Elämä

Elämä on taivaallista helvettiä, jossa nymfienkelit laulavat kiitosvirsiä saatanalle jumalan katsellessa vieressä tyytyväisesti murahdellen.
Ihmiset, nuo pikku pikku muurahaiset omissa askareissaan ovat typerän tietämättömiä ympärilllään vallitsevasta kaaoksesta. Kansat ja kansakunnat toinen toisensa jälkeen sortuvat saman kaavan syöksykierteeseen, joka vuosi vuodelta muuttuu väistämättömämmäksi.
Turhuuden pyörre kasvaa jatkuvasti sinne imeytyvästä materiaalista ja ne jotka sinne ovat joutuneet, sokaistuvat pyörteen seinämien imussa sen kuvailemattoman valtavasta voimasta. Jotkut onnettomat huopaavat selkä kurimusta kohti pois siitä kauheudesta, josta kukaan ei puhu, mutta jonka jylinän voi kuulla ensimmäiseksi heti syntymisen jälkeen. Ennemmin tai myöhemmin nämä hippokraatit luovuttavat kuitenkaan voimattomuuttaan tunnustamatta ja antavat alitajuisesti periksi tuolle hypnoottisen käsittämättömälle voimalle. Parasta on, etteivät he vastustelun lopetettuaan edes tajua mihin ovat joutumassa.

Saarnaajat, papit, lääkärit, biologit, sotilaat, rauhanystävät, poliisit, poliitikot, johtajat, alaiset, palkansaajat, opiskelijat, koululaiset, yrittäjät, työttömät, lapset, aikuiset, nuoret, vanhat, postimiehet, lentäjät, virkamiehet, rikolliset, pyhimykset, kuninkaat, prinssit, prinsessat, hallitsijat, aateliset,talonpojat,porvarit,kommunistit,feministit,vihreät,liberaalit,byrokraatit,mystikot,urheilijat,terveet,sairaat, elävät ja kuolevat, syntyneet ja syntymättömät.

Miksi ihmiset eivät ymmärrä maailman käsittämätöntä julmuutta, sitä elollista katastrofia, josta media nykyään ammentaa kuolematonta voimaansa?
Miksi ihmiselle on annettu individualismin voima, miksi me ajattelemme pelkästään itseämme? Miksi emme voisi elää sopusoinnussa ympäristömme kanssa ilman jatkuvaa voiton ja taloudellisen kasvun tavoittelua maapallomme kustannuksella? Miksi ryöstämme niitä maita, joiden luonnonvarat ovat runsaat, mutta joiden asukkaat ovat kulttuurinsa puolesta harmonisessa sopusoinnussa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa? Miksi lähi-idän öljy kuuluu Amerikkalaisille, miksi me haluamme halpatyömaissa tuotettuja matkapuhelimia, joiden valmistamisen vuoksi tuhannet ihmiset joutuvat kärsimään?

Miksi emme voisi elää onnelista elämää pienissä hirsimökeissämme, kauniin järven rannalla niin, että saisimme sen mitä todella tarvitsemme? Miksi emme voisi keskittyä kehittämään henkisiä voimavarojamme ja ylläpitämään fyysistä kuntoamme ilman, että luonto tai muut ihmiset joutuisivat yksilöllisten halujemme ja/tai valtamme vuoksi kärsimään?
Johtuuko se rahan, ahneuden, tietämättömyyden ja typeryyden tavoittelusta? Siitä, että arvostamme asioita, jotka ovat katoavaisia ja joita ei kukaan kuolemamme jälkeen muista.
Hyvät ihmiset kehottavat yksilöitä elämään hurskaan tavoin, jotta se vaikuttaisi pisaran tavoin meressä ja aikaansaisi edes pienen positiviisen muutoskehityksen maailman helvetissä. Minä en usko tuollaiseen hapatukseen. Yksittäinen onnellinen ihminen on harhakuva, väärä mielikuva, joka johtuu rahan aiheuttamasta globaalista hypnoosista.
Maailman pitää muuttua ja ihmisten sen mukana.
Surkeaa joulua.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

katsokaa kärsivää Pohjois-Koreaa kuinka se on joutunut paholaisen verkkoon kuin lintu ilman siipiä. Voi rakkauden lähetti itse Jumalan sanansaattaja sanoo näin. Katsokaa petoa tuota USA:ta, joka vaanii kuin ilmestyksen viimeisen valonsäteen nillyt. Voi olkaa rohkeat ja julistakaa kommunismin ilosanomaa. Miksi he varastavat miksi? He varastavat, koska eivät tee mitään hyvää. He ovat itsekkäitä. Kuulkaa Jumalan henkeä housuissanne. Ei öljyä saa varastaa. Se annettakonn terroristeille. Miksi varastaja maksaa öljystä? No se on vain pelkkää rahaa. Tärkeintä on kuulla rakkauden sanat.

Äänestä

Toivotan samalla nimimerkille Ratsu paskamaista uutta vuotta.

Äänestä

kärpässieniuutetta ja näkee "totuuden"! Teksti on kuin amerikkalaisille tarjottu lyhennelmä maailmankirjallisuuden valioista! Kyseessähän on Ilmestyskirja selkokielellä! Täytyy kuitenkin muistaa, että "totuuden puhujalle" ei ole sijaa keskuudessamme, ja hyvä mies ei pitkälle pötki, eikä kauvaa papata! Esimerkkejä lyötyy; kohtahan juhlitaan Hyvän Miehen synttäreitä! Pilkkaajat, petturit ja tappajat, siinäpä juhlivat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ratsu kirjoitti:

Elämä on taivaallista helvettiä, jossa nymfienkelit laulavat kiitosvirsiä saatanalle jumalan katsellessa vieressä tyytyväisesti murahdellen.
Ihmiset, nuo pikku pikku muurahaiset omissa askareissaan ovat typerän tietämättömiä ympärilllään vallitsevasta kaaoksesta. Kansat ja kansakunnat toinen toisensa jälkeen sortuvat saman kaavan syöksykierteeseen, joka vuosi vuodelta muuttuu väistämättömämmäksi.
Turhuuden pyörre kasvaa jatkuvasti sinne imeytyvästä materiaalista ja ne jotka sinne ovat joutuneet, sokaistuvat pyörteen seinämien imussa sen kuvailemattoman valtavasta voimasta. Jotkut onnettomat huopaavat selkä kurimusta kohti pois siitä kauheudesta, josta kukaan ei puhu, mutta jonka jylinän voi kuulla ensimmäiseksi heti syntymisen jälkeen. Ennemmin tai myöhemmin nämä hippokraatit luovuttavat kuitenkaan voimattomuuttaan tunnustamatta ja antavat alitajuisesti periksi tuolle hypnoottisen käsittämättömälle voimalle. Parasta on, etteivät he vastustelun lopetettuaan edes tajua mihin ovat joutumassa.

Saarnaajat, papit, lääkärit, biologit, sotilaat, rauhanystävät, poliisit, poliitikot, johtajat, alaiset, palkansaajat, opiskelijat, koululaiset, yrittäjät, työttömät, lapset, aikuiset, nuoret, vanhat, postimiehet, lentäjät, virkamiehet, rikolliset, pyhimykset, kuninkaat, prinssit, prinsessat, hallitsijat, aateliset,talonpojat,porvarit,kommunistit,feministit,vihreät,liberaalit,byrokraatit,mystikot,urheilijat,terveet,sairaat, elävät ja kuolevat, syntyneet ja syntymättömät.

Miksi ihmiset eivät ymmärrä maailman käsittämätöntä julmuutta, sitä elollista katastrofia, josta media nykyään ammentaa kuolematonta voimaansa?
Miksi ihmiselle on annettu individualismin voima, miksi me ajattelemme pelkästään itseämme? Miksi emme voisi elää sopusoinnussa ympäristömme kanssa ilman jatkuvaa voiton ja taloudellisen kasvun tavoittelua maapallomme kustannuksella? Miksi ryöstämme niitä maita, joiden luonnonvarat ovat runsaat, mutta joiden asukkaat ovat kulttuurinsa puolesta harmonisessa sopusoinnussa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa? Miksi lähi-idän öljy kuuluu Amerikkalaisille, miksi me haluamme halpatyömaissa tuotettuja matkapuhelimia, joiden valmistamisen vuoksi tuhannet ihmiset joutuvat kärsimään?

Miksi emme voisi elää onnelista elämää pienissä hirsimökeissämme, kauniin järven rannalla niin, että saisimme sen mitä todella tarvitsemme? Miksi emme voisi keskittyä kehittämään henkisiä voimavarojamme ja ylläpitämään fyysistä kuntoamme ilman, että luonto tai muut ihmiset joutuisivat yksilöllisten halujemme ja/tai valtamme vuoksi kärsimään?
Johtuuko se rahan, ahneuden, tietämättömyyden ja typeryyden tavoittelusta? Siitä, että arvostamme asioita, jotka ovat katoavaisia ja joita ei kukaan kuolemamme jälkeen muista.
Hyvät ihmiset kehottavat yksilöitä elämään hurskaan tavoin, jotta se vaikuttaisi pisaran tavoin meressä ja aikaansaisi edes pienen positiviisen muutoskehityksen maailman helvetissä. Minä en usko tuollaiseen hapatukseen. Yksittäinen onnellinen ihminen on harhakuva, väärä mielikuva, joka johtuu rahan aiheuttamasta globaalista hypnoosista.
Maailman pitää muuttua ja ihmisten sen mukana.
Surkeaa joulua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu