EU:n rajavalvontaviranomainen Frontex on haastatellut tulijoita, joilla oli yksityiskohtaisia tietoja diskorahan suuruudesta ja muista notkuntaan liittyvistä oleellisista asioista useista EU-maista.
Ihmissalakuljettajat jakavat pakolaisille ja ”siirtolaisille” yksityiskohtaista tietoa yksittäisten EU-maiden maahanmuuttojärjestelmistä, minkä ansiosta tulijat voivat tehdä vertailuja esimerkiksi diskorahan suuruuden osalta, ennen kuin päättävät maan, mistä asyyliä lähdetään vonkaamaan.
Tämä tieto käy ilmi Frontexin varmaan ihan pätevästä syystä panttaamasta raportista. Ihmissalakuljettajat pystyttivät viime kesän lopulla verkkosivuston, millä tulijat pystyivät tekemään vertailuja samaan tapaan kuin kuka hyvänsä hintavertailuja tekevä shoppailija. Sivustolla tulija pystyy kätevästi yhdestä paikasta tarkastamaan esimerkiksi tarkastamaan keskimääräisen odotusajan perheenyhdistämiselle ja diskorahan suuruuden Saksan, Ruotsin ja Tanskan kaltaisissa maissa.
Tanskan hallituksen kotoutusministeri Inger Støjberg (V) sai kuulla systeemistä, kun hän viimeksi vieraili Frontexin pääkonttorilla Varsovassa. Tämä riitti saamaan ministerin vakuuttuneeksi siitä, että tulijoille tarjottavilla etuisuuksilla on ratkaiseva merkitys, kun he valitsevat tulevaa notkuntakohdettaan. Hänen mielestään jo tästä syystä Tanskan uusi hallitus teki oikein laatiessaan tulijoiden määrän pienentämiseen tähtäävän lakialoitteen, mikä tarkoittaa diskorahan liki puoliintumista.
”Tämä paperi kädessä voi rauhallisin mielin todeta, että notkunnasta maksettavilla etuuksilla on merkitystä ja että ihmissalakuljettajat ovat koko sirkuksen dynamo. Me olemme leikanneet diskorahaa ja lisää kiristyksiä on tulossa”, ministeri sanoi, muttei konkretisoinut mitä on tulossa.
Frontexin tiedottaja Ewa Moncure ei tiedä, toimiiko ihmissalakuljettajien järjestelmä edelleen.
”Tämä on kuitenkin todiste siitä, että joillain tulijaryhmillä on kosolti tietoa eri maiden systeemeistä”, hän sanoo ja jatkaa:
”Tiedämme, että ihmissalakuljettajat keräävät informaatiota ja jakavat edelleen tietopaketteja potentiaalisille asiakkailleen”.
IHMISSALAKULJETTAJAT AUTTAVAT ELINTASOPAKOLAISIA
CAMORRAINFO
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709