Niin saatana meni Juudaaseen, jota sanottiin Iskariotiksi ja joka oli yksi niistä kahdestatoista. Luuk. 22:3.
Erityisesti saamme tästä hirmuisesta tapauksesta opetuksen, ettei kenenkään tule olla suruton ja ajatella: Ulkokultaiset ovat ulkokullaisia. Vilpittömällä kristityllä ei ole mitään pelättävää. Ei niin, sillä Juudaan esimerkki opettaa meille toista.
Kun Jeesus valitsi Juudaan apostoliksi, ei hän varmaankaan ollut sellainen, miksi hän sitten tuli. Kuinka lukuisasti onkaan niitä, jotka ovat hengessä alkaneet, mutta lopettavat lihassa? Huomaa Juudaan esimerkki ja ota vaarin kaikista muista syntiinlankeemuksista, kuinka helposti ja nopeasti kristitty voi joutua perikatoon. Varsinkin kun oikein paha hetki on tullut, kun perkele viekkain ja väkevin karkauksin hyökkää kimppuusi ja yhdellä kertaa sytyttää sinuun lihan himon sokaisee ymmärryksesi, niin että kamalimmat synnit eivät sinusta näytä ollenkaan vaarallisilta, vaan rakkailta ja vallan tarpeellisiltakin - silloin on käsillä lankeemuksen hetki.
Sellaiseen kiusauksen hetkeen kuuluu, varsinaisesti kolme seikkaa Ensin synti tulee sinulle erittäin rakkaaksi ja viehättäväksi. Toiseksi, vaikka kuinka sitä katselisit, sinusta sen vaarallisuus on mahdoton, se näyttää sinusta vain aivan vähäpätöiseltä ja mitättömältä, ja lopulta kolmanneksi alat tätä syntiä harjoittaa vähitellen ja ajattelet: »Noin vähän ei haittaa mitään.»
Juuri näin kävi käärmeen pettäessä Eevan juonillaan. Se sanoi: »Ette te kuole tässä, hän on vain omenan ottaminen ja onhan omena vain omena. Mutta sen sijaan voitatte paljon, nimittäin ensiksi makean hedelmän nautinnon ja sitten suuremman ymmärryksen.» Samoin kävi Juudaan langetessa viettelykseen. Se alkoi vähäisellä näpistelyllä ja sitten tuumi hän: Minähän otan vain vähän - ja vain tämän kerran! (joka kerta) - eikä ole väärin, että minä saan jotakin vaivastani. Kun vielä perkele synnytti hänen sydämessään ajatuksen, että hän pettäisi Jeesuksen, niin olihan jotenkin luonnollista ajatella: Kolmekymmentä hopearahaa ei ole hyljättävää - eikä mitään vaaraa! Jeesus on ensiksi viaton ja sitten - kaikkivaltias - eihän tässä kuitenkaan hänen henkensä ole vaarassa - ja täten hankin itselleni hyvän ansion. Näin Juudas varmaan on ajatellut. Kuka olisi hänelle sanonut, että hän tekonsa jälkeisenä päivänä oli niin epätoivoon joutunut, että hän meni ja hirtti itsensä? Sitä hän ei olisi uskonut, vaan ajatteli vain, kuinka hän tuona päivänä nauttisi rahoistaan. Jos hän olisi torstaina Jeesuksen varoittaessa häntä uskonut, mitä hän seuraavana päivänä sai kokea, olisi hän varmaan pelännyt tuota kauppaa kuin helvettiä itseään. Mutta hän ei vielä ymmärtänyt tätä, ja perkele täytti hänet muilla viekoituksillaan.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-25.html
Erityisesti saamme tästä hirmuisesta tapauksesta opetuksen, ettei kenenkään tule olla suruton ja ajatella: Ulkokultaiset ovat ulkokullaisia. Vilpittömällä kristityllä ei ole mitään pelättävää. Ei niin, sillä Juudaan esimerkki opettaa meille toista.
Kun Jeesus valitsi Juudaan apostoliksi, ei hän varmaankaan ollut sellainen, miksi hän sitten tuli. Kuinka lukuisasti onkaan niitä, jotka ovat hengessä alkaneet, mutta lopettavat lihassa? Huomaa Juudaan esimerkki ja ota vaarin kaikista muista syntiinlankeemuksista, kuinka helposti ja nopeasti kristitty voi joutua perikatoon. Varsinkin kun oikein paha hetki on tullut, kun perkele viekkain ja väkevin karkauksin hyökkää kimppuusi ja yhdellä kertaa sytyttää sinuun lihan himon sokaisee ymmärryksesi, niin että kamalimmat synnit eivät sinusta näytä ollenkaan vaarallisilta, vaan rakkailta ja vallan tarpeellisiltakin - silloin on käsillä lankeemuksen hetki.
Sellaiseen kiusauksen hetkeen kuuluu, varsinaisesti kolme seikkaa Ensin synti tulee sinulle erittäin rakkaaksi ja viehättäväksi. Toiseksi, vaikka kuinka sitä katselisit, sinusta sen vaarallisuus on mahdoton, se näyttää sinusta vain aivan vähäpätöiseltä ja mitättömältä, ja lopulta kolmanneksi alat tätä syntiä harjoittaa vähitellen ja ajattelet: »Noin vähän ei haittaa mitään.»
Juuri näin kävi käärmeen pettäessä Eevan juonillaan. Se sanoi: »Ette te kuole tässä, hän on vain omenan ottaminen ja onhan omena vain omena. Mutta sen sijaan voitatte paljon, nimittäin ensiksi makean hedelmän nautinnon ja sitten suuremman ymmärryksen.» Samoin kävi Juudaan langetessa viettelykseen. Se alkoi vähäisellä näpistelyllä ja sitten tuumi hän: Minähän otan vain vähän - ja vain tämän kerran! (joka kerta) - eikä ole väärin, että minä saan jotakin vaivastani. Kun vielä perkele synnytti hänen sydämessään ajatuksen, että hän pettäisi Jeesuksen, niin olihan jotenkin luonnollista ajatella: Kolmekymmentä hopearahaa ei ole hyljättävää - eikä mitään vaaraa! Jeesus on ensiksi viaton ja sitten - kaikkivaltias - eihän tässä kuitenkaan hänen henkensä ole vaarassa - ja täten hankin itselleni hyvän ansion. Näin Juudas varmaan on ajatellut. Kuka olisi hänelle sanonut, että hän tekonsa jälkeisenä päivänä oli niin epätoivoon joutunut, että hän meni ja hirtti itsensä? Sitä hän ei olisi uskonut, vaan ajatteli vain, kuinka hän tuona päivänä nauttisi rahoistaan. Jos hän olisi torstaina Jeesuksen varoittaessa häntä uskonut, mitä hän seuraavana päivänä sai kokea, olisi hän varmaan pelännyt tuota kauppaa kuin helvettiä itseään. Mutta hän ei vielä ymmärtänyt tätä, ja perkele täytti hänet muilla viekoituksillaan.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-25.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jokainen tarkatkoon tätä ajoissa ja oppikoon kerrankin ymmärtämään synnin ja perkeleen oikean luonteen. Jos näet suosit syntiä ja ulkokullaisuutta vain yhdessä tapauksessa, yhdessä tilaisuudessa, niin sinä pian hämmennyt, tulet vimmaan ja sokaistut, ettet voi nähdä vähimmänkään vaaran olevan käsillä ja niin sinä vähitellen, askel askeleelta kuljet lopullista perikatoasi kohti. Sellaiselle pahalle, saatanalliselle lumoushetkelle on ominaista, että vaikka mitä perinpohjaisimmin koetat punnita ja tutkia syntiä, johon houkutuksesi sinua vie, sinusta vain tuntuu, ettei se ole vähimminkään vaarallinen, vaan vähäpätöinen ja merkityksetön. Mutta sen sijaan se näyttää sinusta samalla kertaa äärettömän rakkaalta ja viehättävältä. Tämä on synnin oikea valaistus kiusauksen hetkellä, ja nämä merkit osoittavat, että silloin olet joutunut kiusaukseen tai koetukseen, jossa kuolemattoman sielusi onni tai onnettomuus ratkaistaan. Sillä jos nyt vain alat ulkokultailla, suosia syntiä ja sitä peitellä, olet hukassa.
Ulkokultaisuus on synnin ja perkeleen kultainen kuori, jota ilman ne eivät menesty. Jos todella riistät ulkokultaisuuden, niin et kokonaan voi viihtyä synneissä etkä jatkaa elämää niissä, vaan sinä olet aina niistä nouseva ja pelastuva. Jos Juudas vain olisi tunnustanut, mitä perkele oli häneen vaikuttanut - vaikka vain jollekin opetuslapselle - niin perkele olisi samana ollut voitettu, eikä Juudas olisi vaipunut synnin syvyyteen. Tätä keinoa koviin kiusauksiin joutuneet kristityt ovat kaikkina aikoina käyttäneet perkelettä vastaan ja aina suurella siunauksella. Sentähden apostoli varoittaakin. »Tunnustakaa toinen toisellenne syntinne ja rukoilkaa toinen toisenne edestä, että te terveiksi tulisitte.»