Siellä missä sen kuuluisi oikeasti olla?
Miksei kokoomus ole oppositiossa?
9
<50
Vastaukset
- kusipäiden
Isolla lahjusrahalla saatiin kusipäitä sitä äänestämään!
- Nihtniemi
Kokoomuksen paikka on nahkurin orsilla Paavon oikealla puolen.
- VesaKaitera
Jos Sipilän hallitus istuu koko vaalikauden ajan, niin vuoden 2019 vaaleihin mennessä Kokoomus on ollut viimeisten 32:n vuoden aikana hallituksessa 28 vuotta eli 88%. Tämä korkea prosnttiosuus on osittain johtunut Kokoomuksen positiivisesta EU-politiikasta, jonka takana puolue on ollut liki yhtenäisesti. Kokoomus pystyy myös tekemään raskaita menoleikkauspäätöksiä ilman, että sen kannatus tuosta aivan hirveästi kärsisi. Punamultapuolueiden laita on toisin. Tietysti Kokoomuksen suhteellisen korkea vaalikannatus on auttanut asiaa. Jos viime vaaleissa SDP olisi pystynyt saamaan enemmän paikkoja kuin Kokoomus, niin SDP todennäköisesti olisi jatkanut hallituspuolueena Kokoomuksen asemasta.
- ONVN
On merkki siitä mien tyhmiä ovat suomalaiset äänestäjät suurin osa heistä.
ONVN kirjoitti:
On merkki siitä mien tyhmiä ovat suomalaiset äänestäjät suurin osa heistä.
Sanoisin pikemminkin päinvastoin! Kokoomuksen äänestäjän uskon olevan tavallista fiksumman joka näkee miten asiat pitäisi hoitaa.
Nythän on viime hallituksenkin aikana oltu sosialistien armoilla koska edellisissä vaaleissa kannatus hajosi liikaa joten ei päästy kunnon säästöurakkaan käsiksi joten nyt on velkaa todella liikaa.
Toivottavasti nykyinen hallitus saa sillä rintamalla jotain aikaan ja voimme välttää Kreikan kohtalon. Nyt myös näemme miten vasemmiston kannatus laskee vaali vaalilta, kun se joskus -60 luvulla oli pyöreästi puolet niin nyt on jo hieman alle neljänneksessä. Se on terve suunta joka povaa parempaa tulevaisuutta.
Onko itse pärjääminen sitten tyhmää mielestäsi, minä en tuota mielipidettäsi allekirjoita vaan olen aina pyrkinyt pärjäämään omin voimin siitä asti kun kotoa muutin noin vuonna 1960 ensimmäiseen omaan kotiini. Olen pärjännyt jopa ilman ay liikettäkin, en ole koskaan ollut jäsen vaan olen aina hoitanut asiani omin voimin.
Itsepärjääviä henkilöitä me tarvitsemme enemmän ja noita sossun asiakkaita me emme tarvitse lainkaan, suon sen kuitenkin hyvin mielin sairaille ja vajaakykyisille vaan en terveille työkykyisille. Terveiden pitää olla työssä tienaamassa! Itse olin noin 45 vuoden aikana työtön muistaakseni 4 tai 5 viikkoa -60 luvun alkupuoliskolla kun sanouduin irti eräästä yrityksestä. Taisi olla silloinkin hieman hankalaa työllistyä.- ORNIEV
"Sanoisin pikemminkin päinvastoin! Kokoomuksen äänestäjän uskon olevan tavallista fiksumman joka näkee miten asiat pitäisi hoitaa."
HAHHAH Oletko ihan tosissas ton kommenttis kanssa?
HAHHAHHAHHAHHAHHAHHAH.
Mitä kokoomus tekee se tuhoaa suomen ja piste
- kooooomu
Koska kokoomusta kannattavat eivät KOSKAAN jätä äänestämättä. Ottakaa opiksi... jos se mitään lohduttaa... :(
- Laskusuunta
Mien paljon on kusipäitä Suomessa. Määrä kyllä vähenee. Kokoomuksen kannatus laskenut joka vaalissa!
- qeryiittt
Ilmiö johtuu siitä, että kokoomuksen äänestäjäkunta ymmärtää äänestämisen merkityksen. Kun taas tavallinen väestö, josta iso osa on heikosti koulutettuja jakavat äänensä populisteille tai jättävät kokonaan äänestämättä. Osa näistä käy antamassa äänensä jopa kokoomukselle. Vaikka säästötoimet koskevat yleisesti eniten juuri heikointa väestön osaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165