First European Survey on Language Competences

EU-Suomi

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SelväSyy

      Syyhän on selvä. Suomen kielisysteemin järjettömyys tulisi ilmi. Svekovirkamiehet tunnetusti tekevät kaikkensa, jotta niin ei tapahtuisi.

      Huomasin, kuinka Belgian kohdalla oli jopa KOLME eri tutkimusta! Maan flaamin- ranskan- ja saksankielisillä on omat lohkonsa.

      Mutta Suomea ei näy? Tuohon vois vaikkapa PS-mepit puuttua.

      • tivkep

        Meidän kielisysteemimme herättäisi järjettömyydessään ihan kansainvälistä huomiota. Ihan ilmiömäinen kansa, joka on synnynnäisesti kaksikielinen. Kaikki haluavat ihan lapsesta asti puhua kahta eri kieltä. Entisen siirtomaaisännän kieltä ja maan valtakieltä. Sitten vielä tulkinta, että ruotsi ei ole vähemmistökieli vaan kansalliskieli. Sille tulkinnalle tekisi erinomaisen hyvää kansainvälinen tarkastelu.

      • Nettisuomal-nettifenno

        Suomen puuttuminen johtunee siitä, että Suomen viranomaiset joutuisivat EU:n kielitutkimuksissa luopumaan käsitteestä "kotimainen kieli" ja tunnustamaan, että "the first foreign language" ja "the second foreign language" -ilmaisuissa on kysymys vieraasta kielestä kielenä, joka ei ole puhujansa äidinkieli. Senhän juuri Belgian tapaus osoittaa.

      • OleSuomalainen
        tivkep kirjoitti:

        Meidän kielisysteemimme herättäisi järjettömyydessään ihan kansainvälistä huomiota. Ihan ilmiömäinen kansa, joka on synnynnäisesti kaksikielinen. Kaikki haluavat ihan lapsesta asti puhua kahta eri kieltä. Entisen siirtomaaisännän kieltä ja maan valtakieltä. Sitten vielä tulkinta, että ruotsi ei ole vähemmistökieli vaan kansalliskieli. Sille tulkinnalle tekisi erinomaisen hyvää kansainvälinen tarkastelu.

        'ruotsi ei ole vähemmistökieli vaan kansalliskieli. Sille tulkinnalle tekisi erinomaisen hyvää kansainvälinen tarkastelu'
        - - Todella. - Ruotsi ON vähemmistökieli siinä missä Ruotsin ruotsi, Islannin islanti ja Norjan norja. Riippuu NÄKÖKULMASTA.

        Toivoisin, että löytyisi taho, joka pitäisi suomenkielestä kiinni, huolehtisi sen hyvinvoinnista! Kielemme on HARVINAISUUS, arvokas historiallinen kieli, joka on säilynyt ja kehittynyt hyvin vuosisatojen aikana. Sitä ei ole Venäjä ja Ruotsi eikä Saksakaan saanut tuhottua.

        Suomessa on syötetty vuosikausia "kielen rikkautta". Se on purrut! Asenne on aivopesua: et ole sivistynyt jos et hyväksy kahta kotimaista. - Kysyn: mitä vikaa suomenkielessä on? Ei voi vedota maan pienuuteen, sekin on aivopesun tulosta. Me emme ole sen "pienempi" maa kuin Belgia tai Alankomaat tai Tanska. Tai Ruotsi,Norja,Islanti. Riippuu näkökulmasta!! USAn mielestä me olemme periferia, kuten koko Pohjoismaat, aivan samoin kuin joku keski-Afrikan maa tai Brasilian? rannikko(jota joku "neste" voi saastuttaa...)

        Englantilainen moittii kun joku puhuu huonoa heidän kieltään, samoin ruotsinkielinen. Mutta jos suomalainen moittii ruotsin/engl-kielisen yritystä, on se noloa: ei ole väliä kuinka puhuu, pääasia että tulee jummarretuksi.

        Uusi sukupolvi, koululaiset, todennäköisesti eivät enää osaa suomea kunnolla - eikä ole ruotsi joka tulee vallitsemaan vaan ehkä englanti (tätähän ei RKP ota huomioon vaan luulee olevansa niskan päällä). Todennäköisesti kyse on siitä, että halutaan Pohjolaan yksi yhteinen kieli: ruotsi, mutta suomen kieli on eri juuresta kuin länsinaapurimme kielet. Se on ongelma, koska yhteinen sointi puuttuu. Valtakuntien väliset sopimukset ovat hankalia, jos Suomen edustaja ei ole vähintään kaksikielinen (ruotsi suomi - nimenomaan näin päin)

        Oletko muuten huomannut, että tuoteselosteissa ei ole juuri enää ekana suomea vaa ruotsia? Tämäkin viittaa käynnissä olevaan kielipolemiikkiin.

        Ehkä Suomen edustus puuttuu tästä syystä. Siellä on Pohjoismaitten edustus taatusti pitämässä meidän "puolta".

      • esim_suomi
        OleSuomalainen kirjoitti:

        v. 92 kirjoittaneet ovat viimeinen ikäpolvi, joka luki normi määrän suomea (äidinkielenä) ja jonka oikeinkirjoitus oli vielä "hyvää". Tämän jälkeen ei ole ollut. Aina tehdään valintoja, jossa jokin oppiaine kärsii. Ja seuraukset näkyvät myös.

    • Chouette_Klasse_Cool

      Vähintään 2 kielellä kommunikoi suomalaisista 48 %, ruotsalaisista 44 % ja tanskalaisista 58 %. Vähintään 3 kieltä kertoo käyttävänsä suomalaisista 26 %, ruotsalaisista 15 % ja tanskalaisista 23 %. (Europeans and Their Languages, 2012)

      • ollaan_me_hyviä

        Siis oman äidinkielensä lisäksi.

    • ioqioiqeioqeoeq

      Suomalaiset ovat olleet perinteisesti kielitaitoisempia kuin euroopplaiset. Vielä 90-luvulla ranskalaisten ja espanjalaisten kielitaito (lue: englannin taito) oli täysin olematon, ja saksalaistenkin heikko. Syynä ovat olleet heikot, kouluttamattomat opettajat ja tämän lisäksi englannin heikko näkyminen yhteiskunnassa (dubatut elokuvat jne.).

      Suomi on siis edelläkävijä, ja monet suomalaiset ovat opiskelleet koulussa 4 vierasta kieltä, mikä on ollut täysin ainutlaatuista Euroopan alueella. Eli pakkoruotsilla ei ole kielten opiskelua heikentävää vaikutusta, vaan pikemminkin päinvastainen vaikutus; kaiksikielisessä tai monikielisessä maassa, ja usein myös pienissä maissa, on luontevaa opiskella useita kieliä.

      Jos nyt Suomi loistaa poissaolollaan jollain listalla, niin sillä ei ainakaan ole mitään tekemistä ruotsin kielen kanssa. Suomalaisten kiinnostunut kieliä kohtaan on laskussa, mikä on hälyttävää.

      • Juupasjuudå

        Totta,
        EUn suositus tulisi ottaa käyttöön niin että olisi kaksi pakollista vierasta kieltä jotka voisi valita vaikka nyky kieli valikoimasta.
        Suomenkieliselle ruotsi yhtenä vaihtoehtona muiden vieraitten kielten joukossa.

      • kannattaisin_
        Juupasjuudå kirjoitti:

        Totta,
        EUn suositus tulisi ottaa käyttöön niin että olisi kaksi pakollista vierasta kieltä jotka voisi valita vaikka nyky kieli valikoimasta.
        Suomenkieliselle ruotsi yhtenä vaihtoehtona muiden vieraitten kielten joukossa.

        Hyvä suositus sinänsä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      137
      7189
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      5001
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      68
      4372
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3493
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2311
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      302
      1809
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1696
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1619
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1495
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1458
    Aihe