Lestadiolaisten RÖYHKEÄ alistaminen PALJASTUMASSA

Suurten_vainojen_ajat

Jokainen joka uskalsi avata suun alistettiin se sulkemaan. Lumijoen suviseuroissa, jolloin myllytys oli pahimmillaan, vanhoillislestadiolaiset alistettiin eritoten Kalevan päätoimittaja Mantilan armoille. Kun yksittäiset alistetut vanhoillislestadiolaiset yrittivät edes jotenkin reagoida alistajan lokakampanjointia vastaan, esim. roskalehti Kalevan tilauksia perumalla, niin sittemmin valtioneuvoston tiedotuspäälliköksi ylennetty -pelosta tärisevä päätoimittaja- alisti julkisuuden riepoteltavaksi kaikkien valheiden äidin "SRK"ohjeistaa perumaan Kalevan tilauksia".
Vanhoillislestadiolainen kansa alistettiin kokonaisuudessaan ja muilutettiin saunan takana. Tästä on kysymys lähihistorian noitavainossa.

Tämä suomi24 lestadiolaisuusforum alistettiin klikkailumanipulaatiolla näyttämään Suomen suosituimmalta forumilta, vaikka 90% teksteistä olikin yhden ja saman helluntailaisen psykopaatin kynästä, niin kuin nykyisinkin, eikä kävijöitä ole koskaan keskivertopalstaa enempää.

Kaikki lestadiolaisittain myönteiset keskustelunyritykset torjuttiin ja kirjoittajat alistettiin joko pedofileiksi tai ko. törkeyden puolustelijoiksi. Alistamisen pääarkkitehteina toimivat -vaiheessa elävät- entiset vl:t, jotka alistavat taustalla edelleen. Näille alistajille on yhteistä keskinäinen yksimielisyys -kaikesta- vl-vastaisuudesta "naispappeudesta, ehkäisykiellosta, vl-ripistä, pedofilian yleisyydestä vl-liikkeessä, vl-opista yleensä, hoitokokouksista, homoliitoista, Maijan tarinasta ja kaiken huippu - kirjoittivat lopulta itse mainitun sadunkin!

Alkuaikoina täällä alisti ja haalimaansa vaikutusvaltaa käytti lähes yksin "hoitokokoustollo" Admata, joka alisti kaiken muun roskan lisäksi ajatusta, että sittemmin melperiksi paljastanut häirikköalistaja onkin SRK:n provokaattori, jonka tehtävä on pitää yllä palstan huonoa mainetta, ettei tänne kukaan vanhoillislestadiolainen tulisi. Admata kuitenkin riitaantui alistajakaverinsa kanssa, ja molemmat siirtyivät alistamaan täällä toisiaan. Nämä henkisesti sairaat yksilöt kirjoittivat julkiselle palstalle toistensa nimet, puhelinnumerot ja osoitteet. Myös sukulaisten nimet ja jopa osapuolten lemmikkieläimet alistettiin tänne keskustelun keskiöön. Tuota alistamisenvaihetta kesti palstalla muutaman kuukauden ja sieltä olevia peruja on palstalla edelleen usein toistuvat nimet, kuten kuten Kalevi, Viljami, Tervakeuhko jne.

Alistamisen kulttuuri tarttui kaikkialle. Erikoinen episodi käytiin television a-studiossa, johon ohjelmaan oli alistettu lestadiolaisia ihmisiä keskustelemaan lestadiolaisesta pedofiliasta. Ohjelman tekeminen vanhoillislestadiolaispohjalta oli erikoista, nythän kaikki tietävät ettei alistamiselle ollut eväitä missään, saati julkisesti televisiossa.
Ohjelmassa oli myös suuri uutinen, jota kukaan ei noteerannut, vaan se alistettiin. Tuomas Hänninen kertoi, ettei hän tiedä tai ei ole ennen kohua tiennyt ensimmäistäkään tapausta vanhoillislestadiolaisissa piireissä. Tästä huolimatta pöydän toisella puolella istunut evp kansanedustaja Juhani Alarannan ponteva poika alisti vanhoillislestadiolaiset ajatukselle, että SRK:n täytyy tietää, koska seitsemänkymmentäluvulla on jo tiedetty rehottavasta ongelmasta. Nythän tilastot osoittavat, ettei ongelmaa ollut myöskään silloin.
Hänninen puhui tietenkin totta, mutta sitä ei noteerattu, vaan hänet alistettiin. (Kautta historian on tuomittu 34 vanhoillislestadiolaistaustaista pedofilia) v i i d en v u o s i k y m m e n e n (50v) aikajaksolla ja he mahtuisivat helposti yhteen ja samaan pieneen kerrostaloon - sanotaan nyt vaikkapa Kemijärvelle. Jos kuvitteellinen kerrostalo kuvitteellisesti räjäytettäisiin taivaan tuuliin, niin *aiempi* vl-pedofilia sitten katoaisi siinä räjäytyksessä mukana. Se rehottamisesta.

Lopulta Hänninen alistettiin eroamaan, mutta sitä ennen hänet alistettiin pitämään SRK:n tiedotustilaisuus vl-pedofiliasta. SRK:ssa ja sen toiminnoissa ei ole tiettävästi pedofiliaa koskaan esiintynyt ja suomalaisissa vl-kodeissakin about 34 kappaletta 5O vuodessa. Luku on hämmästyttävän alhainen, mutta suorastaan järkyttävän alhainen suhteutettuna siihen kuinka -satojatuhansia- ihmisiä alistettiin hyväksymään ajatus, että pedofilia on nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudessa äärettömän suuri riskitekijä ja pedofilia rehottaa jokaisella paikkakunnalla.
SRK:n tiedotustilaisuudessa johtohenkilöitä alistettiin ja muilutettiin pelkistä huhuista, esim. "nurmelan tapaus" tai Maijan tarina. Olavi Voittonen alistettiin pedofilian suojelijaksi, mutta eräs salaajasuku ja hiplaaja siellä selvisivät ehtoollisella Vedstadiolisen Oikuksessa.
Olavi ei saanut olla inhimillinen, epätietoinen tai avuton uuden KEKSITYN ongelman edessä, vaan hänet alistettiin hyväksymään kaikki mitä tarjottiin. Olavi alistettiin lopettamaan valtoimenaan rehottava lasten hyväksikäyttö, vaikka sellaista ei ollut ja todellisen ongelman edessä yhteiskunnan kaikki päättävät instanssitkin ovat täysin avuttomia. (18 600 tapausta /34v)

172

1146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onhannäitä

      Jos Reijo todella on syytön, on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi joutua näin syvään ahdinkoon. Ei ole liioiteltua sanoa, että Reijon elämä on pilalla. Perhettä lukuun ottamatta kaikki ovat hylänneet hänet. Hän ei voi saada työpaikkaa mistään. Hän ei ole tervetullut mihinkään. Hän kohtaa halveksuntaa minne tahansa menee. Jos todella pitää paikkansa, että hän on pudonnut oikeusjärjestelmän sisältämään virhemarginaaliin, hänen kohtalonsa on todella kova

      J Kaaro

      • tiedossa.oli

        Kopio vuoden takaa:

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...

      • Copypaste

        Tuoko Kaaron artik. keskustelukulttuuriin muutosta
        LUCIFERUS666
        19.7.2015 13:32

        Ei ole tavanomaista sanoa: "ei kaikki suomalaiset ole pedofileja". Ei olisi korrektia ilmaista pf-ongelmaa tuolla tavalla, koska se jättää leiman "onkohan ne suomalaiset sittenkin isossa määrin pf", mutta onneksi "eivät ihan kaikki". Itseasiassa en ole suomalaisten yhteydessä onneksi edes törmännyt tuollaiseen "negatiiviin". Kukaan ei sano noin! Eikä pidäkään sanoa itsestäänselvyyttä. Ei, vaikka 18 600 pedofiliatapausta on tilastoitu lähimenneisyydestä, mutta tuo on 34 vuoden luku. Vaikka olisi yhden vuoden luku, niin itsestäänselvyyden hokeminen nostaa aina epäilyksen "onko pf sittenkin suomalainen geneettinen erityispiirre"

        "Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."

        Sen sijaan tuo edellinen sanonta on "marginaalin" yhteydessä jokapäiväistä, täällä foorumilla ja oikeassa elämässä. Terveet lestadiolaiset joutuvat todistelemaan, sairaat entiset lestadiolaiset pääsevät mässäilemään ja terveet tavalliset ihmiset "manipuloituneina" joutuvat vakuuttelemaan uskomuksensa epätodeksi; "ei kaikki vanhoillislestadiolaiset ole pedofileja".

        "Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."

        PS. "yksikin tapaus on liikaa"

      • copypaste2
        tiedossa.oli kirjoitti:

        Suurin osa pedotapauksista luultavasti huuhaata?
        NOITAVAINOT.NYT
        23.7.2015 13:41

        Vuoden tiedetoimittajaksi vastikään valittu Jani Kaaro on ensimmäisenä vakavasti otettavana tutkijana asettanut kyseenalaiseksi Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen väitteet "sadoista pedofiliatapauksista" vanhoillislestadiolaisten piirissä.

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_1

        "Tavallisin valemuisto syntyykin terapiassa, jos terapeutti ei ota huomioon valemuiston syntymisen mahdollisutta. Näin on erityisesti tapauksissa, joissa terapeutti uskottelee potilaalleen traumaattisten kokemusten unohtuvan tietoisuudesta, mutta säilyvän alitajunnassa tai kehossa. Jos terapeutti lisäksi uskottelee, että traumaattinen muisto voidaan jollakin tekniikalla – kuten hieromalla tai silmänliiketerapialla – palauttaa mieleen, valemuiston syntymisen riski on suuri."

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_2

        "Lestadiolaisten hyväksikäyttökohussa on paljon samoja piirteitä kuin näissä menneissä moraalisissa paniikeissa. On valtavirrasta poikkeava ryhmä, kestämättömiä väitteitä, asiantuntijoita, jotka väittävät tunnistavansa pahan ja internetin vihakampanjoita ja keskustelupalstojen loanheittoa. "

      • copypaste3

        Antti Pentikäinen - on kirkon ulkomaanavussa toiminnanjohtajana, sekä ehkä myös rauhanyhdistyksessä puhujana, ellei häntä ole vieläkään "uskallettu" hyllyttää? Hänen on epäilty ajoittain kirjoittavan myös täällä suomi24 foorumilla, tosin niin on epäilty Olavinkin kirjoittavan ja minua on jopa epäilty Olaviksi.

        Antilta on kysytty:

        "Mitä ajoitte takaa, kun siteerasitte -itseänne- julkisessa naamakirjassanne, kopioimalla jo aiemmin kirjoitun tekstin uudelleen kahden vuoden päästä talvella 2014, eli viime vuonna? Kopiossa luki irvok.... siis tarkoitan arvokkaasti "lasten valtakunnan" kunniakansalaisten edunvalvonnasta ja samassa tilapäivityksessä jatkoitte, että SRK ts. Olavi Voittonen kipuilee edelleen pedofilian kanssa eikä tee asian korjaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä"

        Kun vl-pf-keskustelu oli jo laantunut ja eniten kärsineet UHRItkin saivat hengähdystauon - te kuitenkin naamakirjan kautta siis mässäilitte JULKISESTI taas saman asian agendaan.

        On siis spekuloitava, joko

        a) olette oikeassa, mutta ette ilmoita edelleenkään poliisille, tai

        b) keräätte naamakirjan kautta irtopisteitä, mutta

        c) esteeksi tulikin veljesi eurovaalit ja tämä armoa antamaton suomi24palsta, joten

        d) tilapäivityksesi piti poistaa ennen vaaleja, eikä

        f) salakuuntelukaan lyö leiville

        Onko Teillä toiminnallenne tervettä selitystä? Mitä mieltä olette J. Kaaron artikkelissa esiin nousseista käänteistä, joista voi TERVEESTI päätellä sen ettei pedofilia ole koskaan ollutkaan vl-liikkeelle mullistava ongelma, mutta *aiheutetun* pedofiliakohun (julkinen terrori) seurauksena on mahdollisesti annettu kyseenalaisia tuomioita ja näiden seurauksena "taivaan taimia" on ajautunut itsemurhan partaalle. Sen enempää tässä yhteydessä muista jopa tuhansista syyttömistä - vähintään pilkatuista puhumattakaan.

        Täytyy kai teillä olla mielipide nykytilanteesta, kun vielä vuosi sitten tarjositte SRK:lle korjauksia "kipuilun sijaan"? Vai laittoiko Olavi asiat kuntoon 50 v takautuvasti ja te otatte julkisesti kantaa vain silloin kun *sulkaa* olisi tarjolla?

        Eikö heru edes "idalle" sympatiaa?

        Lainaus J. Kaaron artikkelista:

        "Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"

        "Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."

        http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

        sitaatit Kaaron artikkelista:

      • aiheeseen_vahvast_liit
        copypaste3 kirjoitti:

        Vanhoillislestadiolaisia kohuja aktiivisesti seuranneena silmääni on pistänyt, että kohujen takaa löytyy aina samat persoonat, tavalla taikka toisella. Puhutaan "sadasta vaiheeseen jääneestä", "eriseuraisista", "peukuttajista", "kristuskeskeisistä", "homoliittojen kannattajista", "ehkäisykiellon lakkauttajista", "naispappeuden kannattajista", "hoitokokoustolloista" "SRK-lestadiolaisuuden vastustajista" "taivaan-taimien suojelijoista" "pedofilian vastustajista" ynnä muista "hyvän tekijöistä". Lähes kaikki mainitut ovat kuitenkin yksi ja sama "joka-alanasiantuntija" taho.

        Mielestäni mainitut kohut, hoitokokouskohua lukuunottamatta, tai osittain sekin, ovat olleet henkisesti sairaiden ja siksi kieroon kasvaneiden egonsa pönkittäjien aikaansaamia joukkohysterian ilmentymiä. Hoitokokouskohu on oikeastaan ainoa ilmiö, jolla on olemassa aitoa pohjaa. Alkaen Oulun osuuskaupan - tunnetusti hyvästä - leivästä.

        Pedofiliakohu on muodostunut narsistien ylläpitämän terrorin keihään kärjeksi. Pedofilialla on helppo lyödä, mutta hän joka sillä lyö on häikäilemätön RIKOLLINEN. Hänen paikka on vankimielisairaala. Ei nämä saisi olla vapaalla jalalla. Sadistinen narsisti kuuluu -henkisesti- samaan katekoriaan kuin pedofili. Pedofiliahysteriä on oikeasti terroria, joka on onnistunut tuhoamaan kokonaisia lestadiolaisia lapsiperheitä - iäksi!

        Ajatelkaapa hetki! Hysteria, jonka taustalla on ihan oikea - joskin tahdosta riippumaton - sylttytehdas, on poikinut illuusion, että ei ole pelkästään lestadiolaisia pedofileja, vaan on myös heidän lestadiolaisia suojelijoita. Lestadiolaisuus määritellään jo virallisestikin pedofilia-riskiksi!! Yhä edelleen mm. eräs kirkon ja vl-liikkeen vaikutusvaltainen puhuja syöttää tällaista illuusiota - näin on kerrottu täälläkin useasti. Aiemmin aiheesta keskusteltiin mm. a-studiossa, jossa kansalle manipuloitiin valmis "valomalli" lestadiolaisesta pedofilian salaajista, ripistä jne. Esimerkkinä ohjelmassa oli muuten "uhri", jota Susanna Päivärinta kiitteli rohkeudesta. Luin kerran jutun jossa kyseenalaistettiin tämän ohjelmassa rohkeasti esiintyneen "uhrin" motiivit.

        Mutta, todellinen tilanne on toinen: Vaikka kaikki vl-taustaiset pedofilit olisivat läpikäyneet RIPIN, niin se olisi _ensiksikin_ marginaalinen tapahtuma (en aio alistua sanomaan että yksikin liikaa) sen rinnalla mitä narsistien ylläpitämä terrori on saanut aikaan suomalaisessa lestadiolaisessa kulttuurissa ylipäänsä, ajaen epätoivoisia lapsia itsemurhien partaalle, terapiakierteeseen ja voi olla että osa nuorista on päättänyt jo päivänsäkäkin. Se ei meille selviä koskaan, kuolema on aina arvoitus.

        Jos vl- pedofiliakohun aiheuttamaa terroria ei olisi ollut, eikä manipuloitunutta kansaa, niin yhteiskunta ja jokainen sen terve jäsen osaisi itse päätellä valtakunnallisista pedofiliatilastoista (18 600 - 34v), ainakin yhden FAKTAN.

        Jos noin paljon on narahtanut, niin siinä ei voi olla kaikki! ISÄPUOLET käyvät Koskenkorvalla, Puukolla ja Perkeleellä omaa RIPPIään. Noihin massoihin kätkeytyy, peittyy ja suojeltuu pedofiliaa vuorokaudessa enemmän, kuin vl-ripillä koko Suomen itsenäisen historian aikana yhteensä.

        Tämän vuodatuksen tarkoitus oli valottaa sitä, että suomalainen pedofiliarikollisuus on ulkoistettu yhteisölle, jossa sitä ei juuri edes ilmene. (en alistu sanomaan että yksikin on liikaa).

        Ulkoistamisen järjestivät alussa mainitut joka-alan-asiantuntija-narsistit.Aamen.

        Koko rippisalakeskustelu alkoi elämään omaa elämäänsä satukirja -Maijan tarinan- valheellisen sisällön ja tekijöidensä EGON-tarpeiden seurauksena. Nämäkin (joka ikinen heistäkin) tietävät että vl-liike vähentää pedofiliaa - ei lisää sitä , - niin uskomatonta kuin se onkin. Tämä EI KUITENKAAN johdu vl-liikkeen pedofili-sairauden parantavasti vaikuttavasta voimasta, ei, mutta se onkin sitten jo oma lukunsa se! Mietippä sitä!

      • samaa-mieltä_sivusta
        aiheeseen_vahvast_liit kirjoitti:

        Vl-Pedofilia kohua ylläpidetään henkilökohtaisista syistä! Tuo on täysin selvä asia ja osa näistä vaiheeseen jääneistä, osittain rupsahtaneista, ehkä elloksen asusteita käyttävistä, luusereista tiedostaa sen itsekin. Suurin osa ei.

        Viime päivät on osoittanut ettei näillä "lasten edun valvojilla" johannilla, mareilla ja heidän agitaattoreilla ole pf-uhrien, heidän perheiden ja lähisukulaisten suhteen loogista visiota olemassakaan. Sama ikuisuushokeminen "yksikin on liikaa" jatkui heti aamusta tänäänkin, räkättirastaan toimesta, tod.näk. valvotun yön jälkeen. Samalla erään pf-tuomion saaneen "Reijon" perheen äitiä syyllistettiin tällä samalla palstalla.

        Muutoin takki on kääntynyt lennosta SRK:n vastustajista sen väliaikaiseen tukemiseen ja siipeilyyn. Viime viikolla julkaistu Kaaron artikkeli/tutkimus poiki heissä häikäilemättömän vastustusryöpyn ja hysteerisen paniikin. Artikkelihan suurella toden-näköisyydellä tulee tekemään käänteentekevää historiaa, mm. viattomien lasten elinoloihin pf-perheissä kun vanhempi on vankilassa. Sairas ihminen havaitsi Kaarossa uhan ja haluaa jäädä näiltä osin historian väärälle puolelle!! Järkyttävä ilmiö tuo narsismin puolustusmeganismin hedelmä!

        Kuten jo kaikki tiedetään, artikkelissa kyseenalaistetaan vahvoin perustein useamman pedofiliksi leimatun henkilön syyllisyys, joista ainakin yksi päätös johtanee jatkossa tuomion purkamiseen. Artikkeli koskettaa liki jokaista vl-ihmistä ja sen johdosta ihmiset saavat kokea henkistä helpotusta ns. leimaantumisongelmaan.

        Tästä huolimatta leiman aiheuttajatahot astuivat miinaan josta repesi hysteria ja josta erottuu huvittaviakin piirteitä. Huhu kertoo jonkun kirjoittaneen kilometrin mittaisen kirjeen kotimaalehteen jossa se julkaistiin, jota kuitenkaan kukaan ei ole jaksanut lukea loppuun asti. Ilmeisesti joku oli kuitenkin lukenut kirjeen lopusta, koska tänne ilmestyi kopio kirjeen viimeisestä rivistä, jossa SRK:n puheenjohtajaa huudetaan avuksi. Kukaan ei vaan ymmärrä mihin ongelmaan, ellei narsismia huomioida, sehän on tosi iso ongelma jos se on ongelma. Jossakin kopiossa näkyi vielä vuokon kommenttikin, joka oli kommenttiosion ykkösrivillä - luonnollisesti. Eikä tässä vielä koko viikon komiikka; Minua, joka olen apukoulun käynyt ja hädin tuskin osaan tietokoneen käynnistää, saati sitä käyttää, on epäilty toimittaja Kaaroksi.

        Kuitenkin enemmän minua on epäilty pedofiliksi ja kaikkein eniten vl-pedofiliksi. Minulle edelleen vakuutetaan että "yksikin on liikaa", mutta en aio alistua sitä enää toistamaan. Edellisistä huolimatta olen kuitenkin ohi kiitävän hetken verran myös ylpeä. Ymmärrän narsismista ainakin alkeet. Tiedän miten narsisti puolustautuu kokemaansa OLEMATONTA uhkaa vastaan. Juuri tuolla tavalla kuin nämä Kaaron vastustajat hyökkäävät hänen LOISTAVAN artikkelin kimppuun.Aamen.

      • selviävätaikanaan

        Reijo lienee syytön.

      • voi.vain.arvaillla.on

        Onkohan naapurit ja ystävät tai entiset ystävät palanneet ystäviksi?

      • eixvuan
        voi.vain.arvaillla.on kirjoitti:

        Onkohan naapurit ja ystävät tai entiset ystävät palanneet ystäviksi?

        Naapuritkin heräilee

      • syyttömäthänkärsiiaina
        selviävätaikanaan kirjoitti:

        Reijo lienee syytön.

        Pedofilia tuhoaa lähinnä niitä perheitä joita se konkreettisesti koskee. Toki aina myös lähipiiriä.

        Pedofilisairauden -tiedostamatonkin- hyväksikäyttö ja sillä leimaaminen omien intressien ja urakehityksen edistämisessä on tuhonnut pelkästään sivullisia. Heitä joita asia ei konkreettisesti koske. Esim. kouluissa on kiusattu sellaisia lapsia pedofilialla joiden vanhemmatkaan eivät tienneet edes pedofilikohun olemassaolosta, saati pedofiliasta.

        Nythän on käynyt selväksi että pääosin pedofiliakohu paitsi perustuu satukirjaan, niin myös todellisten tapausten vaikutukset kohuun ovat sivuroolissa. 99,99 % vl-ihmisistä ei ole koskaan törmännyt pedofiliaan muuten kuin kohun kautta. Sille on yksinkertainen selitys. Sitä ei juuri ole, tilastotkin sen todistavat. Tosin terroristi ei lue tilastoja.

      • leppäskänpaskaSatu
        syyttömäthänkärsiiaina kirjoitti:

        Täystuhoperheitä on nyt ollu ja satoja haukuttu ja herjattu. Tuhansia pilkattu. Nämä kaikki siis todellisuudessa sivullisia, osa syyllistetty ja siitä herjattu...

      • hohuhhuh
        copypaste3 kirjoitti:

        Antti Pentikäinen - on kirkon ulkomaanavussa toiminnanjohtajana, sekä ehkä myös rauhanyhdistyksessä puhujana, ellei häntä ole vieläkään "uskallettu" hyllyttää? Hänen on epäilty ajoittain kirjoittavan myös täällä suomi24 foorumilla, tosin niin on epäilty Olavinkin kirjoittavan ja minua on jopa epäilty Olaviksi.

        Antilta on kysytty:

        "Mitä ajoitte takaa, kun siteerasitte -itseänne- julkisessa naamakirjassanne, kopioimalla jo aiemmin kirjoitun tekstin uudelleen kahden vuoden päästä talvella 2014, eli viime vuonna? Kopiossa luki irvok.... siis tarkoitan arvokkaasti "lasten valtakunnan" kunniakansalaisten edunvalvonnasta ja samassa tilapäivityksessä jatkoitte, että SRK ts. Olavi Voittonen kipuilee edelleen pedofilian kanssa eikä tee asian korjaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä"

        Kun vl-pf-keskustelu oli jo laantunut ja eniten kärsineet UHRItkin saivat hengähdystauon - te kuitenkin naamakirjan kautta siis mässäilitte JULKISESTI taas saman asian agendaan.

        On siis spekuloitava, joko

        a) olette oikeassa, mutta ette ilmoita edelleenkään poliisille, tai

        b) keräätte naamakirjan kautta irtopisteitä, mutta

        c) esteeksi tulikin veljesi eurovaalit ja tämä armoa antamaton suomi24palsta, joten

        d) tilapäivityksesi piti poistaa ennen vaaleja, eikä

        f) salakuuntelukaan lyö leiville

        Onko Teillä toiminnallenne tervettä selitystä? Mitä mieltä olette J. Kaaron artikkelissa esiin nousseista käänteistä, joista voi TERVEESTI päätellä sen ettei pedofilia ole koskaan ollutkaan vl-liikkeelle mullistava ongelma, mutta *aiheutetun* pedofiliakohun (julkinen terrori) seurauksena on mahdollisesti annettu kyseenalaisia tuomioita ja näiden seurauksena "taivaan taimia" on ajautunut itsemurhan partaalle. Sen enempää tässä yhteydessä muista jopa tuhansista syyttömistä - vähintään pilkatuista puhumattakaan.

        Täytyy kai teillä olla mielipide nykytilanteesta, kun vielä vuosi sitten tarjositte SRK:lle korjauksia "kipuilun sijaan"? Vai laittoiko Olavi asiat kuntoon 50 v takautuvasti ja te otatte julkisesti kantaa vain silloin kun *sulkaa* olisi tarjolla?

        Eikö heru edes "idalle" sympatiaa?

        Lainaus J. Kaaron artikkelista:

        "Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"

        "Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."

        http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

        sitaatit Kaaron artikkelista:

        ""Täytyy kai teillä olla mielipide nykytilanteesta, kun vielä vuosi sitten tarjositte SRK:lle korjauksia "kipuilun sijaan"? Vai laittoiko Olavi asiat kuntoon 50 v takautuvasti ja te otatte julkisesti kantaa vain silloin kun *sulkaa* olisi tarjolla?

        Eikö heru edes "idalle" sympatiaa?

        Lainaus J. Kaaron artikkelista:

        "Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"""

        huhhhuh

      • lukasin

        Jännä artikkeli

      • seainakiii
        lukasin kirjoitti:

        Jännä artikkeli

        asiallinen kyllä

      • lainausmerkit
        aiheeseen_vahvast_liit kirjoitti:

        Vanhoillislestadiolaisia kohuja aktiivisesti seuranneena silmääni on pistänyt, että kohujen takaa löytyy aina samat persoonat, tavalla taikka toisella. Puhutaan "sadasta vaiheeseen jääneestä", "eriseuraisista", "peukuttajista", "kristuskeskeisistä", "homoliittojen kannattajista", "ehkäisykiellon lakkauttajista", "naispappeuden kannattajista", "hoitokokoustolloista" "SRK-lestadiolaisuuden vastustajista" "taivaan-taimien suojelijoista" "pedofilian vastustajista" ynnä muista "hyvän tekijöistä". Lähes kaikki mainitut ovat kuitenkin yksi ja sama "joka-alanasiantuntija" taho.

        Mielestäni mainitut kohut, hoitokokouskohua lukuunottamatta, tai osittain sekin, ovat olleet henkisesti sairaiden ja siksi kieroon kasvaneiden egonsa pönkittäjien aikaansaamia joukkohysterian ilmentymiä. Hoitokokouskohu on oikeastaan ainoa ilmiö, jolla on olemassa aitoa pohjaa. Alkaen Oulun osuuskaupan - tunnetusti hyvästä - leivästä.

        Pedofiliakohu on muodostunut narsistien ylläpitämän terrorin keihään kärjeksi. Pedofilialla on helppo lyödä, mutta hän joka sillä lyö on häikäilemätön RIKOLLINEN. Hänen paikka on vankimielisairaala. Ei nämä saisi olla vapaalla jalalla. Sadistinen narsisti kuuluu -henkisesti- samaan katekoriaan kuin pedofili. Pedofiliahysteriä on oikeasti terroria, joka on onnistunut tuhoamaan kokonaisia lestadiolaisia lapsiperheitä - iäksi!

        Ajatelkaapa hetki! Hysteria, jonka taustalla on ihan oikea - joskin tahdosta riippumaton - sylttytehdas, on poikinut illuusion, että ei ole pelkästään lestadiolaisia pedofileja, vaan on myös heidän lestadiolaisia suojelijoita. Lestadiolaisuus määritellään jo virallisestikin pedofilia-riskiksi!! Yhä edelleen mm. eräs kirkon ja vl-liikkeen vaikutusvaltainen puhuja syöttää tällaista illuusiota - näin on kerrottu täälläkin useasti. Aiemmin aiheesta keskusteltiin mm. a-studiossa, jossa kansalle manipuloitiin valmis "valomalli" lestadiolaisesta pedofilian salaajista, ripistä jne. Esimerkkinä ohjelmassa oli muuten "uhri", jota Susanna Päivärinta kiitteli rohkeudesta. Luin kerran jutun jossa kyseenalaistettiin tämän ohjelmassa rohkeasti esiintyneen "uhrin" motiivit.

        Mutta, todellinen tilanne on toinen: Vaikka kaikki vl-taustaiset pedofilit olisivat läpikäyneet RIPIN, niin se olisi _ensiksikin_ marginaalinen tapahtuma (en aio alistua sanomaan että yksikin liikaa) sen rinnalla mitä narsistien ylläpitämä terrori on saanut aikaan suomalaisessa lestadiolaisessa kulttuurissa ylipäänsä, ajaen epätoivoisia lapsia itsemurhien partaalle, terapiakierteeseen ja voi olla että osa nuorista on päättänyt jo päivänsäkäkin. Se ei meille selviä koskaan, kuolema on aina arvoitus.

        Jos vl- pedofiliakohun aiheuttamaa terroria ei olisi ollut, eikä manipuloitunutta kansaa, niin yhteiskunta ja jokainen sen terve jäsen osaisi itse päätellä valtakunnallisista pedofiliatilastoista (18 600 - 34v), ainakin yhden FAKTAN.

        Jos noin paljon on narahtanut, niin siinä ei voi olla kaikki! ISÄPUOLET käyvät Koskenkorvalla, Puukolla ja Perkeleellä omaa RIPPIään. Noihin massoihin kätkeytyy, peittyy ja suojeltuu pedofiliaa vuorokaudessa enemmän, kuin vl-ripillä koko Suomen itsenäisen historian aikana yhteensä.

        Tämän vuodatuksen tarkoitus oli valottaa sitä, että suomalainen pedofiliarikollisuus on ulkoistettu yhteisölle, jossa sitä ei juuri edes ilmene. (en alistu sanomaan että yksikin on liikaa).

        Ulkoistamisen järjestivät alussa mainitut joka-alan-asiantuntija-narsistit.Aamen.

        Koko rippisalakeskustelu alkoi elämään omaa elämäänsä satukirja -Maijan tarinan- valheellisen sisällön ja tekijöidensä EGON-tarpeiden seurauksena. Nämäkin (joka ikinen heistäkin) tietävät että vl-liike vähentää pedofiliaa - ei lisää sitä , - niin uskomatonta kuin se onkin. Tämä EI KUITENKAAN johdu vl-liikkeen pedofili-sairauden parantavasti vaikuttavasta voimasta, ei, mutta se onkin sitten jo oma lukunsa se! Mietippä sitä!

        Jos Reijo todella on syytön, on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi joutua näin syvään ahdinkoon. Ei ole liioiteltua sanoa, että Reijon elämä on pilalla. Perhettä lukuun ottamatta kaikki ovat hylänneet hänet. .Hän ei voi saada työpaikkaa mistään. Hän ei ole tervetullut mihinkään. Hän kohtaa halveksuntaa minne tahansa menee. Jos todella pitää paikkansa, että hän on pudonnut oikeusjärjestelmän sisältämään virhemarginaaliin, hänen kohtalonsa on todella kova

        J Kaaro

      • zxcgfgjjk
        syyttömäthänkärsiiaina kirjoitti:

        Pedofilia tuhoaa lähinnä niitä perheitä joita se konkreettisesti koskee. Toki aina myös lähipiiriä.

        Pedofilisairauden -tiedostamatonkin- hyväksikäyttö ja sillä leimaaminen omien intressien ja urakehityksen edistämisessä on tuhonnut pelkästään sivullisia. Heitä joita asia ei konkreettisesti koske. Esim. kouluissa on kiusattu sellaisia lapsia pedofilialla joiden vanhemmatkaan eivät tienneet edes pedofilikohun olemassaolosta, saati pedofiliasta.

        Nythän on käynyt selväksi että pääosin pedofiliakohu paitsi perustuu satukirjaan, niin myös todellisten tapausten vaikutukset kohuun ovat sivuroolissa. 99,99 % vl-ihmisistä ei ole koskaan törmännyt pedofiliaan muuten kuin kohun kautta. Sille on yksinkertainen selitys. Sitä ei juuri ole, tilastotkin sen todistavat. Tosin terroristi ei lue tilastoja.

        ##Nythän on käynyt selväksi että pääosin pedofiliakohu paitsi perustuu satukirjaan, niin myös todellisten tapausten vaikutukset kohuun ovat sivuroolissa##

        Hyvä pointti

      • surullinentapaus1

        **Hän kohtaa halveksuntaa minne tahansa menee. Jos todella pitää paikkansa, että hän on pudonnut oikeusjärjestelmän sisältämään virhemarginaaliin, hänen kohtalonsa on todella kova**

      • pate-1
        surullinentapaus1 kirjoitti:

        **Hän kohtaa halveksuntaa minne tahansa menee. Jos todella pitää paikkansa, että hän on pudonnut oikeusjärjestelmän sisältämään virhemarginaaliin, hänen kohtalonsa on todella kova**

        entä sitten ??

        Kes

      • hetaP
        tiedossa.oli kirjoitti:

        Kopio vuoden takaa:

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!

      • mikäforum

        Helluntsiforum?

      • melkessu
        Copypaste kirjoitti:

        Tuoko Kaaron artik. keskustelukulttuuriin muutosta
        LUCIFERUS666
        19.7.2015 13:32

        Ei ole tavanomaista sanoa: "ei kaikki suomalaiset ole pedofileja". Ei olisi korrektia ilmaista pf-ongelmaa tuolla tavalla, koska se jättää leiman "onkohan ne suomalaiset sittenkin isossa määrin pf", mutta onneksi "eivät ihan kaikki". Itseasiassa en ole suomalaisten yhteydessä onneksi edes törmännyt tuollaiseen "negatiiviin". Kukaan ei sano noin! Eikä pidäkään sanoa itsestäänselvyyttä. Ei, vaikka 18 600 pedofiliatapausta on tilastoitu lähimenneisyydestä, mutta tuo on 34 vuoden luku. Vaikka olisi yhden vuoden luku, niin itsestäänselvyyden hokeminen nostaa aina epäilyksen "onko pf sittenkin suomalainen geneettinen erityispiirre"

        "Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."

        Sen sijaan tuo edellinen sanonta on "marginaalin" yhteydessä jokapäiväistä, täällä foorumilla ja oikeassa elämässä. Terveet lestadiolaiset joutuvat todistelemaan, sairaat entiset lestadiolaiset pääsevät mässäilemään ja terveet tavalliset ihmiset "manipuloituneina" joutuvat vakuuttelemaan uskomuksensa epätodeksi; "ei kaikki vanhoillislestadiolaiset ole pedofileja".

        "Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."

        PS. "yksikin tapaus on liikaa"

        Tuo on totta. Hyvä kiteytys

      • kitss
        eixvuan kirjoitti:

        Naapuritkin heräilee

        Tv hyvää kaikille

      • näiinOn
        selviävätaikanaan kirjoitti:

        Reijo lienee syytön.

        syytön On.

      • 56-lö
        tiedossa.oli kirjoitti:

        Kopio vuoden takaa:

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...

        muutos tuli.

      • surullista-
        copypaste3 kirjoitti:

        Antti Pentikäinen - on kirkon ulkomaanavussa toiminnanjohtajana, sekä ehkä myös rauhanyhdistyksessä puhujana, ellei häntä ole vieläkään "uskallettu" hyllyttää? Hänen on epäilty ajoittain kirjoittavan myös täällä suomi24 foorumilla, tosin niin on epäilty Olavinkin kirjoittavan ja minua on jopa epäilty Olaviksi.

        Antilta on kysytty:

        "Mitä ajoitte takaa, kun siteerasitte -itseänne- julkisessa naamakirjassanne, kopioimalla jo aiemmin kirjoitun tekstin uudelleen kahden vuoden päästä talvella 2014, eli viime vuonna? Kopiossa luki irvok.... siis tarkoitan arvokkaasti "lasten valtakunnan" kunniakansalaisten edunvalvonnasta ja samassa tilapäivityksessä jatkoitte, että SRK ts. Olavi Voittonen kipuilee edelleen pedofilian kanssa eikä tee asian korjaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä"

        Kun vl-pf-keskustelu oli jo laantunut ja eniten kärsineet UHRItkin saivat hengähdystauon - te kuitenkin naamakirjan kautta siis mässäilitte JULKISESTI taas saman asian agendaan.

        On siis spekuloitava, joko

        a) olette oikeassa, mutta ette ilmoita edelleenkään poliisille, tai

        b) keräätte naamakirjan kautta irtopisteitä, mutta

        c) esteeksi tulikin veljesi eurovaalit ja tämä armoa antamaton suomi24palsta, joten

        d) tilapäivityksesi piti poistaa ennen vaaleja, eikä

        f) salakuuntelukaan lyö leiville

        Onko Teillä toiminnallenne tervettä selitystä? Mitä mieltä olette J. Kaaron artikkelissa esiin nousseista käänteistä, joista voi TERVEESTI päätellä sen ettei pedofilia ole koskaan ollutkaan vl-liikkeelle mullistava ongelma, mutta *aiheutetun* pedofiliakohun (julkinen terrori) seurauksena on mahdollisesti annettu kyseenalaisia tuomioita ja näiden seurauksena "taivaan taimia" on ajautunut itsemurhan partaalle. Sen enempää tässä yhteydessä muista jopa tuhansista syyttömistä - vähintään pilkatuista puhumattakaan.

        Täytyy kai teillä olla mielipide nykytilanteesta, kun vielä vuosi sitten tarjositte SRK:lle korjauksia "kipuilun sijaan"? Vai laittoiko Olavi asiat kuntoon 50 v takautuvasti ja te otatte julkisesti kantaa vain silloin kun *sulkaa* olisi tarjolla?

        Eikö heru edes "idalle" sympatiaa?

        Lainaus J. Kaaron artikkelista:

        "Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"

        "Ensin koulussa vain katsottiin hieman pidempään. Sitten alkoi huutelu. "Isäs on lastenraiskaaja." "Pedofiilin kakaroita." Ida sanoo, että hän kuunteli huutelua päivittäin ja ajatteli kestävänsä sen niin kauan kuin bestikset pysyivät hänen rinnallaan. Bestikset kuitenkin katosivat yksi kerrallaan, ja kun viimeinenkin käänsi hänelle selkänsä, hän päätti luovuttaa. Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti. "Vihasivustojen pitäjillä ei taida olla aavistustakaan, miten paljon vahinkoa he aiheuttavat viattomille sivullisille", Ida sanoo. Idan nuoremmat sisarukset itkivät ja raivosivat joka aamu ja kieltäytyivät lähtemästä kouluun. Lapset saivat psykiatrista apua selvitäkseen kouluhelvetistä, mutta lopulta neljän lapsen oli vaihdettava koulua, mitä ei ollut yksinkertaista järjestää harvaanasutulla alueella. Annalle kävi kuten hänen lapsilleen. Naapurit, lasten koulukavereiden vanhemmat, vanhat ystävät, toiset lestadiolaiset perheet – kaikki lakkasivat puhumasta hänelle."

        http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

        sitaatit Kaaron artikkelista:

        Lainaus J. Kaaron artikkelista:

        "Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"

      • 18-55
        tiedossa.oli kirjoitti:

        Kopio vuoden takaa:

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!.

      • tässäLisää
        syyttömäthänkärsiiaina kirjoitti:

        Pedofilia tuhoaa lähinnä niitä perheitä joita se konkreettisesti koskee. Toki aina myös lähipiiriä.

        Pedofilisairauden -tiedostamatonkin- hyväksikäyttö ja sillä leimaaminen omien intressien ja urakehityksen edistämisessä on tuhonnut pelkästään sivullisia. Heitä joita asia ei konkreettisesti koske. Esim. kouluissa on kiusattu sellaisia lapsia pedofilialla joiden vanhemmatkaan eivät tienneet edes pedofilikohun olemassaolosta, saati pedofiliasta.

        Nythän on käynyt selväksi että pääosin pedofiliakohu paitsi perustuu satukirjaan, niin myös todellisten tapausten vaikutukset kohuun ovat sivuroolissa. 99,99 % vl-ihmisistä ei ole koskaan törmännyt pedofiliaan muuten kuin kohun kautta. Sille on yksinkertainen selitys. Sitä ei juuri ole, tilastotkin sen todistavat. Tosin terroristi ei lue tilastoja.

        http://www.rapport.fi/rapport/artikkeli.php?aid=225350

      • peipohja
        copypaste2 kirjoitti:

        Suurin osa pedotapauksista luultavasti huuhaata?
        NOITAVAINOT.NYT
        23.7.2015 13:41

        Vuoden tiedetoimittajaksi vastikään valittu Jani Kaaro on ensimmäisenä vakavasti otettavana tutkijana asettanut kyseenalaiseksi Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen väitteet "sadoista pedofiliatapauksista" vanhoillislestadiolaisten piirissä.

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_1

        "Tavallisin valemuisto syntyykin terapiassa, jos terapeutti ei ota huomioon valemuiston syntymisen mahdollisutta. Näin on erityisesti tapauksissa, joissa terapeutti uskottelee potilaalleen traumaattisten kokemusten unohtuvan tietoisuudesta, mutta säilyvän alitajunnassa tai kehossa. Jos terapeutti lisäksi uskottelee, että traumaattinen muisto voidaan jollakin tekniikalla – kuten hieromalla tai silmänliiketerapialla – palauttaa mieleen, valemuiston syntymisen riski on suuri."

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_2

        "Lestadiolaisten hyväksikäyttökohussa on paljon samoja piirteitä kuin näissä menneissä moraalisissa paniikeissa. On valtavirrasta poikkeava ryhmä, kestämättömiä väitteitä, asiantuntijoita, jotka väittävät tunnistavansa pahan ja internetin vihakampanjoita ja keskustelupalstojen loanheittoa. "

        kiitos kaaro kiitos

      • kaniaaro
        peipohja kirjoitti:

        kiitos kaaro kiitos

        Eikös peräti kiitos jumala, kun näyttää tämä kaaro olevan lestojen uusi jumala. Kirjoitin tarkoituksella kaarot ja ja jumalat pienellä alkukirjaimella, niinkuin sinäkin jumalasi kaaron nimen:)

      • totuustullujulki

        nonii

      • foxxonnn
        copypaste2 kirjoitti:

        Suurin osa pedotapauksista luultavasti huuhaata?
        NOITAVAINOT.NYT
        23.7.2015 13:41

        Vuoden tiedetoimittajaksi vastikään valittu Jani Kaaro on ensimmäisenä vakavasti otettavana tutkijana asettanut kyseenalaiseksi Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen väitteet "sadoista pedofiliatapauksista" vanhoillislestadiolaisten piirissä.

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_1

        "Tavallisin valemuisto syntyykin terapiassa, jos terapeutti ei ota huomioon valemuiston syntymisen mahdollisutta. Näin on erityisesti tapauksissa, joissa terapeutti uskottelee potilaalleen traumaattisten kokemusten unohtuvan tietoisuudesta, mutta säilyvän alitajunnassa tai kehossa. Jos terapeutti lisäksi uskottelee, että traumaattinen muisto voidaan jollakin tekniikalla – kuten hieromalla tai silmänliiketerapialla – palauttaa mieleen, valemuiston syntymisen riski on suuri."

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_2

        "Lestadiolaisten hyväksikäyttökohussa on paljon samoja piirteitä kuin näissä menneissä moraalisissa paniikeissa. On valtavirrasta poikkeava ryhmä, kestämättömiä väitteitä, asiantuntijoita, jotka väittävät tunnistavansa pahan ja internetin vihakampanjoita ja keskustelupalstojen loanheittoa. "

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_2

      • eipahaarvio
        tiedossa.oli kirjoitti:

        Kopio vuoden takaa:

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...

        noinhan se menee

      • 23189-3
        aiheeseen_vahvast_liit kirjoitti:

        Vanhoillislestadiolaisia kohuja aktiivisesti seuranneena silmääni on pistänyt, että kohujen takaa löytyy aina samat persoonat, tavalla taikka toisella. Puhutaan "sadasta vaiheeseen jääneestä", "eriseuraisista", "peukuttajista", "kristuskeskeisistä", "homoliittojen kannattajista", "ehkäisykiellon lakkauttajista", "naispappeuden kannattajista", "hoitokokoustolloista" "SRK-lestadiolaisuuden vastustajista" "taivaan-taimien suojelijoista" "pedofilian vastustajista" ynnä muista "hyvän tekijöistä". Lähes kaikki mainitut ovat kuitenkin yksi ja sama "joka-alanasiantuntija" taho.

        Mielestäni mainitut kohut, hoitokokouskohua lukuunottamatta, tai osittain sekin, ovat olleet henkisesti sairaiden ja siksi kieroon kasvaneiden egonsa pönkittäjien aikaansaamia joukkohysterian ilmentymiä. Hoitokokouskohu on oikeastaan ainoa ilmiö, jolla on olemassa aitoa pohjaa. Alkaen Oulun osuuskaupan - tunnetusti hyvästä - leivästä.

        Pedofiliakohu on muodostunut narsistien ylläpitämän terrorin keihään kärjeksi. Pedofilialla on helppo lyödä, mutta hän joka sillä lyö on häikäilemätön RIKOLLINEN. Hänen paikka on vankimielisairaala. Ei nämä saisi olla vapaalla jalalla. Sadistinen narsisti kuuluu -henkisesti- samaan katekoriaan kuin pedofili. Pedofiliahysteriä on oikeasti terroria, joka on onnistunut tuhoamaan kokonaisia lestadiolaisia lapsiperheitä - iäksi!

        Ajatelkaapa hetki! Hysteria, jonka taustalla on ihan oikea - joskin tahdosta riippumaton - sylttytehdas, on poikinut illuusion, että ei ole pelkästään lestadiolaisia pedofileja, vaan on myös heidän lestadiolaisia suojelijoita. Lestadiolaisuus määritellään jo virallisestikin pedofilia-riskiksi!! Yhä edelleen mm. eräs kirkon ja vl-liikkeen vaikutusvaltainen puhuja syöttää tällaista illuusiota - näin on kerrottu täälläkin useasti. Aiemmin aiheesta keskusteltiin mm. a-studiossa, jossa kansalle manipuloitiin valmis "valomalli" lestadiolaisesta pedofilian salaajista, ripistä jne. Esimerkkinä ohjelmassa oli muuten "uhri", jota Susanna Päivärinta kiitteli rohkeudesta. Luin kerran jutun jossa kyseenalaistettiin tämän ohjelmassa rohkeasti esiintyneen "uhrin" motiivit.

        Mutta, todellinen tilanne on toinen: Vaikka kaikki vl-taustaiset pedofilit olisivat läpikäyneet RIPIN, niin se olisi _ensiksikin_ marginaalinen tapahtuma (en aio alistua sanomaan että yksikin liikaa) sen rinnalla mitä narsistien ylläpitämä terrori on saanut aikaan suomalaisessa lestadiolaisessa kulttuurissa ylipäänsä, ajaen epätoivoisia lapsia itsemurhien partaalle, terapiakierteeseen ja voi olla että osa nuorista on päättänyt jo päivänsäkäkin. Se ei meille selviä koskaan, kuolema on aina arvoitus.

        Jos vl- pedofiliakohun aiheuttamaa terroria ei olisi ollut, eikä manipuloitunutta kansaa, niin yhteiskunta ja jokainen sen terve jäsen osaisi itse päätellä valtakunnallisista pedofiliatilastoista (18 600 - 34v), ainakin yhden FAKTAN.

        Jos noin paljon on narahtanut, niin siinä ei voi olla kaikki! ISÄPUOLET käyvät Koskenkorvalla, Puukolla ja Perkeleellä omaa RIPPIään. Noihin massoihin kätkeytyy, peittyy ja suojeltuu pedofiliaa vuorokaudessa enemmän, kuin vl-ripillä koko Suomen itsenäisen historian aikana yhteensä.

        Tämän vuodatuksen tarkoitus oli valottaa sitä, että suomalainen pedofiliarikollisuus on ulkoistettu yhteisölle, jossa sitä ei juuri edes ilmene. (en alistu sanomaan että yksikin on liikaa).

        Ulkoistamisen järjestivät alussa mainitut joka-alan-asiantuntija-narsistit.Aamen.

        Koko rippisalakeskustelu alkoi elämään omaa elämäänsä satukirja -Maijan tarinan- valheellisen sisällön ja tekijöidensä EGON-tarpeiden seurauksena. Nämäkin (joka ikinen heistäkin) tietävät että vl-liike vähentää pedofiliaa - ei lisää sitä , - niin uskomatonta kuin se onkin. Tämä EI KUITENKAAN johdu vl-liikkeen pedofili-sairauden parantavasti vaikuttavasta voimasta, ei, mutta se onkin sitten jo oma lukunsa se! Mietippä sitä!

        http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#noitavainot_2 .

      • rauliK
        tiedossa.oli kirjoitti:

        Kopio vuoden takaa:

        ***En ole vanhoillislestadiolainen , ja mielestäni yksikin hyväksikäyttö on liikaa ja tuomitsen ne täysin***

        Kommenttisi alku kertoo pelottavasti siitä millaisessa psykopaattisessa ympäristössä terveet ihmiset joutuvat keskustelua käymään. Terveet ihmiset joutuvat vakuuttelemaan itsestäänselvyyksiä, pelkäämään ja valikoimaan tarkasti sanojaan, etteivät joutuisi katkerien psykopaattien, muutaman entisen lestadiolaisen ja yhden sairaan helluntailahkon narsistin silpomaksi. Näiden omiin tarkoitusperiinsä henkistä väkivaltaa käyttävien, pienten lasten kärsimyksellä ratsastavien anarkistien puuhastelulle ja julkiselle sairastamiselle pitää saada loppu.

        Kenen etua palvelee esim. se että psykopaatti postaa Seppo Tervon huppukuvaa suomi24 lestadiolaisuus foorumille tuhansia kertoja, kellon ympäri, vuoden ympäri? Ei ainakaan lestadiolainen pf-uhrin etu!

        Jokainen ihminen ymmärtää, että kyseessä on psykopaatti tai muutama sellainen. Miksi sellaisen ihmisen annetaan toimia noin? Kyse ei ole vain häiriköinnistä, vaan myös henkisen väkivallankäytöstä jossa TÖRKEÄSTI käytetään keppihevosena lestadiolaisen yhteisön lapsiuhreja!! ******Yhteisön jonka erityinen piirre on se, että siellä esiintyy pedofiliaa ja muita kielteisiä ilmiöitä vähemmän kuin keskimäärin. Lestadiolaisuus vähentää ilmiötä, ei lisää. ******

        Anarkistien toiminta on niin räikeää ja sairasta, että luulisi jo viranomaistenkin puuttuvan ongelmaan akuuttina toimenpiteenä, ilman mitään tutkintapyyntöjä. Vielä mitä, täällä hoetaan kuinka joku voikaan puolustaa pedofiliaa jos uskallat sivulauseessa mainita asiasta. SAIRASTA!!!

        Pf-uhri EI TODELLAKAAN halua, että ikuiset arvet jättävästä psykopaattisesta hyväksikäyttökokemuksesta fyysisesti irtipäästyään, hänen "etuaan" ja henkistä puolta alkaisi julkisella foorumilla hoitamaan helluntailainen psykopaatti!!

        Tuo on itsestäänselvyys, mutta tietenkin itsestäänselvyydessä on pohjana uhrien oma kokemus. Mässäilystä on uhrille ainoastaan haittaa!!!

        Täällä yksi jos toinenkin pelkää tunnustaa olevansa lestadiolainen. Viestit kertovat, että koulumaailmassa ja jopa työpaikoilla on havaittu samaa "ilmiötä".

        Voi olla että on jo myöhäistä. Silti nämä psykopaatit pitäisi pysyttää, eikä muuta syytä tarvita, kuin että lestadiolaiset pedofiliuhrit voisivat elää sellaista elämää, jossa eivät törmäisi aiheen mässäilyyn joka nurkan takana. Ja kymmeniä tuhansia muitakin uhreja on...

        Voi olla että on jo myöhäistä.

      • niidonoo
        hohuhhuh kirjoitti:

        ""Täytyy kai teillä olla mielipide nykytilanteesta, kun vielä vuosi sitten tarjositte SRK:lle korjauksia "kipuilun sijaan"? Vai laittoiko Olavi asiat kuntoon 50 v takautuvasti ja te otatte julkisesti kantaa vain silloin kun *sulkaa* olisi tarjolla?

        Eikö heru edes "idalle" sympatiaa?

        Lainaus J. Kaaron artikkelista:

        "Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"""

        huhhhuh

        donii

      • VL-valehtelijat
        syyttömäthänkärsiiaina kirjoitti:

        Pedofilia tuhoaa lähinnä niitä perheitä joita se konkreettisesti koskee. Toki aina myös lähipiiriä.

        Pedofilisairauden -tiedostamatonkin- hyväksikäyttö ja sillä leimaaminen omien intressien ja urakehityksen edistämisessä on tuhonnut pelkästään sivullisia. Heitä joita asia ei konkreettisesti koske. Esim. kouluissa on kiusattu sellaisia lapsia pedofilialla joiden vanhemmatkaan eivät tienneet edes pedofilikohun olemassaolosta, saati pedofiliasta.

        Nythän on käynyt selväksi että pääosin pedofiliakohu paitsi perustuu satukirjaan, niin myös todellisten tapausten vaikutukset kohuun ovat sivuroolissa. 99,99 % vl-ihmisistä ei ole koskaan törmännyt pedofiliaan muuten kuin kohun kautta. Sille on yksinkertainen selitys. Sitä ei juuri ole, tilastotkin sen todistavat. Tosin terroristi ei lue tilastoja.

        on niin aivopesty, että itsekin uskovat omia valheitaan totena.

    • lestahellareitako

      >> Admata kuitenkin riitaantui alistajakaverinsa kanssa>>

      Keitä olivat/ovat ja mistä riitelivät?

      • lyhytkiteytys

        Rämemajavista taisi riita alkaa. Admatan sisar arvosteli melperin kielenkäyttöä, Tästä melperi räjähti. Eihän hänentasoinen sairas muuta tarvitse - vastapuoli (admata) käänsi takin ja haki turvaa lestadiolaisista. Hyvin tuttu ilmiö tämän päivän tapahtumista, jossa vaiheessa elävät betoniaivot ja suolapatsaat kirjoittavat kilometrin mittaisia kirjeitä Kaaroa vastaan ja hakevat turvaa lestadiolaisista....

        Puhutaan todella sairaista yksilöistä.

        Puhutaan myös kristuskeskeisistä, mutta sitä puolta en ymmärrä :-))

      • varmaankinnoinOLi
        lyhytkiteytys kirjoitti:

        Noin se tais olla.

      • jaPäättivät

        sisar oli palstalla kirjoittava wanha waimo, niin ne täällä kertoivat

    • helluntailainen

      ¤¤Jos kuvitteellinen kerrostalo kuvitteellisesti räjäytettäisiin taivaan tuuliin, niin *aiempi* vl-pedofilia sitten katoaisi siinä räjäytyksessä mukana. Se rehottamisesta¤¤

      Hyvä vertaus

      • järkyttävänIsojaLukuja

        Oikeasti hyvä vertaus. Nimittäin valtakunnan tason 18 600 tapausta on enemmän kuin esim. Kempeleen asukasluku, joka lienee 16 500 paikkeilla..

      • 7-89DGJRR1-98-000
        järkyttävänIsojaLukuja kirjoitti:

        Oikeasti hyvä vertaus. Nimittäin valtakunnan tason 18 600 tapausta on enemmän kuin esim. Kempeleen asukasluku, joka lienee 16 500 paikkeilla..

        Näitä lukuja voi pyöritellä vaikka ikuisuuden, mutta kaikissa tapauksessa luku on järkyttävän iso Suomen kokoisessa maassa ja jos tuossa on vain osa niin puistattaa mitä perheissä todellisuudessa oikein tapahtuu. Vl-pedofilisyytökset taitavat olla oikeiden pedofilien piilottamista ainakin yleisestä keskustelusta.

      • yeahhh
        7-89DGJRR1-98-000 kirjoitti:

        Näitä lukuja voi pyöritellä vaikka ikuisuuden, mutta kaikissa tapauksessa luku on järkyttävän iso Suomen kokoisessa maassa ja jos tuossa on vain osa niin puistattaa mitä perheissä todellisuudessa oikein tapahtuu. Vl-pedofilisyytökset taitavat olla oikeiden pedofilien piilottamista ainakin yleisestä keskustelusta.

        *puistattaa mitä perheissä todellisuudessa oikein tapahtuu.*

        Tuota puolta tässä on yritetty tuoda esille, mutta alistaminen on estänyt rehellisen keskustelun kaikkialla. Uskoakseni olen tällä palstalla ainoa, joka ei koskaan alistunut, eikä aio alistua. En ole rikollisille kovin kiltti ihminen oikeassakaan elämässä.

      • lisäys
        yeahhh kirjoitti:

        Olen saanut täällä kymmeniä syytöksiä ja vihjailuja SRK:n puolustamisesta (en ole koskaan ollut vl), niin taidan silti olla täälläkin ainoa joka on sitä mieltä, että pedofiliaa on myös lestadiolaisuudessa enemmän kuin ne viralliset 34 tapausta antaisivat ymmärtää,
        Siteraan itseäni:

        "Itse uskon että todellisuudessa vl-tapauksiakin on enemmän, moninkertainen määrä, kukaan ei tiedä. Tietenkin on. Mutta pointti noitavainossa ei olekaan tuossa määrässä, vaan suhteellisuudentajun hämärtymisessä. Yleinen ongelma ikään kuin ulkoistettiin vl-liikkeelle.

        Valtakunnassa on tilastojen mukaan ollut oikeudessa 18 600 pedofilitapausta. On päivän selvää että todellinen salassa pysyvä pedofilia on moninkertainen. Tottakai on. Pedofilia lienee vaikeimpia selvitettäviä rikollisuudenaloja, koska sitä tapahtuu eniten kotiloissa ja siellä eniten uusioperheissä. Näin olen ymmärtänyt.

        Vanha sanonta joku tykkää äitistä ja joku tyttärestä perustuu tosiasioihin.

        On aivan yleisessä tiedossa oleva "vaiettu salaisuus" että uusioperheiden pirskeissä isäpuolet saattavat rakastella ja "saunoa" huppelissa perhekunnittain myös aikuisikään ehtineiden uuden vaimon tyttärien kanssa. Tunne ja himo voi olla molemminpuolinen. Kun näin on, niin kukaan ei pysty valvomaan mitä tapahtuu alaikäisten tyttärien kanssa. Kun kyseessä ei ole enää oma lapsi, niin pervoimilla sairailla seksuaalinen kiinnostus lisääntyy expotentiaalisti, jos saunassa onkin alaikäisiä teinityttöjä äidin lisäksi. Tiedän itse yhden todella raa'an törkeän tapauksen taannoin, josta tuli yhdistettynä muiden rikosten kanssa muistaakseni yli 10 v tuomio. Tekijää ei oltu aiemmin syytetty pedofiliasta, mutta tilaisuus teki "varkaan" kun lapsen äiti oli muutaman päivän poissa.

        On naurettavaa uskoa että tuo 18 600 on edes puolet todellisista tapauksista. Tässä oli hetki sitten joku artikkeli jossa kerrottiin että Suomessa on pelkästään 170 murhaa tai tappoa selvittämättä. Kun tuommoisia paljastuneita rikoksiakaan eivät pysty kaikkea jäljittämään, niin kuinka vaikea on jäljitellä rikoksia joista ei edes tiedetä, voidaan vaan arvella. Selvitä siinä sitten niitä!"

      • tottaturiset
        lisäys kirjoitti:

        näin on.

      • helluntaimuhoskavanki
        tottaturiset kirjoitti:

        näin on.

        PS. "yksikin tapaus on liikaa"

    • kovastitäälläkehuttiin

      >>evp kansanedustaja Juhani Alarannan ponteva poika alisti >>

      eikö se ollu palstan suosikkipoika jo taas nyt suviksien aikaan

      mieli muuttuu

      • realiteetit

        se on niin että kun totuus astuu eteesi sitä et voi enää siinä väistää

      • ValkoinenValhe-
        realiteetit kirjoitti:

        se on niin että kun totuus astuu eteesi sitä et voi enää siinä väistää

        Pedofilisyytösten kohdalla totuus olikin hyvin helppo havaita. Valkoinen valhe.

    • voi.reppanaa

      lapsellinen avaus. mene välillä tupakalle avaaja!

      • wanha.kurppa

        Tuo narsismiko Kalevin suututti? Miksi luet näitä joka päivä kun ärsyttää ja sen takia teit vielä wanha waimo aloituksesi taas :D:D:D:D

    • NimetEsiin

      Kysymys kuuluu. Kuka vuosi helluntailaiselle tyhmyrille kaikki nimet mm. Kokkolan ry:n ent. puheenjohtajan nimen, syylliseksi esitetyn nimen, poliisin nimen etc. Kuka ex-vl käytti helluntaipsykopaattia törkeästi hyväkseen kun se on raukka tuhansia kertoja joutunut kopioimaan noita tänne ja häntä siitä syytetään. Nyt hyväksikäyttäjän nimi esiin. Melperi kerro itse, olet sinä nin sairas että voit sä sen kertoo. Noi sun hyväksikäyttäjät ansaitsevat tulla häväistyksi. Pietilän tapauksessakin sä korjasit potin vaikka aloititkin nimen julkaisun.

      Kerro mellu kuka sulle kertoi noi nimet please. Sua kiitetään sen jälkeen, kuten admatan tapauksenkin jälkeen please.

    • tietääkökukaan

      "(Kautta historian on tuomittu 34 vanhoillislestadiolaistaustaista pedofilia) v i i d en v u o s i k y m m e n e n (50v) aikajaksolla"

      Löytyykö sinulta tietoa siitä montako uhria näillä jokaisella tuomitulla on ollut? Tiedätkö montako kertaa jokainen näistä tuomituista on syyllistynyt rikokseen, josta heidät on tuomittu? Tiedätkö mikä on pedofiliaan ja/tai insestiin syyllistyneiden kiinnijäämisen todennäköisyys?

      • avaajan_arvio_tässä

        Siteraan itseäni:

        "Itse uskon että todellisuudessa vl-tapauksiakin on enemmän, moninkertainen määrä, kukaan ei tiedä. Tietenkin on. Mutta pointti noitavainossa ei olekaan tuossa määrässä, vaan suhteellisuudentajun hämärtymisessä. Yleinen ongelma ikään kuin ulkoistettiin vl-liikkeelle.

        Valtakunnassa on tilastojen mukaan ollut oikeudessa 18 600 pedofilitapausta. On päivän selvää että todellinen salassa pysyvä pedofilia on moninkertainen. Tottakai on. Pedofilia lienee vaikeimpia selvitettäviä rikollisuudenaloja, koska sitä tapahtuu eniten kotiloissa ja siellä eniten uusioperheissä. Näin olen ymmärtänyt.

        Vanha sanonta joku tykkää äitistä ja joku tyttärestä perustuu tosiasioihin.

        On aivan yleisessä tiedossa oleva "vaiettu salaisuus" että uusioperheiden pirskeissä isäpuolet saattavat rakastella ja "saunoa" huppelissa perhekunnittain myös aikuisikään ehtineiden uuden vaimon tyttärien kanssa. Tunne ja himo voi olla molemminpuolinen. Kun näin on, niin kukaan ei pysty valvomaan mitä tapahtuu alaikäisten tyttärien kanssa. Kun kyseessä ei ole enää oma lapsi, niin pervoimilla sairailla seksuaalinen kiinnostus lisääntyy expotentiaalisti, jos saunassa onkin alaikäisiä teinityttöjä äidin lisäksi. Tiedän itse yhden todella raa'an törkeän tapauksen taannoin, josta tuli yhdistettynä muiden rikosten kanssa muistaakseni yli 10 v tuomio. Tekijää ei oltu aiemmin syytetty pedofiliasta, mutta tilaisuus teki "varkaan" kun lapsen äiti oli muutaman päivän poissa.

        On naurettavaa uskoa että tuo 18 600 on edes puolet todellisista tapauksista. Tässä oli hetki sitten joku artikkeli jossa kerrottiin että Suomessa on pelkästään 170 murhaa tai tappoa selvittämättä. Kun tuommoisia paljastuneita rikoksiakaan eivät pysty kaikkea jäljittämään, niin kuinka vaikea on jäljitellä rikoksia joista ei edes tiedetä, voidaan vaan arvella. Selvitä siinä sitten niitä!"

      • qiyuiriy
        avaajan_arvio_tässä kirjoitti:

        "Vanha sanonta joku tykkää äitistä ja joku tyttärestä perustuu tosiasioihin. "

        Täytyypä vain todeta, että olet ymmärtänyt tämän sanonnan aivan väärin.

      • KaikkeaHulluja
        qiyuiriy kirjoitti:

        "Vanha sanonta joku tykkää äitistä ja joku tyttärestä perustuu tosiasioihin. "

        Täytyypä vain todeta, että olet ymmärtänyt tämän sanonnan aivan väärin.

        Miksi sinä kokoajan keskityt epäoleellisiin asioihin, hmmm... oletko törkeä helluntailainen lasten hyväksikäyttäjä joka yrität kaikkensa tehdä sen eteen, että vanhoillislestadiolaiset kärsisivät sinunkin puolesta?

        Lähetin varulta viestisi nettipoliisille, koska selvästi käyttäydyt oudosti. Ensin haluat kuulla 34 raiskaajan uhrimäärän jne. Sitten kyseenalaistat 18 692 tapausta ryhtymällä puhumaan "sanonnan merkityksistä."

        Jos olet, mitä kaikki uskovat, helluntainen Heinolasta, niin tämä ilmoitukseni tuskin on ensimmäinen ilmoitus.

      • näitä_riittää
        KaikkeaHulluja kirjoitti:

        Viime aikoina palstalla on ollut paljon vanhoillislestadiolaisten valituksia siitä, kuinka heidän elämänsä on kovaa, kuinka heitä kiusataan, kuinka he saavat aiheettomasti pedofiilin leiman jne.

        Minä uskon, että kaikkien vl-vaikeuksien ja myöskin vl-pedofilian syynä ovat:

        TÖRKEÄT Raamatun vastaiset VALHEOPIT, joita SRK ja vl-saarnamiehet opettavat."

        Vl:iin ei ole kukaan yrittänyt lyödä yhtä ahkerasti aiheetonta yleistävää pedofiilin leimaa kuin sinä, melperi-sika. Lisäksi sinut tunnetaan helluntailaisuuden pedofilian vähättelijänä. Olet esim. yrittänyt antaa ymmärtää, että saarnaajien pf-tuomioiden "Suomen ennätystä" pitävän viiden vuoden helluntaievankelistan pf-tapausta ei edes olisi ollut.

        "Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä. ... Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö. Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu. ... Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”JÄÄVUOREN HUIPPU”.

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/11/752143/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia

        "Eteläsuomalaisen helluntaiseurakunnan kuoronjohtajana toimiva keski-ikäinen mies on tuomittu puoleksitoista vuodeksi vankeuteen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaaliseen tekoon pakottamisen yrityksestä. Iltalehden tietojen mukaan kyseessä on kuoronjohtajan OMA, teini-ikäinen TYTÄR."

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/200805107629772_uu.shtml

        "PALJASTUNEET rikokset ovat vain JÄÄVUOREN HUIPPU. ... helluntailiikkessä aiotaan luoda yhteinen käytäntö sen suhteen, saako hyväksikäyttäjä jatkaa tehtävissään. Nyt jo aikuinen HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsen kertoo, kuinka NUORISOTYÖNTEKIJÄ käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa törkeällä tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä. Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi."

        http://www.meidanperhe.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/87293/helluntailaiset_lasten_hyvaksikayttajat_saavat_jat

        Noihin helluntailainen Melperi1 kommentoi:

        "Melperi1 17.2.2012 22:15 Vastavetona vellovaan vl-pedofilia-keskusteluun jotkut vl:t ovat vetäneet tälle palstalle yhden helluntalaisen saarnamiehen, joka erehtyi v. 2008 hiplaamaan erästä 15-vuotiasta tyttöä. Ei ollut oma tytär. Sen pidemmälle ei menty."

        Ei taida oikein olla laskupäätä suotu, kun jo noista löytyy 5 v. evankelista, 1,5 vuoden kuoronjohtaja, puolen vuoden pastori, nuorisotyöntekijäpastori ja puolen vuoden "erehtyjä"saarnamies... Ai että "erehtyjä"saarnamiehellä ei uhri ollut oma tytär, tosi vähäteltävää, mutta "kyseessä on kuoronjohtajan OMA, teini-ikäinen TYTÄR". Sen pidemmällekö ei tosiaan menty "erehtyjän" tapauksessa, entäpä 5 v. evankelista, hän ei tainnut vain hiplata, vaan ihan taisi nussia lasta, ellen ihan tuomion pituudesta erehdy. Varmaan tässä on taustalla TÖRKEÄT Raamatun vastaiset VALHEOPIT, joita melperi ja helluntaisaarnamiehet opettavat...

    • foresst

      Asiallinen avaus

    • radiohaastattelu

      ##Juhani Alarannan ponteva poika ##

      Kaaron tutkimuksen valossa ymmärtää hyvin kuinka maltillinen Johannes on tätä nykyä.

      Johannekselle kuitenkin pisteet, ihminen voi muuttua ja parantua !

      • 2_-9

        Samat fiilikset!!!!!

      • onkopappiseki
        2_-9 kirjoitti:

        Samat fiilikset!!!!!

        kuka hän on ?

      • lol.lol.lol
        onkopappiseki kirjoitti:

        kuka hän on ?

        Poika Alaranta. Etunimeä en tiedä. Oisko Johannes???

    • 8749785

      Pedofiliakohu on muodostunut narsistien ylläpitämän terrorin keihään kärjeksi. Pedofilialla on helppo lyödä, mutta hän joka sillä lyö on häikäilemätön RIKOLLINEN. Hänen paikka on vankimielisairaala. Ei nämä saisi olla vapaalla jalalla. Sadistinen narsisti kuuluu -henkisesti- samaan katekoriaan kuin pedofili

      • Olavi-veli

        Olet oikeassa.

        Runsaat vl-miesten suorittamat pienten lasten raiskaukset pitäisi ehdottomasti lakaista maton alle. Ei niihin epäuskoisten poliisien ja tuomareiden pitäisi puuttua.

      • oletkoKalevi
        Olavi-veli kirjoitti:

        Olet oikeassa.

        Runsaat vl-miesten suorittamat pienten lasten raiskaukset pitäisi ehdottomasti lakaista maton alle. Ei niihin epäuskoisten poliisien ja tuomareiden pitäisi puuttua.

        Poika Alaranta. Etunimeä en tiedä. Oisko Johannes???-

    • SepäSe-

      Niinpä. Sanos muuta.

    • sanfransis

      Järkyttävää että näin kävi ja elitistiseltä porukalta...

      • niinonn

        Niin on.

      • 20-7
        niinonn kirjoitti:

        Niin on.

        Huhu kertoo jonkun kirjoittaneen kilometrin mittaisen kirjeen kotimaalehteen jossa se julkaistiin, jota kuitenkaan kukaan ei ole jaksanut lukea loppuun asti...

      • rasmussseenn

        joku tykkää äitistä ja joku tyttärestä

    • tosi.röyhkeitä

      Olen samaa mieltä avaajan kanssa:

      Vanhoillislestadiolaiset ovat RÖYHKEITÄ!

    • samaa.mieltä

      Olen samaa mieltä avaajan kanssa:

      Vanhoillislestadiolaiset ovat RÖYHKEITÄ valehtelijoita ja lasten raiskaajia!

      • 1818

        Miksi helluntaipsykopaatti olet kahdesti peräkkäin tuota mieltä? Kerro Niilo se meille!

      • Hellan-lettas-sentään

        että oikein vl-henkilöt olisi "alistettu" ja ovat puhtoisia kuin pienet vauvat.

        Kun ihmiseltä puuttuu täysin sairaudentunto, niin silloin ihminen on todella sairas. Tämä pätee myös näihin vauvasta asti aivopestyihin vl-ihmisiin. Uskomatonta, miten aloittaja on kääntänyt asiat aivan päälaelleen - muu yhteiskunta "vainoaa" lestoja ja tietenkin "aivan syyttä."

        Itse VL-paavikin Olavi Voittonenkin saa "puhtaat paperit" tässä jutussa. OV kun sattui uhkailemaan silloista Kalevan päätoimittaja Markku Mantilaa puhelimitse vl:ien tilausboikotilla, jos Kaleva julkaisee pedofiiliaartikkelin. Puhelu nauhoitettiin ja siitä on todisteet.
        Median pitää toimia myös yhteiskunnan omatuntona ja huom!! kaikki faktat ennen artikkelin julkaisua oli tarkistettu ja ne pitivät paikkansa ja artikkeli julkaistiin.

        Vihje jutun julkaisemiseen tuli VL-lahkon sisältä - niin että omat koirat purivat, mutta oikeutetusti.

        Aloittajan juttu on täyttä skitsoilua - täyttä valheellista puppua alusta loppuun ja totuuden vääristelyä.

        Kuten vanha kansa sanoo: Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää. Vuosikymmenten ajan salattu pedofiilia ja insesti lahkon sisällä puhkesi koko kansan tietoisuuteen kuin märkä, mätänevä paise.

    • oikeaJankohta

      Hienoa että asia nyt esillä.

      • uudetTuulet-1

        No on todella. Mukavasti muutoksen ilmapiiriä pukkaa. Positiivinen vire jatkuu. Vl-äiditkin ovat ylpeitä isoista perheistään. Kasvoilla aistittavuutta... toivon pilke...ihanaa

    • RöyhkeysTapissa

      Avaaja puhuu asiaa.

      Minä en ole koskaan tavannut niin RÖYHKEITÄ ihmisiä kuin vanhoillislestadiolaiset ovat.

      • parhaitaovat

        ihania ovat

      • KaksoisRAISKAUSTA
        parhaitaovat kirjoitti:

        ihania ovat

        Joo - ovat "ihania" Raamatun RAISKAAJIA ja pienten tyttöjen RAISKAAJIA.

      • uskontoonin
        parhaitaovat kirjoitti:

        ihania ovat

        Parhaita ovat. Yhteiskunnan esimerkkikansalaisia. Myös helluntailaiset ovat ja jehovalaiset.

    • itsekinsynnitön

      Oliko Olavi syntipukki.

      • littunen

        Oliko tämä Olavi johtaja samahenkilö joka puolusti oulun konepajan johtajaa??

    • hullutappeleekeskenään

      Admata kuitenkin riitaantui alistajakaverinsa kanssa

    • lestaus

      on aina ollut suomalainen islami,että se siitä "uskosta" häikäilemättömästi.
      on taivaalista taidetta,kuinka ihmisiä voi kusettaa ja päät kääntää vaikka persesilmään...ne uskoo mitä vaan,kun tarpeeksi jankkaa ja perustelee.
      tajun tila on todella mustaa.

      • tietoaon

        "Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."

        Sen sijaan tuo edellinen sanonta on "marginaalin" yhteydessä jokapäiväistä, täällä foorumilla ja oikeassa elämässä. Terveet lestadiolaiset joutuvat todistelemaan, sairaat entiset lestadiolaiset pääsevät mässäilemään ja terveet tavalliset ihmiset "manipuloituneina" joutuvat vakuuttelemaan uskomuksensa epätodeksi; "ei kaikki vanhoillislestadiolaiset ole pedofileja".

        "Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta."

      • Kani-Aaro
        tietoaon kirjoitti:

        Turha se on tuomioiden määrästä puhua. Pedofiilian salailustahan se on ensisijaisesti kysymys vl:n kohdalla.

    • kolmaskerta
      • tähänköontultu

        Näkyy olevan niin, että tällä palstalla saa kirjoittaa vain vl:liä ylistäviä kommentteja.

      • Selevätappaus

        Epätoivoinen aloitusten poistattaminen osoittaa vain, että lestat ovat paniikissa:)

    • xfox

      Nii i

    • vlvaasasta

      Isäni sai parannuksen armon, kun huomasi että vanhoillisuus on omavanhurskauden uskonto ja sai täysin tunnustaa Jeesuksen Kristuksen elämänsä HERRAKSI.

    • AntonSalama

      Juuri näin!!!!!!!!!!!!!!!

    • kauniisti

      Kiitos.

    • kes1

      hieno ele

    • abbsolutt

      Ei mikään ele, vaan faktakerrontaa.

    • 103

      103

    • piritysErki

      on se vaan väärin vaikka sairasta on vaikea nimetä vääryyden tekijäksi. Mukamas moralisteja. satukirjoja y.m.s.

    • mitenonkaan

      eivätkö vaiheessa eläjät ala pikkuhiljaa olla sivussa, ainakin hoitotuenpiirissä, ?

    • jebsordye

      jepjep

    • yhdys.sanaset

      Onko pitkänkirjeenkirjoittaja vakiopalstalainen?

    • Aarne136

      Pedofilisairauden -tiedostamatonkin- hyväksikäyttö ja sillä leimaaminen omien intressien ja urakehityksen edistämisessä on tuhonnut pelkästään sivullisia. Heitä joita asia ei konkreettisesti koske. Esim. kouluissa on kiusattu sellaisia lapsia pedofilialla joiden vanhemmatkaan eivät tienneet edes pedofilikohun olemassaolosta, saati pedofiliasta.

    • amen458

      tod. töykeää röyhkeyttä

    • ErkkiPiispa

      Vanhoillisuudessa on kaikki asiat hyvin: Elämme Paljon (E. P.) onnellisempina kuin uskosta osattomat / Vanhoillinen isäntä on aina tervetullut oman Emäntänsä Petiin (E. P.) ja vielä ilman pukupakkoa / Emme Pröystäile (E. P.) korvakoruilla. Jätämme sellaisen toiminnan Epäuskoisille Poloisille (E. P.) ja sallimme naisillemme ruhtinaalliset kaulakorut. Uskomassa oleva ei Edes Pohdi (E. P.) muiden puolueiden kuin Kok. & Kesk. äänestämistä. Nämähän ovat Jumalan hyväksymät puolueet Suomessa! Mitä Jumala on säätänyt, sitä ihmisen Ei Pidä (E. P.) mennä sorkkimaan. Siis: ehdoton Ei Perussuomalaisille (E. P.) / ehdoton ei Kristillis-viher-vasureille ja RKP:lle. Eksytyksistä Pahin (E. P.) on silti Ekumenian Piru (E. P.). Välttäkää kaikkea Ekumeenista Puuhastelua (E. P.). Jos tähän oppiin Ette Pitäydy (E. P.), totuus Ei Pysy (E. P.) teissä ja olette valheen lapsia. Eläköidyn Pian (E. P.). Kuulette vielä minusta! Muuallakin kuin Etelä-Pohjanmaalla (E. P.).

      E. P.

    • OnkoEliittikommentoinu

      On siis spekuloitava, joko

      a) olette oikeassa, mutta ette ilmoita edelleenkään poliisille, tai

      b) keräätte naamakirjan kautta irtopisteitä, mutta

      c) esteeksi tulikin veljesi eurovaalit ja tämä armoa antamaton suomi24palsta, joten

      d) tilapäivityksesi piti poistaa ennen vaaleja, eikä

      f) salakuuntelukaan lyö leiville

    • yleistähevospiireissä
    • niinonhuhuiltu

      Ovatko kuin yleisiä ns. hevospiireissä?

    • Jyyrikki

      näin se menee.

    • 1justjoo

      justjoo

    • oilikkioy

      "Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."

      Sen sijaan tuo edellinen sanonta on "marginaalin" yhteydessä jokapäiväistä, täällä foorumilla ja oikeassa elämässä. Terveet lestadiolaiset joutuvat todistelemaan, sairaat entiset lestadiolaiset pääsevät mässäilemään ja terveet tavalliset ihmiset "manipuloituneina" joutuvat vakuuttelemaan uskomuksensa epätodeksi; "ei kaikki vanhoillislestadiolaiset ole pedofileja".

      "Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta.".

    • kteytyshyvä

      Hyvin kiteytit!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • anttiparkkinen

      Muuten hyvä, mutta vertauskohde huono. ( hengellinen vastaan maallinen). Esimerkiksi esikoisten kohdalla tilanne olisi tämä: "Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta." Esikoisten keskuudessa näitä olisi ollut 50 vuodessa 2 kappaletta. Körttien keskuudessa samoin 2 kappaletta ja evankelisilla 1 kappale. Näin jos vertailtaisiin eri hengellisten liikkeitten välillä, niin saataisiin aidompi ja todentuntuisempi vertaustilanne.

    • ngfhjkiop

      Meinaatko, että suhde olisi tämä: Vanhoilliset 50, esikoiset 2, körtit 2 ja evankeeliset 1. Tämähän näyttäisi surkealta vanhoillisten suhteen!!!

    • Antipenakäine

      "Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta."

      Sen sijaan tuo edellinen sanonta on "marginaalin" yhteydessä jokapäiväistä, täällä foorumilla ja oikeassa elämässä. Terveet lestadiolaiset joutuvat todistelemaan, sairaat entiset lestadiolaiset pääsevät mässäilemään ja terveet tavalliset ihmiset "manipuloituneina" joutuvat vakuuttelemaan uskomuksensa epätodeksi; "ei kaikki vanhoillislestadiolaiset ole pedofileja".

      "Hurtigin aineistossa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettuja tuomioita vanhoillislestadiolaisten parissa on ollut 50 vuodessa 34 kappaletta.".-

    • dfrtghjk

      "" Meinaatko, että suhde olisi tämä: Vanhoilliset 50, esikoiset 2, körtit 2 ja evankeeliset 1. Tämähän näyttäisi surkealta vanhoillisten suhteen!!!

      Tuliko virhe, sillä oikea on mielestäni tämä: Vanhoilliset 34, esikoiset 2, körtit 2 ja evankeeliset 1.

    • hyvinveistelty

      Lopulta Hänninen alistettiin eroamaan, mutta sitä ennen hänet alistettiin pitämään SRK:n tiedotustilaisuus vl-pedofiliasta..

    • niiniinaivanniin

      aivan niin

      niinpä niin

    • eivoimuutasanua

      On kyllä kumma?

    • aseteltukysyä

      Niin, mikä niin on ?

    • nairismaanaita

      Jos Reijo todella on syytön, on vaikea ymmärtää, miten kukaan voi joutua näin syvään ahdinkoon. Ei ole liioiteltua sanoa, että Reijon elämä on pilalla. Perhettä lukuun ottamatta kaikki ovat hylänneet hänet. Hän ei voi saada työpaikkaa mistään. Hän ei ole tervetullut mihinkään. Hän kohtaa halveksuntaa minne tahansa menee. Jos todella pitää paikkansa, että hän on pudonnut oikeusjärjestelmän sisältämään virhemarginaaliin, hänen kohtalonsa on todella kova

      J Kaaro.

    • E.P.Erin.pIrki

      Alistamisen kulttuuri tarttui kaikkialle. Erikoinen episodi käytiin television a-studiossa, johon ohjelmaan oli alistettu lestadiolaisia ihmisiä keskustelemaan lestadiolaisesta pedofiliasta. Ohjelman tekeminen vanhoillislestadiolaispohjalta oli erikoista, nythän kaikki tietävät ettei alistamiselle ollut eväitä missään, saati julkisesti televisiossa.

      Ohjelmassa oli myös suuri uutinen, jota kukaan ei noteerannut, vaan se alistettiin. Tuomas Hänninen kertoi, ettei hän tiedä tai ei ole ennen kohua tiennyt ensimmäistäkään tapausta vanhoillislestadiolaisissa piireissä. Tästä huolimatta pöydän toisella puolella istunut evp kansanedustaja Juhani Alarannan ponteva poika alisti vanhoillislestadiolaiset ajatukselle, että SRK:n täytyy tietää, koska seitsemänkymmentäluvulla on jo tiedetty rehottavasta ongelmasta. Nythän tilastot osoittavat, ettei ongelmaa ollut myöskään silloin. .

    • siihentultiinensin

      tuosta on lähdetty

    • yxmutta

      muta mutta

    • aemen

      Kirroitustadoton Jusi pelikka

    • ononhyvä

      hyvä avaus

    • Liiisaaaa
    • Huvittunut

      Huvittavia nämä vaiheeseen jääneet, kirjoittavat
      kilometrin mittaisia täysin järjettömiä kirjeitä

    • ohohuhhuh

      huhhuh

    • juurinoin

      totta, niiin totta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • epäjuurimuita

      henkisesti sairaat yksilöt kirjoittivat julkiselle palstalle

    • tietoaOnn

      tämä
      on huomattu

    • ylikyl3

      tuskin mel ??

      Kes

    • pajuuvetääkes

      juu pa juu pajuu

    • lainauuus

      Muuten hyvä, mutta vertauskohde huono. ( hengellinen vastaan maallinen). Esimerkiksi esikoisten kohdalla tilanne olisi tämä: "Tilastokeskuksen tiedoista ilmenee, että ajanjaksolla 1980-2014 Suomessa on selvitetty kaikkiaan 18 602 lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosta." Esikoisten keskuudessa näitä olisi ollut 50 vuodessa 2 kappaletta. Körttien keskuudessa samoin 2 kappaletta ja evankelisilla 1 kappale. Näin jos vertailtaisiin eri hengellisten liikkeitten välillä, niin saataisiin aidompi ja todentuntuisempi vertaustilanne..

    • lokaturpa

      Tuo nimikin jo, Lumijoki, siitä saa kuvan sisäsiittoisesta ja alistavasta yhteisöstä. En malta odottaa muhamettilaisten ja näiden välistä kilpailua.

      • vgukröu

        Sisäsiittoinen ja alistava, voiko paremmin sanoa esimerkiksi psykologijoukosta, nim. Uskova minäkin olen.....

    • kintaalla

      Keihin viitaat ??

      Kes

    • 20-7

      Hehhehjuu u

    • repemelismua

      Jokainen joka uskalsi avata suun alistettiin se sulkemaan. Lumijoen suviseuroissa, jolloin myllytys oli pahimmillaan, vanhoillislestadiolaiset alistettiin eritoten Kalevan päätoimittaja Mantilan armoille. Kun yksittäiset alistetut vanhoillislestadiolaiset yrittivät edes jotenkin reagoida alistajan lokakampanjointia vastaan, esim. roskalehti Kalevan tilauksia perumalla, niin sittemmin valtioneuvoston tiedotuspäälliköksi ylennetty -pelosta tärisevä päätoimittaja- alisti julkisuuden riepoteltavaksi kaikkien valheiden äidin "SRK"ohjeistaa perumaan Kalevan tilauksia".

      Vanhoillislestadiolainen kansa alistettiin kokonaisuudessaan ja muilutettiin saunan takana. Tästä on kysymys lähihistorian noitavainossa.

      Tämä suomi24 lestadiolaisuusforum alistettiin klikkailumanipulaatiolla näyttämään Suomen suosituimmalta forumilta, vaikka 90% teksteistä olikin yhden ja saman helluntailaisen psykopaatin kynästä, niin kuin nykyisinkin, eikä kävijöitä ole koskaan keskivertopalstaa enempää.

      Kaikki lestadiolaisittain myönteiset keskustelunyritykset torjuttiin ja kirjoittajat alistettiin joko pedofileiksi tai ko. törkeyden puolustelijoiksi. Alistamisen pääarkkitehteina toimivat -vaiheessa elävät- entiset vl:t, jotka alistavat taustalla edelleen. Näille alistajille on yhteistä keskinäinen yksimielisyys -kaikesta- vl-vastaisuudesta "naispappeudesta, ehkäisykiellosta, vl-ripistä, pedofilian yleisyydestä vl-liikkeessä, vl-opista yleensä, hoitokokouksista, homoliitoista, Maijan tarinasta ja kaiken huippu - kirjoittivat lopulta itse mainitun sadunkin!

      Alkuaikoina täällä alisti ja haalimaansa vaikutusvaltaa käytti lähes yksin "hoitokokoustollo" Admata, joka alisti kaiken muun roskan lisäksi ajatusta, että sittemmin melperiksi paljastanut häirikköalistaja onkin SRK:n provokaattori, jonka tehtävä on pitää yllä palstan huonoa mainetta, ettei tänne kukaan vanhoillislestadiolainen tulisi. Admata kuitenkin riitaantui alistajakaverinsa kanssa, ja molemmat siirtyivät alistamaan täällä toisiaan. Nämä henkisesti sairaat yksilöt kirjoittivat julkiselle palstalle toistensa nimet, puhelinnumerot ja osoitteet. Myös sukulaisten nimet ja jopa osapuolten lemmikkieläimet alistettiin tänne keskustelun keskiöön. Tuota alistamisenvaihetta kesti palstalla muutaman kuukauden ja sieltä olevia peruja on palstalla edelleen usein toistuvat nimet, kuten kuten Kalevi, Viljami, Tervakeuhko jne.

      Alistamisen kulttuuri tarttui kaikkialle. Erikoinen episodi käytiin television a-studiossa, johon ohjelmaan oli alistettu lestadiolaisia ihmisiä keskustelemaan lestadiolaisesta pedofiliasta. Ohjelman tekeminen vanhoillislestadiolaispohjalta oli erikoista, nythän kaikki tietävät ettei alistamiselle ollut eväitä missään, saati julkisesti televisiossa.

      Ohjelmassa oli myös suuri uutinen, jota kukaan ei noteerannut, vaan se alistettiin. Tuomas Hänninen kertoi, ettei hän tiedä tai ei ole ennen kohua tiennyt ensimmäistäkään tapausta vanhoillislestadiolaisissa piireissä. Tästä huolimatta pöydän toisella puolella istunut evp kansanedustaja Juhani Alarannan ponteva poika alisti vanhoillislestadiolaiset ajatukselle, että SRK:n täytyy tietää, koska seitsemänkymmentäluvulla on jo tiedetty rehottavasta ongelmasta. Nythän tilastot osoittavat, ettei ongelmaa ollut myöskään silloin.

      Hänninen puhui tietenkin totta, mutta sitä ei noteerattu, vaan hänet alistettiin. (Kautta historian on tuomittu 34 vanhoillislestadiolaistaustaista pedofilia) v i i d en v u o s i k y m m e n e n (50v) aikajaksolla ja he mahtuisivat helposti yhteen ja samaan pieneen kerrostaloon - sanotaan nyt vaikkapa Kemijärvelle. Jos kuvitteellinen kerrostalo kuvitteellisesti räjäytettäisiin taivaan tuuliin, niin *aiempi* vl-pedofilia sitten katoaisi siinä räjäytyksessä mukana. Se rehottamisesta.

      Lopulta Hänninen alistettiin eroamaan, mutta sitä ennen hänet alistettiin pitämään SRK:n tiedotustilaisuus vl-pedofiliasta. SRK:ssa ja sen toiminnoissa ei ole tiettävästi pedofiliaa koskaan esiintynyt ja suomalaisissa vl-kodeissakin about 34 kappaletta 5O vuodessa. Luku on hämmästyttävän alhainen, mutta suorastaan järkyttävän alhainen suhteutettuna siihen kuinka -satojatuhansia- ihmisiä alistettiin hyväksymään ajatus, että pedofilia on nimenomaan vanhoillislestadiolaisuudessa äärettömän suuri riskitekijä ja pedofilia rehottaa jokaisella paikkakunnalla.

      SRK:n tiedotustilaisuudessa johtohenkilöitä alistettiin ja muilutettiin pelkistä huhuista, esim. "nurmelan tapaus" tai Maijan tarina. Olavi Voittonen alistettiin pedofilian suojelijaksi, mutta eräs salaajasuku ja hiplaaja siellä selvisivät ehtoollisella Vedstadiolisen Oikuksessa.

      Olavi ei saanut olla inhimillinen, epätietoinen tai avuton uuden KEKSITYN ongelman edessä, vaan hänet alistettiin hyväksymään kaikki mitä tarjottiin. Olavi alistettiin lopettamaan valtoimenaan rehottava lasten hyväksikäyttö, vaikka sellaista ei ollut ja todellisen ongelman edessä yhteiskunnan kaikki pää

    • KieroMunaVinoPääminst

      "Lestadiolaisten RÖYHKEÄ alistaminen PALJASTUMASSA"

      Lestojen alistaminen kannattaa aina.

    • pöytä

      Moniko Sipilän perheestä uskoo ihmisen koostuvan savesta, saako epäilijä Juhalta isän kädestä.

    • jokajunaanmenijöitä

      Varmaan joku uskoo tavallasi.

    • nojhuhhuh

      Lainaus J. Kaaron artikkelista:

      "Ida alkoi juopotella ja viillellä itseään ja käyttäytyä itsetuhoisesti"""

      huhhhuh

    • PedroP

      Pedro p.

    • sammakonkutua

      Outo Outua.

    • mihinliittynee

      Lestadiolaisten RÖYHKEÄ alistaminen PALJASTUMASSA

      Jokainen joka uskalsi avata suun alistettiin se sulkemaan.
      .

    • sepäsejyyrikin

      Täystuhoperheitä on nyt ollu ja satoja haukuttu ja herjattu. Tuhansia pilkattu.........

    • sepäsejyyrikin

      Täystuhoperheitä on nyt ollu ja satoja haukuttu ja herjattu. Tuhansia pilkattu...

    • 19789
    • surffailenDuffala

      Tottako tuo on. Huh heijaa.

    • 83-09

      Suurin osa pedotapauksista luultavasti huuhaata?

      NOITAVAINOT.NYT

      23.7.2015 13:41

      Vuoden tiedetoimittajaksi vastikään valittu Jani Kaaro on ensimmäisenä vakavasti otettavana tutkijana asettanut kyseenalaiseksi Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen väitteet "sadoista pedofiliatapauksista" vanhoillislestadiolaisten piirissä.
      .

    • kukatitääkempel

      Onko elite komento?

    • ZolanZöpän

      Haosiko Monye

    • lyhytkynys

      Kuka tämä laakso on?

    • Oo0O0

      O oo

    • zzz56

      Kehen täss opinnäytetyön

    • tuhatkauno6

      Huvittavia nämä vaiheessa elävät topit ja muutamat muun kilometritehtaan kirjeen kirjoittajat.

    • voihitto

      Hitto mitä menoo

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe