Avaruuden jehovan todistajat

MarkBaster

Onko yksikään jehovan todistaja käynyt avaruudessa tai kuussa? Tai onko yksikään jehovan todistaja ollut mukana löytöretkellä tai maailman syvimpiä meriä tutkimassa?

25

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BarkMaster

      On niitä NASAn leivissä ollunna

      • NASA-worker

        ninpäs onkii...

        toki VAIN ydinfyysikko,
        ei astronautti :D

        Miksi uskon Raamattuun – ydinfyysikko kertoo tarinansa
        g04 22/1 s. 19-23
        Herätkää! 2004

        # # Suuria ratkaisuja

        Menin lähimmän esimieheni puheille NASAssa
        ja sanoin, että haluaisin lyhentää työviikkoani viidestä päivästä neljään. Palkka olisi tietysti pienempi.
        Selitin, että halusin käyttää
        loput kolme päivää viikosta sananpalvelukseen. Esimies suostui pyyntööni, vaikka tällainen järjestely
        oli ennenkuulumatonta NASAn tiedemiesten työsuhteissa.
        -- Minun piti kuitenkin puhua asiasta vielä hänen esimiehelleen.
        Tein niin ja yllätyin iloisesti,
        kun tämä ylemmän portaan esimieskin hyväksyi järjestelyn.
        Syyskuussa 1987 aloitin kokoaikaisen palveluksen,
        mikä merkitsi sitä,
        että käytin noin 90 tuntia kuussa ovelta-ovelle-työhön
        ja muihin palveluksen piirteisiin. # #
        http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102004044?q=NASA&p=par


      • JESAJA40.jae.26

        **_** Aktiivinen tiedemiehenä ja sananpalvelijana

        Olen omalla kohdallani todennut,
        että voin olla sekä tiedemies että Jehovan todistaja.
        Vuonna 1983 aloin työskennellä astrofyysikkona
        Huntsvillessa sijaitsevassa NASAn* avaruuslentokeskuksessa
        (George C. Marshall Space Flight Center).

        Tein sekä kokeellista että teoreettista tutkimusta,
        joka liittyi erääseen röntgenteleskooppiin.
        (Tämä teleskooppi, nimeltään Chandra X-ray Observatory eli CXO, vietiin vuonna 1999 kiertoradalleen avaruussukkula Columbialla.)

        Pidin kovasti tuosta projektista,
        jossa analysoitiin
        tähdistä ja galakseista tulevaa röntgensäteilyä
        ja pyrittiin siten saamaan lisää tietoa fyysisestä maailmankaikkeudesta.

        Vielä mieluisammaksi työni teki se,
        etten ainoastaan
        yrittänyt selvittää tieteellisesti haastavia ongelmia
        vaan opin samalla ymmärtämään
        entistä syvällisemmin Luojan voimaa ja viisautta.
        Jehovan sanoilla,
        jotka hän esitti muinaisen profeettansa Jesajan välityksellä,
        oli minulle aivan erityismerkitys:
        ”Kohottakaa katseenne korkeuteen ja katsokaa.
        Kuka on nämä luonut?
        Hän, joka luvun mukaan tuo esiin niiden armeijan,
        vieläpä nimeltä kutsuu niitä kaikkia.
        Dynaamisen energian runsauden ansiosta
        ja hänen voimansa vahvuuden vuoksi ei yksikään niistä puutu.”
        (Jesaja 40:26.) **_**
        http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102004044?q=voin olla sekä tiedemies että Jehovan todistaja&p=par


    • Meadows

      jt-tiedemies tutkii
      maapalloaja syviä meriä:

      Miksi uskomme Luojaan
      g 9/06 s. 21-23
      Herätkää! 2006
      ___”Kaikella, mitä havaitsen, on jokin syy”___

      ▪ BYRON LEON MEADOWS
      TAUSTA: Työskentelen
      Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallituksessa (NASA) laserfysiikan alalla. Parhaillaan kehittelemme tekniikkaa,
      jonka avulla voitaisiin paremmin seurata
      maapallon ilmasto-oloja ja muita planetaarisia ilmiöitä.
      Toimin vanhimpana Jehovan todistajien seurakunnassa
      Kilmarnockin alueella Virginian osavaltiossa.

      Tutkimustyössäni sovellan usein fysiikan periaatteita. Pyrin ymmärtämään, miten ja miksi jotain tapahtuu.
      Omalla tutkimusalallani näen selviä todisteita siitä,
      että kaikella,
      mitä havaitsen, on jokin syy.
      Mielestäni usko Jumalaan kaiken elollisen alkusyynä
      on sopusoinnussa tieteen kanssa.
      Luonnonlait ovat niin vakaita,
      että niiden täytyy olla Organisoijan, Luojan, laatimia.___
      http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102006327?q=Työskentelen Yhdysvaltain ilmailu ja avaruushallituksessa&p=par

      • mmmmmmmmmmmf

        Niin ja luonnonlait ovat niin organisoituja, että syntyy vammaisia, epämuodoostuneita ja rumia lapsia/ihmisiä joten niiden täytyy olla LUOJAN laatimia.


      • RUNA.aikuinen
        mmmmmmmmmmmf kirjoitti:

        Niin ja luonnonlait ovat niin organisoituja, että syntyy vammaisia, epämuodoostuneita ja rumia lapsia/ihmisiä joten niiden täytyy olla LUOJAN laatimia.

        jaa kun lääketeollisuus myy lääkkeitä
        joitten takii syntyy vammasii lapsii,
        se onkin JUMALAN laatimaa mutanttikantaa?
        hehehe
        ootpas hassu


      • kfdd
        RUNA.aikuinen kirjoitti:

        jaa kun lääketeollisuus myy lääkkeitä
        joitten takii syntyy vammasii lapsii,
        se onkin JUMALAN laatimaa mutanttikantaa?
        hehehe
        ootpas hassu

        Kyllä niitä rumia syntyy ilman lääkkeitäkin ihan vain siksi koska jotku ihmiset on yksinkertaisesti muuten vain rumia luojan antamien geenien takia.


    • Henripötvys

      MarkBaster 22.7.2015 19:37

      " Onko yksikään jehovan todistaja käynyt avaruudessa tai kuussa? "

      -Tuota avausta ihmettelin, mutta sehän avautui sitten kun ketjussa paljastui että kyseessä oli tapa esitellä lahkolehteä.

      " Syyskuussa 1987 aloitin kokoaikaisen palveluksen, " (NASA-worker 22.7.2015 19:56)
      -Jos 1987 kertoi ovella että Vartiotornin sukupolvi on 2 sukupolvea, vaikka Raamatussa Jeesuksen sukupolvi on 1 sukupolvi, sai potkut. Nyt. 2015 jos väittää että vartiotornin sukupolvi on 1 sukupolvi, kuten Raamatun Jeesuksella, saa potkut. Mutta potkuja varomalla voi päästä rapsuttamaan niiden leijonien korvantaustaa, jotka otettiin vartiotorniin paratiisina kun pomo 1935 näki unta että taivaspaikat ovat täynnä

      " Mielestäni usko Jumalaan kaiken elollisen alkusyynä on sopusoinnussa tieteen kanssa. " (Meadows 22.7.2015 20:25)
      -Onko itämerentyttären tiedehalveksinta sopusoinnussa seuran kanssa ?

      " Luonnonlait ovat niin vakaita, " (Meadows 22.7.2015 20:25)
      -Voi pyhä yksinkertaisuus. Vakaushan on välttämätön mielekkyys niitä tutkia. (vartiotornikirjoitusten sisältö ei koske luonnonlakeja, eikä Jumalan lakeja, niiltä puuttuu Pyhyyden pysyvyys. Niistä tulee tabuja, kun ne eivät kestä ajan koettelua, ja paljastavat kirjoittajansa epäraamatullisen hengen. Kirjoittajat eivät ilkeä laittaa nimiään alle. )

      • Itämeren.tytär

        Niin, "Herra Pätevä", luen aina mielenkinnolla varsinkin "Herätkää"- lehden
        kiinnostavat artikkelit eri tieteistä. Sen lisäksi minulla on useita kirjoja
        tähtitivaasta, florasta ja faunasta, eri luonnonkivistä, jotka ovat paljon
        kauniinpia, puhuttelevampia kuin kylmät "jalokivet".
        Tapaan tutkia joka alkava kuu hetken "Tähti-Atlasta", kuten joudun
        päivittäin tarkistamaan uutisissa mainittuja tapahtumia "Atlaksesta".
        Se kaikki saa minun "polveni pehmeiksi", aivan kirjaimellisesti,
        kun saa hetken ihastella sitä valtavaa kauneutta, viisautta, rikkautta, joka
        meitä ihmisiä ympäröi. Vietän "joulujuhlaa" Taivaan Isän lahjoin joka päivä:)


      • HenriPötvys

        Laitetaan itsekeskeisyytesi ja omahyväisyytesi piikkiin, mutta jatkoa ajtellen, lahko on foorumin aihe.
        ne herätkään jutut ovat yksinkertaistettuja yksityiskohtia tiedelehtien artikkeleista, kuten Forskning & Framsteg, Illustrerad vetenskap, American scientist jne.

        Koska lainaaja, "herätkää" on uskonnon lehti, sen tulisi hyvien tapojen mukaan laittaa artikkeleihinsa tieto, mihinkä uskontokuntaan on lainatun jutun alkuperäinen kirjoittaja kuulunut. "herätkää" nyt ei vain laita kristittyjen nimiä esiin, niin ei sitten muitakaan (tosin uskonnollista näkohtaa puoltamaan tämä jehovakanavan nimen käyttöönsä ottanut laittaa oppineen tituleeraten esim. suureksi oppineeksi, samakin tutkija saattaa lahkotuomion saanen opin yhteydessä saada tittelikseen "luopiokristikunnan" edustaja)

        Kiinnitä lisäksi huomiota siihen että lahko painostaa luopumaan opiskelun ajatuksista


      • Itämeren.tytär
        HenriPötvys kirjoitti:

        Laitetaan itsekeskeisyytesi ja omahyväisyytesi piikkiin, mutta jatkoa ajtellen, lahko on foorumin aihe.
        ne herätkään jutut ovat yksinkertaistettuja yksityiskohtia tiedelehtien artikkeleista, kuten Forskning & Framsteg, Illustrerad vetenskap, American scientist jne.

        Koska lainaaja, "herätkää" on uskonnon lehti, sen tulisi hyvien tapojen mukaan laittaa artikkeleihinsa tieto, mihinkä uskontokuntaan on lainatun jutun alkuperäinen kirjoittaja kuulunut. "herätkää" nyt ei vain laita kristittyjen nimiä esiin, niin ei sitten muitakaan (tosin uskonnollista näkohtaa puoltamaan tämä jehovakanavan nimen käyttöönsä ottanut laittaa oppineen tituleeraten esim. suureksi oppineeksi, samakin tutkija saattaa lahkotuomion saanen opin yhteydessä saada tittelikseen "luopiokristikunnan" edustaja)

        Kiinnitä lisäksi huomiota siihen että lahko painostaa luopumaan opiskelun ajatuksista

        Juuri "Herätkää" lehdestä olen saanut kirjoittajien nimet, että
        olen voinut hankkia omia kirjoja. Miksi sitä pidetään omahyväisyytenä, jos
        kerron kysyttäessä kiinnostuksen aiheistani? Haluat vain demonisoida minua!
        Kadehditko iloani ja haluat liata sen? Tyypillistä miehille.


      • OsuuskaupanKake

        " Juuri "Herätkää" lehdestä olen saanut kirjoittajien nimet, että olen voinut hankkia omia kirjoja. "
        -Tiesin kyllä että lahko on sisäänlämpiävä, mutta että niin tynnyrissä elättävä, ettei ilman lahkolehteä voi omia kirjoja hankkia, sitä en tiennyt.

        " Miksi sitä pidetään omahyväisyytenä, jos kerron kysyttäessä kiinnostuksen aiheistani? "
        -Pötvys on viitannut siihen että asiasi eivät kuulu foorumin aiheeseen.

        "Haluat vain demonisoida minua! "
        -Saan käsityksen, että Pötvys päinvastoin haluaa sinut pois demoonien vallasta, pois verensiirtokiellon murhauhkasta.


      • Katve

        Niin, eikö jo 3 Moos 17:15 sallinut veren syömisenkin


      • KAIKKI.ei.tiedä
        Katve kirjoitti:

        Niin, eikö jo 3 Moos 17:15 sallinut veren syömisenkin

        jumalattomat saa syyä verta ihan litroittain
        ja tehhä ihelleen verensiirtoja
        vaikka
        turskuttas sitä verta nonstoppina
        24/7 suoniinsa loppuikänsä
        MUTTA
        ei ne kyllä Ikuista Elämää
        silleen saa


      • harmagedoni
        KAIKKI.ei.tiedä kirjoitti:

        jumalattomat saa syyä verta ihan litroittain
        ja tehhä ihelleen verensiirtoja
        vaikka
        turskuttas sitä verta nonstoppina
        24/7 suoniinsa loppuikänsä
        MUTTA
        ei ne kyllä Ikuista Elämää
        silleen saa

        Aina vaanko elät harhoissa ikuisesta elämästä? No se varmaan helpottaa tätä nykyistä elämääsi kun haaveilee moisista.

        Vieläkö 1914 sukupolvi odottaa harmagedonia??


      • eiseoleväärin
        Itämeren.tytär kirjoitti:

        Niin, "Herra Pätevä", luen aina mielenkinnolla varsinkin "Herätkää"- lehden
        kiinnostavat artikkelit eri tieteistä. Sen lisäksi minulla on useita kirjoja
        tähtitivaasta, florasta ja faunasta, eri luonnonkivistä, jotka ovat paljon
        kauniinpia, puhuttelevampia kuin kylmät "jalokivet".
        Tapaan tutkia joka alkava kuu hetken "Tähti-Atlasta", kuten joudun
        päivittäin tarkistamaan uutisissa mainittuja tapahtumia "Atlaksesta".
        Se kaikki saa minun "polveni pehmeiksi", aivan kirjaimellisesti,
        kun saa hetken ihastella sitä valtavaa kauneutta, viisautta, rikkautta, joka
        meitä ihmisiä ympäröi. Vietän "joulujuhlaa" Taivaan Isän lahjoin joka päivä:)

        >> Vietän "joulujuhlaa" Taivaan Isän lahjoin joka päivä:)

        Toivottavasti myös jouluaattona ja -päivänä, myös maallisin lahjoin :)


      • Itämeren.tytär
        Katve kirjoitti:

        Niin, eikö jo 3 Moos 17:15 sallinut veren syömisenkin

        Toottaahan toki!
        Pistäkääs, pojat, sielua poskeenne lautaselta
        niin tulette viisiksi ja vahvoiksi!


      • Itämeren.tytär
        eiseoleväärin kirjoitti:

        >> Vietän "joulujuhlaa" Taivaan Isän lahjoin joka päivä:)

        Toivottavasti myös jouluaattona ja -päivänä, myös maallisin lahjoin :)

        Kyllä sukulaiseni ovat minulle erikoisen rakkaita!
        Usein näen jotain kivaa kaupassa ja ostan sen ja
        pistän terveisten kanssa pakettiin toivoen, että
        se vastaisi tarpeita. Lapsille vaan kun on kalliit kapineet...
        Ei köyhä-eläkeläinen voi tyydyttää muita tarpeita kuin jotain
        pientä, vaikka iloitsisi lasten edistyessä elämässään.
        Niin hienoja nuoria tänäkin päivänä, jotka ovat ottaneet
        ratkaistavakseen kaikki maailman ongelmat, mitä me
        tyhmät aikuiset olemme heille jättäneet!
        Sitä häpeää katsoa silmiin, nuoria "maailmanparantajia",
        jotka käärivät hihansa ja alkavat puhdistaa kaikkea p*skaa,
        mitä peräänsä on jätetty.
        Vähäksi vaivaksi minun vaipanvaihdot heille jäävät sen sijaan!


      • Itämeren.tytär
        harmagedoni kirjoitti:

        Aina vaanko elät harhoissa ikuisesta elämästä? No se varmaan helpottaa tätä nykyistä elämääsi kun haaveilee moisista.

        Vieläkö 1914 sukupolvi odottaa harmagedonia??

        Katsos, hyvä immeinen, kun en jaksaisi tätä elämää ilman,
        että ajatuksissani suunnittelen Harmagedonin aikaista
        elämää puhtaassa maassa tuntemattomienkin sukulaisteni kanssa.
        Suunnittelen rantajuhlia, keskusteluja, olen jo nyt tehnyt "lukujärjestyksen"
        jokaiselle viikon illalle jolloin yhdessä mennään maalaamaan merta ja taivasta,
        toisena iltana kirjoitetaan suvun historiaa ja kirjeitä, joissa kiitetään kutakin
        niistä lahjoista, joita heiltä on saanut. Nythän se on vain: "minä, minä, tahtoo, tahtoo, kun silläkin on, ...Ei tullut montaa kertaa kiitettyä ruoan Kasvattajaa, valmistajaa, maksajaa...Siis Luojaa, äitiä ja isää kaikesta työstään!
        Olisi kivaa perhe-orkesterissa soittaa kiitoslauluja eli Psalmeja.
        Varmaan niidenkin nuotit saadaan, kun Daavid harppuineen pääsee ylös...
        Ja valokuvattaisiin ja tehtäisiin omiaa kuvakirjoja Suomen ihanasta luonnosta!
        Tuoksuvista suopursuista tuulen tuivertamien, kuparihohteisten mäntyjen alla.
        Hopeisista lokeista taivaan siniholvissa.Salamoinnista ja myrskyitä!
        Punaisista graniitti kallioista Itämeren hyväiltäminä. Vaikka mistä ihanasta!
        Se kaikki kuluu "Jehovantodistajuuteen", koska ne ovat lahjoja Luojalta.
        Eikä enää lähetetä lapsia tappamaan naapureita, että sa pitää talonsa, mantunsa.
        Uskonto on todella oopiumia köyhälle kansalle. Niin halpaa, että heillä on varaa:)


      • Itämeren.tytär
        KAIKKI.ei.tiedä kirjoitti:

        jumalattomat saa syyä verta ihan litroittain
        ja tehhä ihelleen verensiirtoja
        vaikka
        turskuttas sitä verta nonstoppina
        24/7 suoniinsa loppuikänsä
        MUTTA
        ei ne kyllä Ikuista Elämää
        silleen saa

        Niin se on kuin sanoit! Vain Jeesuksen veri uhrattuna
        Aadamin jättämän peri-synnin lunnaina tuo sen elämän
        meille nyt ja tulevaisuudessa.
        Bonuksena niistä veren-siirroista ja paltuista saa kaikenlaisia
        viruksia, bakteereja ja pöpöjä, joille ei edes tiedetä nimeä!
        Me elämme terveinä jo nyt Paratiisissa noin uskon silmin.
        Eikös se, että aisan ymmärtää ole suurempi ihme kuin
        ruumiin ylös herättäminen aikoinaan? 2 Korintolaisten 4:1-3,4-6,7-14-18
        Raamatun sanoma on joko kuoleman haju tai elämän tuoksu...
        2Korintolaisten 2:14-17 " Mutta kiitos olkoon Jumalalle, joka
        aina johdattaa meitä voittokulueessa Kristuksen seurassa..."


      • Suuruspala

        Verensiirto on kaikissa maissa uskontokannasta riippumatta käytössä.
        On olemassa sellainen vastasyntyneen sairaus, joka vaatii verensiirron välittömästi syntymän jälkeen (sairaus todetaan raskausaikaisissa rutiinitutkimuksissa). Suomenkin kokoisessa maassa pelastetaan monta vauvaa vuosittain tuolla verensiirrolla. Pyhäkouluun esimerkiksi.

        Perehdy lääketieteeseen. Vartiotornisi valehtelee.

        Jo 3 Moos 17:15 salli myös veren syömisen.
        Koloss 2:16 "Älköön kukaan moittiko tietä siitä mitä te syötte"


      • YYHHHyhhhh

        Apostolienteot käskee KARTTAA verta.
        kun kartan esim jotain ruoka-ainetta, en syö sitä
        taikka ruiskuta suoniini.


      • Lukkariserkku

        Raamattu ei ole ristiriitainen. Tuo karttaminen on vastaus ympärileikkausta koskevaan kysymykseen. Se tarkoittaa että ei loukattaisi sellaisten pöytätovereiden tunteita, jotka eivät verta syö.
        Karttaminen ei ole ehdoton kielto, mihin Raamattu pystyy kun sitä tarkoittaa.
        Esim. Älä tapa. Mutta murha ja tappo ovat juridisia käsitteitä, oikeampi käännös olisi kuulemma "älä murhaa".

        Toki olen tietoinen, että kirjoitat kuten vartiotorni sanoo. Vaikka puhut apostolienteoista. Kysy seurakunnastasi missä vartiotornissa on veriasioista artikkeli, joka ottaa huomioon kaikki asiaa koskevat jakeet, ja kerro meille.


    • sano

      "Me elämme terveinä jo nyt Paratiisissa noin uskon silmin."
      -Ettei siinä tarvita LSD:tä apuna ?, sano. Harhaisuus on kysymyksessä, esim. kirja "Lapset" vuodelta 1945 määräsi lapset hankittavaksi sen lahkoharman jälkeen, sano
      -Herätkää nro 23 v. 1968 esitteli ylitsepursuavat todisteet samaiselle harmalle v:ksi 1975, sano
      Ja niistä jäi niin hyvät muistot tyttärelle, sano

      -Aikaisemminhan tytär kirjoitti, kuinka tyttären lahkotouhut toivat hälle suonikohjuleikkauksia sun muita vaivoja, sano
      Keskustelukumppaninsa totesi Jumala kuin suovat hänelle parasta terveyttä, kun hän yritti vain auttaa lahkolaista pimeydestä valoon, sano

    • TopiasKivahessu

      Verisäännöistä vielä
      3 Moos 17:15 salli veren syömisenkin (veri on elämän symboli ja siten elämä itse on arvokkaampi kuin veri pelkkänä symbolina Raamatussa; vartiotorni 15.9.1951 kirjoitti että verensiirto on syömistä suonten välityksellä, ilmaistakseen kuinka vartiotornissa veri on elämän symboli)

      UT:ssa ei vanha laki ole voimassa, Gal. 5:14
      ja Koloss 2:16 Älköön kukaan moittiko teitä siitä mitä te syötte
      1 Kor. 10:25: Syökää kaikkea, mitä lihakaupassa myydään, kyselemättä mitään omantunnon tähden

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe