Että maailmassa monikulttuuri toimii parhaiten omilla sijoillaan. Jos tahtoo oikeasti monikulttuurin säilyvän, niin silloin tämä luonnoton sosiaalimamutuspolitiikka tulee lopettaa.
Sellaiset kulttuurit mahtuvat keskenään elämään, jossa yhdistävä tekijä on ahkeruus ja työnteko. Sellaiset, jossa uskonto ei määräile yksilöitä, jossa koulutus on tärkeässä asemassa myös.
Politiikka, jolla tuupataan vieri viereen liian erillaiset tapakulttuurit kuin koekaniineiksi, että kuinka kauan pinna kestää ei ole tervepäistä. Kyllähän tuossa polittisessa ideologiassa on jotain pahasti pielessä ja täytyyhän tuota politiikkaa ajavien politiikkojen itse hyötyä siitä.
Salaliittoja maailmassa on ja on melko varmaa, että tähän euroopan pakolaisuuteen liittyy jotain pimeää, pakolaisuutta ylläpidetään ja EU-politiikot ovat osa sitä projektia. Kyse on pimeästä pelistä, joka aloitetaan ja jota ylläpidetään eurooppalaisen veronmaksajan kustannuksilla. Jos EU haluaa lopun Välimeren pakolaisuudelle, niin se loppuu hyvinkin nopeasti.
On luonnotonta ja haitallista, että kehitynyt eurooppa ottaa vastaan jotain naisten alistamisaikoja elävää kulttuuria taikka jotain väkeä afrikan alkukantaisten heimojen seuduilta tänne kalliilla rahalla nuoria miehiä sopeutusta koittamaan.
Ja kun niitä töitäkään ei ole, niin kelvollisillakin yksilöillä mahdollisuudet pärjätä ovat kehnot. Työttömiksi tulevat ja masentuvat ellei hirvittävän hintaiset hyysäysprojektit piristä mieltä. Ja kun ne eivät auta, tapahtuu ikäviä asioita lisää vain ja uhrina on usein kantaväestön nainen.
Miksi politiikot eivät näe ?
5
<50
Vastaukset
- Totuusesiiin
Puhut asiaa. Afrikka ei kuulu eurooppaan juurikaan mitenkään ainakaan muslimit.
- Faktat_kehiin
Aloittaja on todennäköisesti harhainen. Kyllä päättäjämme tietävät tasan tarkkaan mihin monikult... siis käytännössä agressiivinen islamisaatio johtaa. Mutta päättäjämme ovat rikollismafiaan kuuluvia. Siksi he tarvitsevat rikollisjengejä ulkomailta, jotta silloin kun he itse ryöstelevät tai murhailevat ihmisiä, voivat sanoa että nuo muslimit sen tekivät.
Islam on "paras" keino yllämainittuun, sillä kuka tahansa voi esiintyä muslimeina laittamalla partaa ja kaapua päälle, tehdä mitä tahansa, ja näin saada syyllisyys muslimien niskaan. Itse näin jääden vailla rangaistusta.
Myös kokonaiset armeijat voidaan pukea partaan ja kaapuihin, ja laittaa vaikkapa murhaamaan miljoona "isänmaallista persua", kuten Neuvostoliitossa osittain tehtiin n. sata vuotta sitten.
Tämä on yksi TÄRKEIMPIÄ syitä miksi muslimeja ei saa päästää maahamme. Islamisaatio on rikollis-syndikaatin toiveuni. Koko EU on finanssimafian tekele.
- lkkjhjhgjfgh
Poliitikot jotka kannattavat monikulttuurisuuta mamuttaisivat itsensä sinne Afrikkaan!
- dfhgjghjhj
Sen rikastavan monikulttuurisuuden saisi työntää Stubbin perseeseen
- ei_mulkikultille
Monikulttuurisuutta kannattavat poliitikot pitäisi kaikki erottaa, multikultin kannattaminen osoittaa täydellista asiantuntemuksen ja harkintakyvyn puutetta sekä reaalimaailmasta irtaantumista
Vain vakavasti mielisairaat henkilöt voivat tukea sairasta monikulttuurisuusideologiaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733