"Eduskunta hyväksyi marraskuun 28. päivänä 2014 kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliitosta. Äänestys oli äärimmäisen tasaväkinen 105 puolesta ja 92 vastaan. Äänestyksen lopputulokseen vaikutti pääkaupungin median poikkeuksellinen ja yksipuolinen painostus, johon myös Yle osallistui.
Meille perinteisen avioliiton kannattajille ei mediassa löytynyt sijaa. Tämän yksipuolisen uutisoinnin ovat mediat edustajat epävirallisesti jälkeenpäin myöntäneet. Myös osa puoluejohtajista vetosi julkisesti kansalaisaloitteen puolesta, jolla saattoi olla yhdessä median painostuksen kanssa ratkaiseva merkitys.
Onneksi Vaasan vaalipiirin eteläpohjalaiset kansanedustajat Paula Risikko, Janne Sankelo, Lasse Hautala, Mikko Savola, Vesa-Matti Saarakkala, Reijo Hongisto ja Harry Wallin olimme kaikki perinteisen avioliiton kannattajia ja äänestimme sen puolesta.
Seta ry:n pj. Mäenpää opasti ja korjasi allekirjoittaneen mielipidettä. Todeten, että kyseessä ei ole omantunnonkysymys, vaan ihmisoikeuskysymys. Tähän haluan todeta, että perustuslakivaliokunta on kahteen otteeseen asiaa käsitellyt vuosina 2001 ja 2011 ja todennut lausunnossaan, ettei nykyinen perinteinen avioliitto ole perustuslain vastainen eikä siten ole ihmisoikeuskysymys. Tämän asian vuosien 1999-2003 perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toiminut Kimmo Sasi puheenvuorossaan lähetekeskustelussa viime syksynä vahvisti.
Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja Euroopan ihmisoikeussopimus ei velvoita tässä asiassa jäsenvaltioista, vaan se jää jäsenvaltion harkintaan. Eduskunnassa on perinteisesti kunnioitettu edustajien vakaumusta omantunnon kysymyksissä. Tässä tapauksessa ”laineet ovat lyöneet korkealla”, sillä aika monelle kansanedustajalle on tullut tunne, että ne jotka luulevat edustavansa suvaitsevaisuutta ovatkin osoittautuneet kaikkein suvaitsemattomimmiksi. Sen olen itsekin konkreettisesti kokenut. Päättäjänä olen omantunnon kysymyksissä noudattanut vakaumustani enkä aio jatkossakaan siitä luopua.
Lakivaliokunta toteaa mm., että avioliitto on vanha, perinteinen perheoikeudellisen instituutio ja parisuhdemuoto, jolla on suuri merkitys ihmisille ja yhteiskunnalle. Avioliiton muuttamisella sukupuolineutraaliksi olisi suuret vaikutukset yhteiskuntaan ja läpi mennessään avaisi mm. ulkopuolisen adoption mahdollisuuden. Aito avioliitto kansalaisaloite on saavuttanut tarvittavan 50 000 kannattajan rajan, jotta aloite tulee eduskunnan käsittelyyn, joka on hyvä asia.
Harry Wallin
kansanedustaja (sd.) Seinäjoki"
Näin siis Wallin Kirjoitti Ylelle kirjeessään. Moni ei näinä päivinä edes muista, että viime marraskuinen äänestystulos oli noin tasaväkinen, melkein tasan menivät kansanedustajien äänet! Miettikääpä, jos tuota median painostuskampanjaa ei olisi ollut? Olisiko useampi edustaja uskaltanut äänestää omantuntonsa mukaisesti?
Kansanedustaja Ylelle avioliittolain käsittelystä
mielenkiint.vain
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057