Kusetimme.kaikkia

Menimme vaimoni kanssa työkkäriin ja sanoimme että joku kuntouttava työpaikka on löydyttävä ja heti paikalla!

Työkkärin tantta löi laput kouraan ja tiuski että tossa on ja painukaa sinne hommiin siitä!

Sitten painuimme kapungin toimistoon ja huusimme että lapsille on saatava hoitopaikka heti paikalla kun saatiin duunipaikat kumpikin!

Tantat eivät voineet mitään muuta kuin järjestää lapsille hoitopaikat. Hoitopaikka on siihen asti kun lapset täyttää 7, ja me saamme olla kotona muijan kanssa päivät rauhassa kahdestaan nyt kun orjatyötkin loppu.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaikkein eniten kusetatte ja vahingoitatte lapsianne. Asenteenne ja tapanne elää on lapsillenne äärimmäisen epämiellyttävä ja vahingollinen.

Toivon että lapsenne otetan huostaan. Siinä on edes 50/50 mahdollisuus että lapset saavat hyvän elämän.

Äänestä
  • Nyt lapset saavat kavereita ja opetusta, ja oppivat toimimaan ryhmässä sekä yhteiskunnan sääntöjä. Vanhemmat eivät saa olla se "ainoa ja oikea" esimerkki lapsille. Lasten saaminen päivähoitoon muuten ei olisi ollut mahdollista. Mikä oikeus yhteiskunnalla on evätä esiopetus lapsilta sillä perusteella että vanhemmat ovat työttömiä?

    Äänestä

  • Päinvastoin kirjoitti:

    Nyt lapset saavat kavereita ja opetusta, ja oppivat toimimaan ryhmässä sekä yhteiskunnan sääntöjä. Vanhemmat eivät saa olla se "ainoa ja oikea" esimerkki lapsille. Lasten saaminen päivähoitoon muuten ei olisi ollut mahdollista. Mikä oikeus yhteiskunnalla on evätä esiopetus lapsilta sillä perusteella että vanhemmat ovat työttömiä?

    En kritisoi lasten päivähoitoa, vaan vanhempien vastuutonta, välinpitämätöntä ja röyhkeää elämäntapaa. Vanhemmat eivät laita lapsia päivähoitoon lasten edun vuoksi, vaan saadakseen olla idiootteja ilman "vastuuta" ja häiriötä lapsistaan.

    Äänestä

  • Kiva olla sika! Käykö kateeksi?

    Äänestä

  • Aikuiset ihmiset jotka olette valinneet elämäntavan jota aloittaja kirjoituksessaan "kuvasi " olettaa että tuomitsisin tai alentuisin samanlaiseen käytökseen olipa provo tai ei Minun puolesta voitte elää kaikessa rauhassa itse valitsemalla elämäntavallanne Ihan kiva että teillä on kivaa mutta minua ei kiinosta edes moralisoida ns. Tosiasiat ovat tosiasioita eikä pelkkiä kokemuksia tai tunteita.

    Äänestä

  • Mutta ei sekään ole hyvä jos lapset on aina vaan kotona vanhempien kanssa,mun mielestä ihan oikein tekivät. Elämästä pitää voida myös nauttia,oli lapsia tai ei. Ei tässä mun mielestä ole mitään röyhkeää tai edes vastuutonta,suomessa nyt on vaan vahdollisuus tälläseen ja tekeehän se lapsillekkin hyvää olla hoidossakin,täytyy vanhempienkin pitää suhdetta yllä jotta lapsella pysyy molemmat vanhemmat lähellä.

    Ja hei nm "20-2" Joillekkin se huostaanotto on pelastusrengas ja eikä se ole ihan niin että lähes automaattisesti elämä olis onnetonta. Vaikka noita kauhu tarinoita huostaanototista onkin,itse olin huostaanotettu ja se oli mulle vähän niinku elämää rauhottava.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt.tuntuu.hyvältä kirjoitti:

Menimme vaimoni kanssa työkkäriin ja sanoimme että joku kuntouttava työpaikka on löydyttävä ja heti paikalla!

Työkkärin tantta löi laput kouraan ja tiuski että tossa on ja painukaa sinne hommiin siitä!

Sitten painuimme kapungin toimistoon ja huusimme että lapsille on saatava hoitopaikka heti paikalla kun saatiin duunipaikat kumpikin!

Tantat eivät voineet mitään muuta kuin järjestää lapsille hoitopaikat. Hoitopaikka on siihen asti kun lapset täyttää 7, ja me saamme olla kotona muijan kanssa päivät rauhassa kahdestaan nyt kun orjatyötkin loppu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu