Mitään selvääkään asiaa ei saa sanoa ääneen taikka siitä kirjoittaa, jos siihen liittyy vähääkään mamut. Kaikki näkevät ja lukutaitoiset kyllä ovat tietoisia, että tietyistä maista tulleet mamut ei sopeudu yhteiskuntaan suureksi osaksi omasta syystään eikä suurin osa kansasta heitä tänne edes halua. Sitä asiaa on turha kiistää ja yrittää vaientaa totuudenpuhujat. Poliitikot eivät uskalla sanoa ajatuksiaan ääneen, koska pelkäävät tulevansa leimatuiksi rasisteiksi valtamedioiden toimesta ja jäävänsä vaille puolueensa ehdokaspaikkaa seuraavissa vaaleissa.
Suomessa ongelmat piiloon maton alle
miksi_tähän_tultu
2
<50
Vastaukset
- kesä_tuli_kesä_meni
Suomen talous on jo ilmeisesti kunnossa ja tarvittavat leikkaukset eläkeläisille, sairaille ja lapsiperheille tehty, kun kaikki energia on valjastettu persujen haukkumiseen ja uusien vastaanottokeskusten perustamiseen.
- kgjgfs
Suomessa on pitkän perinteen omaava salilukulttuuri valtionhallinnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692