Demarit, elvytys ja New Deal-vale

Suomi elää taloudellisesti vaikeita aikoja ja erityisesti demarit kuuluttavat elvyttävämpää politiikkaa. Elvytys on kuitenkin ehkä ollut 1900-luvun suurin taloudellinen huijaus.

Björn Wahlroos käsittelee elvytystä kirjassaan Talouden Kymmenen Tuhoisinta Ajatusta. Lukiossa jo historian tunneilla ihmiset todennäköisesti kuulevat siitä, miten Franklin D. Roosevelt käänsi USA:n talouden nousuun New Dealin avulla. New Dealissa valtio lisäsi kulutustaan yrittäen siten Keynesin oppien mukaan pumpata valtiontaloutta nousuun. Useimmiten jää mainitsematta, että New Deal oli myös USA:n perustuslain vastainen ja se sisälsi paljon muutakin kuin pelkän rahankierron lisäämisen.

AAA ja NIRA-lait (Nimet tarkoittavat "Maataloudellista sopeutusta" ja "Teollisuuden toipumista" vastaavasti) olivat New Dealin merkittäviä tuotoksia. Ne vapauttivat yritykset kartellikiellosta ja ne saattoivat sopia taas hinnoista. Näiden lakien perusteella yrittäjät saivat sakko- ja jopa vankeusrangaistuksia kieltäydyttyään korottamasta hintoja. Suuryritykset pystyivät NIRAn avulla torjumaan pienet kilpailijat ja ammattiyhdistykset järjestäytymättömän työvoiman. Tapauksessa Schehterit Korkein Oikeus totesi NIRAn 9-0 perustuslain vastaiseksi ja AAAn vuonna 1936.

Entä New Dealin taloudellinen tehokkuus? New Dealia mainostetaan koulujen historiantunneista alkaen upeaksi menestykseksi, joka nosti Rooseveltin Amerikan ja Hitlerin Saksan pois lamasta. Totuus on jotain ihan muuta. Toukokuussa 1939 Henry Morgenthau jr, Rooseveltin valtionvarainministeri, antoi lausunnon, jonka mukaan sillä, että valtio pumppasi valtavat määrät rahaa kulutukseen ei ollut juurikaan tehoa. USA pääsi lamasta vasta kun 1942 se meni mukaan Toiseen Maailmansotaan ja saavutti täystyöllisyyden.

Demarit pitävät kuitenkin keynesiläistä elvytystä kunniassa ja syytkin ovat tarpeeksi ilmeiset, vaikka emme arvuuttelisi moniko heistä oikeastaan uskoo elvytyksen mahdollisuuksiin. Pääsyy heidän innostukseensa elvytyksen suhteen on siinä, että se lisää valtion osallistumista yhä uusille ihmiselämän osa-alueille. Vasemmistopopulistit pystyvät siten näyttämään, että tekevät jotain (Yleisö ei yleensä tajua tämän jonkin olevan turmiollista) ja samalla he vahvistavat valtion asemaa.