VAIHTOEHTOTARKASTELUA MONIKULTTUURIOPILLE

Kirjassaan ”Ruotsalainen monimuotoisuuspolitiikka – kritiikkiä vasemmalta”, sosiologi Göran Adamson kyseenalaistaa Ruotsin yliopistoissa vallalla olevan monikulttuuri-ideologian. Hän kuvaa sitä peilikuvaksi rasismista – mitä vastaan tuolla ideologialla taistellaan.

Malmö högskolanin sosiologian lehtori kuvailee itseään vasemmistoliberaaliksi. Hän kannattaa hyvinvointivaltiota ja solidarisuutta – ja hän pitää Vilhelm Mobergista.

”Tietääkseni hän ei koskaan ollut ruotsidemokraatti”.

Hän hymyilee leveästi. Syy ruotsidemokraatteihin viittaamisella on hänen pari kuukautta sitten julkaisemansa kirja, missä Adamson kritisoi monikulttuurisuusideologiaa, mitä hän kuvailee valtiouskonnoksi, mikä on vallalla myös maan yliopistoissa.

Idean kirjaansa Adamson sai, kun hän luki maan kahdeksan suurimman yliopiston monimuotoisuussuunnitelmia.

”Niissä toistetaan papukaijan lailla kaikea, mitä joku on joskus aikaisemmin sanonut”:

Adamson törmäsi 260-sivuiseen ”Monimuotoisuus korkeakouluissa”-raporttiin vuodelta 2000, minkä maan sosialidemokraattinen hallitus oli tilannut vuotta aiemmin. Siinä puhuttiin sen puolesta, että monikulturalismin tulisi olla lähtökohtanä kaikissa korkeakoulujen toiminnoissa.

Adamson kiinnitti huomionsa raportin sävyyn.

”Se oli orwellilaisella uuskielellä laadittu tilaustyö. Etnisen monimuotoisuuden mukanaan tuomat edut oli tunnustettava ja niille tolloille, jotka tämän päälle eivät ymmärtäneet, oli tarjottava tukea ja tietoa. Niille yliopistoille, jotka parhaiten onnistuivat monimuotoisuustyössään, ehdotettiin jaettavaksi ruhtinaallisia rahapalkkioita vuotuisesta puolen miljardin kruunun potista.

Adamsonia hämmästyi, kuinka raportin laatijat eivät kyseenalaistaneet mitään. Raportti on pamfletti vailla kritiikkiä, missä kaikki viittaukset tutkimuksiin tukivat sen tilaajan poliittista linjaa.

”Toisin sanoen, tehkää niin kuin sanomme, niin saatte rahaa. Ja kuinka yliopistoissa suhtauduttiin tähän raportiiin? Rauhallisesti ja opportunisesti. Tämä on niin surullista”, Göran Adamson sanoo.

Ratkaiseva tekijä korkeakouluopintojen aloittamiseen on sosiaalinen luokka – ei etnisyys. Göran Adamsonin mukaan useimmat ovat tästä samaa mieltä ja siksi hän kysyikin ”Mångfald i högskolan” -raportin laatijoilta, miksi he laativat täysin demareiden tarkoitusperiä palvelevan raportin, missä vuolaasti kehuttiin etnisesti monimuotoisten yliopistojen erinomaisuutta ja samanaikaisesti unohdettin pois luokkaperspektiivi.

Hän saa kuulla, että hallitukselle on vaikea pistää hanttiin, ja että koko raportti oli poliittinen temppu.

Kriittinen pohdinta ja keskustelu, kaiken akateemisen toiminnan ydin, lensi ikkunasta ulos. ”Mångfald i högskolan” ja sen mukanaan tuomat seuraamukset ovat todiste siitä, että Ruotsin akateeminen maailma ei ole riippumaton suhteessa poliittiseen valtaan, mikä on tavattu yhdistämään totalitäärisiin yhteiskuntiin.

”Mångfald i högskolanin” mukaan yliopistojen oli peilattava yhteiskuntaa, minkä vuoksi niihin piti saada sekä opettajia että oppilaita etnisistä vähemmistöistä. Tämän väitettiin johtavan entistä luovempaan ilmapiiriin.

”Intellektuellinen monimuotoisuus on luovaa, mutta siitä ei ole olemassa mitään näyttöä, että etniseen monimuotoisuuteen liittyy luovuutta”, Göran Adamson sanoo.

Hän viittaa tutkimuksiin, mitkä ovat osoittaneet, että etnisen monimuotoisuuden kasvasessa ihmisten keskinäinen luottamus vähenee, ja sitä myötä sosiaalinen eristäytyminen kasvaa, mikä saa etniset ryhmittymät käpertymään sisäänpäin.

Muutkin asiat raportissa saivat Göran Adamsonin nostelemaan kulmiaan.

Etnisiä ryhmiä opettamaan kaivattiin samaan etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä. Yhteenkuuluvuuden tunne kun saa kultamunat kuoriutumaan. Tämän näkemyksen mukaan emme tunnista itseämme toisista sen mukaan mitä he sanovat ja ajattelevat, vaan sen mukaan, että he näyttävät samanlaisilta kuin me. Eläimet tunnistavat toisensa tällä tapaa. Tässä on oikeastaan puhe segregoidusta opettamisesta.

Göran Adamson pitää monikulttuurisuutta rasismin, 1800-luvun imperialismin, konservatismin ja laitaoikeistolaisuuden peilikuvana, mikä näyttäytyy kaiken toiseuden eksotisoimisena.

Göran Adamson pitää monikulttuurisuutta rasismin, 1800-luvun imperialismin, konservatismin ja laitaoikeistolaisuuden peilikuvana, mikä näyttäytyy kaiken toiseuden eksotisoimisena. Etnisiä vähemmistöjä romantisoidaan ja puhutaan vain herkullisesta ruuasta ja tanssista, mutta vähän ikävemmistä asioista – kunniakulttuurista, antisemitismistä, suvaitsemattomuudesta, homppelivihasta, suhtautumisesta sekularismiin ja sukupuolten tasa-arvoon – suu pidetään supussa.

Keskustelu monikulttuurisuudesta on Göran Adamsonin mukaan hyvin luonnotonta. Ideologia jyrää kaikkialla: Syksyllä 1999 ei ainoastaan yliopistot, vaan kaikki viranomaiset saivat tehtäväkseen monimuotoisuuden mukaan tuomien erinomaisuuksien ylistämisen.

Kaikki kysymykset monikulturalismin seuraamuksista, mitkä eivät luonteltaan ole yksinomaan positiivisia, sivuutetaan ja ne leimataan ä