YLE:ltä pelkkää Immosta ens viikolla

yle_on_huono

Ylen uutisankkuri totesi juuri uutisten loppuun, että ensi viikolla Yle keskittyy Immoseen ja perussuomalaisiin. Ei siis mitään uutta sillä rintamalla. PS:n kannatus vain nousee, kuten aiemminkin.

43

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulpat_korville

      Voi sitä kauhistelua, mitä tulee uutisissa ja ajankohtaisissa kakkosissa.

    • taas.tätä

      Punikkitoimitttajat soittelevat kavereilleen ulkomaisten lehtien toimituksiin ja pyytävät tulitukea. Sitten voi täällä ylekin referoida, että oikein ulkomailla meistä kirjoitellaan.
      Ikivanha kikka. Sodan aikana sitä käytettiin paljon. Kaikki tuli "Tukholman kautta".

      • PellejäOdotellessa

        Kohta YLEn hyysärit ottaa valtakunnan pellet nimeltä Tuomas Enbuske ja Jari Terve aivopiereskelemään.


    • w44523342

      Persujen kannatus on kylläkin laskenut, ja viime vaaleissakin he kokivat vaalitappion menettäen yhden kansanedustajapaikan.

      • 45y57

        PS historiallinen aikaansaannos on jo se, että viherpunkit ja rkp eivät ole hallituksessa.


      • armeijan_käyneet---
        45y57 kirjoitti:

        PS historiallinen aikaansaannos on jo se, että viherpunkit ja rkp eivät ole hallituksessa.

        .

        "Lisäksi hallituksessa on kiitettävästi armeijan käyneitä toisin kuin edeltäjähallituksissa"

        .


    • realismi

      Kaikissa keskusteluissa enemmistö on Immosen puolella?

      • eekol

        Olli Immonen - ARJALAISEN Suomen puolesta!


    • Psalm2

      On tämä aivan käsittämätöntä aikaa, suurin osa valtaapitävistä, valtamedia jne. käyvät aivan käsittämätöntä näkymätöntä sotaa tavallista kantasuomalaista Maija ja Matti Meikäläistä vastaan. Mitä ihmettä tämä on, onko tämä jotain hologrammielämää.

      • VEROPARATIISITKIINNIVAS

        PersuKokoomus ei ole mikään "Matti tai Maija Meikäläinen", vaan veroparatiiseista kehitetty kansanpetos, fasisti-natsipuolue, jolla veropakolaiseliitti ryöstää kansan rahat veroparatiiseihin.


      • TotuuttaEsiin
        VEROPARATIISITKIINNIVAS kirjoitti:

        PersuKokoomus ei ole mikään "Matti tai Maija Meikäläinen", vaan veroparatiiseista kehitetty kansanpetos, fasisti-natsipuolue, jolla veropakolaiseliitti ryöstää kansan rahat veroparatiiseihin.

        No mikäs se Alex-poju on ja Soini nykyään, toivottavasti persut menee kahtia.


    • Yle_petää_aina

      Rikkaille ja eliitille ei sovi, että perussuomalaista ihmistä puolustetaan. Yle tekee propagandaansa verorahoilla, se harmittaa. Eliitin etu saada paljon pienipalkkaisia mamuja Suomeen.

      • PERSISLAMKOKKEPU

        Höpö höpö - tehän olette hallituksessa leikkaamassa, kaikilta pieni- ja keskituloisilta kansalaisilta, heidän perusturvaansa ja toimeentuloaan. Pienyrittäjiä kaatuu konkurssiin, kuin heinää lakoon.


    • paskalaitos

      Yle teilaa Immosta verorahoin.

      • realismi

        Hyvää ja ilmaista mainosta persuille enemmistö seisoo vahvasti sananvapauden puolella?


      • OnTämäÄlyttömänHauskaa
        realismi kirjoitti:

        Hyvää ja ilmaista mainosta persuille enemmistö seisoo vahvasti sananvapauden puolella?

        Ei voi muutakuin nauraa leukaluut lonksuen YLEhyysäri uutistoimitukselle. On ne niin pölvästejä että niille nauraa Siperian ja Kaukasian naurasmaan aidatkin, aidan tolpista puhumattakoon ja siperialaisten muuraihaispesässä ei ole ollut niin hauskaa kun seuraa YLEn toimittajien touhua sitten Ranskan vallankumouksen. Saakohan ne reppanat edes nukuttua ensi yönä. On tuo hyysäriYlen toiminta niin tragikoomista ja vielä YLEpakkoverolla rahoitettuna että voi taivaan talikynttilät.

        Jos tiistaina tulee ajankohtainen kakkonen niin toimittajat Salla Paajanen ja Jyrki Richt on niin pöyristyneitä että pseudotoimittaja Sallalla on Jyrkin mustat langatut laakerikengät jalassaan ja Jyrkillä on Sallan korkkarit jalassaan ja Sallan korsetti paitansa alla. No sehän olisi vaan ajan henki sillä saadaan samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla mamutuksen ja homotuksen muodossa.


    • mieluummin-bussilla

      Kantasuomalaisten mattien ja maijojen ylivoimainen enemmistö on eri mieltä Immosen kanssa, m. o. t.. Sehän näkyy vaalituloksissakin. Täällä on käynnissä jäsenten väliset. Muistuttaa Fingerporista tuttua junaa.

      • AidotsuomalaisetVAS

        Kantasuomalaisista vain 18% siitä alhaisesta 50%:n äänestysprosentista, on äärioikeiston populistiporvareita ja sekin määrä laskee, kuin lehmänhäntä koko ajan. Entinen puolue.


      • TotuusPaljastuuVielä

        Kuka on kantasuomailainen, eikai vaan vihervasurimamuhyysäri. Ei mene läpi.


    • kfperprepeperp

      No jooo....mutta Unkari rakentaa raja-aitaa laittomille maahantulijoille, joten, missä mennään, mikä maa....Onko Immonen rasisti, vai onko Immonen kriittinen...kolikolla on kaksi kääntöpuolta...jokainen olkoon mitä mieltä tahansa ja lopulta jokainen pelaa aina omaan pussiinsa, aina!

    • PERSISLAMKOKKEPU

      Bilderberg-Yle:n äärioikeisto-Corner, Marie Le Penin johdolla, hoitaa taas äärioikeiston vaalimainontaa - löydättekö yhtään uutista Vasemmistosta, tai isoista kansaliikkeistä Yle:n sivuilta ? Vastaus ette - Kivinen on äärioikeistoporvari, joka estää puoleettoman, asiallisen ja älyllisen tiedonvälityksen.

      http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/3406383/vihapuhe-voi-olla-hyvakin-asia

      Populistiporvarit ovat Bilderbergin mainoslistalla, samoin maahanmuutto, eli halpatyövoiman tuonti, jota PetosjytkyKokoomus kannattaa.

    • YlenoksennustaPiisaa

      YLE paskaa vihervasuri toimittajin 24h vuorokaudessa, seitsemänpäivää viikossa 52viikkoa vuodessa! YLE, kusee sinua silmään järjestelmällisesti!
      Tietysti sinun itse maksamiseksi verovarojen turvin! Kiitos demarien Krista kiurun!

      • SyyJaSeuraus

        Immoseen kohdistuva ajojahti tulee luomaan arviolta 12 breiviikkiä jotka tulevat vaikeuttamaan mokuttaja-tahojen elämää ja viihtymistä vähitellen kovenevin ottein. Yksinäisiä sotureita, kansakuntansa ja ihmisten asialla, korporaatio-mokutusta vastaan.


    • PERSISLAMKOKKEPU

      Yle:ssä ei ole yhtään muuta, kuin äärioikeistolaisia porvaritoimittajia, joille populismi on mannaa ja aito puolueeton tiedonvälitys myrkkyä.

    • hui_kauheaa

      Lurppasilmäinen dekkaritoimittaja kertoi uutisten lopuksi vakavana että Immonen oli mennyt rikkomaan viikonlopun poliittisen rauhan. Voi kauheaa.

      • HousutVaihtoonToimittaja

        Lurppasilmällä on varmaan pissitkin housuissa, oli se niin järkyttynyt, melkein kuin neuronipommi olisi räjähtänyt Pasilan linkkitornin yläpuolella ja kaikki yhden Immosen isämaallisen runoilun takia.


      • RoskaKirjailijoita
        HousutVaihtoonToimittaja kirjoitti:

        Lurppasilmällä on varmaan pissitkin housuissa, oli se niin järkyttynyt, melkein kuin neuronipommi olisi räjähtänyt Pasilan linkkitornin yläpuolella ja kaikki yhden Immosen isämaallisen runoilun takia.

        Onneksi en ole ollut koskaan dekkarien fanittaja mutta jos olisin ja hölmöydessäni olisin ostanut lurppasilmä Röngän hengen tuotteita niin niiden osoite olisi jo ollut taloyhtiön jätepaperikeräyslaatikko, josta ne ensiviikolla viedään minne lie poltettavaksi minne ne kuuluu samoin kuin itse itsensä älyköksi nostanut uutisvuot Rovaniemen pelle Jari Tervon mädätyshengentuotetteet. Hän sontaansa olen lukenut tasan 1.5 sivua (pyhiesi yhteyteen), täyttä roskaa.


    • Suomalainen-nainen

      On jo naurettavaa että Immosen kirjoituksesta tehdään oikein ISO juttu. Sen voisi jo ohittaa ja hankkia uusia uutisia. Vihervasemmiston media yrittää nyt saada Perussuomalaiset hajoamaan, mutta käykin päinvastoin. Persut ovat yhdessä vahvana rintaman Immosen tukena. Media toivoo että Soini tekisi virheen ja erottaisi Immosen, mutta Soini ei mene lankaan. On hän sen verran kokenut poliitikko.

      Monta kertaa aiemminkin on yritetty tehdä samanlainen ansa Persuille mutta se ei ole onnistunut. On hyökätty Jussi Halla-ahoa vastaan ja vaadittu hänen erottamistaan, on kohistu Hakkaraisen tempauksista ym. Kaikki tapaukset ovat vain nostaneet puolueen ja ko. henkilöiden kannatusta. Näinhän tässäkin käy, Perussuomalaiset saavat lisää kannattajia. Ja se on erittäin hyvä juttu.

      • 432ge65

        Juuri näin. Komppaan. Ei lisättävää.


      • Etukäteisliennytystäkö

        "On jo naurettavaa että Immosen kirjoituksesta tehdään oikein ISO juttu. Sen voisi jo ohittaa ja hankkia uusia uutisia."
        Niitä isojakin uutisia saattaa olla tulossa ensi viikolla Kreikan suunnalta.
        Kansalle on siis hyvä antaa vähän muuta ajateltavaa, keskusteltavaa ja seurattavaa näiden älämölöuutisten muodossa.


    • hyss_hysssss

      Malmön sisällissodasta ei taaskaan juttua ylen ohjelmissa.

      • Sokka-pois

        Räjähtelevät kranaatit ovat vain yksittäistapauksia.


      • 54rt54

        Laiskat, kateelliset ja aggressiiviset vasurit odottavat Ruotsin mallin mukaista säpinää lähiöiden kaduille malttamattomina.


      • OikeusjaKohtuus
        Sokka-pois kirjoitti:

        Räjähtelevät kranaatit ovat vain yksittäistapauksia.

        Täällä monet urheat palstakirjoittajat mätänevät näppäimistön ääressä. Menisivät Malmöön lahtaamaan niitä allah-terroristeja.


      • OllaanKuinStrömsöössä
        Sokka-pois kirjoitti:

        Räjähtelevät kranaatit ovat vain yksittäistapauksia.

        Ei mitään hätiä, kolmas maailmansotakin on vain yksittäistapaus, ollaan vaan kuin Stubido ja nokkosihottuma Haglund Strömsö-klubilla risteilyohjusten sujahdellessa taivalla.


    • Jatkakaa

      Muistakaapa seuraava fakta.
      Kansankiihotussyyte sekä pakollinen tuomio (kasvojen pelastus)
      Mitä seurasi.
      Paikka EU byroon.
      Se siitä rääkyjät.
      Koirat haukkuu ja karavaani kulkee.

    • Trftt

      Suomessa saa keskustella ja ottaa kantaa melkein kaikkiin asioihin.

    • GestapoFinnlandStuAbtg

      Heil Hitler meine Kameraden!

    • EiYleEiYle

      YLE: Kulunut viikko meni Ylen tiedottaessa, että menipä Obama Keniaan ja julisti homo-elämään käännytyssanomaa, pakko saada tyyli Afrikan Keniaankin! Ihan kuin O:lla ei muuta asiaa olis ollut!
      Huomisesta alkaen saamme uuden viikon, jonka kulkee otsikoilla "Immonen, PS-puolue, Suomen maine" , juurta jaksain, etuperin ja takaperin.
      - Eipä jakseta!

    • hampuvei

      Hip hurraa, kulttuuri rikastuu.
      Saamme somalian sisällissodan tuoduksi suomeen.
      terv. vihervasemmistolainen hampun pössyttäjä

    • Tampereellakin

      ammuttiin tänään naista, yksityistiloissa.

    • YLEpitäisiAjaaAlas

      Nykyaikana YLEn olemassaolo ei ole perusteltavissa. Ehkä se oli sitä joskus aiempina vuosikymmeninä. Mediakenttä on kuitenkin tällä hetkellä niin laaja. YLE pitäisi lopettaa nykymuodossaan verorahoitteisena mediatalona.

    • ddggd

      No perkele kerrankin saadaan TV-aikaa aina siellä on musut ollu äänessä tämä on hyvä juttu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2240
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1792
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1563
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1295
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1287
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1106
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1041
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1006
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      722
    Aihe