Halvat Eurohinnat?

Lainaaja

"EKP on kyllä oikeassa paljastaessaan omat pelkonsa ja uhkansa. Raha on menettänyt arvoaan myös piiloinflaation myötä, kun yhden markan kahvikupista on tullut yhden euron kahvikuppi. Vain televisioiden ja tietotekniikan halpeneminen on pitänyt inflaation kurissa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuntojen eurohinnat kirjoitetaan nykyään samoilla numeroilla kuin markkahinnat vuosituhannen vaihteessa. Asuntojen hinnat ovat moninkertaistuneet aikana, jona ihmisten tulot ovat nousseet vain kolmisenkymmentä prosenttia. Kansantaloudessa on mahdotonta, että asuntojen hinnat nousisivat ihmisten tulokehitystä nopeammin ilman, että syntyy asuntokupla, jonka on lopulta puhjettava."

14

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nytonhalpaa

      Hypo: Asunnot liian kalliita tavallisille ihmisille

      Hypoteekkiyhdistyksen mukaan myymättömien valmiiden asuntojen määrä on noussut jo
      1 500:een. Ne ovat kuitenkin hintaluokassa, johon tavallisella palkansaajalla ei ole varaa.
      Hypo peräänkuuluttaakin rakennusliikkeitä rakentamaan edullisemman hintatason asuntoja.
      Yhdistys arvioi, että suunta asuntomarkkinoilla näkyy vasta myöhemmin keväällä ja kesällä.

      STT- Taloussanomat 4.3.2008

      • Mopokarannut

        Asunnot on pääsääntöisesti niitä "halvemman" luokan, mutta grynderi vetää niin paljon katetta, että niistäkin tulee kalliita hinnaltaan.
        Onhan näitä "tavallisten ihmisten asuntomessujakin ollut" jossa talojen hinnat oli 2-3 kertaa liian kalliita hyvin tienaavillekkin taviksille...

        Mopokarkasi, kun tuli euro ja hinnat näytti pienemmälle sekä halvat korot, kun lainaa maksetaan ikuisuus ja uutena ei ollenkaan eli "lyhennysvapaa".

    • SuhteellisuuttaMukaan

      Asuntojen hintoja pitää tarkastella kokonaisuutena, sekä koko maan kattavasti että alueellisella tasolla. Ei tarvitse lähteä kovinkaan kauaksi Hesan keskustasta, kalliimmilta paikoilta, kun hinnat ovat jo paljon kohtuullisempia ja ei niin halutuista taajamista asunnon saattaa saada varsin kohtuullisesti. Sama juttu myös Tampereella. Jopa kävelymatkan päästä keskustaa saa asuntoja edullisesti. Tietyillä alueilla jo 30 km keskustasta olevaa asuntoa saattaa olla vaikea saada kaupaksi ja hinnat ovat todella edullisia. Hinnoissa on varmaan ns. kuplaa mutta vain hyvin harvoilla alueilla.

      • kovinsuhteellista

        Suhteellisuutta joo. Suhdehan oli jotakin 5,9 kun valuutta vaihdettiin, eli piiloiflaatio on ollut niin huima ettei viitsi edes laskea. Veikkaisin 1000%.

      • SuhteellisuuttaMukaan

        Mikä ihmeen piiloinflaatio? Tokihan joidenkin tuotteiden hinnat on noussut. Näin se menee markkinataloudessa. Jos nyt jonkun nallekarkin hinta on 6 x, mitä sitten. Se kuuluu asiaan = kysynnän ja tarjonnan laki. Euron tulon jälkeen kokonaisinflaatio on pidemmällä jaksolla ollut varsin maltillinen jopa niin, ettei Suomessa ole koskaan itsenäisyyden jälkeen koettu moista. Jo korkotasokin kertoo mistä on kysymys. Muistatko minkälaisia korkoja maksettiin lainoista vielä 90-luvulla. Nyt tosin inflaatio on jopa liian matala ja onpa tässä jo nähty deflaatiojaksojakin. Tämähän on tietysti pelkkää plussaa velallisille mutta myrkkyä tallettajille. Muistanpa ajan kun pankki maksoi minulle 10% korkoa perustalletuksesta (ei määräaikainen, ainoastaan nostokerroissa rajoitus per vuosi).

      • vääryyden_maailma
        SuhteellisuuttaMukaan kirjoitti:

        Asuntojen kohdalla ei ole todellista kysynnän ja tarjonnan lakia, tarjonnasta on tehty ihan tahallaan pulaa kun kyse on ihmisten perustarpeista, jokaisella on oltava katto pään päällä jolloin järjestelmä on kieroon viritetty omistavan luokan eduksi.
        Laissa on pykälä hädänalaisen hyväksikäytön rikollisuudesta. Tätä pykälää voisi jopa käyttääkin joskus, esim. asuntojen kohtuuttoman hinnoittelun kriminalisoinnin perusteena. Asunto on ihmisten perustarve eikä mikään sijoitusinstrumentti!!!

      • Niiiinpä
        vääryyden_maailma kirjoitti:

        Asuntojen kohdallahan markkinatalous toimii kohtuullisen hyvin ja antaa asunnon ostajalle - miksei vuokraajallekin - kohtuullisen hyvän valinnanmahdollisuuden. Otetaan esimerkki. A) Ydinkeskustassa asunnot ovat kalliita mutta kuitenkin niitäkin on monen hintaisia. B) Keskustan laidalla on kaupunginosia, joissa hintaskaala lavenee edelliseen verrattuna. C) Kaupungin ulkolaidalla on ns. nukkumalähiöitä joissa hinnat ovat jo selvästi halvempia ja hintaskaala lavenee taas hieman lisää. m2 hinnat A-C alueella saattaa vaihdella useita satoja prosentteja ja vuokratkin lähes yhtä paljon. Kysynnän ja tarjonnan laki toimii.

      • vääryyden_maailma
        Niiiinpä kirjoitti:

        Täyttä paskapuhetta, ainut mistä voi valita on kallis tai vieläkin kalliimpi!!

      • EiOleIlmaisiaLounaita
        vääryyden_maailma kirjoitti:

        Täyttä paskapuhetta, ainut mistä voi valita on kallis tai vieläkin kalliimpi!!

        Meilläpäin Tampereen alueella saa asiallisen 30m2 vuokrayksiön, 20 km keskustasta, halvimmillaan 300-350€/kk, on parvekkeet ja upeat ulkoilumaastot, uimamahdollisuudet lähes pihapiirissä. Vastaavia myydään jopa alle 50 tonnilla. Keskustassa hinnat saattaa olla jopa 3-4 kertaiset. Valinnanvaraa on niin hyvätuloiselle kuin vähävaraisemmalleksin. Ymmärräthän toki sen, ettei ilmaiseksi mitään saa.

      • fklsjfksdjd
        EiOleIlmaisiaLounaita kirjoitti:

        Meilläpäin Tampereen alueella saa asiallisen 30m2 vuokrayksiön, 20 km keskustasta, halvimmillaan 300-350€/kk, on parvekkeet ja upeat ulkoilumaastot, uimamahdollisuudet lähes pihapiirissä. Vastaavia myydään jopa alle 50 tonnilla. Keskustassa hinnat saattaa olla jopa 3-4 kertaiset. Valinnanvaraa on niin hyvätuloiselle kuin vähävaraisemmalleksin. Ymmärräthän toki sen, ettei ilmaiseksi mitään saa.

        Tuon kokoinen ei ole asunto vaan kanakoppi.

      • NäinSeMenee
        fklsjfksdjd kirjoitti:

        Tuon kokoinen ei ole asunto vaan kanakoppi.

        Oletko huomannut, että myös asunnon koko vaikuttaa hintaan ;)

        Valinnanvaraa on vaikka muille jakaa, mutta jos omalle ansiotasolle sopiva ei riitä, silloin kaikki on varmaan kalliita.

    • kaikillelisäää

      Onhan palkatkin nousseet! Ammattimies tienaa helposti 15 eur/h ja ylikin!
      Markka-aikaan sai 20mk/h

      • huonot_palkat

        Älähän liioittele, irtisanomisten, lomautusten, työpaikkojen siirtojen halvempiin maihin, suurtyöttömyyden keinoin työnantajat voivat polkea palkkoja, itsekään en saa kuin häpeälliset 10,47e tunnilta.

    • sdkljfksdlfjlsdfdsl

      Suomalaiset yritykset saavat syyttää menekkivaikeuksista ihan itseään ryöstöhinnoittelun ja moraalittoman asiakkaille valehtelun takia, sekundatuotteita pistetään vaan menemään asiakkaille ja hinta on täydessä kunnossa olevan hinta korotettuna huikealla voittomarginaalilla. Voitot tietysti kotiutetaan ulkomailla alhaisen verotuksen maissa mutta tämä lyhytnäköinen vedätys tulee tiensä päähän kun Suomalainen kuluttaja valitsee aina ulkomaisen yrityksen, esim. Saksasta saa parempaa laatua ja edullisemmalla hinnalla, sekundaa ei asiakkaille laiteta vaan siellä tehdään niinkuin oikein on eli reklamoidaan valmistajalle eikä paskoja laiteta asiakkaiden riesaksi kuten täällä neuvostosuomessa prkele!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      88
      4209
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe