Malliesimerkki median svekoilusta!

päätoimittaja

Valtamediassa oli useita uutisia, kuinka tsekki heitti keihästä pitkälle RUOTSISSA!?

Otsikoinnin mukaan tärkeintä ei ollut heittäjän nimi ja heiton pituus, vaan se, että heitettiin Ruotsissa. Jos sama olisi tapahtunut missä muussa naapurimaassa tahansa, niin maata ei mainittaisi otsikossa, saatikka niin, että se olisi tärkein informaatio.

Vaikka asia tuntuu pikkuiselta, niin sitä se ei ole. Koska sama kuvio toistuu tuhansia kertoja vuodessa valtamediassa. Ja kaikkihan me tiedämme syyn.

Jos kukaan ei nosta asiaa koskaan esille, niin me turrumme loputtomaan svekoiluun.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • svekomedia

      Svekomediassamme ruotsalaisuus on selvästi tärkein informaatio, vaikka kansallisuudella ei olisi mitään merkitystä itse uutisen sisällössä.

    • OnSeHienoMaa

      Asia on ymmärrettävä siltä pohjalta, että Ruotsi on joka suhteessa parempi maa kuin muut maat, ja etenkin parempi kuin Suomi. Ruotsissa on jopa helpompi heittää keihästä pidemmälle. Niin hieno maa on Ruotsi!

      • lisää_ironiaa

        Hesarin joku naistoimittaja teki NYT-liitteeseen jutun otsikolla: " Miksi ruotsalaiset ovat kaikessa aina parempia?".
        Siis ihan totta! Siis KAIKESSA ja AINA?! Miltä kuulostaa? Voiko ruskeakielisyys ja alentuvuus enää suurempaa olla?

      • RuotsiOnAinaParempi
        lisää_ironiaa kirjoitti:

        Hesarin joku naistoimittaja teki NYT-liitteeseen jutun otsikolla: " Miksi ruotsalaiset ovat kaikessa aina parempia?".
        Siis ihan totta! Siis KAIKESSA ja AINA?! Miltä kuulostaa? Voiko ruskeakielisyys ja alentuvuus enää suurempaa olla?

        "Hesarin joku naistoimittaja teki NYT-liitteeseen jutun otsikolla: " Miksi ruotsalaiset ovat kaikessa aina parempia?"."

        Myös raiskaukset ovat ruotsissa omaa luokkaansa koko maailmassa, mutta eipä sitä kerrota maamme mediassa eli siinäkin ruotsi on parempi.

    • Asterix_vaan

      "Oona Sormunen kiskaisi voittoon Belgiassa".... Kuinka joku lehti voi sekoilla noin,voittoon BELGIASSA. Mä alan voida pahoin, ei sitä maan nimeä saa mainita. Mullakin on nyt kieli ihan ruskea... hyvästä belgialaisesta suklaasta!!!!

      • svekotoope_taas

        Luulitko kirjoittaneesi nokkelankin kommentin!?

        Tiedoksi sinulle. Noin ei KOSKAAN otsikoida! Siitähän juuri on kysymys.

        Vain Ruotsi mainitaan otsikoissa. Vaikka maalla ei olisi mitään merkitystä uutisen sisällän kanssa.

        Eli taas meni svekotoopen dissausyritys pahasti ohi... ;-)

      • Paranoidi
        svekotoope_taas kirjoitti:

        Luulitko kirjoittaneesi nokkelankin kommentin!?

        Tiedoksi sinulle. Noin ei KOSKAAN otsikoida! Siitähän juuri on kysymys.

        Vain Ruotsi mainitaan otsikoissa. Vaikka maalla ei olisi mitään merkitystä uutisen sisällän kanssa.

        Eli taas meni svekotoopen dissausyritys pahasti ohi... ;-)

        Vainoharhaisuus eli paranoidisuus on kohtuutonta levottomuutta tai pelkoa omasta hyvinvoinnista. Vainoharhaisuus saattaa olla kohtuutonta ja yltää psykoottisuuteen saakka. Paranoia sisältää vainokuvitelmia mahdollisesta uhasta tai salaliittoteorioista.

        Kannattaa vaihtaa lääkitystä jos jonkun maan nimi aiheuttaa paranoiaa.

      • HalooPahvi
        Paranoidi kirjoitti:

        Svekotoopemme luulee typeryyden toistamisen lisäävän sen uskottavuutta.

        Kun keinot loppuvat, alkaa nimittely. Ei ole helppoa svekoilu. ;-)

    • verenpainettako_

      Onko sulla kelta-siniset lasit päällä, vai mistä näitä otsikoita oikein bongaat!? Musta tuntuu, että keskivertosuomalaisella on parempaakin tekemistä ja tällaiset otsikot eivät siksi mielenrauhaa vie ja nostata verenpainetta.

      • tiedoksi

        Ei TOSIAANKAAN tarvita mitään värilaseja avuksi! Niin paljon Ruotsi-tuputusta ja Ruotsi-otsikointia on media pullollaan. Etkö muka ole huomannut?

        Koko svekopropagandan idea juuri onkin, että tavalliset kansalaiset turtuvat eivätkä ihmettele sitä!

        Ei median svekoilu minulta mielenrauhaa vie, mutta kyllä se ärsyttää ja pitääkin.

        On nimittäin todella alentavaa huomata, kuinka matala mentaliteetti vallitsee svekomediassa. Pitävät suomalaisia aivopestävinä idiootteina.

      • paksuaon
        tiedoksi kirjoitti:

        En ole huomannut merkkiäkään suomenkielisten aivopesusta. Etteivät nämä taas olisi niitä nefen salaliittoteorioita...

      • EiHuomaaEi

        Sepä se: hurrit ei huomaa. Hurrien mielestä on luonnollista tuoda Ruotsi, ruotsi ja ruotsalaiset aina esiin parhaassa mahdollisessa valossa ja superlatiivien kera. Ja tietenkin huomaaminen vaatisi myös hoksottimia...

      • tiedoksi
        paksuaon kirjoitti:

        En ole huomannut merkkiäkään suomenkielisten aivopesusta. Etteivät nämä taas olisi niitä nefen salaliittoteorioita...

        Sokeat, typerät ja valehtelijat eivät mitään huomaa. Mihin ryhmään SINÄ kuulut?

        YLE:n johtaja Lauri Kivinen myönsi suoraan Femman haastattelussa, että yleisradion tehtävänä on aivopestä kansalaiset ruotsinmieliksi!

        Saman suuntaista sanoi aikanaan Aatos Erkko. Myös AlmaMedian lehdet ovat pääkirjoituksissaan kiljuneet ruotsinmielisyyden puolesta. Puoluelehdistöstä ja surumediasta puhumattakaan!

        Joten olisiko aika herätä unesta tai lopettaa valhetelu?!

      • qeeqoeioqioioqie
        EiHuomaaEi kirjoitti:

        Sepä se: hurrit ei huomaa. Hurrien mielestä on luonnollista tuoda Ruotsi, ruotsi ja ruotsalaiset aina esiin parhaassa mahdollisessa valossa ja superlatiivien kera. Ja tietenkin huomaaminen vaatisi myös hoksottimia...

        Ruotsi on naapurimaa, et ole sattunut huomaamaan...? Sieltä kirjoitetaan paljon. Se on normaalia. Olen suomenkielinen eikä mulla ole Ruotsi-traumaa. Sun Ruotsi-trauma on oma ongelmasi, koeta käsittää. Suomi on hyvä maa asua, älä pilaa sitä typeryydelläsi. Ketään ei kiinnosta. Suomella on nyt oikeita ongelmia ratkottavaksi. Jopa Timo Soini myöntää tämän...

      • osui_ja_upposi
        qeeqoeioqioioqie kirjoitti:

        Ruotsi on naapurimaa, et ole sattunut huomaamaan...? Sieltä kirjoitetaan paljon. Se on normaalia. Olen suomenkielinen eikä mulla ole Ruotsi-traumaa. Sun Ruotsi-trauma on oma ongelmasi, koeta käsittää. Suomi on hyvä maa asua, älä pilaa sitä typeryydelläsi. Ketään ei kiinnosta. Suomella on nyt oikeita ongelmia ratkottavaksi. Jopa Timo Soini myöntää tämän...

        Tähän kommenttiin on suorastaan NAUTINTO vastata ja pistää tietämättömälle jauhot suuhun! ;-)

        Suomalaistoimittaja kysyi ihan äskettäin ruotsalaistoimittajalta, että miksi Ruotsin mediassa on niin VÄHÄN uutisia Suomesta.

        Ruotsalaistoimittaja vastasi, että "koska Suomi on niin LÄHELLÄ." ;-)

        Kysynpä siis SINULTA? Miksi ihan sama perustelu johtaa täysin päinvastaiseen käytäntöön naapurimaiden medioiden välillä?

        Sitä paitsi. Suomella on MONTA naapurimaata, mutta niistä muista ei kirjoiteta uutisia edes yhteensä läheskään niin paljon kuin Ruotsista!

        Vastaapa tähänkin, jos osaat tai uskallat?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe