Narsistin pystyy aika helposti tunnistamaan

Olin aikaisemmin suhteessa ihmisen kanssa, joka oli joko narsisti tai ainakin hyvin narsistinen.

Itseni kuntoon saamisessa ja omien ongelmien hoitamisessa meni vuosia, mutta nykyään olen jaloillani ja olen pystynyt osallistumaan erilaiseen hyväntekeväisyystyöhön.

Olen pystynyt seuraamaan vierestä osittain ulkopuolisena joitain laitapuolen ihmisiä, jotka ovat hyvin narsistisia tai narsisteja.

Ajattelin laittaa tähän jotain havaintojani:
(kyse on siis laitapuolen kulkijoista ja osa on "entisiä" rikollisia)
- Heillä on yleensä hyvä ryhti
- He haluavat aina erityiskohtelua (ikään kuin todistaakseen itselleen jotain)
- He muistuttavat pikkulapsia, sillä he eivät jaksa odottaa vuoroaan
- He ovat hyvin puettuja ja huoliteltuja (omiin olosuhteisiinsa nähden)
- He ovat täysin häikäilemättömiä, eivätkä pysty kantamaan vastuuta mistään
- Kaikki on aina muiden syytä
- He haluavat aina perustelut ja he yrittävät pitää esitelmiä
- He tulevat täysin vieraitten luo kuin olisivat vanhoja tuttuja

Lista on aika pitkä, mutta enköhän voi lopettaa tähän.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tällaisia, ei vaikka olisi taustalla murhatuomio...
Valta osalla laitapuolen kulkijoista on jonkin sortin ongelmia, mutta todella monella on kaikesta huolimatta jonkinlainen empatiakyky, jonka päälle voi lähteä rakentamaan jotain kestävää.

Kiitos entisen puolisoni ja näitten sankarien, niin pystyn nykyään aika nopeasti tunnistamaan heidänlaisensa ihmisen... (en tarkoita, että välttämättä aina, mutta usein) heillä on uskomattoman samanlaiset ilmeet, tavat, käytös... Ihan kuin he kaikki olisi valettu täysin samasta muotista.

Varokaa yliystävällisiä puolituttuja, varokaa ihmisiä jotka tulee juttelemaan teille kuin vanhoille tutuilleen vaikka ette tunne heitä, varokaa ihmisiä jotka alkavat hyvin nopeasti kehumaan itseään ja löytämään teistä huomautettavaa...

Kiitos
5495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Tämä on totta. Yliystävällisyydessä on jotakin epäilyttävää. Alkuun nuollaan peffaa ja heti kohta alkaakin negatiivinen kommentointi. Heitä kannattaa varoa koska yliystävällisyys on vain keino tunkeutua toisen elämään ja tehdä siellä vahinkoa. Ihminen voi olla ystävällinen, mutta yli on aina yli ja teeskentelyä, ihminen ei ole sellainen kuin jonkin tarkoituksen takia.
Kun yliystävällinen tunkee ensin ylenpalttisella ystävällisyydellä tai ystävyydellä elämääsi hän avaa lukottoman portin sinun sisällesi, et varaudu mihinkään pahaan. Kun hän osoittautuukin ilkeäksi ja pahaksi hän on pystynyt tuhoamaan itsetuntoasi koska olet päästänyt hänet elämääsi. Hän voi tehdä elämästäsi helvetin.

Äänestä

Ystävällisyydestäkin onnistuitte tekee tuomittavaa. Voi pyhä jysäys, menkää hoitoon.

Äänestä
  • Mieti vielä. Siis kuka muutti ystävällisyyden ja miksi... Siis narsisti muutti ystävällisyyden pahanteoksi, ei se, joka siitä kertoi.
    Kyllä sellainen muutos pistää ihmisen varuilleen.

    Äänestä

  • Vielä sanon, että oma narsisti-psykopaattini on nimenomaan änkeytyjä. Hän änkeytyy ihmisen elämään hetkillä, jolloin tällä on avuntarvetta. Hän oikein hakee ihmisiä, joilla on avutarvetta nimeomaan päästäkseen näiden elämään mukaan. Narsisti tarvitsee lähdettä eikä voi elää ilman sitä ja tämä tunkeutuminen on hänelle välttämätöntä. Narsisti toimii juuri noin.
    Mutta hyvä tietenkin, jos joku on ystävällinen ja auttaa pyytettömästi, onhan noita tietenkin olemassa.

    Äänestä

  • Mieti_vielä_ kirjoitti:

    Mieti vielä. Siis kuka muutti ystävällisyyden ja miksi... Siis narsisti muutti ystävällisyyden pahanteoksi, ei se, joka siitä kertoi.
    Kyllä sellainen muutos pistää ihmisen varuilleen.

    Väitän että olette niin vihojenne vallassa että näette kaikessa pahuutta ja narsismia. Hyvää yötä vaan....

    Äänestä

  • "Väitän että olette niin vihojenne vallassa ett"
    Ehkä sinulla on vain huono yö. Se menee kyllä ohi ja näet taas maailman valoisampana.
    Toivottavasti olet nyt jo paremmalla päällä etkä niin vihainen ja epäluuloinen.

    Äänestä

  • Ehkä_sinulla_ kirjoitti:

    "Väitän että olette niin vihojenne vallassa ett"
    Ehkä sinulla on vain huono yö. Se menee kyllä ohi ja näet taas maailman valoisampana.
    Toivottavasti olet nyt jo paremmalla päällä etkä niin vihainen ja epäluuloinen.

    Kyllä tunnut olevan katkeroitunut, todella katkeroitunut ihminen. Toivon ihan aidosti että pääset "narsisti-psykopaatistasi" eroon ja löydät tasapainon ja rauhan. Vain silloin voit antaa lähimmäisillesi jotain, vastaanottaa ts.et ole aina niin karvat pystyssä ja puolustuskannalla ja ahdistunut. Toivon sinulle valoisampaa, rakkaudentäyteistä jatkoa.

    Äänestä

  • "Kyllä tunnut olevan katkeroitunut, todella katkeroitunut ihminen."
    Kysyn vaan, että miten sinä tunnet? Selitä.

    Äänestä

  • Kysyn_vaan_ kirjoitti:

    "Kyllä tunnut olevan katkeroitunut, todella katkeroitunut ihminen."
    Kysyn vaan, että miten sinä tunnet? Selitä.

    Jos yhden asian olen täällä oppinut, niin sinun kanssasi ei tule keskusteluista mitään. Olet ylimielinen, tyhjää ja samaa mantraa jauhava aasi.

    Äänestä

  • "Olet ylimielinen, tyhjää ja samaa mantraa jauhava aasi."
    Sinä taas fiksu ja empaattinen... Osaat sanoa kaiken niin oikein ettet loukkaa ketään.

    Äänestä

Taas näitä keittiöpsykologeja liikenteessä.

Äänestä
  • Ei täällä ole pakko olla jos se häiritsee!

    Äänestä

  • fhhhhfff kirjoitti:

    Ei täällä ole pakko olla jos se häiritsee!

    Eikä täällä ole pakko harrastaa keittiöpsykologiaa. Ihan asiallisestikin voi keskustella.

    Äänestä

Narsistinen tyyppi on helppo tunnistaa, mikäli kerran on sellaiseen joutunut tutustumaan riittävän läheltä. Pelkkästään teorioita lukenut tai psykologian oppiarvoja suorittanut sen sijaan ei voi erottaa juolukkaa puolukasta. Moni "ammatti-ihminen" tulee kerta toisensa jälkeen narsistin vedättämäksi ja toimii siksi hänen työkalunaan.

Äänestä
  • Tähän voisin panna *peukun*, jos se olisi mahdollista. Hyvä kirjoitus. Ja näin on, että jos on narsistin kanssa kerran elänyt (lapsena, tai puolisona) Käytös on todellakin helppo tunnistaa. Ja narsisti ei koskaan muuta tapojaan.

    Äänestä

  • "Moni "ammatti-ihminen" tulee kerta toisensa jälkeen narsistin vedättämäksi ja toimii siksi hänen työkalunaan."

    Niin pari sanaa tuosta "yliystävyllisyydestä", että kyllä itsekin olen samoilla linjoilla, että kyllä siinä alkuun esintyy sitäkin, imarrellaan ja saa huomiota, kehutaan sitä uhria, ollaan kiinnostuneita hänestä ja hänen menneisyydestään...

    Kaikki tuo toki paljastuu sitten loppupeleissä teeskentelyksi, "ystävyydellä" on se vaan tietty tarkoitus, saada haluamansa, tarpeensa tyydytettyä, se ei ollut aitoa...

    Mitä tulee tuohon viittaukseen, ettei näitä asioita kirjoista opita, olen siitä samaa mieltä. Uskoisin, että täysin kokemattoman on hyvin vaikea ymmärtää varsinkin jos se narsisti kykenee käyttäytymään normaalistikin (naamiona terve mieli)

    Jotain osviittaa voi toki saada jos esittää narsistia kohtaan kritiikkiä, vihjaisee että hänessäkin saattaa olla jotain "vikaa", niin reaktio voi olla suhteettoman suuri tilanteeseen/asiaan liittyen. Noissa tapauksissa uskon ammattihenkilön ymmärtävän/tiedostavan, mitä tuon suhteettoman reaktion taustalla mahdollisesti piilee...

    Mutta käsittääkseni terapiassa ei terapeutti ei pyri arvostelemaan asiakastaan vaan pyrkimys lienee se, että ihminen itse havahtuu keskustelujen ja kysymysten kautta pohtimaan itseään ja tekemisiään ja sitä kautta oivaltaa sen oman osuutensa asioihin/tapahtuneisiin...

    Normaali ihminen kyllä kykenee tuohon, eikä loukaannu "verisesti" moisesta vaan tosiaan pohtii, että voiko minunkin ajattelutavassani/tavassani elää olla jotain korjattavaa, voisinko itse jollain tavalla tehdä/valita toisin ja sitä kautta lisätä omaa hyvinvointiani/vähentää pahoinvointiani...

    Samaa asiaa jo hieman sivusinkin myös noihin lastensuojelu tapauksiin liittyen, että jos ammattihenkilö on elänyt hyvin toisenlaisissa olosuhteissa niin saattaa olla hyvin vaikea edes kuvitella saati uskoa miten lapsia saatetaan kohdella muunlaisissa olosuhteissa.

    Nykyään on jo jonkiverran esim. mielenterveys-ja päihde puolella otettu asiantuntijoiden rinnalle ns. kokemusasiantuntijoita, ihmisiä jotka itse ovat kokeneet nuo asiat...

    Näihin narsistijuttuihinkin liittyen, on tarjolla sitä virallista vertaistukea ja käsittääkseni on joitain terapeuttejakin joilla on se oma kokemuskin...

    Mitä tulee tuohon keittiöpsykologiaan niin mielestäni tää palsta ny on vaan tämmönen keskustelupalsta missä itsekukin tuo omia näkemyksiää asioihin/aiheeseen liittyen, että itsekin ny ihan maallikkona sen oman kokemukseni perusteella täällä näitä asioita pyörittelen etten ajattele jakavani mitään sellaista, että "totuus näihin asioihin liittyen on niinkuin minä sanon" nämä mun jutut on vaan mun mielipiteitä/näkemyksiä ei yhtään sen kummempaa.

    Luotan kyllä, että omilla aivoillaan ajattelevat ymmärtävät nää asiat, tämän palstan luonteen, sen että vaan keskustellaan, esitetään mielipiteitä, omia maallikon näkemyksiä...

    Mutta aloitukseen liittyen pisti silmään sellainenkin seikka, että jääkö nää asiat jollein sitte niin päälle, että etsii sitten niitä narsisteja joukosta jos toisesta, ikäänkuin yrittää pongailla narsisteja. Ihan en ymmärrä miksi pitää jopa ulkopuolisena tarkkailla ihmisiä "sillä silmällä", että toi on narsisti ja toi on narsisti, toi vaikuttaa narsistilta...

    Äänestä

  • Ei ystävällisyys ole tuomittavaa kunhan se on aitoa. Yliystävällisyys on juuri se keino jonka avulla tunkeudutaan. Näin tekee rikolliset ja varkaatkin, halaavat sinua ja samalla nappaavat kukkarosi. Sama periaate narsistilla, koska ystävällisyys avaa ovia niin ylenpalttinen ystävällisyys avaa jopa lukittuja ovia. Eli ihminen menee lankaan narsistin liiasta ystävällisyydestä eikä osaa varoa että se on vain teatteria, vaan kuvittelee tavanneensa jotain erikoislaatuista. Joka onkin sitten huijari. Yliystävällisyydellä pidetään myöskin hoviväki kasassa. Ystävällisyyttä heille riittää rajattomasti jotta uhria kohtaan oleva salattu epäystävällisyys pysyisi piilossa.

    Äänestä

  • Hell_Wetti kirjoitti:

    Ei ystävällisyys ole tuomittavaa kunhan se on aitoa. Yliystävällisyys on juuri se keino jonka avulla tunkeudutaan. Näin tekee rikolliset ja varkaatkin, halaavat sinua ja samalla nappaavat kukkarosi. Sama periaate narsistilla, koska ystävällisyys avaa ovia niin ylenpalttinen ystävällisyys avaa jopa lukittuja ovia. Eli ihminen menee lankaan narsistin liiasta ystävällisyydestä eikä osaa varoa että se on vain teatteria, vaan kuvittelee tavanneensa jotain erikoislaatuista. Joka onkin sitten huijari. Yliystävällisyydellä pidetään myöskin hoviväki kasassa. Ystävällisyyttä heille riittää rajattomasti jotta uhria kohtaan oleva salattu epäystävällisyys pysyisi piilossa.

    Tuo tuli selväksi. Epäselväksi taasen jää palstalla suunapäänä käyvien motiivit nähdä vaikkapa ystävällisyys sinä teatterina. Tuntuu että kaikessa halutaan nähdä pahaa, varoitella toisia yms. Kuten jo tuossa mainittiin, narsisti-bongaus on uusi urheilulaji. Hikikin siinä taitaa tulla, niin kiihkoissaan täällä ihmiset noitavainoissaan ovat.

    Äänestä

  • yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

    "Moni "ammatti-ihminen" tulee kerta toisensa jälkeen narsistin vedättämäksi ja toimii siksi hänen työkalunaan."

    Niin pari sanaa tuosta "yliystävyllisyydestä", että kyllä itsekin olen samoilla linjoilla, että kyllä siinä alkuun esintyy sitäkin, imarrellaan ja saa huomiota, kehutaan sitä uhria, ollaan kiinnostuneita hänestä ja hänen menneisyydestään...

    Kaikki tuo toki paljastuu sitten loppupeleissä teeskentelyksi, "ystävyydellä" on se vaan tietty tarkoitus, saada haluamansa, tarpeensa tyydytettyä, se ei ollut aitoa...

    Mitä tulee tuohon viittaukseen, ettei näitä asioita kirjoista opita, olen siitä samaa mieltä. Uskoisin, että täysin kokemattoman on hyvin vaikea ymmärtää varsinkin jos se narsisti kykenee käyttäytymään normaalistikin (naamiona terve mieli)

    Jotain osviittaa voi toki saada jos esittää narsistia kohtaan kritiikkiä, vihjaisee että hänessäkin saattaa olla jotain "vikaa", niin reaktio voi olla suhteettoman suuri tilanteeseen/asiaan liittyen. Noissa tapauksissa uskon ammattihenkilön ymmärtävän/tiedostavan, mitä tuon suhteettoman reaktion taustalla mahdollisesti piilee...

    Mutta käsittääkseni terapiassa ei terapeutti ei pyri arvostelemaan asiakastaan vaan pyrkimys lienee se, että ihminen itse havahtuu keskustelujen ja kysymysten kautta pohtimaan itseään ja tekemisiään ja sitä kautta oivaltaa sen oman osuutensa asioihin/tapahtuneisiin...

    Normaali ihminen kyllä kykenee tuohon, eikä loukaannu "verisesti" moisesta vaan tosiaan pohtii, että voiko minunkin ajattelutavassani/tavassani elää olla jotain korjattavaa, voisinko itse jollain tavalla tehdä/valita toisin ja sitä kautta lisätä omaa hyvinvointiani/vähentää pahoinvointiani...

    Samaa asiaa jo hieman sivusinkin myös noihin lastensuojelu tapauksiin liittyen, että jos ammattihenkilö on elänyt hyvin toisenlaisissa olosuhteissa niin saattaa olla hyvin vaikea edes kuvitella saati uskoa miten lapsia saatetaan kohdella muunlaisissa olosuhteissa.

    Nykyään on jo jonkiverran esim. mielenterveys-ja päihde puolella otettu asiantuntijoiden rinnalle ns. kokemusasiantuntijoita, ihmisiä jotka itse ovat kokeneet nuo asiat...

    Näihin narsistijuttuihinkin liittyen, on tarjolla sitä virallista vertaistukea ja käsittääkseni on joitain terapeuttejakin joilla on se oma kokemuskin...

    Mitä tulee tuohon keittiöpsykologiaan niin mielestäni tää palsta ny on vaan tämmönen keskustelupalsta missä itsekukin tuo omia näkemyksiää asioihin/aiheeseen liittyen, että itsekin ny ihan maallikkona sen oman kokemukseni perusteella täällä näitä asioita pyörittelen etten ajattele jakavani mitään sellaista, että "totuus näihin asioihin liittyen on niinkuin minä sanon" nämä mun jutut on vaan mun mielipiteitä/näkemyksiä ei yhtään sen kummempaa.

    Luotan kyllä, että omilla aivoillaan ajattelevat ymmärtävät nää asiat, tämän palstan luonteen, sen että vaan keskustellaan, esitetään mielipiteitä, omia maallikon näkemyksiä...

    Mutta aloitukseen liittyen pisti silmään sellainenkin seikka, että jääkö nää asiat jollein sitte niin päälle, että etsii sitten niitä narsisteja joukosta jos toisesta, ikäänkuin yrittää pongailla narsisteja. Ihan en ymmärrä miksi pitää jopa ulkopuolisena tarkkailla ihmisiä "sillä silmällä", että toi on narsisti ja toi on narsisti, toi vaikuttaa narsistilta...

    "Jotain osviittaa voi toki saada jos esittää narsistia kohtaan kritiikkiä, vihjaisee että hänessäkin saattaa olla jotain "vikaa", niin reaktio voi olla suhteettoman suuri tilanteeseen/asiaan liittyen. Noissa tapauksissa uskon ammattihenkilön ymmärtävän/tiedostavan, mitä tuon suhteettoman reaktion taustalla mahdollisesti piilee..."
    Maallikoiden käyttämänä tuollainen koe ei toimi. Virhetulkinnan vaara, varsinkin ventovieraan ollessa kyseessä on suuri. Joskus jonkun ihmisen mitta voi vain olla niin täynnä, että sietokyky ylittyy ja pieni raapaisu on jo liikaa...
    Ja ystävämmehän me jo tunnemme, että heitä ei tarvitse enää tutkia...

    Äänestä

  • "Maallikoiden käyttämänä tuollainen koe ei toimi. Virhetulkinnan vaara, varsinkin ventovieraan ollessa kyseessä on suuri. Joskus jonkun ihmisen mitta voi vain olla niin täynnä, että sietokyky ylittyy ja pieni raapaisu on jo liikaa..."

    Niin viittasinkin tuossa asiassa ammattihenkilöön, " Noissa tapauksissa uskon ammattihenkilön ymmärtävän/tiedostavan, mitä tuon suhteettoman reaktion taustalla mahdollisesti piilee..." jonka pohjalta hän saattaa tunnistaa heikko itsetuntoisen ihmisen jollainen narsistikin on...

    Miksikään maallikon kokeeksi en sitä ajatellutkaan. On päivänselvää ettei minkään tuon tyyppisen "kokeen" perusteella voi narsistia tunnistaa vaan tarvitaan läheisempää tuttavuutta, jossa heikko kritiikin sietokyky tulee esiin usein tai lähestulkoon aina, tavalla tai toisella joko välittömästi suhteettomalla reaktiolla tai hieman viiveellä, ns. kostona, jossa pyritään loukkaaman suoraan ihmistä, eikä kyse enää ole kritiikin esittämisestä johonkin asiaan liittyen...

    Mitä tuohon tulee...

    "Ja ystävämmehän me jo tunnemme, että heitä ei tarvitse enää tutkia..."

    Niin kuten jo viittasin aloitukseen, en ymmärrä miksi lähestulkoon vieraita tai pelkkiä tuttavia, pitää tutkia "sillä silmällä" jos ei ole edes tarkoitus tutustua heihin sen kummemmin...

    Mitä ystäviin tulee, niin käsittääkseni narsistista ei ole ystäväksi, sellaisena kuin minä ystävän käsitän...

    Äänestä

  • "Niin viittasinkin tuossa asiassa ammattihenkilöön,"
    Kyllä, huomasin.
    "jos ei ole edes tarkoitus tutustua heihin sen kummemmin..."
    Toisinaan on tarkoitus tutustua vieraisiin.

    Äänestä

  • Kyllä_huomasin kirjoitti:

    "Niin viittasinkin tuossa asiassa ammattihenkilöön,"
    Kyllä, huomasin.
    "jos ei ole edes tarkoitus tutustua heihin sen kummemmin..."
    Toisinaan on tarkoitus tutustua vieraisiin.

    etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi? Niin pöhköjä ja ylimielisiä ovat vastineesi. Sinua tuntuu sapettavan kun esim.ylt pystyy esittämään perustellummin väitteensä ja niissä on enemmän totuudensiementä.

    Äänestä

  • "etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi?"
    Valituksesi on nyt noin tunnin myöhässä. Koita ensikerralla olla ketterämpi liikkeissäsi.

    Äänestä

  • jäkätijäkä kirjoitti:

    "etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi?"
    Valituksesi on nyt noin tunnin myöhässä. Koita ensikerralla olla ketterämpi liikkeissäsi.

    Ylt on sinua fiksumpi.

    Äänestä

  • "Ylt on sinua fiksumpi."
    Sinäkin olet minua fiksumpi ;D mutta sillä ei ole nyt mitään merkitystä...

    Äänestä

  • Sinäkin_olet kirjoitti:

    "Ylt on sinua fiksumpi."
    Sinäkin olet minua fiksumpi ;D mutta sillä ei ole nyt mitään merkitystä...

    On sillä. Yksi fiksuuden merkeistä on epäitsekkyys.

    Äänestä

  • "Ylt on sinua fiksumpi."

    Huoh, mikä kumma tarve jollain on aina keskustella minusta tai saada aikaan jonkinlaista kärhämää minun kirjoittaja persoonani tiimoilta. En ny yhtään pidä tästäkään huomiosta, vaikka se onkin verhottu ikäänkuin kehumisen kaapuun...

    Tiedostan kyllä, että aloittaja ehkä toivoi keskustelua syntyvän enemmänkin hänen havainnoimistaan ihmisistä, että pohdittaisiin miksi he käyttätyvät niin kuin käyttätyvät,

    että siltä osin tulin varmaan sotkemaan keskustelun kulkua, kun jäin miettimään, että jääkö nää narsistijutut joillekkin niin päälle, että sitten ulkopuolisenakin tarkkailee tosiaan ruokajonossakin olevia ihmisiä sillä narsistitutkalla...

    Äänestä

  • Mitä hyötyä on terapeutin narsistin ja narsistin uhrin tapauksessa huomauttaa, että henkilössä itsessäänkin voi olla vikaa ?
    Narsistin uhri (ainakin jos on narsistin lapsi) on kaikesta syyttänyt itseään koko ikänsä ja sitten terapeutti vielä kuorruttaa sitä syyllisyyttä, eikä narsistikaan ryhdy kommentin johdosta mihinkään itsetutkiskeluun.
    Mitä hyötyä sellasesta kommentista on perheelle, jossa on narsismia ?
    Kommentti vieläpä on niin yksinkertainen, että varmasti useimmiten sellainen, joka sen voi ymmärtää, on sen ymmärtänyt jo...

    Äänestä

  • yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

    "Ylt on sinua fiksumpi."

    Huoh, mikä kumma tarve jollain on aina keskustella minusta tai saada aikaan jonkinlaista kärhämää minun kirjoittaja persoonani tiimoilta. En ny yhtään pidä tästäkään huomiosta, vaikka se onkin verhottu ikäänkuin kehumisen kaapuun...

    Tiedostan kyllä, että aloittaja ehkä toivoi keskustelua syntyvän enemmänkin hänen havainnoimistaan ihmisistä, että pohdittaisiin miksi he käyttätyvät niin kuin käyttätyvät,

    että siltä osin tulin varmaan sotkemaan keskustelun kulkua, kun jäin miettimään, että jääkö nää narsistijutut joillekkin niin päälle, että sitten ulkopuolisenakin tarkkailee tosiaan ruokajonossakin olevia ihmisiä sillä narsistitutkalla...

    No täällä kun on ilmassa sinua kohtaan liiallista kritiikkiä, siksi sivalsin. Poistun takavasemmalle.

    Äänestä

  • "Narsistin uhri (ainakin jos on narsistin lapsi) on kaikesta syyttänyt itseään koko ikänsä ja sitten terapeutti vielä kuorruttaa sitä syyllisyyttä, eikä narsistikaan ryhdy kommentin johdosta mihinkään itsetutkiskeluun."

    Niin tuo "vikaa" kohta ny liittyi keskusteluun jossa pohdin voiko ammattihenkilö tunnistaa narsistin jos sitä omaa kokemusta ei ole ja yhtenä keinona pohdin, että se narsistisuus saattaa tulla esiin jos narsisti kokee , että häntä arvostellaan niin reaktio voi olla suhteeton jonka pohjalta ammattihenkilö ny voi päätellä yhtä sun toista koulupohjaltaankin. Näin lyhykäisesti tuo "vikaan" liittyvä kohta...

    Tuo sinun esiin ottamasi asia syyllisyys kysymyksineen on sitten toinen juttu, ei liity tuohon, voiko ammattihenkilö tunnistaa narsistin jolla ny tarkoitetaan sitä paksua...

    Sinä sitten tuot esiin narsistin uhrin, narsistin lapsen ja sen, että hän on koko ikänsä syyttänyt itseään.

    Aihe, asia on sinällään tuttu minullekkin, en tiedä kenen kanssa keskustelen,oletko lukenut aiempia kirjoituksiani mutta nyt tekee mieli laittaa parkin linkkiä, joissa sinun esille ottamaasi asiaasi käsitellään, teksti on osin puuduttavaa luettavaa, mutta kyllä sieltä varmasti jotain osuvaa ja tuttuakin löytyy ainakin useamman kerran luettuna.

    http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck106.htm

    http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyrck309.htm

    Äänestä

  • Lisään vielä, että tuossa uudessa aloituksessa, olikos otsikko "linkki auttajalle", laitetun linkin asia koskee juurkin narsistin lapsia.

    Itse joudun aina lukemaan noita englanninkielisiä sivuja kääntäjän avulla ja käännökset ovat kökköä, hassuakin ja aina ei ole ihan varma käsittikö oikein, mutta kyllä ne ydinasiat selväksi saa...

    Se ettei vanhempasi kyennyt syystä tai toisesta rakastamaan sinua lapsena, ei ole sinun vikasi, mutta asian ei tarvitse määrittää sinua ja sinun loppuelämääsi, on tuon linkin ydin sanoma...

    Äänestä

  • hjghjj kirjoitti:

    On sillä. Yksi fiksuuden merkeistä on epäitsekkyys.

    "Yksi fiksuuden merkeistä on epäitsekkyys."
    ??? Onko noin? Kaikissa tapauksissa ja elämän kaikissa käänteissäkö?
    Ja sinä tunnet meidän kirjoittajat niin hyvin, että voit ilmoittaa jokaiselle punnitustuloksen itsekkyydestä? Se on jotain se.

    Äänestä

  • yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

    "Ylt on sinua fiksumpi."

    Huoh, mikä kumma tarve jollain on aina keskustella minusta tai saada aikaan jonkinlaista kärhämää minun kirjoittaja persoonani tiimoilta. En ny yhtään pidä tästäkään huomiosta, vaikka se onkin verhottu ikäänkuin kehumisen kaapuun...

    Tiedostan kyllä, että aloittaja ehkä toivoi keskustelua syntyvän enemmänkin hänen havainnoimistaan ihmisistä, että pohdittaisiin miksi he käyttätyvät niin kuin käyttätyvät,

    että siltä osin tulin varmaan sotkemaan keskustelun kulkua, kun jäin miettimään, että jääkö nää narsistijutut joillekkin niin päälle, että sitten ulkopuolisenakin tarkkailee tosiaan ruokajonossakin olevia ihmisiä sillä narsistitutkalla...

    Toimeentulonsa tai jotain muuta kallisarvoista narsistin perättömien puheiden ja juonittelujen vuoksi menettänyt, tutkailee jatkossa tarkoin merkkejä, jotka saattavat enteillä vastaavaa katastrofia. Narsistien bongailu ei ole hupia kaupan kassajonossa, vaan itselle tärkeät elämän ympyrät pyritään pitämään turvallisina.

    Äänestä

Aloitukseen liittyen...
Se piirre erikoiskohtelusta...
Vaikka on jonossa hakemassa hernerokkaa, niin hän tekee aina jotain, että voi valehdella itselleen saaneensa erityiskohtelua (tarkoitan nyt yksin olevaa narsistia, en sellaista jolla on kaveri mukana, sillä silloin toiminta on erilaista). Jos tunnistatte narsistin omien kokemuksien avullla ja olette vapaaehtoistyössä, niin katsokaapa ihan huviksenne miten tämä sama asia toistuu kerrasta toiseen, narsistista toiseen.

Olen miettinyt, mistä tämä älytön toiminta johtuu kun ei siitä sanottavampaa oikeaa hyötyäkään ole. Voisiko kyse olla narsistisesta lähteestä tai pakonomaisesta tarpeesta todistaa itselleen olevansa spesiaali?

Äänestä
  • "Voisiko kyse olla narsistisesta lähteestä tai pakonomaisesta tarpeesta todistaa itselleen olevansa spesiaali?"

    Niin, kukaaan tuskin tuohon kysymykseen varmaa vastausta tietää, kun kaikkihan me ihmiset haluamme jossain määrin tulla huomatuksi ja kohdelluksi ihmisinä/yksilöinä...

    mutta kerros mitä nuo tarkkailemasi henkilöt merkitsevät sinulle, miksi he kiinnostavat niin kovasti sinua, että tarkkailet heitä niin intensiivisesti,(ryhtiä, vaatetusta, ilmeitä, eleitä) ajattelet, pohdit ja ihmettelet heitä ja heidän motiivejaan...

    Äänestä

  • He eivät merkitse minulle oikeastaan juuri mitään ja olisin onnellinen jos en enää koskaan elämäni aikana joutuisi kohtaamaan yhtään narsistia.
    Minua lähinnä etoo ja ärsyttää katsella heitä ja heidän toimintaansa.

    Aina välillä joku narsisti jää kiinni teoistaan ja tippuu pohjalle. Ja he ovat silloin todella hyviä löytämään kaikki paikat, mistä he saavat korvauksetta jotain hyvää ja pitämään huolen siitä että saavat...
    Ja koska itse teen vapaaehtoistyötä ja yritän auttaa vähempiosaisia, niin yhtälö takaa sen, että välillä joutuu näitäkin sankareita sietää...

    Jos olet jakamassa jotain, niin et voi jättää välistä edes sitä, joka sinua kaikista eniten ärsyttää. Et voi myöskään poistaa häntä tiloista vaikka näet hänen käyttävän muita hyväkseen.

    Siinä on myös hyvä tilaisuus katsella kuinka he eroavat niistä, jotka eivät ole narsisteja.

    Yksi hyvä tarkkailupiste maalikolle on bussi 14 (Helsingissä), jota huumeista irti yrittävät käyttää päästäkseen ruiskujen vaihtoon jne.
    Sieltä löytyy siltojen alla nukkuvia, jotka ovat silti aika tiptop (ulkonäöstä ja vaatetuksesta pidetty huolta), hyvä ryhtisiä ja jotka jokainen paksunahkaisen narsistin entinen uhri tunnistaa viidessä minuutissa.
    (en siis itse tee siellä hyväntekeväisyystyötä vaan tiedän sen bussireitin muutoin)

    Vielä kerran on hyvä sanoa, ettei suinkaan kaikki ole narsisteja vaan pieni osa, mutta niiden osuus on kuitenkin huomattava

    Äänestä

  • "Minua lähinnä etoo ja ärsyttää katsella heitä ja heidän toimintaansa."

    Niin, kerrot että teet vapaaehtois/hyväntekeväisyys työtä ja yrität auttaa vähempiosaisia ja sinua etoo ja ärsyttää katsella heidän toimintaansa...

    Mietis miltä sinusta itsestäsi tuntuisi olla sellaisen henkilön auttamisen, hyväntekemisen kohteena joka inhoaisi sinua...

    Oletko ajatellut, että voisit vaihtaa hyväntekeväisyytesi kohdehenkilöitä, jotenkin tuntuu hyvin ikävältä jos auttaja inhoaa autettaviaan, voiko silloin puhua hyväntekemisestä...

    Tietyllä lailla tiedän kyllä nuo kuviot, itsekin olen ollut jakamassa aikoinaan EU-ruoka kasseja ja työttömien yhdistyksessä sitä "soppaa"

    Suurin osahan sielläkin kävijöistä oli enemmän tai vähemmän alkoholisoituneita jotka eivät jaksaneet jonottaa, vaativat erityiskohtelua, joskus häiriköivätkin yms. mutta huumorilla tai kipakalla vastineella niistäkin tilanteista selvisi, eikä ne tilanteet saati ihmiset jääneet sen kummemmin vaivaamaan, mitä ny aiheutti hetken puhinaa ja jännitystäkin, miten tästä selvitään jos tilanne äityy väkivaltaiseksi, kun tiesi että se käyttäytyminen kuului "taudin" kuvaan...

    Jotenkin ny musta vaan tuntuu, että olet väärässä paikassa jos autettavasi tosiaan herättävät sinussa vastenmielisyyttä ja koet että joudut sietämään auttajana kohdehenkilöitäsi...

    Äänestä

  • Nyt on taas puurot ja vellit menneet sekaisin.
    Jos kaikki heistä olisivat narsisteja, niin en tietenkään näkisi vaivaa auttaakseni heitä. En minä halua auttaa narsisteja vaan niitä huonoon jamaan joutuneita jotka eivät ole.

    Sitten se... Millä oikeudella sinä arvostelet sitä mitä minä teen toisten hyväksi?

    Äänestä

  • "Sitten se... Millä oikeudella sinä arvostelet sitä mitä minä teen toisten hyväksi?"

    No mielestäni en ny arvostellut sitä mitä teet toisten hyväksi, jos oikein ymmärsin niin osallistut vapaaehtoisena ruuan jakamiseen, mitä tekemistä en ole arvostellut,

    Mutta muuten kirjoituksessasi ny jotkut asiat kummastuttavat minua.
    Yhtäältä kirjoitat tähän tapaan

    "He eivät merkitse minulle oikeastaan juuri mitään ja olisin onnellinen jos en enää koskaan elämäni aikana joutuisi kohtaamaan yhtään narsistia."

    Kuitenkin tarkkailet ilmeisen paljon noita "narsisteja", panet merkille heidän vaatetuksensa, ilmeensä, eleensä, ryhdin, miten he käyttätyvät, yksin tai ryhmässä, he aiheuttavat sinussa tunteita,ärsyttävät ja etovat sinua.

    Haluaisit keskustella heistä, että aikas paljon kuitenkin ilmeisesti ajattelet heitä, joten on aika vaikea uskoa, etteivät he merkitse sinulle juuri mitään, kun toisaalta kerrot muustakin tarkkailupisteestäsi, missä narsiteja voi "pongata" ja tunnistaa muutamassa minuutissa...

    Niinikään sanot että olisit onnellinen jos et joutuisi kohtaamaan enää yhtäkään narsistia, niin pakostakin sitä miettii miksi teet vapaaehtoistyötä sellaisessa paikassa jossa sinun mielestäsi on useita narsisteja, että voisiko joku muu ihmisryhmä, vapaaehtoistyön tapa olla parempi, että tuo onnellisuuden toiveesi varmemmin toteutuisi ainakin joiltain osin...

    Lisäksi minua kummastuttaa millaisen painoarvon laitat tässä narsistin tarkkailu/tunnistusprojektissasi erityisesti ryhdille ja vaatetukselle. En usko että vaatuksella ja ryhdillä on mitenkään erikoista painoarvoa narsistin tunnistamisessa...

    Että yksinkertaistettuna ny kummastelen, että miksi tuhlaat noin paljon aikaa sellaisten ihmisten ajatteluun, tarkkailemiseen, jopa vaatetukseen, jotka eivät mukamas merkitse sinulle juuri mitään...

    Äänestä

  • Kysympä nyt, että mikä se on ihan oikeasti, mikä sinua ärsyttää tuossa hyväntekeväisyystyötä tekevässä?
    Nyt olet täysin sen tasa-arvoajatuksen vallassa, että kaikki ihmiset ovat tunne-elämältään samanlaisia, eivätkä narsistit tee mitään pahaa vaan ovat ihan kilttejä.

    Äänestä

  • Ja kysympä vielä, että eikö hänellä ole oikeutta purkaa tuntemuksiaan täällä narsismipalstalla? Miten raamittaisit sen, keillä on oikeus keskustella täällä ja keillä ei?

    Äänestä

  • hkjkllgkgjklgkfkf kirjoitti:

    He eivät merkitse minulle oikeastaan juuri mitään ja olisin onnellinen jos en enää koskaan elämäni aikana joutuisi kohtaamaan yhtään narsistia.
    Minua lähinnä etoo ja ärsyttää katsella heitä ja heidän toimintaansa.

    Aina välillä joku narsisti jää kiinni teoistaan ja tippuu pohjalle. Ja he ovat silloin todella hyviä löytämään kaikki paikat, mistä he saavat korvauksetta jotain hyvää ja pitämään huolen siitä että saavat...
    Ja koska itse teen vapaaehtoistyötä ja yritän auttaa vähempiosaisia, niin yhtälö takaa sen, että välillä joutuu näitäkin sankareita sietää...

    Jos olet jakamassa jotain, niin et voi jättää välistä edes sitä, joka sinua kaikista eniten ärsyttää. Et voi myöskään poistaa häntä tiloista vaikka näet hänen käyttävän muita hyväkseen.

    Siinä on myös hyvä tilaisuus katsella kuinka he eroavat niistä, jotka eivät ole narsisteja.

    Yksi hyvä tarkkailupiste maalikolle on bussi 14 (Helsingissä), jota huumeista irti yrittävät käyttää päästäkseen ruiskujen vaihtoon jne.
    Sieltä löytyy siltojen alla nukkuvia, jotka ovat silti aika tiptop (ulkonäöstä ja vaatetuksesta pidetty huolta), hyvä ryhtisiä ja jotka jokainen paksunahkaisen narsistin entinen uhri tunnistaa viidessä minuutissa.
    (en siis itse tee siellä hyväntekeväisyystyötä vaan tiedän sen bussireitin muutoin)

    Vielä kerran on hyvä sanoa, ettei suinkaan kaikki ole narsisteja vaan pieni osa, mutta niiden osuus on kuitenkin huomattava

    "Jos olet jakamassa jotain, niin et voi jättää välistä edes sitä, joka sinua kaikista eniten ärsyttää. Et voi myöskään poistaa häntä tiloista vaikka näet hänen käyttävän muita hyväkseen.

    Siinä on myös hyvä tilaisuus katsella kuinka he eroavat niistä, jotka eivät ole narsisteja. "
    Vähän toisesta näkövinkkelistä:
    Minusta on ylipäätään kauheaa, että yhteiskunta on tällaisessa tilassa. Että on näitä "tipahtajia", olivat he nyt mitä tahansa.
    Kauhea vaatimus myös, että tipahtajalla pitää olla huono ryhti jos senkin takia, että alistuminen on mennyt hänellä niveliin saakka...
    "Sieltä löytyy siltojen alla nukkuvia, jotka ovat silti aika tiptop (ulkonäöstä ja vaatetuksesta pidetty huolta), hyvä ryhtisiä ja jotka jokainen paksunahkaisen narsistin entinen uhri tunnistaa viidessä minuutissa."
    Jos minä olisin työtön ja hakisin noita apuja, niin pitäisitköhän minuakin narsistina? Olen ikäni harrastanut liikuntaa ja ulkonäkö on minulle tärkeä, aina. Omaan toimeentulooni on kohdistunut lukuisia uhkia terveydestäni ja ahkeruudestani huolimatta. Työttömien joukot ovat sankat tänäpäivänä.
    En näe mitään syytä, miksi avunetsijän pitäisi olla kumara.
    Ymmärrän, että narsistin uhrina olet herkkä... se on taas eri asia kokonaan. Kaikenlainen työttömyys ja ahdinko on vain niin kokonaisvaltaista, että persoonallisuushäiriöisten erotteleminen tuosta joukosta saattaa todella kuulostaa vähän kornilta. Mutta ehkä tiedät heistä asioita, joita me palstanlukijat emme nyt osaa kuvitella. Minusta vain myös jokaisella ihmisellä pitää olla oikeus omaan nimeen.

    Äänestä

Narsistin tunnistaa vain sellainen henkilö, joka on joutunut jollakin tavalla narsistin kanssa ongelmiin aiemmin. Muille narsisti menee täydestä kuin väärä raha. Ainoastaan harjaantunut tunnistaa sen väärän, eikä aina edes hän. Mitkään tuosta vaan kysäisen ja katson miten toinen reagoi ei todellakaan toimi. Testattava henkilö saattaa ottaa sen tosissaan ja luulla että hänessä olisi joku vika ja masentua siitä lisää, jos pohjana on jo masennusta. En suosittelisi puoskarointia. Testin tekijä olisi tällöin itse henkisesti sairas.

Äänestä
  • No tähän voisin lisätä narsistivanhemman lapsena sen, että ajankuluessa ja narsistin ikääntyessä, hänellä alkaa jotenkin ote lipsumaan, myös *hovinsa* kanssa.
    Eli, nekin jotka ovat kuuluneet narsistin lähipiiriin ns. ystävinä, tai läheisinä uskottuina. Alkavat saamaan lopulta *kuonakasasta* osansa. Haukutaan, syytetään ja uhkaillaan. Kun asiat eivät mene narsistin tahtomalla tavalla.

    Oma sisarukseni kertoi tässä taannoin minulle hyvin järkyttyneenä sen, että *ukko on täysin seonnut nykyään*. Kerroin hänelle tuolloin, että todellisuudessa tätä *sekavuustilaa* on jatkunut jo vuosikymmeniä. Ja että on todella hyvä asia se, kun hänkin saa viimeinkin osansa tästä *todellisuudesta*. Eli, saa vihdoinkin silmänsä auki. Ja ymmärtää mitä *perhehelvetissä* on tapahtunut menneinä vuosikymmeninä.
    Hän oli tosi järkyttynyt ennen kaikkea siitä, että oli/on puolustellut moista *hirviötä* koko ikänsä. Ja tavallaan syyttänyt ja painostanut minua tapahtuneista asioista.
    Eniten häntä kuitenkin otti päähän se, että hän oli tullut narsistin *vedättämäksi* mennen tullen. Ja se, että hän oli uskonut narsistin valheet ja mustamaalaukset täysin sokeasti, niitä mitenkään kyseenalaistamatta.

    Äänestä

  • Kiitos viestistäsi.

    Se oli mukavaa kuultavaa :)

    Ne vanhat narsistit, jotka tiedän ovat viettäneet vanhuutensa yksin ja katkeroituneena.

    Äänestä

  • tytär- kirjoitti:

    No tähän voisin lisätä narsistivanhemman lapsena sen, että ajankuluessa ja narsistin ikääntyessä, hänellä alkaa jotenkin ote lipsumaan, myös *hovinsa* kanssa.
    Eli, nekin jotka ovat kuuluneet narsistin lähipiiriin ns. ystävinä, tai läheisinä uskottuina. Alkavat saamaan lopulta *kuonakasasta* osansa. Haukutaan, syytetään ja uhkaillaan. Kun asiat eivät mene narsistin tahtomalla tavalla.

    Oma sisarukseni kertoi tässä taannoin minulle hyvin järkyttyneenä sen, että *ukko on täysin seonnut nykyään*. Kerroin hänelle tuolloin, että todellisuudessa tätä *sekavuustilaa* on jatkunut jo vuosikymmeniä. Ja että on todella hyvä asia se, kun hänkin saa viimeinkin osansa tästä *todellisuudesta*. Eli, saa vihdoinkin silmänsä auki. Ja ymmärtää mitä *perhehelvetissä* on tapahtunut menneinä vuosikymmeninä.
    Hän oli tosi järkyttynyt ennen kaikkea siitä, että oli/on puolustellut moista *hirviötä* koko ikänsä. Ja tavallaan syyttänyt ja painostanut minua tapahtuneista asioista.
    Eniten häntä kuitenkin otti päähän se, että hän oli tullut narsistin *vedättämäksi* mennen tullen. Ja se, että hän oli uskonut narsistin valheet ja mustamaalaukset täysin sokeasti, niitä mitenkään kyseenalaistamatta.

    No minulla on juuri samanlainen tilanne vanhempani kanssa. Ennen kun minä hoidin äitiäni sisarukseni sanoi etteihän äidistä ole mitään vaivaa kenellekään. Nyt kun hän joutui samaan asemaan kuin minä, onkin alkanut kuulua toisenlaista kellonkilinää. Ehkä hänkin tajuaa että tämä arvoisa vanhempamme on ollut koko ikänsä iso riesa ja hirviö, jonka aiemmin hoidin aina minä. Muut luulivat asian olevan toisinpäin että vielä että minä muka jotenkin hyödyn vanhemmastani, mutta todellisuudessa se oli minulle raskas helvetti joka vei täysin voimat. Se vei elämäni aivan johonkin muualle kuin ilman tätä vanhempaani olisi mennyt. Se on vain hyvä jos muillakin silmät aukeavat näkemään todellisuutta, muuten he elävät vain omissa kuvitelmissaan.

    Äänestä

  • Ennen kaikkea itselleni on ollut todella suuri helpotus se. Että asioista voidaan nykyään puhua niin, että toinen ei heti kyseenalaista kuulemaansa. Ja ala puolustelemaan narsistivanhemman käytöstä, vedoten vanhuuteen tms.

    Järkyttynythän sisarukseni oli, kun sai vuosikymmenten loat niskaansa täysin odottamatta. Sillä narsistihan ei tarvitse edes syytä *pillastuakseen*.
    Omasta mielestä tämä oli ainoastaan hyvä asia näin. Koska nyt *lavasteiden romahdettua* sisarukselleni paljastui se todellisuus. Minkä kanssa minä olin kamppaillut jo vuosikymmeniä, lapsesta lähtien.
    Kuullen välillä arvosteluja ja syytöksiä *viileistä väleistä* vanhempaan. Ja saaden kehoituksia siitä, kuinka minun toimesta välit pitäisi saada korjattua parempaan kuntoon. Monasti olin yrittänyt. Mutta narsisti ei koskaan muutu. Joten tilanne palautui aina yhtä sietämättömäksi, jolloin täytyi pelastaa edes oma nahka.

    Äänestä

Kämmenellä: Narsismi ja Pelko -kirjat, tv7 - OHJELMA-ARKISTO.

Äänestä

Ne hyvin pukeutuneet voivat myös olla vasta narkomaanin uraa aloittelevia. Tai sitten huumeiden myyjiä tai näpisteleviä.
Ja sitten, kritiikinsietokyky voi olla huono muistakin syistä kuin narsismin takia.

Äänestä
  • Eivät ne ole...
    Kyllä he varmaan kamaa myyvätkin, jos heillä on siihen mahdollisuus ja varmaan he myös syyllistyvät näpistyksiin... jostain ne rahat on saatava.

    Nämä herrat vapaasti vertailevat majoitustilojaan, vankilakokemuksiaan jne. ei heidän tilansa kovin epäselväksi jää.

    Totta se kritiikinsietokyky...
    Lähes kaikki entiset/nykyiset alkoholistit/huumeiden käyttäjät käyttäytyy jollain tavalla narsistisesti vaikka kyse ei olisikaan narsistista.

    Narsisti on kyllä sellainen epeli ja eläin, että täysiverisestä paksunahkaisesta ei voi yksinkertaisesti erehtyä.

    Äänestä

  • bjhkhlhjkfvjgk kirjoitti:

    Eivät ne ole...

    Ehkä vankila opettaa olemaan kuin narsisti tai kaikki revitään muuten käsistä. Vaikka henkilö ei olisi narsisti hän joutuu olemaan kuin narsisti pakosti.

    Äänestä

  • Ihminen täytyisi tuntea pitemmältä ajalta, narsistius/psykopatia näkyy elämänkaaressa samanlaisena toistuvana toimintana. Vankila opettaa ja seura pakottaa. Jotkut muutkin sairaudet ja tilat voivat tehdä narsistiseksi, vaikka ei olisikaan persoonallisuushäiriötä.

    Äänestä

Minäkin luulin joskus omistavani ns."homotutkan". Se tutka paljasti hihityksen ja äänen perusteella "melkein varmaksi", joka sittenkään ei pitänyt paikkansa. Tällaiset tutkat muodostuivat 90-luvun massahysterian hengessä, kun Jari Sillanpää oli sittenkin useampien mielestä yllättäen "ällöttävä". Kaiken kuulemma jo "tunnisti äänestä".

Äänestä
  • Niin kyllä se varaus pitäisi aina jättää, että ehkä ei olekaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dhdhdfhd kirjoitti:

Olin aikaisemmin suhteessa ihmisen kanssa, joka oli joko narsisti tai ainakin hyvin narsistinen.

Itseni kuntoon saamisessa ja omien ongelmien hoitamisessa meni vuosia, mutta nykyään olen jaloillani ja olen pystynyt osallistumaan erilaiseen hyväntekeväisyystyöhön.

Olen pystynyt seuraamaan vierestä osittain ulkopuolisena joitain laitapuolen ihmisiä, jotka ovat hyvin narsistisia tai narsisteja.

Ajattelin laittaa tähän jotain havaintojani:
(kyse on siis laitapuolen kulkijoista ja osa on "entisiä" rikollisia)
- Heillä on yleensä hyvä ryhti
- He haluavat aina erityiskohtelua (ikään kuin todistaakseen itselleen jotain)
- He muistuttavat pikkulapsia, sillä he eivät jaksa odottaa vuoroaan
- He ovat hyvin puettuja ja huoliteltuja (omiin olosuhteisiinsa nähden)
- He ovat täysin häikäilemättömiä, eivätkä pysty kantamaan vastuuta mistään
- Kaikki on aina muiden syytä
- He haluavat aina perustelut ja he yrittävät pitää esitelmiä
- He tulevat täysin vieraitten luo kuin olisivat vanhoja tuttuja

Lista on aika pitkä, mutta enköhän voi lopettaa tähän.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tällaisia, ei vaikka olisi taustalla murhatuomio...
Valta osalla laitapuolen kulkijoista on jonkin sortin ongelmia, mutta todella monella on kaikesta huolimatta jonkinlainen empatiakyky, jonka päälle voi lähteä rakentamaan jotain kestävää.

Kiitos entisen puolisoni ja näitten sankarien, niin pystyn nykyään aika nopeasti tunnistamaan heidänlaisensa ihmisen... (en tarkoita, että välttämättä aina, mutta usein) heillä on uskomattoman samanlaiset ilmeet, tavat, käytös... Ihan kuin he kaikki olisi valettu täysin samasta muotista.

Varokaa yliystävällisiä puolituttuja, varokaa ihmisiä jotka tulee juttelemaan teille kuin vanhoille tutuilleen vaikka ette tunne heitä, varokaa ihmisiä jotka alkavat hyvin nopeasti kehumaan itseään ja löytämään teistä huomautettavaa...

Kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu