Palstaperssulle taas kerran rautalangasta

Oenonen

Pitänee taas keraan vääntää palstaperssulle rautalangasta että tajuaa. Kukaan ei ole ehdottanut että leikattaisiin vain rikkailta, vaan MYÖS rikkailta. Vai onko palstaperssun mielestä sosiaalisesti oikeudenmukaista että tulevat, hallitusohjelmaan kirjatut leikkaukset kurittavat vain yhteiskunnan heikointa osaa? On se kummallista ettei vaikkapa yritystukiin, tarpeettomiin maataloustukiin ja kodinhoidon tukeen tai rikkaiden lapsilisiin voida koskea. Tai että palautettaisiin varallisuusvero voimaan. Näin saisimme leikkauksia oikeudenmukaisemmiksi. Lisäksi on erikoista että rikkaimmille on hallituksella varaa antaa verohelpotuksia, samalla kun he leikkaavat kaikkein köyhimmiltö eläkeläisiltä 300 euroa kuukaudessa. Jotenkin on mielenkiintoista että palstaperssun mielestä leikkaukset pitää kohdentaa KOKONAAN siihen heikoimpaan kansanosaan. Lienee myös selvä että suomi tarvitsee työpaikkoja, joten veropolitiikalla voimme ohjata niitä sijoittamaan ensisijaisesti kotimaahan. On myös otettava tarkasteluun sellaisten yritysten verotus jotka jakavat suuria bonuksia johtajilleen kun samalla irtisanovat suuria määriä työntekijöitä. Luulisi ettei palsatperssunkaan mielestä tämä toiminta ihan oikeudenmukaista ole. Tällaista tuloa on voitava verottaa raskaammin. Vaikka toisaalta, mitäpä se palstaperssu eläkeläisistä ja vammaisista välittää...

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilattua.nyt.tulee
    • Timosöine

      Aivan.Näissäkin asioissa persut tekevät täysin päinvastaista politiikkaa, kuin ennen vaaleja lupasivat.Rikkaiden verotusta piti kiristää, nyt se pienenee.Kompromissikin olisi ollut, että se pysyisi vain ennallaan.

      • Timo.sutkii.taas

        "Miljonääri maksaa euromääräisesti enemmän veroja kuin esim. köyhä työtön. Siksi köyhiä pitää rangaista"

        Isä Timo


      • NerotTyössään
        Timo.sutkii.taas kirjoitti:

        "Miljonääri maksaa euromääräisesti enemmän veroja kuin esim. köyhä työtön. Siksi köyhiä pitää rangaista"

        Isä Timo

        Aivan. Persut eivät halua Viron mallia, jossa kaikkia verotetaan samalla prosentilla vaan Suomen mallin, jossa kaikkia verotetaan tuloista riippumatta samalla euromäärällä.


      • Oenonen

        Näinhän se on. Soinillakin oli ihan lista asioista joista piti leikata. Joku noheva sen varmasti viitsiin googlen syövereistä kaivella...


    • Hallaahon-äänestäjä48

      SOSIAALIEDUT OVAT SAMOJA KAIKILLE POHJOISMAISESSA SYSTEEMISSÄ
      JOS LAPSILISÄT ANNETAAN VAIN KÖYHILLE SOSSUAVUSTUKSENA, NE VÄHITELLEN POISTUVAT KOKONAAN, KOSKA KESKILUOKKA VAATII SOSSUN ALASAJOA valtaisan mamutustulvan takia (800 miljoonaa afrikkalaista Euroopaan jonossa)

      Ensimmäinen askel itsemääräämisoikeuden palauttamiseen on irrottauminen eurosta, TUE VÄYRYSEN ADRESSIA

      http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198700-kun-huutaminen-kannatti-stubb-eu-inkvisition-renkipoikana
      Meidän on kuitenkin hyvä kysellä itseltämme: onko kansallisella itsemääräämisoikeudella merkitystä? Pitääkö sitä puolustaa? Ja ennen kaikkea: Mitä tehdä?

      EURO EI OLE ENSIKÄDESSÄ EDES TALOUDELLINEN PROJEKTI JA SE EI MISSÄÄN NIMESSÄ OLE JOKIN kiva olla vaihtamatta rahoja rajalla, kun käy turistina Euroopassa -legendaa. EURO ON POLIITTINEN PROJEKTI, jossa HELSINGIN EDUSKUNNAN valta siirretään Brysselin unionin BU johdolle, ei siis edes europarlamentille. Brysselin unionin johto ei ole PARLAMENTAARISESSA SUHTEESSA ns. euroPARLAMENTTIIN, joka siis ei ole oikeasti parlamentti ollenkaan, vaan näytelmällinen kultapossukerholle varattu palkannostoautomaatti.

      EURON KAUTTA SUOMELLA EI OLE VALTUUKSIA OMAAN RAHAPOLITIIKKAAN KOSKA SUOMELLA EI OLE OIKEUTTA PAINAA EUROJA mutta Helsingin keskuspankki saa painaa aina markkoja Brysselin BU:n lupia kysymättä

      Brysselin unioni BU määrää erilaisia pakotteita kuten kuluja eli vaikka pakkorahat Kreikalle ja kun kulut on määrätty suomalaisille, BU samalla määrää SUOMEN VEROT, VAIKKA SE MUODOLLISESTI SAATTAISI SANOA, ETTÄ ON TEIDÄN OMA ASIANNE MITEN RAHAT KERÄTTE

      Mutta BU-pakko on. BU edustaa myös VIERAIDEN VÄLIMERENOPPIEN KUTEN MUSLIMISMIN HYVÄKSYMISTÄ JA JUURI BU:N TAKIA SUOMEN EU-KIIMAISET BOSSET OVAT HILJAA, KUN SUOMEEN RAKENNETAAN BAHRAININ RAHOJEN AVULLA ja viherKOMMUNISTI SINNETÄNNEMÄEN HELSINGIN KAUPUNGIN KAAVOITUSJOHTAJANA KAAVOITTAMAA JÄTTIMOSKEIJAA, BU:N TYÖPAIKKOJA METSÄSTÄVÄT EU-KIIMAISET EIVÄT VAARANNA ETUJAAN AJAMALLA SUOMALAISUUDEN LINJAA eivätkä etujensa takia vastusta muslimismipropagandaa

      TÄSTÄ LÄHTEE, ALLEKIRJOITA HETI VÄYRYSEN ADRESSI https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 LISÄÄ AIHEESTA http://www.paavovayrynen.fi/2015/07/16/tiedote-vayrynen-jatti-kansalaisaloitteen-tarkastettavaksi/
      http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_markat_frangit_ja_liirat_kayttoon_euron_rinnalle/8167855

      http://timosoini.fi/2015/07/kreikkaa-ja-lepoa/ Sitä vaihtoehtoa ei ole enää olemassa, mikä oli tilanne neljä vuotta sitten. Tiesin tuolloin, että pakettipolitiikka alkaa ja että se johtaa erilaisten mekanismien rakentamiseen. En halunnut niitä, koska pidin politiikkaa vääränä. Vein puolueen oppositioon. Tuon neljän vuoden aikana hallitus rynni mukaan tukimekanismeihin ja pääomitti ne. Vastustimme. Hävisimme. Nyt se ovat olemassa ja niihin myönnetyt rahat. Muiden antamana. Tätä muiden antamaa rahaa, ei mitään muuta tai uutta, käytetään jos sopimus tehdään.

    • eiväyrylle

      Vaikka henki menisi, väyrystä en kannata.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe