Siirtyisikö mamukriittiset muihin puolueisiin vai suoraan toimintaan?
Entä jos PS:ää ei olisi?
10
<50
Vastaukset
- huhujiijiojooj
Entä jos vihervasureita ei olisi?
Tämä maa olisi velaton ja hyvinvoiva, ei olisi pummeja notkumassa kadunkulmissa. - AS_puolue
Syntyisi uusi puolue: Aidot suomalaiset.
- nvvnnv
huutelisivat netissä kuten ennenkin. tuo monokulttisiipi on muutenkin kokonaan Hommafoorumilla syntynyt, argumentitkin samaa tasoa
- en_tiedä_sitä
mutta kohta me kantasuomalaiset olisimme kaikki mamujen palvelijoita ja asuisimme itse Keravan pohjoispuolella.
- fgfdf
niinhän me pääosin asummekin ja ollaan aina asuttukin
- HeikoaSubstanssia
Luultavasti jättäisivät äänestämättä. Siihen tällä "kohulla" nimenomaan pyritäänkin. Toissavaaleissa muistaakseni joku politiikan tutkija totesi ykskantaan, että on joukko ihmisiä, joita ei kaivata uurnille. Vielä tämä maa kuitenkin on jotenkuten demokratia, joten heidät voidaan sinne päästää, tosin joidenkin tutkijoiden kohdalla varsin vastentahtoisesti.
Jollain tai joillain on selvät sävelet sen suhteen, mihin suuntaan tätä maata viedään - ja nimenomaan viedään kuin pässiä narussa - eikä se tie ole lavea. Siltä tieltä ei paljoa poiketa eikä sananvapautta käytellä ja toisinpuhujille laitetaan nopsaan länget kaulaan ja kuolaimet suuhun. Sen suhteen pauhaaminen "suorasta toiminnasta" on lähinnä vitsikästä, koska aggressiota on nähty lähinnä vain näiden "huolestuneiden" toimesta.
Suomi on ehkä enemmän rähmällään kuin koskaan historiansa aikana. Edes 70-luvun Neuvosto-Suomessa ei ollut näin tiukkaa sensuuria suhteessa sosialismikritiikkiin tai oikeastaan suhteessa mihinkään muuhunkaan ismin kritiikkiin.
Poliittinen ilmasto tulee muuttumaan ja ilmeisesti tämä pauhaaminen on sitä perua. Sensuuriahan vaativat yleensä ne tahot, jotka eivät kykene käyttämään argumentaatiota tai turvautuvat argumentaatioon, joka ei perustu sen enempää faktoille kuin logiikallekaan. Näitä on kuultu ja nähty niin lehdistössä kuin korkeissa viroissa patsastelevilta. - zxcvbnmk
Äänestys% laskisi 5-10%
- Stroganov
Olisi kolme suurta itsevarmaa puoluetta ja talous yhtä persiillään kuin nytkin...
- dfsdzfdf
Suomen sisun pitäisi järjestäytyä puolueeksi
- ainii_suojaväri
Suora toiminta mediaPISSIKSIÄ kohtaan on jo nyt välttämätön!
Eiku suomalaiset "rikastamaan" näitä pissiksiä kun siitä ei saa tuomiotakaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455070Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481269Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101189- 131133
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171017Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76979Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3895Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763