Timppeli on jo aivan sipissä - miten tulevaisuus?

timppeli-tomppeli

Timppeli on aivan lopussa, vaikka ulkoministerin ja uuden hallituksen varsinainen työ ei ole vielä alkanutkaan. Potilas taivasteli keskiviikkona iltapäivälehden jutussa, kuinka vapauttavaa on päästä lomalle.

Ministerin tehtävää Timppeli on hoitanut noin kaksi kuukautta, mutta ulkomaanmatkoja on kertynyt vasta neljä; kolme päiväkeikkaa EU-kokouksiin Keski-Eurooppaan ja yksi kaksipäiväinen jetillä tehty rengasretki Ruotsiin ja Viroon. Verrattuna ulkoministerin normaaliin matkustusrytmiin tuo määrä ei ole mitään.

Eduskunta on ollut lomalla jo melkein kuukauden, joten sekään ei ole Timppeli työllistänyt.

Timppeli on voinut aloitella leppoisasti hommiaan tutustumalla ulkoministerin tehtäväkenttään ja asiakirjoihin. ETYJ-mokailu vei ehkä hiukan aikaa ja hermojakin, mutta muuten Timppeli on käytännössä löffäillyt Merikasarmilla. - ja käynyt tietysti raveissa.

Jos Timppeli on jo nyt aivan sipissä, mitä tapahtuu elokuussa, kun hallitus alkaa vääntää ensi vuoden budjetista, todelliset poliittiset riidat alkavat, persujen puoluekokous kuumottaa Timppeliä ja puolue alkaa repeillä?

Entäpä sitten, kun ulkomaanmatkailu alkaa toden teolla, ja sisäpoliittinen ja puolueen sisäinen tilanne vaativat puoluejohtajalta jatkuvasti akuutteja toimenpiteitä.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elmo_kaila

      Kyllä se Timon unelmaduuni taitaa olla kuitenkin Soini-säätiön asiamiehen tehtävä. Ruokaa, juomaa ja matkailua firman piikkiin, ilman vastuuta.

    • TäysinMahdotonYhtälö

      Olen tiennyt tämän jo monta vuotta. Eihän ylipainoinen läski yksinkertaisesti pysty hoitamaan ulkoministerin tai minkään muunkaan ministerin tehtäviä, jos hän ei pysty kävelemään edes Musiikkitalolta Bottan vaalivalvojaisiin huohottamatta ja puuskuttamatta kuin höyrykone!

    • SoiniPannassa

      Soinin tehtäviä helpottaa se, ettei häntä todellakaan kutsuta minnekään. Pakolliset EU-kokoukset ovat jatkossa Soinin ainoita matkoja ulkomaille. Ruotsissa Soini rinnastetaan - aivan oikein - ruotsidemokraatteihin. Venäjän suuntaan ei hänellä ole mitään asiaa ja EU-maatkaan eivät halua leimautua Soinin edustamien aatteiden kannattajiksi.

      USA:n republikaanien teekutsuosasto voi joskus pyytää Soinin vieraakseen, eivät muut. Soini saakin tyytyä lähettelemään sähköposteja tai sitten pyytää taas Ilkka Kanervaa matkustamaan paikkaamaan välejä.

      Soinin änkeäminen ulkoministeriksi tuottaa Suomelle taloudellista vahinkoa ja vahingoittaa myös pitkäksi aikaa Suomen suhteita. Soinin törttöily tekee nopeasti tyhjäksi Suomen aiemman ulkopolitiikan saavutukset.

      Hyvää tilanteessa on se, että ministerinä hölmöily jäänee Soinin viimeiseksi julkiseksi tehtäväksi ellei ratkaisevaa elämäntapamuutosta tapahdu hyvin nopeasti. Samalla hajoavat persut useaksi sirpalepuolueeksi, mikä on iso helpotus koko Suomelle.

      • AivanJaTodellakin

        Aivan ja voihan toki Soini lentää mennen tullen Brysseliin vaikka lääkärin ja erikoissairaanhoitajan kanssa ambulanssikoneella, ja valtio kaiken tietenkin maksaa, sillä eihän mitään hyvää voi saada ilmaiseksi!


    • lkhlih

      Mitäs jos Timpan kunto ei kestä, niin onhan persuissa tuoretta verta esim: Putkonen tai Toimi puh.johtajaksi.

      • huippukunto_odottaa

        Kyllä Timpalla kuntokäyrä sojottaa tukevasti ylöspäin kun nyt pääsi lapioimaan suomalaisten rahaa Kreikkaan ja oikein olan takaa.


      • rekkt

        Tuoretta verta taitaa olla lähinnä Timpuran housuissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      124
      5211
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1594
    5. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1588
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1481
    8. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      31
      1411
    9. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1293
    Aihe