Vuosia sitten Järvempään risteyksestä( nykyisen 140 tien )Haarajoelta etelään oli navetta tai latorakennus.Katossa luki ÅNAS.Joko samassa rakennuksessa tai lähellä olevassa-LAIT SUOMEN RIKOTTU ON- Oisko ollut tiilikattoinen.
Alueet on melkoisesti rakennettu nykypäivänä.Kaiketi purettu sen myötä.
Tiedetäänkö mistä tuo kertoi ja milloin kirjailtu.
Alueet on melkoisesti rakennettu nykypäivänä.Kaiketi purettu sen myötä.
Tiedetäänkö mistä tuo kertoi ja milloin kirjailtu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näyttää,ettei kukaan muista tai asiassa on jotain nykypäivään rinnastettavaa.Kuvittelisi,että asia jo tuolloisen maaseutumaisemankin ajalta olisi kiintoisaa kun rakennelmia pukkaa melkoisesti.Vanhaa puretaan uudemman tieltä.
Muistan nuo tekstit ja Ånas oli käsittäkseni aikoinaan tuon tilan omistajan sukunimi.
Tuo "Suomen lait rikottu on" oli luultavasti jonkun paikallisen aloittelevan graffitimaalarin tekosia, mutta itse teoksen sisin tarkoitus on hämärän peitossa.
Moro,teksti oli Ånäs,se oli kirjoitettu tosi ison navetan katolle.Navetta oli vain yksi rakennus kartanon monista rakennuksista.En tiedä kuinka paljon kartanolla oli maita,mutta paljon.Nykyään kaupungin omistuksessa.Omistajasuku oli luullakseni Dromberg.Navetasta hieman Lahteen päin oli kirjailija Tyyni Tuulion kesänvietto paikka.Oiskohan teksti kirjoitettu pakkolunastuksen vuoksi?
Kiitos vastauksista.Ehkäpä nuo erikoiset "viestit"joku kirjaa.Tuo -LAIT SUOMEN RIKOTTU ON-mielikuva tekstin paikasta ja tyylistä on häipynyt.Joka tapauksessa samaa kulmakuntaa .Mielestäni tuo ÅNÄS oli si ollut eriväritiiliästä tehty.Näkyviä jokatapauksessa kun autokyydistä pysty lukemaan.
Ånäs oli tosiaan se oikea muoto... Googlettamalla (Ånäs Haarajoki yms.) löytyy jotain infoa 1800 luvulta.
Kuinkahan paljon tuolta tuolta historiasta löytyisikään, kun oikein kaivelisi :)
Mukavaa kesän jatkoa...
Miten se menikään-ellet tunne menneisyyttä .-Eihän se näinä nykyisen juurettomuuden aikakautena mitään merkitse.Kertakäyttö on ydin sana.Silti tuntuisi hyvältä jos jotain dokumenttia,ajan ja paikan kuvaa löytyisi jospa vaikka elokuvankeinoin.