Perussuomalaisten oma Breivik, Olli Immonen on yksinkertainen, vähälahjainen, päähänpotkittu perussuomalainen, joka on lähettänyt maailmalle Suomen hallituspuolueen arvovallalla englanninkielisen julistiksen Suomen fasistien poliittisesta taisteluohjelmasta.
Teko ja fasistinen ohjelma ei yllätä. Soini janosi valtaa ja napoasi fasistit, natsit ja muut poliittisesti keskenkasvuiset puolueeseensa. Presidentti Niinistö on hiljaisesti hyväksynyt ja tukenutkin vuodesta 2012 lähtien ryssävihan ja ryssäpelon levittämistä sekä ruotsinkielisten ja ruotsinkielen uhkaamista eikä yleiseen maahanmuuttaja- ulkomaalaisvihaan ole puututtu mitenkään.
Nyt olisi aika.
Pres Niinistön NATO-juonittelu johtanut fasismiin
43
<50
Vastaukset
- KauniitÄlykkäätÄäneen
Ei kiitos perussuomalaiset, Soini, Immonen.
Te ette edusta yhtä oikeaa Suomen kansaa. Kukaan ei halua olla noin ruma ja ällöttävän typerä, kateellinen, katkera metsäkäisjuntti. - Voi-tiltua-voi
Taas oikea tiltun valhepläjäys. Immosen tyhmä teksti menee täysin hänen omaan piikkinsä-
Se ei ole persujen kanta ja vielä vähemmän presidentti Niinistön.- SuomenFasistit
Siinä yksi kouluja käymätön ruma imbesilli yhden oikean Suomen edustaja lisää.
- Ev.lutinFasismia
Jep, Hesarin, puolustusvoimien, kokoomuksen everstiluutnantti ei muuta tekään kun levittää ryssä-, muukalasivihaa, fasismia, natsismia, Natoa 24/7/365 klo 6.15-24.00 (ei yli klo 24.00 kuin omalla kustannuksella, sillä valtio ei maksa ylitöinä seuraavan vuorokauden puolelle menevää työaikaa) arkipäivät, viikonloput, pyhät, kesälomat, talvilomat, joulunpyhät, uudetvuodet, pääsiäiset, juhannukset kun niitä puolustusvoimissa ei ole.
- Tiltun-valeita-taas
Avaus on malliesimerkki tiltujen valehtelusta.
Immosen mielipide on hänen omansa, joskin typerä ja jossain määrin äärioikeistolaiseksi ja jopa fasistiseksi tulkittava.
Se ei ole persujen kanta.
Sen ovat tuominneet myös Sipilä ja Stubb.
Niinistön väittäminen fasismin esitaistelijaksi on tiltuiltakin jo ylärajoille menevää valehtelua.
Onneksi heihin ei kukaan normaali suomalainen usko. - FasistinenEv.luti
Tiltun-valeita-taas kirjoitti:
Avaus on malliesimerkki tiltujen valehtelusta.
Immosen mielipide on hänen omansa, joskin typerä ja jossain määrin äärioikeistolaiseksi ja jopa fasistiseksi tulkittava.
Se ei ole persujen kanta.
Sen ovat tuominneet myös Sipilä ja Stubb.
Niinistön väittäminen fasismin esitaistelijaksi on tiltuiltakin jo ylärajoille menevää valehtelua.
Onneksi heihin ei kukaan normaali suomalainen usko.Everstiluutnantti on käsketty puolustamaan fasismia.
1) kysymys ei ole mielipiteestä vaan fasistisesta ohjelmallisesta julistuksesta englannin kielellä
2) kysymys ei ole henkilökohtaisesta mielipiteestä, Immonen on perussuomalaisten jäsen ja kansanedustaja
3) äärioikeistolainen Stubb ei ole tuominnut sitä, Sipilä on mutta vain henkilökohtaisessa blogissa
4) presidentti Niinistö on maamme ylin ulkopolitiikan johtaja, arvojohtaja, NATO:n asiamien, hänen aikanaan ja toimestakin fasismi on voimistunut Suomessa
5) epäonneksi Suomessa on joukko teikäläisiä, jotka uskovat Immoseen ja Niinistöön. - Tiltun-valeita-taas
Kyse on yksittäisen kansanedustajan mielipiteestä. Soini on mm. kirjassaan tuominnut hänen ajattelunsa.
Eduskuntaryhmän pj. on todennut, että ryhmä ei ole Immosen takana.
Sipilä ja Stubb ovat mielipiteen tuominneet.
Niinistöllä ei ole mitään tekemistä Immosen mielipiteen kanssa. Niinistö on demokraatti, joka on noudattanut tarkasti Suomen lakeja.
Suomalaisesta sananvapauden väärinkäytöstä todistavat mm. tiltujen loputtomat ja järjettömät valheet. Ne edustavat fasistista ajattelua. Eivät muut. - SelvääPässinlihaa
Tiltun-valeita-taas kirjoitti:
Kyse on yksittäisen kansanedustajan mielipiteestä. Soini on mm. kirjassaan tuominnut hänen ajattelunsa.
Eduskuntaryhmän pj. on todennut, että ryhmä ei ole Immosen takana.
Sipilä ja Stubb ovat mielipiteen tuominneet.
Niinistöllä ei ole mitään tekemistä Immosen mielipiteen kanssa. Niinistö on demokraatti, joka on noudattanut tarkasti Suomen lakeja.
Suomalaisesta sananvapauden väärinkäytöstä todistavat mm. tiltujen loputtomat ja järjettömät valheet. Ne edustavat fasistista ajattelua. Eivät muut.1) kysymys ei ole mielipiteestä vaan fasistisesta ohjelmallisesta julistuksesta englannin kielellä
2) kysymys ei ole henkilökohtaisesta mielipiteestä, Immonen on perussuomalaisten jäsen ja kansanedustaja
3) äärioikeistolainen Stubb ei ole tuominnut sitä, Sipilä on mutta vain henkilökohtaisessa blogissa
4) presidentti Niinistö on maamme ylin ulkopolitiikan johtaja, arvojohtaja, NATO:n asiamien, hänen aikanaan ja toimestakin fasismi on voimistunut Suomessa
5) epäonneksi Suomessa on joukko teikäläisiä, jotka uskovat Immoseen ja Niinistöön. - Vale-ei-toistolla
parane, tiltu-parka.
1. Kyse on facebook-päivityksessä esitetystä maahanmuuttovastaisuudesta.
2. Kansanedustaja on esittänyt yksityisen mielipiteensä. Muuhun hänellä ei ole valtuutusta.
3. Sipilä ja Stubb ovat mielipiteen tuominneet.
4, Niinistö on demokraattinen johtaja, jonka kannatus on 90 %.
5. Immoseen uskovia voi joitakin olla persujen äärilaidalla. Niinistön takana on kansan suuri enemmistö. Poissa ovat vain nuo äärilaidan persut ja tiltut, jotka ovat saman asian kaksi eri puolta. Persut ovat äärikansallisia, tiltut äärimmäisen suomenvastaisia.
- SuomenFasismi
Fasismin nousu Suomessa ei yllätä.
Presidentti Niinistö on USA-NATO:n juoksupoika ja jojo.
USA:n, CIA:n strategiana on jo pitkään ollut fasistien ja natsien tukeminen valtioissa Venäjän lähialueilla mm. Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Romaniassa, Unkarissa, Ukrainassa.
CIA on valinnut fasismi-natsi-strategian huolella ja tarkkaan, sillä Venäjän identiteetti, nykykulttuuri, poliittinen moraali, historia perustuvat fasismin ja natsismin kukistamiseen.
Ukrainassa Venäjä käy parhaillaan puolustustaistelua USA:n, NATO:n, Suomen Niinistön, Stubbin, Kanervan, Soinin tukemaa Ukrainan fasismia ja natsismia vastaan.
Jos CIA, NATO, Niinistö, Stubb, Kanerva, Soini, Immonen saavat jatkaa touhujaan, pian fasismia ja natsismia vastaan taistellaan Suomessakin.- HerätysSuomiHerätys
CIA aloitti fasistien ja natsien tukemisen Venäjän rajoilla 1985-1986.
Presidentti Niinistö kuuluu fasistiseen Konstantinus Suuren ritarikuntaan. - Tiltun-valeita-taas
Fasismilla ei ole Suomessa mitään jalansijaa. Jokin muutaman hengen ääriryhmä on merkityksetön.
Nämä äärilaidan persut ovat lähinnä väärällä tavalla kansallismielisiä ja muukalaisvihamielisiä.
Niinistö on ehdottoman demokratian kannattaja.
USA, NATO ja CIA ovat demokratian puolustajia.
Natsismin ja fasismin periaatteita noudattaa lähinnä Venäjä hyökkäävällä sotapolitiikallaan ja valepropagandallaan, jota Suomessa kannattavat vain tiltut. - SuomenFasismia
Tiltun-valeita-taas kirjoitti:
Fasismilla ei ole Suomessa mitään jalansijaa. Jokin muutaman hengen ääriryhmä on merkityksetön.
Nämä äärilaidan persut ovat lähinnä väärällä tavalla kansallismielisiä ja muukalaisvihamielisiä.
Niinistö on ehdottoman demokratian kannattaja.
USA, NATO ja CIA ovat demokratian puolustajia.
Natsismin ja fasismin periaatteita noudattaa lähinnä Venäjä hyökkäävällä sotapolitiikallaan ja valepropagandallaan, jota Suomessa kannattavat vain tiltut.Everstiluutnantti on selvästi käsketty puolustamaan fasismia:
- Suomella on erittäin vahva fasistinen ja natsistinen jalansija ja perinne. Hävisimme toisen maailmansodan natsi-Saksan aseveljenä ja kumppanina (vrt. nyt Nato-kumpoanuus)
- Fasismiin kuuluu rasismi, rotuoppi, muukalaisviha, kansallismielisyys
- Niinistö ei ole demokratian jakamaton kannattaja. Hän mm. solmi ilman kansalaiskeskusteluja, ilman eduskunnan käsittelyä Suomen NATO-isäntämaasopimuksen. Niinistö kuuluu itävaltalaiseen natsien ritarikuntaan
- Venäjä on Israelin ohella ainoat valtiot jotka edelleen taistelevat fasismia ja natsismia vastaan. - Tiltun-valeita-taas
Suomi puolusti sodissa itsenäisyyttään ja demokratiaansa siinä onnistuen. Me kestämme myös tiltujen valehtelun.
Niinistö ei ole solminut Isäntämaa-sopimusta. Sen teki hallitus eduskunnan ao. valiokuntien tieten ja rauhanturvalain perusteella.
Nato on demokraattisten maiden puolustusjärjestö. Siksi tiltut sitä vihaavat.
Venäjä ja Israel käyttävät hyvin usein samoja keinoja kuin natsit. Venäjä kaappasi Krimin ja Israel tuhoaa arabiväestöä. - Ev.lutiOnNatsi
Tiltun-valeita-taas kirjoitti:
Suomi puolusti sodissa itsenäisyyttään ja demokratiaansa siinä onnistuen. Me kestämme myös tiltujen valehtelun.
Niinistö ei ole solminut Isäntämaa-sopimusta. Sen teki hallitus eduskunnan ao. valiokuntien tieten ja rauhanturvalain perusteella.
Nato on demokraattisten maiden puolustusjärjestö. Siksi tiltut sitä vihaavat.
Venäjä ja Israel käyttävät hyvin usein samoja keinoja kuin natsit. Venäjä kaappasi Krimin ja Israel tuhoaa arabiväestöä.Everstiluutnantti puolustaa Suomen fasismia:
Suomi ei puolustanut itsenäisyyttään eikä onnistunut siinä mitä Natsi-Saksan kanssa yritti. Suomi ja Natsi-Saksa hävisivät hyökkäyssotansa Neuvostoliitolle.
Niinistö on solminut Nato-isäntämaasopimuksen. Hän neuvotteli sen ja suoraan hänen alaisensa komentaja Lindberg allekirjoitti sen.
Nato ei ole domokraattinen järjestö vaan USA:n johtamasotilasliitto. Natossa kaikki maat eivät ole demokratioita mm. Turkki, Unkari jne.
Natsismi ei ole mikään kimppu keinoja, se on ideologiaoppi. - EmäTiltu-valehtelee
Suomessa ei ole fasismia. Nämä Immoset ovat kansallismielisten äärilaitaa.
Suomi joutui NL:n hyökkäyksen kohteeksi -39 ja säilytti itsenäisyytensä tiltuista huolimatta. Se on heille kova paikka vieläkin.
Niinistö ei neuvotellut Isäntämaa-sopimusta, vaan ulkoministeriön ja puolustusministeriön lakimiehet. Se on sotilaiden pöytäkirja ja siksi kenraalit sen allekirjoittivat.
Nato on demokraattisten maiden puolustusliitto, jota johdetaan hyvin demokraattisesti. Demokratioita ovat myös Puola ja Unkari, mutta ei tiltujen ihannemaa Venäjä.
Natsismin ideologiaa ja keinoja noudatetaan ennen kaikkea Venäjällä, joka on tiltujen ihannemaa. Se toimi Krimin valloituksessa täsmälleen Hitlerin Itävallan miehityksen kaavan mukaisesti. - TiltuValehtelee
HerätysSuomiHerätys kirjoitti:
CIA aloitti fasistien ja natsien tukemisen Venäjän rajoilla 1985-1986.
Presidentti Niinistö kuuluu fasistiseen Konstantinus Suuren ritarikuntaan."Presidentti Niinistö kuuluu fasistiseen Konstantinus Suuren ritarikuntaan."
JOKA tosin on pelkkä uskonnollinen järjestö! - NatsienKlubi
TiltuValehtelee kirjoitti:
"Presidentti Niinistö kuuluu fasistiseen Konstantinus Suuren ritarikuntaan."
JOKA tosin on pelkkä uskonnollinen järjestö!Joka tosin on natsien järjestö.
Immonen ei vielä tuolla kirjoituksellaan pääse jäseneksi, on liian nuorikin.
- FasisteiksiAjautuneet
Ulkomuoto tekee fasistiksi:
Monet rumat ja tyhmät ajautuvat fasismiin kun tytöt eivät noteeraa eikä koulutusyhteiskunta houkuttele kun älyä ei ole eikä koulu suju ja kun vielä paremnan näköiset, sosiaalisesti aktiiviset, puhetaitoiset, verbaalisti lahjakkaat ja miellyttävät ruotsinkieliset sekä ulkomaalaiset miehet saavat suomenkieliset tytöt.
Halla-aho on sen näköinen että naiset kiertää kaukaa, Immonen on peräkammaripojan näköinen, se entinen perusuomalaisnuorten puheenjohtaja on suorastaan kammottavan näköinen mieheksi ja everstiluutnantti on leveäperseinen ilkeä sadistinen raukkis.- MaailmanRuminKansa
Miettikää vähän, täällä Suomessa ei olisi kuin Halla-ahon, Immosen, Elon, everstiluutnantin näköisiä ja älyisiä miehiä ja lapsia.
Siinä noi on oikeassa että sitten tänne ei tulisi kukaan, mutta samalla suomalaiset loppuisivat sukupuuttoon kun kukaan nainen ei antaisi. - Noista-muista
n tiedä, mutta tiltujen näköisiä raukkoja ei kukaan nainen hyväksy.
- SuomenNatsijohto
Kuka seuraa: Suomen natsiarmeijan johto naahkasaappaissaan, pussihousuissaan, koppalakeissaan: S. Niinistö, Stubb, Haglund, Kanerva, Soini, J. Niinistö, Halla-aho, Immonen, Elo.
- IhanKuinNatsit
Hmm, noista osa on ikäloppuja, osa sivareita, osa surkeita sotilaita, mutta niinhän ne oli ne natsit silloin Saksassakin.
- TiltuOnFasisti
Sen sijaan pahaltahaiseva Valkeakosken Tiltu on kuin ilmiselvä Josef Göbbels!
Ja myös periaatteet ovat samat! Mitä isompi vale sitä parempi!
Fasisti-tiltuille on ominaista orjailu ja matelu sekä valeiden keksiminen! - FasistitOnTyhmiä
TiltuOnFasisti kirjoitti:
Sen sijaan pahaltahaiseva Valkeakosken Tiltu on kuin ilmiselvä Josef Göbbels!
Ja myös periaatteet ovat samat! Mitä isompi vale sitä parempi!
Fasisti-tiltuille on ominaista orjailu ja matelu sekä valeiden keksiminen!Everstiluutnantti on ilmiselvä fasisti kun ei ymmärrä ilmiöiden ja atteiden yhteiskunnallisia prosesseja kuten fasistit eivät ymmärrä vaan yksilöivät, rajaavat, psykologisoivat ja konkretisoivat ne lapsellisesti joihinkin yksilöihin ja henkilöihin.
- Tiltu-taas-valehtelee
ja liioittelee yksittäisen mielipideilmaisun merkitystä. Se on yhden henkilön mielipide ilman laajempaa ulottuvuutta.
- TiltuOnFasisti
Aivan oikein ja sitäkin pahemmin, koska EN ole evl.
Sinä Tiltu olet sen sijaan ilmiselvä fasisti SIKSI, että keksimällä keksit valeita, ihailet militarismia ja maailman valloitusta etkä välitä parlmentarismista ja demokratiasta!
Lisäksi olet intohimoinen terrorismin kannattaja! - Ihmeissään
Kokoomusnuori tappaa vs. Persu kirjoittaa
Tässähän ei niin kovinkaan kauan sitten oli se valitettava kokoomusnuoren suorittama murhatapaus. Ei silloin mediassa juurikaan asiasta hiiskuttu vaan vaiettiin tyystin kuoliaaksi vaikka kertoi kaiken oleellisen tämän paremman väen ajattelumaailmasta. Poliittista taustaa pikemminkin pyrittiin peittelemään kuin kirjoittamaan siitä.
Sitten kun nuorehko persukansanedustaja laatii vähän ehkä harkitsemattoman kirjoituksen nousee siitä tällainen mediamylläkkä koko puoluetta vastaan vaikka kukaan ei ole kuitenkaan kuollut. Onkohan ihan tasapuolista median toiminta? - SuomenMätäaivot
Presidentti Niinistön liittoutumattomuus-liittoutunut Suomi, Nato-isäntämaa Suomi - Ei kutsuta Venäjää ETYKiin sekoilujen takia hävettää maailmalla että on suomalainen, nyt sitten vielä joku Immonen levittää maailmalle hallituspuolueen jäsenenä fasismin muukalaisvihaa.
- Tiltujen-höpöä
Ei tuollaista Immosta noteerata missään kuin ehkä kesäloman hupina.
Täälläkin vain tiltut vouhkaavat peittääkseen oman ja Venäjän sekä Kiinan fasismin. - ImmosellakinRajansa
Tiltujen-höpöä kirjoitti:
Ei tuollaista Immosta noteerata missään kuin ehkä kesäloman hupina.
Täälläkin vain tiltut vouhkaavat peittääkseen oman ja Venäjän sekä Kiinan fasismin.Everstiluutnantti on käsketty puolustamaan Immosta ja fasismia.
Jopa Immonen on eri mieltä kuin Hesarin, kokoomuksen, puolustusvoimien everstiluutnantti. Päinvastoin kuin everstiluutnantti väittää, Immonen katsoo olevansa median ja poliitikkojen ajojahdin uhri.
Immonen ei uskalla enää väittää, että hän on myös mm. Ruotsin, Ranskan, Saksan, Belgian, Norjan, Italian, Britannan, USA:n, Venäjän median ajojahdin uhri.
- KaksiValopäätä
Kaksi valopäätä:
1) Niinistö väitti joutuneensa poliittisen ajojahdin kohteeksi kun hän ei kutsunut Venäjää ETYKiin Helsinkiin mistä ETYK-maat raivostuivat.
2) Nyt Immonen matkii presidenttiä ja sanoo joutuneensa poliittisen ajojahdin kohteeksi kun julkisti fasistisen muukalaisvihaohjelman netissä englanniksi, mistä koko maailma on hämmentynyt. - MitenHänestäTuliNatsi
Mistä metsästä Immonen on kotoisin? Eikö hän ole koskaan saanut naista, tyttöä, pimpsaa? Mikä kompeksi hänellä on? Mitä komplekseja hänellä on? Kuinka huono hän oli koulussa? Saiko hän pienenä turpaan koulussa? Onko ulkomaalaiset pojat vieneet tytöt Immosen nenän edestä?
- ValtionTrollinHätävalhe
Everstiluutnantti on komennettu puolustamaan presidenttiä, hallitusta, perussuomalaisia, natsismia.
Everstiluutnantti yrittää puolustusvoimien propagandan alkeiskurssin mukaisesti vähättelyä, vaikka perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo on harmissaan siitä, että kohu on levinnyt ulkomaille saakka.- TiltuValehtelee
En ole evl eikä minua 'komenna' kukaan! Luonnostaan vastustan Tiltujen omaa valehtelua ja fasimia, jossa syytellään sivullisia yksittäisen hörhön jutuista! Asia kuuluu viime Perussuomalaisen puolueen johdolle. Presidentillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä!
- Ev.lutinFasismintuskaa
TiltuValehtelee kirjoitti:
En ole evl eikä minua 'komenna' kukaan! Luonnostaan vastustan Tiltujen omaa valehtelua ja fasimia, jossa syytellään sivullisia yksittäisen hörhön jutuista! Asia kuuluu viime Perussuomalaisen puolueen johdolle. Presidentillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä!
Everstiluutnanti tuskaa, fasistit ja natsit eivät halua Suomea Natoon.
- Sodanjulistus
Immonen uhoaa kokoavansa fasistien ja natsien taistelujoukon muukalaisia vastaan yhden ja oikean Suomen kansan puolesta.
- HörhötEiSaaKannatusta
Kakrkasiko nyt mopo lepikkoon! Jos Immonen kiekaisee ilmoille hölmöyksiä niin hän ei saa aikaan mikäänlaista sotaa tai 'taistelujoukkoja'!
Hyvän esimerkin asiasta tarjoaa Moskovan Tiltu! Hän on palstalla päästellyt valeita j useamman vuoden ja suuriko on hänen kannattajajoukkonsa? Mahtunee hyvin VW Kleinbussiin:-) - MrJuha82outolintu
Persut jakaantuu kahtia eli siellä on näitä äärioikeistolaisia hulluja/idiootteja ja sitten ihan asiallisia vasemmistolaisia/kepulaisia.
Soini ei ole hullu tai sitten hän on hyvä valehtelija. - TurhaLuulo
Persut ei jakannu minnekään! Sitä mukaa, kun joku hörhö ilmaisee itsensä hän saa monoa!
- SanomanFasistit
Sanoma Oy antaa tukensa yrittämällä vähätellä Immosen kirjoitusta.
- Natsimedia
Joo HelsinginSanomat ja YLE tukevat fasisteja ja US, MTV ei tue.
- NiinistöMeniPiiloon
Presidentti Niinistön pitäisi reagoida Immosen fasistiseen manifestiin ja aggressiiviseen taisteluun kiihottamiseem, mutta hän ei reagoi, koska Immosen tavoin rikkoo itse NATO-juonittelullaan Oariisin rauhansopimusta.
Pariisin rauhansopimuksen artikla 8, joka on voimassaolevaa lainsäädäntöä ja määrittää Suomen suhteet fasismiin;
Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fasisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733