Suomen kieli ja - kulttuuri on pahassa puristuksessa venäläisten ja kotimaisten wannabe ruotsalaisten välissä.
Venäjällä on pakolla puhdistettu suomensukuiset kielet ja - kulttuurit.
Suomenruotsalaiset yrittävät pakkoruotsittaa Suomen. Ainutlaatuinen kieli ja kulttuuri halutaan tappaa. Ruotsinkieleen tulee Suomessa suhtautua hyvin kriittisesti.
Kysymyksessä ei ole ruotsin edistäminen vaan suomen tappaminen.
Suomi on ainutlaatuinen kieli, sen pelastamaseksi on haettava tukea EU:lta jopa YK:lta.
Ruotsi ei ole vastaava uhanalainen kieli. Suomalaisten ei pidä pistää centtiäkään ruotsin kieleen tai kulttuuriin. Ruotsi voi hyvin Ruotsissa.
Taistelu suomen kielen ja - kulttuurin puolesta
9
<50
Vastaukset
- Evakonpoika
Ruotsinkieltä edistävät säätiöt ja verkostot on kiellettävä lailla.
Suomi pitää voittaa suomen kielisille.- AivanTodellakinNäin
Aivan, todellakin! Ja samalla voimme tietenkin muistaa yli sadan vuoden aikaisia kielitaistelun aikoja, jolloin suomen kielen aseman puolesta taistelivat nimen omaan Suomen ruotsinkieliseen sivistyneistöön kuuluvat henkilöt, ja suuri osa heistä alkoi itsekin käyttää suomea säännöllisesti sitä mukaa kun sitä vain oppivat.
Nyt jos toisaalta tarkastelemme oikeiden perussuomalaisten tänne kirjoittamia viestejä, valitettavan usein voimme huomata, kuinka heikosti he ovat välittäneet oman äidinkielensä opetella. Lyhytkin lause sisältää useita virheitä, eikä viestin sisältökään aika aukea, jos ei muuten satu tietämään perssun ajatusta jo etukäteen!
Todella sääli perussuomalaisen kansanosan huonoa sivistys- ja koulutustasoa! Kuinka yleensä mitään mistään tietämätön voi mennä mitään poliittisia vaatimuksiakaan esittämään. - Hallaahon-äänestäjä48
Tiedätkö
A) miten Snellmania syrjittiin Uppsalassa suomalaisuutensa takia
NIIN ETTÄ HÄN SUUTTUI JA HÄN AJOI SUOMEN KIELEN VIRKAKIELEKSI VENÄJÄNVALLAN AIKANA
B) MITEN HÄN AJOI SEN? mIKSI RKP-RASISTIT EIVÄT SAANEET EHDOTUSTA NURIN? mITEN SNELLMAN TOIMI
pakkoruotsi pois, rkp-freudenthalilais-rasisti äänestettävä nurkkaan eduskunnassa suomi, englanti kouluissa yleisesti sen jälkeen saksa ja tai ranska
ei muuta
ei venäjää ei puolaa ei ruotia ei italiaa ei espanjaa ei ...
liika kielitaito estää luovuuden koska aikaa kuluu toisaikaiseen
KATSOKA PANNU HÖGMANIA EI TYÖTÄ EI MITÄÄN MUTTA KIELIÄ ON
- Hallaahon-äänestäjä48
eI ole puristuksessa. MIKÄÄN KIELI JOKA ON VALTIONKIELI EI OLE PURISTUKSESSA
Esim. suomenruotsi on puristuksissa, sehän ei ole ruotsia eikä kouluruotsilla edes ymmärrä puhuttua ruotsinruotsia ELLEI OLE TEKSTIYSTÄ SVT:N OHJELMISSA
viro oli puristuksissa ryssittämisen aikoina VIRON KIELI EESTI EI OLE ENÄÄ PURISTUKSISSA
MUUTEN
VASTUSTAN MIELESSÄNI EESTIN KUTSUMISTA VIROKSI se voitaisiin muuttaa eestiksi Eesti
Kysymys. Kutsumme usein Iso-Britanniaa Englanniksi joka kyllä käy täällä koska se on kaukainen maa ja lisäksi Iso-Britannia on hankala sana isobriannialainen
JOS EESTIÄ MENEE KUTSUMAAN VIROKSI
NIIN
MITÄ SANAA PITÄISI KÄYTTÄÄ ENGLANNISITA JOS OTETTAISIIN SAMA MALLI
ELI EI ENGLANTI VAAN SEN SUPPEUMA ELI .... XXX ...
TOTTAKAI PAKKORUOTSI POIS
KOULUISSA KIELET SUOMI, RUOTSI, SAKSA, ENGLANTI
EI MUUTA
MUUT OMAAN PIIKKIIN JOS TARVII- SAMASAMASAMA
KOULUISSA KIELET SUOMI, RUOTSI, SAKSA, ENGLANTI
ei tietenkään vaan yllä on painovirhe
KOULUISSA KIELET SUOMI, , ENGLANTI RANSKA , SAKSA
esim. ei espaja, jossa valitettavasti ei ole ammattikrijallisuuttra samalla tavalla
kuin saksaksi tai ranskaksi jne. KIELIÄ OPISKELLAAN OPISKELUN TAKIA
VAIN FRIIKKI LUKEE KYMRIÄ PAKKORUOTSIA JA PUOLAA
EIKÄ SAA TYÖPAIKKAA EIKÄ MITÄÄN PAIKKAA
- karaåke
Suomenkieli voi hyvin. Se voi niin hyvin, että ei ole mitään tarvetta alemmuuskompleksin omaavilla persuillakaa ruveta mollaamaan vähemmistön ruotsinkieltä. Se kieli ei uhkaa suomenkieltä.
- Tyhmä_puree_omaa_nilkkaa
Mutta mitä tekee yksikulttuurisuutta Suomeen vaativa Immonen? Kirjoittaa vaatimuksensa englanniksi... tai siis kirjoituttaa. Dorka.
- tositarinoita
Miten suomen kieltä puolustaa se, että taistelee muita kieliä vastaan ja mollaa niitä? Täysin samaa mieltä siitä, että jos väittää puolustavansa suomen kieltä, niin olisi ainakin hyvä ensin itse opetella sitä hyvin.
- Kärrypersu
On vain yksi oikea kansa, yksi oikea kieli ja yksi oikea johtaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703