonka sadosta voi viljelijä uuttaa päihdyttävää myrkkyä palvelemaan omia päämääriään. Uskonto voi pahimmillaan olla ikävä karkulainen, joka lähtee monikulttuuristien puutarhasta ja syrjäyttää luonnolliset uskot ja luontaisen sekulaarisuuden. Tälläisiä ikäviä karkulaisia jalostettiin sekä tietoisesti että vahingossa lähi-idässä, josta ne ovat kilpailukykyisinä onnistuneet leviämään kaikkialle maailmaan. Toisaalta uskontoja voidaan jalostaa myös aatteellisissa laboratorioissa, kuten vaikkapa yliopistoissa, erilaisia käyttötarkoituksia kuten monikultturismia, MWGTOW:ia , feminismiä, terveysintoilua, nationalismia ja kommunismia varten. Näiden taikajuomien perusraaka-aineena on uskonto.

Uskonnon siemenien kylväminen on huomattavasti helpompaa neitseelliselle maaperälle, jolloin uskonnolla on vapaasti tilaa ja ravinteita kasvattaa kukinto ja juuret, jolloin se pääsee leviämään nopeammin ilmojen halki ja luomaan jalansijan uudelle kasvualustalle. Puhe on keino päästää siemenet ilmoille. Miekkalähetys ja jihad ovat esimerkkejä kaskiviljelystä, jossa väkivalloin maa neitseellistetään ravinnepitoiseksi viljelmää varten. Palvontapaikkojen rakentamisella juurrutetaan uskonto tiukemmin osaksi kasvualustaa. Palvonapaikka nimittäin ylläpitää suotuisisa kasvuolosuhteita poistamalla toisin ajattelua ja tarjoamalla ravinteita. Neitseellinen kasvualusta on nuori tai järkyttynyt, jolla ei ole riittävästi suojaa houkutuksia vastaan tai joka ei ole vielä paikkaansa lunastanut omassa luontaisessa kasvuympäristössään.

Kaikilla uskonnoilla on valkosoluja, jotka tiedustelevat kasvualustaa ja estävät järkeä toimimasta käyttämällä sosiaalista painetta apuna. Tällöin tapahtuu hiljaista hyväksyntää eli alistuminen. Valkosolujen toinen keino pitää järjestystä yllä on uhkailu, kiristäminen ja väkivalta eli kitkentä. Kolmas tapa on hyödyntää ympäristön epäkohtia tukemaan omaa kasvua. Esimerkkinä mainittakoon rasismin käyttö enemmistöä varten. Provokaatioilla vastapuoli yllytetään rasismiin vaikka asia olisikin toisin päin. Rasismi antaa oikeutuksen loukkaantumiselle ja loukkaantuminen jatkotoimille.

Riittävän tilan saatuaan uskonto pyrkii pitämään omalta kannaltaan kilpailevat lajit poissa luomalla omat lait ja tavat, jotka syrjäyttävät alkuperäiset. Uskonto voi toisinaan elää symbioosissa toisen uskonnon kanssa, mutta harvemmin tasa-arvoisina. Kun olosuhteet muuttuvat, on uskonnoillakin havaittavissa evolutiivista sopeutumista aivan kuten eliöillä: muslimit voivat leikkiä hetkellisenä vähemmistönä massan mukana tai kristityt voivat pehmentää arvomaailmaansa säilyttäkseen jalansijansa.

Tässä on uskonnon synty karkealla tasolla. Toiset uskonnot on haitallisempia kuin toiset, ne ovat raaka-aineita, toisilla on ilmiömäinen kyky perimässään syrjäyttää alkuperäiset luonnon uskonnot. Uskontojen perimää muokkaamalla niistäkin voisi jalostaa kiintoisia lajikkeita.

7

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Uskonnon siemenien kylväminen on huomattavasti helpompaa neitseelliselle maaperälle, jolloin uskonnolla on vapaasti tilaa ja ravinteita kasvattaa kukinto ja juuret, jolloin se pääsee leviämään nopeammin ilmojen halki ja luomaan jalansijan uudelle kasvualustalle."

      No onneksi Suomi ei tällaisiin kuulu. Eikä Islam syntynyt millään lailla tyhjästä. Muhammedin aikaan Mekka oli kuuluisa monien uskontojen mm. Hindujumalien ja monien muiden palvontapaikkana.

      • Waka-wanaha

        Itseasiassa täällä on juurikin noita heikosti integroituneita nuoria miehiä, joilla on syrjäytymisvaara ja he ovat alttiita junassa, somessa tms näille pölyttäjille jotka vinkkaavat mitä saa kuoleman jälkeen tai jopa maan päällä vastalahjaksi jos lähee taistelemaan ISIS:in riveihin

    • Taidat elää sellaisessa harhaluulossa että ns. luonnonuskonnot olisivat "hyviä" ja ns. muut uskonnot "pahoja".
      Nimenomaan ns. luonnonuskontoihin on vankasti liittynyt mm. ihmisten uhraaminen ja usko noituuteen, ja tähän liittyvä noitavaino.

      • Wakka-wanaha

        kekek-kekek, mukava saada sinutkin mukaan keskusteluun!

        En pidä merkityksellisenä jakoa hyviin ja pahoihin. Pidän enemmän todennäköisyyksistä (olkoon sitten niitä harhaluloja); luonnon uskontoja harvemmin pakolta annetaan ulkoapäin jonkin muun toimesta esim kirjoituksessani kuvaamilla metodeilla. Luonnonuskonto kehittyy sisältäpäin yhteisön omista tarpeista, joskin mukaan voi sekoittua aineksia muun kulttuurisen vaihdon kautta muista uskomuksista. Pidän tälläisiä uskontoja esi-isien palvontoineen paljon harmittomampina kuin näitä tietoisesti kyhättyjä modernimpia kirjoitettuja uskontoja uhreineen, jotka ovat enemmänkin politiikkaa käärittynä uskon karkkipaperiin ja joilla voi olla tuhoisia ja alistavia agendoja. Minusta ainakin esim shamaani, joka lankeaa loveen on yhteisönsä kannalta paljon pienempi harmi kuin kansaa kiihottavat profeetat, joissa veriteoille annetaan jumalallinen oikeutus.

        Ihmisten uhraaminen on käsittääkseni yleisempää näissä politiikan karkkipapereissa, esimerkiksi azteekeilla. Uhrien saamiseksi pitää lähteä sotimaan, ja motivaatio tulee jumalilta. Tätä kierrettä pidetään yllä temppelikaupungeissa. Tälläistä ei tapahdu vielä parin shamaanin takia vaan tarvitaan järjestäytynyt poliittinen moottori avuksi. Noitavainot ovat tyypillisiä myös tälläisille uskonnoille, kun tarkoituksena on pyyhkiä aiemmat uskomukset ja tavat pois, jotta saadaan henkinen tyhjiö joka korvataan omilla. Tällöin on saatu jalansija ja käännytystyön jälkeen negatiivinen kierre on valmis.

      • kris-tit-ty
        Wakka-wanaha kirjoitti:

        Mitä hyötyä olisi luonnonuskontojen suojelemisesta esim. Suomessa, kun niitä ei enää ole kuin korkeintaan pienellä joukolla ihmisiä "vesitettyinä versioina", toisin sanoen niistä on otettu joitakin elementtejä mutta sillä tavalla, että nykyelämä on samalla mahdollinen. Nimittäin ne uskonnothan ovat olleet omassa luonnollisessa ympäristössään kokonaisvaltaisia elämän- ja maailmanselityksiä, ja niiden ajatus- ja kokemusmaailma on ollut täysin sulautunut ihmisten jokapäiväiseen elämään (tai toisinpäin, jokapäiväinen elämä on ollut sulautunut niihin). Ei ole voinut erottaa toisistaan uskontoa ja muuta elämää. Nykyihminen ei pystyisi tuollaiseen, koska olosuhteet ovat kehittyneissä yhteiskunnissa ihan toiset, ja koska hänellä on jo yksinkertaisesti liian paljon tietoa voidakseen päästä takaisin tuohon esivanhempien mielenmaailmaan. Mitä siis suojella, kun sitä suojelukohdetta ei ole?

        Tuosta ei pidä päätellä, että vastustaisin luonnonuskontojen uudelleenlämmittelyä. En vastusta, sillä varauksella tietenkin, ettei niihin oteta mukaan esim. selvää väkivaltaa. Omaa muinaisuskontoamme kohtaan tunnen "lukkarinrakkautta", ja sen lämmittely on minusta parempi asia kuin tuonti-uususkontojen viljely. Mitä mieltä olet muuten näistä jälkimmäisistä, ne kun valtaavat melkoisella vauhdilla kristinuskon jättämää tyhjiötä, eikä suinkaan islam ainakaan vielä?

        En nyt jouda keskustelemaan, mutta kiinnosti vain tuo, että mitä käytännön merkitystä näet sellaisen suojelemisessa, jota ei faktisesti ole.

      • kris-tit-ty kirjoitti:

        Nämä nykypäivän modernien länsimaiden luonnonuskonnot mahtavat lähinnä olla kotirouvien ja muiden joutilaiden ja pitkästyneiden pikku harrastuksia, vähän kuin orjanpiiskausleikit.

    • uusjako

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe