Sinne kun päättämään on päässyt näitä miljonäärieläkeläisiä, niin he uskovat varmaan että kaikilla on yhtä paljon rahaa kuin heillä.
Mitä järkeä on ottaa asumistuesta pois se summa jonka sitten joutuu kuukausittain hakemaan sossun luukulta toimeentulotukena.
Saahan sillä tietenkin työllistettyä sossun henkilökuntaa, mutta kuinka moni eläkeläinen jaksaa sitä paperirumbaa.
Ei kaikki osaa käyttää tietokonetta ja tehdä hakemuksia netissä vaan joutuvat tekemään sen vanhanaikaisesti hankkimalla kaikki paperiversiona.
Näiltä suuromistajiltahan voitaisiin ottaa kansanedustajan palkka pois, koska sehän on heille kutsumusammatti, eivätkä he tarvitse erillistä korvausta siitä.
Turhat kulut pois eduskunnasta, ette te ole niitä ansainneet, puhutte vain lämpimiksenne vaaleissa turhia lupauksia. Teidänhän on tehtävä niin kuin puolueenne käskee ja käskijänä on aina hyvätuloinen, joka haluaa kaikkien muiden kärsivän.
En ole heitä äänestänyt sinne, vaan tulleet valituiksi laumahengen voimalla, vaiko peräti lahkon voimalla.
Monenko eläkeläisen rahat riittäisivät festareiden maksuihin, mihin nämä edustajt tietenkin tunkevat ilmaiseksi julkisuutta hakemaan.
Hävetkää Sipilä ja kumppanit, Väyrynenkin eläkeukko jo, mitä se siellä tekee enää
ELÄKKEENSAAJAN ASUMISTUKI
7
<50
Vastaukset
- MalleUh
Koko erillisen eläkk.saajan asumistuen voisi lopettaa, on niin sekava hakijalle että Kelan työntekijöille. Ja estää työkyv.eläkeläistä edes kokeilemasta työhönpaluuta - siihen ei ole varaa. Tilalle yleinen asumistuki ja selkeät tulorajat mitä voi ansaita. Tai mieluiten kaikille kansalaispalkka, jonka lisäksi jokainen voisi nostaa elintasoaan kykyjensä/halujensa/taitojensa mukaan. Poistuisi muutamia byrokratian portaita samalla.
- Uhmalle
Entä jos ei ole työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä ikä edellytä uudelleen työllistymistä, heistähän tässä on kysymys.
- gfdcgffdx
Kansalaispalkalle jyrkkä EI- Takuueläke oli jo vakava virhe.
- kommentit
Uhmalle kirjoitti:
Entä jos ei ole työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä ikä edellytä uudelleen työllistymistä, heistähän tässä on kysymys.
Aivan samaa mieltä ! Jos on työkyvytön ja työkyvyttömyyseläkkeellä niin on ihan oikeutettu eläkkeeseen !
- hirvisallmi
kaikille yhtäsuuri eläke-ratkaisee kaiken
- 000008
Ei sitä eläkkeensaajan asumistukea makseta ,kuin pienituloisille joilla ei riitä esim.vuokraan rahaa.Siitä vuokrastakin otetaan huomioon vain osa ,sen mukaan mikä katsotaan kohtuulliseksi vuokraksi.
Esim .se ei ole kaikille sama,vaan tuloista ja kohtuullisesta vuokrasta maksettava lisä,että olisi varaa maksaa se vuokra.
Monella ei ole kuin esim.pieni eläke ja heistä on esim.naisia suurin osa jotka on hoitaneet lapset ilmaiseksi kotona.Ei siis palkkatuloja lainkaan..
Ei se ns. asumistuki niin iso ole kuin jotkut kuvittelee.Senhän voi jokainen laskea paljonko saisi tuloillaan ja maksetulla vuokralla Kelan sivuilla. - jörgens
Persut pettää aina.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722