Mitäpä tuohon voi muuta toivoa kuin että elämä huolehtisi sopivalla tavalla tuollaisista rotista.
.
.
Muhoksen perhekotisurma - poliisilta uutta tietoa: Epäiltynä kaksi teinipoikaa
Poliisin mukaan perhekodissa on ollut tapahtuman aikaan ohjaajan lisäksi neljä nuorta poikaa.
Muhoksen Pohjolakodin perhekodissa sattuneesta surmatyöstä epäillään kahta teinipoikaa. Epäillyt ovat syntyneet vuonna 1998.
Tapahtumaa tutkitaan edelleen murhana.
– Paikalla oli ohjaaja ja neljä poikaa. Kahta heistä epäillään ohjaajan surmasta. Yksi pojista hälytti apua, kertoo tutkinnanjohtaja Petri Savela Oulun poliisista.
Tapahtumien kulku ja tapahtumiin johtaneet syyt ovat pääosin selvillä. Poliisi ei vielä kerro motiivista tarkemmin.
– Jotain siellä on tapahtunut illan aikana, joka on johtanut tekoon.
Tekoa tutkitaan edelleen murhana.
Poliisi on varsin vähäsanainen teon yksityiskohdista. Tekovälineitä on ollut useita, mutta surmassa ei kuitenkaan ole käytetty ampuma- tai teräaseita.
– Astaloista siinä on kyse.
Poliisi on kuulustellut epäiltyjä ja he ovat kertoneet tapahtumista. Murhan lisäksi asiassa
tutkitaan törkeää ryöstöä ja törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.
– Epäillyt ovat vieneet tapahtumapaikalta omaisuutta. Paon aikana heidät otettiin kiinni liikenteestä.
Epäiltyjen pakoreitin jäljille päästiin poliisin oman tutkinnan kautta.
– Saimme selville suunnan, johon he mahdollisesti suuntaavat ja poliisi tavoitti heidät liikenteestä.
Surma tapahtui lauantain vastaisena yönä perhekoti Metsolassa Muhoksella. Surmansa sai 58-vuotias kokenut Pohjolakodin työntekijä.
Ilta-Sanomat kertoi tänään painetussa lehdessään, että surman uhri oli jäämässä työstään eläkkeelle.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1437966305638.html?utm_campaign=tf-IS&utm_medium=tf-desktop&utm_term=5&utm_source=hintaseuranta.fi&utm_content=site
MUHOS: Kaksi teinipoikaa pidätetty.
Uutinen_kertoo
4
<50
Vastaukset
- IhqudVähemmistöt
Multikulturellia toimintaa. Romanit eli mustilaiset asialla.
- Sisu-77
Toinen murhaaja vinosilmä ja toinen ryssä. siinä taas kulttuurin rikkautta suomeen...
- jfhgrtt
Molemmista annettu tietoja että olisi adoptoitu Filippiineiltä.
- soomilaine
mikä malainen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805