Immonen häpäisee Mannerheimin testamentin

tuntekaaHistoriaanne

Tämä oli hyvä historian oppitunti, suosittelen lukemaan:

"Maailman kansat seisovat uuden ajan kynnyksellä. Sodan kauhujen keskeltä nousee toinen maailma inhimillisine koettelemuksineen ja kärsimyksineen, mutta varmasti tuoden tullessaan myös edistystä ja uusia saavutuksia. Raskaana lepää aika kansojen yllä siihen päivään, joka on yhdistävä kansakunnat keskinäiseen sopuun ja luova pohjan rauhanomaiselle työlle ja yhteisymmärrykselle.

[...]

Marskille ei olisi tullut mieleenkään jakaa suomalaisia ensimmäisen, toisen, kolmannen ja kymmenennen sukupolven suomalaisiin, vaan suomalaisia olivat niin täällä pitempään asuneet kuin tänne muuttaneet, suomalaisiksi itsensä kokevat. Mitään erityistä perinnetapain tai nimenomaisten kielten noudattamista hän ei vaatinut ennakkoehtona – lukuunottamatta hyvää käytöstä.

Monikulttuurisuutta vastaan kiihottaminen, kansamme rivien repiminen, itsekäs ryhmäetujen nostaminen ja taisteluun kannustaminen rauhan aikana ovat törkeimpiä Mannerheimin testamentin häpäisy-yrityksiä, joita maassamme on pitkään aikaan nähty. Kansan valitsemalta edustajalta tällainen epäisänmaallisuus on hävettävyydessään omaa luokkaansa."

http://blogit.image.fi/fabularasa/immonen-hapaisee-mannerheimin-testamentin/

Tuon jälkeen jatkuu aika tiukalla analyysillä Immosen viestittelystä, perussuomalaisen puolueen jakaantumisesta, jne.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuntekaaHistoriaanne
    • Tääontotuus

      Suomalaisilla on yhtäläinen oikeus puolustaa omaa maataan ja kulttuuriaan kuin kaikilla muillakin maailman kansoilla.

      Etkö ole samaa mieltä?

      • Historiasta

        Määrittele suomalainen, suomalainen maa ja suomalainen kulttuuri. Ota huomioon myös historia: ei ole kauaakaan aikaa, kun mitään tuollaisia käsitteitä ei ole ollut.

        Jos teet sen, sanon saman tien, että sulla ei ole oikeutta määritellä sitä kenenkään muun puolesta. Et mitenkään kykene sanelemaan sitä, miten mun tai kenenkään muunkaan pitäis nuo käsitteet kokea. Ei ole olemassa _yhtä suomalaista kansaa_.

        Joten paradoksisesti, kyllä, olen kanssasi samaa mieltä.

      • jckcjc
        Historiasta kirjoitti:

        Suomessa oli kuninkaita kun ruotsalaiset olivat vielä pieni rosvojoukko etelä Ruotsissa....

      • Historiasta

        Kuninkaita? Ei ainakaan yhtään sellaista johon tuo germaaninen lainasana viittaa, hoveineen kaikkineen. Skandien majoittuessa Skandinaviaan, tällä suunnalla eli pitkälti saamelaisia.

      • Tääonkivaa
        Historiasta kirjoitti:

        Määrittele suomalainen, suomalainen maa ja suomalainen kulttuuri. Ota huomioon myös historia: ei ole kauaakaan aikaa, kun mitään tuollaisia käsitteitä ei ole ollut.

        Jos teet sen, sanon saman tien, että sulla ei ole oikeutta määritellä sitä kenenkään muun puolesta. Et mitenkään kykene sanelemaan sitä, miten mun tai kenenkään muunkaan pitäis nuo käsitteet kokea. Ei ole olemassa _yhtä suomalaista kansaa_.

        Joten paradoksisesti, kyllä, olen kanssasi samaa mieltä.

        Oletko samaa mieltä myös esim. romani- somali- tai saamelaiskulttuurin olemassaolemattomuudesta?

        Vai oletko kuitenkin vain tyypillinen kaksinaismoralistinen hyysäri?

      • Historiasta

        En väittänyt mitään suomalaiskulttuurin olemassaolemattomuudesta, jos niin tulkitsit. Kuitenkin nuo kaikki ovat aivan yhtä vivahteikkaita kuin suomalaisuus, eikä niiden edustajista voi sanoa yhtään mitään vetämällä yhtäläisyysmerkkiä kulttuureihin, joihin ovat sattuneet syntymään.

        Jos tunnet yhtään romania, somalialaista tai saamelaista, tietänet tämän.

      • Näinsevainon

        Siitä huolimatta myös Immosella on sama oikeus puolustaa omaa kulttuuriperintöään kuin kenellä tahansa muulla.

        Tätä kaltaisesi eivät ymmärrä.

      • Historiasta

        Mutta hänen on turha omia itselleen suomalaisuutta minulta saatika kaikilta muilta. Tekee karkean virheen, jos sitä yrittää. Olkoonkin kansanedustaja-titteli, ei se tarkoita että hän oikeasti kykenee yksioikoisesti määrittelemään mikä tuo suuri ja mystinen kansa on.

      • vääräätietoa
        Historiasta kirjoitti:

        Kuninkaita? Ei ainakaan yhtään sellaista johon tuo germaaninen lainasana viittaa, hoveineen kaikkineen. Skandien majoittuessa Skandinaviaan, tällä suunnalla eli pitkälti saamelaisia.

        Saamelaiset eivät suinkaan olleet suomen ensimmäiset asukkaat...

      • Näinsevainon
        Historiasta kirjoitti:

        Mutta hänen on turha omia itselleen suomalaisuutta minulta saatika kaikilta muilta. Tekee karkean virheen, jos sitä yrittää. Olkoonkin kansanedustaja-titteli, ei se tarkoita että hän oikeasti kykenee yksioikoisesti määrittelemään mikä tuo suuri ja mystinen kansa on.

        Kuten sanoit, hän on kansanedustaja, joka puhuu äänestäjiensä suulla, eli ei todellakaan ole yksin mielipiteensä kanssa.
        Näin se vain menee demokratiassa, vaikka tekisi miten kipeää hyysäristössä.

      • Historiasta

        Immosen äänestäjilläkään ei ole oikeutta sanella meille muille, millaista on oikea suomalaisuus, keitä ovat oikeat suomalaiset, jne. Jos yrittävät, hekin tekevät karkean virheen.

        Me jokainen määrittelemme sitä joka hetki, mekin juuri nyt vänkäämällä tästä aiheesta puoli kolmen aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Ei sillä että tämä olisi oikein tai väärin, tämä sattuu vain olemaan totta.

        Jos lukisit ajatuksen kanssa Immosen alkuperäisen tekstin,ei siinä sanella kenellekään mitään. Kehoitetaan vain samanmielisiä taistelemaan oman aatteen puolesta.

        Harrastamasi vääristely on valitettavan tyypillistä teille hyysäreille.

      • Historiasta

        Voisitko lopettaa tuon hyysäriksi nimittelyn, vai haluatko että alennun samalle tasolle ja alan kutsumaan sua itse keksimilläni määreillä? Se on epäkohteliasta.

        Mielestäni siinä viestissä hän maalailee kauhuskenaarion, joka ei ole todellisuudessa kiinni. Koko ajatus jostain puhkeavasta multikulttikuplasta on täysin tuulesta temmattu, koska ihmislajin perusluonteeseen kuuluu kehitys erilaisuuden kanssakäymisen kanssa. Meitä ei olisi, jos ei sellaista kehitystä olisi ollut. Ei ole mitään yhtä oikeaa, on vain yksi ihmiskunta. Vastakkainasettelu poliittisen pönkityksen vuoksi luo ainoastaan väkivaltaa, Immosen tulisi tuntea historiaa sen verran, Mannerheimkin sen tiesi.

        Keitä ne Immosen samanmieliset ovat? Millaiseen taisteluun he ovat kykeneviä? Aidosti rakentavaan, henkiseen kamppailuun, vaiko vain herjaamiseen, nimittelyyn, kaikenlaiseen väkivaltaan? En tiedä, mutta mulla on epäilykseni.

        Millaisen merkin nämä ajat jättävät kansakuntamme historiaan? Sirpaloidummeko entisestään tällaisen vastakkainasettelun myötä? Mitä hän pyrkii saavuttamaan?

        Keitä hän tarkoittaa ilmaisulla "one true Finnish nation"?

        Hän on antanut jo useita jatkolausuntoja, muttei ole suostunut mitenkään järjellisesti perustelemaan toiveitaan julkisen vallan edustajana. Lähinnä puhuu noitavainosta, joka on aika alhainen veto, ottaen huomioon että hän on se, joka on vallankahvassa.

      • Kauhuskenaario

        Mielestäni riittävän suuri kauhuskenaario on esim. Yk: n arvio Ruotsin vajoamisesta kehitysmaaksi monikulttuurituonnin takia.

        http://speisa.com/modules/articles/index.php/item.454/sweden-to-become-a-third-world-country-by-2030-according-to-un.html

        Miksi tahdot myös Suomelle samaa kohtaloa? Eikö sinulla ole omia lapsia?

      • Ähh

        Itseasiassa jos silmäät sitä itse arviota (http://ww.rrojasdatabank.info/HDRP_2010_40.pdf), ei siinä anneta perusteita HDI:n laskulle. Eipä Suomenkaan kehitys erityisen mahtavaa tuossa arviossa ole.

        Missä kohtaa olen sanonut, että haluan Suomelle kohtalon, jota on kuviteltu Ruotsin osaksi? Näetkö maailman todella siten, että se mikä tapahtuu muualla, tapahtuu vääjäämättä täällä, ettei ole minkäänlaisia vaihtoehtoisia kehityskulkuja? Me emme kykene itsenäiseen toimintaan?

        Osaatko keskustella siirtämättä aihetta jonnekin muualle tai keksimättä sanoja suuhuni?

        Kyllä mulla on yksi lapsi, useita veljenlapsia, paljon rakkaita lapsia läheisilläni. Totisesti toivon heille tulevaisuuden, jossa ei tarvitse pelätä ajattelemattomia ihmisiä. Toisaalta toivon heille myös rohkeutta seistä selkä suorana typeryksiä kohdatessa. Mitä siitä sitten?

      • Mamuinvaasio
        Ähh kirjoitti:

        Miten kuvittelet pienemmän ja köyhemmän Suomen onnistuvan paremmin mamujen kotouttamisessa kuin Ruotsin, joka on muuttumassa kehitysmaaksi ja islamilaiseksi kalifaatiksi?

        Toivoa ja mielikuvitusta sinulla riittää, mutta ei mitään realismia tai faktoja.

      • Harkinnanvaraista

        Ihmisten asennemuutoksella kenties? Paras tapa tehdä olo jollekin kotoisaksi on ystävystyä ja olla kohtelias tälle. Ihan noin niinkuin käytännön tasolla kaveerata, ei hyysätä. Ilman sosiaalista verkostoitumista kantaväestön kanssa on päivänselvää että marginalisoidutaan.

        Ruotsalaiset ovat tehneet esimerkiksi aika katalan virheen siinä, että ovat tarkoituksella rakentaneet ghettoja. Päivän selvää että monessa kohtaa vasta toisen polven kotoutuminen on liian myöhäistä.

        Mieti itse vaihtoehtoja todellisuuden kannalta. Todellisuus on se, että väestöä tulee tänne ulkopuolelta, halusit tai et. Mitä sinä voit käytännön tasolla tehdä, että kotoutuminen onnistuu täällä paremmin kuin Ruotsissa? Auttaako sormella osoittelu, herjaaminen, sylkeminen? Ole muutos jonka haluat nähdä tapahtuvan.

      • LapselleOppia
        Historiasta kirjoitti:

        Määrittele suomalainen, suomalainen maa ja suomalainen kulttuuri. Ota huomioon myös historia: ei ole kauaakaan aikaa, kun mitään tuollaisia käsitteitä ei ole ollut.

        Jos teet sen, sanon saman tien, että sulla ei ole oikeutta määritellä sitä kenenkään muun puolesta. Et mitenkään kykene sanelemaan sitä, miten mun tai kenenkään muunkaan pitäis nuo käsitteet kokea. Ei ole olemassa _yhtä suomalaista kansaa_.

        Joten paradoksisesti, kyllä, olen kanssasi samaa mieltä.

        "Määrittele suomalainen"

        Suomessa syntynyt Suomen kansalainen jolla on suomalaiset juuret.

        "suomalainen maa"

        Suomalaisten alueet nyt ja eilen.

        "suomalainen kulttuuri."

        Suomalaisten myötä Suomessa muodostunut elintapa.

        "ei ole kauaakaan aikaa, kun mitään tuollaisia käsitteitä ei ole ollut."

        Suomalaisuus on hyvinkin vanha juttu sekä kulttuurisesti että etnisesti: http://www.emersonkent.com/images/maps/europe_814.jpg

        "sulla ei ole oikeutta määritellä sitä kenenkään muun puolesta."

        Olet mielenvikainen. Tottakai meillä suomalaisilla on paitsi oikeus myös velvollisuus määritellä suomalaisuus.

        Esim. islam ei ole nyt eikä tulevaisuudessakaan osa suomalaisuutta.

        "Et mitenkään kykene sanelemaan sitä, miten mun tai kenenkään muunkaan pitäis nuo käsitteet kokea."

        Kysymys ei ole kokemisesta vaan asiasta joka on vakio.

        "Ei ole olemassa _yhtä suomalaista kansaa_."

        Tottakai on olemassa yksi suomalainen kansa. Lisäksi sitten on suomensukuisia kansoja, joita asuu Karjalassa ja Baltian alueella.

    • epätietoinen_

      Mitäs se marski kirjoitti lasten silpomisista ja naisten oikeuksista??

      • Historiasta

        Kuten arvannet, ei varmaankaan kirjoittanut mitään lasten silpomisista, mutta veikkaan kannattaneen naisten yhtälaisia oikeuksia suhteessa miehiin.

        Pointtisi on?

    • jfjgjc

      Imaamien mukaan homo marskille olisi koittanut kuolemantuomio....

      • rotu-realisti

        Tuskin se itse noita tekstejään kirjoitti. Muuten Marskiakin loppu vuosina elätti kukkahattu tädit. Sen voi lukea elämäkerrasta.
        Toinen, tuosta homoudesta luulen että oli Bi. koska teki parit tytöt. Voi lukea Tom of Finland kirjasta.

    • hivih

      Nykyinen Ruotsi kuului "viikinki"ajalla (n. 800-1050) Suomeen eli Kvenlantiin: http://www.emersonkent.com/images/maps/europe_814.jpg

      Yllä oleva kartta, jota käytettiin kouluissa niin USA:ssa kuin Euroopassakin, on epätarkka: Goottien/sveojen asuttama alue oli todellisuudessa pienempi ja sijaitsi etelämpänä.

      Alueella ei ole edes omaa nimeä. Sveanmaata ei ole koskaan ollut olemassa.

      Vuonna 990 ilmestyi sitten katolisen kirkon historiankirjoitukseen Goottien maa (Gauthiod). Gootit epäilemättä olivat rantautuneet tuolloiseen Suomeen/Kvenlantiin vasta hiljattain.

      Goottien maan ensimmäinen hiippakunta perustettiin v. 990 maan pääkaupunkiin Skaraan. Se toimi Hampurin arkkipiispan alaisena hiippakuntana vuoteen 1104 asti.

      http://www.newadvent.org/cathen/16074b.htm

      Vuoteen 1250 asti gooteilla / sveoilla oli yksi pääkaupunki, Skara.

      On mahdollista että nimi svea on sekin vasta myöhemmän historiankirjoituksen sepitettä, sillä mitään sveoja tai sveojen asuttamaa maata ei arabihistorioitsija Al-Idrisikään vielä 1100-luvulla mainitse.

      Nykyinen Tukholman alue ei kuulunut itägoottien eikä länsigoottien hallitsemiin maihin, joten alkuperäinen Tukholma ei ollut goottien perustama.

      Mitä jää vaihtoehdoiksi?

      Että suomalaiset, jotka asuttivat Tukholman aluetta, perustivat alunperin kaupungin.

      Tukholma kerrotaan virallisesti perustetun 1250. Ei ole sattumaa, että goottien joukosta tehtiin "ristiretki" itäiseen Suomeen vain vuotta aikaisemmin eli 1249. Paitsi Suomen itäiselle puolelle, gootit levittäytyivät vasta tällöin myös Suomen läntisellä puolella pohjoisemmaksi.

      Goottilaistyylisten kirkkojen läheisyydestä löytyvät varhaiskristillisen luostareitten rauniot kertovat, että varhaisesta pohjoismaisesta historiasta on pyyhitty pois kokonainen aikakausi.

      Mitä tulee viikinkeihin...

      Koska suomalaisilla oli varjaakit eli lahden kävijät (varjakki = lahti),

      ruotsalaistenkin oli saatava itselleen samanmoiset lahden miehet (vik = lahti).

      Oli liiankin helppoa lainata varjaakien uroteot omiin "viikinki"tarinoihin. Nimikin löytyi, mitenkäs muuten, lainaamalla.

      "Viikinki" ja "viikinkiaika" käsitteet keksittiin Ruotsissa vasta muutama sataa vuotta sitten kun maalle tarvittiin menneisyys. Pieni goottien asuttama alue Suomen/Kvenlannin maaperällä oli nuorelle kansalle hävettävä menneisyys, joten hätä keinot keksi.

      Ruotsia siis ei ole ollut olemassa ennen vuotta v. 1530. Vielä 1600-luvulla Tukholmasta ylöspäin puhuttiin pääasiassa suomea. Tästä ja vain tästä syystä kuningatar Kristiinakin puhui suomea.

      Jos suomalaisia olisi ollut vähemmistö, kulttuurimme olisi onnistuttu tuhoamaan - kuten kävi saamelaisille. Enemmistön tuhoaminen olisi ollut ylivoimainen tehtävä ja tämä oli syy miksi kanssamme elettiin lopulta näennäisessä ”sovussa”.

      Maininta "Ruotsin ensimmäisestä kuninkaasta" (King of Sweden) liitettynä vuoteen 1008, on puhtaasti historiallinen sepite. Ruotsia ei ollut olemassa.

      Gooteilla / sveoilla oli heimopäälliköitä, joita kutsuttiin ”kuninkaiksi”, mutta kuningaskuntaa heillä ei ollut ennen vuotta 1530.

      Yksikään toinen eurooppalainen valtio ei liene samalla tavalla kehittänyt historiaansa täysin tyhjästä vieläpä niin, että valhetta pidetään edelleen, vaikkakin ontuvasti, yllä.

    • AladarPaasonen

      Mannerheim oli kosmopoliitikko joka nai antaumuksella tanakoita matuskoja Puolan kauniin taivaan alla. Hevonen rouhi samanaikaisesti innokkaana heinää vieressä. Olen täysin vakuuttunut että hän olisi tehnyt sen tilaisuuden tullen myös afrikkalaisten prinsessojen kanssa. Hän oli avarakatseinen ja ymmärsi kauneuden ja kulttuurien arvot.

    • immo1

      immonen on oikealla asialla ,tästä on hyvä jatkaa

      • YadaBullShit

        Pankaa nyt jo hevon V-uun tuo törkeä Yada,yada,yada(jada,jada,jada)
        Juutalaisten paskaa suomen koneessa.

    • Tulpatirti

      Taas sekoillaan kuka sanoi ja mitä. M-heimista on vain haalistuneet luut jossakin.Se mitä joku teki,ei meinaa mitään nyt pakolaistulvaan.Olennaiset
      asiat ovat kiistan aiheena.Politiikasta johtuu kaikki kurjuudet maan päällä.
      Politikoiminen ei koskaan tuota mitään hyvää enemmistölle.Nyt pitäisi
      laittaa syylliset "rautoihin".Washington on paras aloituspaikka,sieltä saa
      heti laivalastillisen syyllisiä KAIKKIIN SOTIIN tällä vuosisadalla.Sen jälkeen
      voidaan lastata venäläinen sukellusvene täyteen.Haiffan rannasta kaikki
      israelin johtajat samaan ruumaan.Se olisi rauhan alkua,vähäksi aikaa ainakin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe