EI lamaa: Johtajien palkat viisinkertaistuneet.

Helsingin pörssin suurten yhtiöiden toimitusjohtajat saivat viime vuonna enemmän palkkaa, luontoisetuja ja rahabonuksia kuin aiemmin Helsingin Sanomien selvityksissä vuosina 2005–2014.

Toimitusjohtajien keskimääräiset palkat ja bonukset ylittivät ensimmäisen kerran miljoonan euron rajan. Tiedoissa olivat mukana rahabonukset mutta eivät yhtiön osakkeina tai optioina maksetut kannustimet.

Jos optio- ja osakepalkkiot otetaan mukaan, joukon keskimääräinen ansiotulo vuonna 2014 oli noin 1,3 miljoonaa euroa.
Kuilu tavallisen palkansaajan ja yritysjohdon välillä kasvoi edelleen, sillä yritysjohtajien palkkojen ja bonusten kasvu vuonna 2014 oli ennätysmäistä tavalliseen suomalaiseen verrattuna.

HS:n selvityksen toimitusjohtajajoukon palkat ja rahabonukset kasvoivat 8,3 prosenttia vuodessa, kun kokoaikaisessa työsuhteessa olevan suomalaisen ansiot keskimäärin kasvoivat 1,5 prosenttia vuodessa.

Suuren pörssiyrityksen toimitusjohtaja ansaitsi viime vuonna peruspalkkaa ja rahabonuksia keskimäärin 1 031 000 euroa, joka on noin 79 000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

http://www.hs.fi/talous/a1437712112420
4650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Elämme kokoomuslandiassa

Äänestä
  • nipstetäänkö vielä

    Äänestä

  • työläisiä kirjoitti:

    nipstetäänkö vielä

    Purra jakaa naama irvessä lisää yritystukia noille

    Äänestä

Elämme plutokratiassa. Ketä kiinnostaa osallistua yhteiskuntasopimuksen? Reilua, vai mitä.

Äänestä
  • Pluto on Mikki Hiiren koira! Ei sillä mitään kratiaa ole!

    Äänestä

  • gfdf

    Äänestä

  • Hö_hö_hö kirjoitti:

    Pluto on Mikki Hiiren koira! Ei sillä mitään kratiaa ole!

    Wealth-X:n ja investointipankki UBS:n selvityksen mukaan Suomen ultra-rikkaiden ihmisten määrä kasvoi suhteellisesti nopeammin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.

    Ultra-rikkaaksi selvitys määrittelee ihmisen, jonka netto-omaisuus eli brutto-omaisuus miinus velat on vähintään 30 miljoonaa dollaria eli noin 24 miljoonaa euroa.


    http://www.talouselama.fi/uutiset/~/a2278513

    Äänestä

  • drtgdts kirjoitti:

    gfdf

    dgsdreg

    Äänestä

  • vghncfh

    Äänestä

  • tyurtyu

    Äänestä

  • drtgdts kirjoitti:

    gfdf

    dfyhdrey

    Äänestä

  • drtgdts kirjoitti:

    gfdf

    jukur

    Äänestä

  • drtgdts kirjoitti:

    gfdf

    gkjftyurt

    Äänestä

  • 8u6r78 kirjoitti:

    gkjftyurt

    Pluto tarkoittaa rikkautta

    Äänestä

Ja mikäpäs muu kun pankinjohtaja siellä heiluu ykkösrohmuna. Ennen vielä oli pankit ihmistä varten, nykyisin ihmiset pankkeja varten. Häntä heiluttaa koiraa. Vaikka kuin "huonosti" menee pankilla ja taloustilanne miten paska niin ei palkat ja palkkiot kipuaa näillä reippaasti ylös. Kun korot on lähes miinuksella niin ovat älynneet hyökätä kuluttajan tileille rahan keruuseen. Palvelumaksut kipuaa ennätyksiin. Joissain pankeissa maksat sata euroa vuodessa siitä että se tallettaa rahasi. Että semmoinen lama.

Äänestä

Lama on juuri kyseisten johtajien syytä. Heidät pitäisi saattaa valtakunnanoikeuteen Suomen vararikkoon ajamisesta.

Duunarien pitää laittaa nyt perseet penkkiin. Mitään yhteiskuntasopimusta ei synny, ennen kuin johtajat alkavat kunnioittaa työntekijöitä.

Äänestä
  • ygh8o9h

    Äänestä

Jos pörssiyhtiö maksaa miljoonan vuosipalkan, siitä menee puoli miljoonaa veroihin. Eli yksi pörssiyhtiön toimitusjohtaja maksaa veroa kuin 40 tavallista työntekijää !

Äänestä
  • Voi että! On ne sitten sankareita. Mutta tuliko mieleesi, että sitä enemmän duunarikin maksaisi veroja, mitä enemmän hän saisi palkkaa? Jos palkkaa lasketaan, verotulotkin vähenevät. Eikä ainoastaan tuloverot, vaan myös arvonlisäverot kulutuksen vähetessä.

    Äänestä

Olisin iloinen, jos oma palkka edes tuplaantuisi, ainakin vähän aikaa.

Äänestä

vbhmncg

Äänestä

ollaan iloisia niistä kaikista veroista mitä ko yritykset maksaa sekä ko johtajat maksavat - valtio kiittää

Äänestä
  • Yritysverotus on liian lievää Suomessa. Kataisen hallitus poistatti työanatajien kelamaksun ja alensi yhteisöveroa valehdellen että tulee työpaikkkoja mutta se siis olikin valetta koska firmat jakoivat säästyneet rahat osakkeenomistajille.

    Äänestä

  • yjutfu

    Äänestä

  • Eihän yritykset Suomessa mitään veroja maksa. Eikä juuri rikkaatkaan suhteutettuna kokonaisansioihinsa. Duunarit ja keskituloiset pitävät tämän maan taloutta pystyssä, mutta rikkaat kahmivat siitä silti kermat päältä. Onko siinä jotakin ihannoimista tai kiittämistä?

    Äänestä

  • Rikkaateimaksaveroja kirjoitti:

    Eihän yritykset Suomessa mitään veroja maksa. Eikä juuri rikkaatkaan suhteutettuna kokonaisansioihinsa. Duunarit ja keskituloiset pitävät tämän maan taloutta pystyssä, mutta rikkaat kahmivat siitä silti kermat päältä. Onko siinä jotakin ihannoimista tai kiittämistä?

    teraw

    Äänestä

Toivottavasti syöpä tappaa ne kaikki.

Äänestä

Nuoret naiset tulevat kalliiksi ja joutuvat vielä elättämään kotona sitä vanhaakin haahkaa.

Äänestä

Tuo sama johtajaporukka on irtisanonut tuhansittain työntekijöitä sopeuttamisen ja kilpailukyvyn nimissä ja vaatinut työntekijäpuolelta nollakorotuksia, koska heidän johtamillaan yhtiöillä ei kuulemma ole varaa korottaa palkkoja, vaan heidän mielestään palkkoja pitäisi jopa alentaa. Surkeana on valitettu kovia palkkoja, jotka ovat tuhonneet kilpailukyvyn ja silti omia liksoja ja etuja on samaan aikaan korotettu kuin viimeistä päivää.

Ei ole ihme jos kansalla ei löydy haluja yhteiskuntasopimukseen, kun tuollainen ahneus ja kaksinaismoraali rehottaa yritysten johdossa. Hallituksen yritysjohdolle suunnatulle palkkamaltti pyynneille on johtoportaissa ilmiselvästi vain naurettu räkäisesti. Yhteiskuntasopimuksen mahdollisen syntymättömyyden syyllisiä saakin hakea tuosta porukasta, eikä siitä tavallisesta kansasta, jota kuitenkin aiotaan ankarasti rangaista, jos eivät suostu vain katselemaan tuollaista silmitöntä itsekyyttä.

Äänestä
  • Katsopa peiliin ja mieti, miten äänestit. Sitä saa, mitä tilaa.
    Lohdutukseksi voin sanoa, että äänestämällä ei Suomen plutokratiassa enää oikeutta saa. Kaikki sananvaltaiset puolueet ovat jo ison rahan vietävissä. Pitäisi toimia niin, että vaaleissa kukaan ei änestä, niin silloin ehkä valtiomuoto voitaisiin muuttaa oikeudenmukaisemmaksi. Tuokaan toimintatapa ei toimisi, koska aina Suomesta löytyy sen verran ison rahan orjia ja harvainvallan kannattajia, että äänestystulos saadaan eliitin mielen mukaiseksi.

    Äänestä

Vittu kun joku veisi nuo saunan taakse ja....

Äänestä

Johtajat eivät tunnista itselleen PALKKAMALTTIA. Mikään yhteiskuntasopimus ei takaa johtajille palkkamaltin mahdollisuutta.
Palkkamaltin vastakohta on rajaton ahneus.

Äänestä

johtajien palkkoja nostettiin termein motivointi kannustus ja osaava työvoima. kun taas laattia tasolla toimitaan päinvastoin palkojen ja palkion suhteen.

Äänestä
  • jos toimitusjohtajaa pitää isolla rahalla motivoida, oliskohan tehty ihan väärä valinta.

    Äänestä

  • huonosti_menee kirjoitti:

    jos toimitusjohtajaa pitää isolla rahalla motivoida, oliskohan tehty ihan väärä valinta.

    Ainakaan ei kovin hyvä luotto ole omiin kykyihin jos pitää vaatia työsopimukseen 2,5 miljoonan euron eroraha potkujen varalta.

    Äänestä

  • hyvin sanottu.ei tosiaan anna mairittelevaa kuvaa jos keskiikäinen pyytää tai sopii erorahasta joka vastaa työelämän tuloja eläkkeelle asti.

    Äänestä

  • wrtjgkwrtk kirjoitti:

    Ainakaan ei kovin hyvä luotto ole omiin kykyihin jos pitää vaatia työsopimukseen 2,5 miljoonan euron eroraha potkujen varalta.

    Jokainen jo yli 55 vuotias toimari on ulkona oman firman busineksesta kuin käkikellot. Jos ei olisi, firma eläisi mennyttä aikaa.

    Äänestä

  • Ja sehän on sitten vain kateutta, jos työajan palkatonta pidennystä odotellessa epäilee, menikö saarten myynnissä kaikki ihan rehellisesti ja oikeudenmukaisesti.

    Äänestä

Jos firman toimintaa aina supistetaan eli osia lakkautetaan/myydään jotta saadaan rahaa, joka jaetaan osakkaile.

Äänestä

Veroparatiisit on suljettava, veropakolaisyritykset on laitettava verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen, niiden rahoittaminen muka-työllistämisen nimissä, mistä seurauksena on suurtyöttömyys, on lopetettava.

http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2695613/koyhyys-tappaa-miehen-12-vuotta-hyvatuloista-nuorempana

Suomi ei ole enää aito demokratia, ei oikeusvaltio, eikä veroparatiisihallitus ole laillinen, se on erotettava. Kaikki Suurmielenosoitukseen 22.8 Helsinkiin, leikkauspolitiikkaa vastaan.

Äänestä

eli suur mielenilmaisu kun vasurit eivät pääseet hallitukseen. taitaa olla laissaan ensinmäinen kerta suomessa.

Äänestä

taas suomi saa julkisuutta mailmalla.

Äänestä

Globalisaatioon kuuluu, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät!

Äänestä
  • EU haluaa näin tapahtuvan joka EU maassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pössityttävää kirjoitti:

Helsingin pörssin suurten yhtiöiden toimitusjohtajat saivat viime vuonna enemmän palkkaa, luontoisetuja ja rahabonuksia kuin aiemmin Helsingin Sanomien selvityksissä vuosina 2005–2014.

Toimitusjohtajien keskimääräiset palkat ja bonukset ylittivät ensimmäisen kerran miljoonan euron rajan. Tiedoissa olivat mukana rahabonukset mutta eivät yhtiön osakkeina tai optioina maksetut kannustimet.

Jos optio- ja osakepalkkiot otetaan mukaan, joukon keskimääräinen ansiotulo vuonna 2014 oli noin 1,3 miljoonaa euroa.
Kuilu tavallisen palkansaajan ja yritysjohdon välillä kasvoi edelleen, sillä yritysjohtajien palkkojen ja bonusten kasvu vuonna 2014 oli ennätysmäistä tavalliseen suomalaiseen verrattuna.

HS:n selvityksen toimitusjohtajajoukon palkat ja rahabonukset kasvoivat 8,3 prosenttia vuodessa, kun kokoaikaisessa työsuhteessa olevan suomalaisen ansiot keskimäärin kasvoivat 1,5 prosenttia vuodessa.

Suuren pörssiyrityksen toimitusjohtaja ansaitsi viime vuonna peruspalkkaa ja rahabonuksia keskimäärin 1 031 000 euroa, joka on noin 79 000 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

http://www.hs.fi/talous/a1437712112420

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu