Sipilä hiirenhiljaa eurojohtajien kokouksessa

Jo ennen vaaleja oli tiedossa, että KEPUn kympin Juha Sipilän kielitaito ja kansainvälinen osaaminen ovat heikolla tolalla.

Nyt tästä on saatu jo konkreettisia esimerkkejäkin. Sipilä osallistui tässä parisen viikkoa sitten euromaiden johtajien kokoukseen Brysselissä. Tämä on niitä kokouksia, joihin johtajat eivät voi ottaa avustajia mukaan. Kokouslähteiden mukaan Juha Sipilä oli kokouksessa hiirenhiljaa, vaikka etukäteen oli ilmoitettu Suomen ajavan tiukkaa linjaa. Sipilä ei vain saanut sanaa suustaan, koska hän ei a) ymmärtänyt mistä puhuttiin b) ei osannut sanoa mitään tähdellistä.

Ei ole ihme, että kokousillallisella Sipilä sijoitettiin äärimmäiseen nurkkaan. Eihän kukaan täysjärkinen halua istua tuppisuu-Sipilän vieressä.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Faktaapukkaa

      Suomi tarvitsee pääministerin.

    • Abrahim-husu

      Känä olisi parhaimmillaan, kun ei vaivautuisi tekemään yhtään avausta, koska hän ei a) ymmärrä mistä puhutaan b) ei osaa sanoa mitään tähdellistä.
      Hän on sitä rupusakin älymystöä!

    • vakuuttava.näyttö

      Juha Sipilän noustua pääministeriksi Suomen ääni EU:n huippukokouksissa on alkanut kuulua paremmin. Kahdessa viimeisessä huippukokouksessa Sipilän pohjaesitykset Kreikan talouskriisin ratkaisemiseen saivat ensin Saksan ja Ranskan tuen taakseen ja Sipilän ehdottama Kreikan yksityistämisohjelma hyväksyttiin myös Kreikan parlamentissa. Myös muut Euromaat tukivat Sipilän ehdotusta, joka kokouksen lopuksi julkistettiin yksimielisesti.
      Sipilä sanoi olevansa lopputulokseen tyytyväinen siltä osin ettei Suomen vastuut kasva nyt esitetyllä ratkaisumallilla ja Kreikalle tataan näin selviytymisen tie eteen päin.

      • Sipilä_ei_vakuuta

        Tiedoksesi: Sipilä ei tehnyt mitään pohjaesityksiä eikä muutakaan esityksiä. Sipilä vain kuunteli silmät pyöreinä kokouksessa kun isot pojat ja tytöt tekivät päätöksiä.

        Suomen osalta valtiovarainministeri Alexander Stubb on se henkilö, joka osaa myös neuvotella.


    • JombenrakasHVjohdoltasi

      Taas kerran upea avaus Hyvä Paloheinän Veljeni.

    • näinpä.se.on

      Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel ennustaa Suomen pääministeri Juha Sipilän ohella pitkää ja vaikeaa tietä, ennen kuin Kreikan lainapakettia voidaan saada aikaan.

      Saksa on perinteisesti ollut Kreikan rahoittamiseen nihkeästi suhtautuva euromaa. Suomen tuotua ehdottoman kannan Kreikan velkaneuvottelujen pohjaksi, niin myös Saksassa liittopäivien on vielä äänestettävä neuvottelujen aloittamisesta.
      Sipilä ei osaa vielä varmuudella ennustaa sitä, saako Kreikka pyytämänsä lainaerän, kaikki riippuu Kreikan omista toimista, on Sipilän kanta tässä vaiheessa.
      Politiikkaa tutkivat asiantuntijat ovat kiitelleet Sipilän taitoa käsitellä vaikeita päätöksiä julkisuudessa, mm antamalla Soinin ja Stubbin kiistellä keskenään puolueittensa näkemyksistä mutta Sipilä taitavasti kertoo puolestaan hallituksen yhteisen kannan. Tällä tavoin ei johtajan karisma kulu turhanpäiväisiin jaaritteluihin vaan annetaan selvä ja täsmällinen sanoma ulos päin.

    • hyväsuomi

      Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä nousi koko maan äänikuninkaaksi. Suomessa on nyt kaksi kuningasta, Juha Sipilä ja Paavo Väyrynen, molemmat taitavia kielimiehiä ja loistavia poliitikkoja.

    • Hiohihihiiii

      Sipilä ei ole näitä penaalin terävimpiä kyniä.

      • leveäjälki

        Hiohihihiiii penaalissa on timpurin kyniä.


    • JombenHVjohdolta

      Ei ole Juha Sipilästä pääministeriksi. Hän kertoi jo jossain haastattelussa, että ei saa oikein nukutuksi.

      • Kyky nukkua on pääministerin tärkeimpiä taitoja. Sellainen oli muun muassa Jyrki Kataisella aikoinaan. Hänen mukanaan Suomen päätöksenteko oli unessa peräti kolme vuotta.


    • JombenHVjohdolta

      Känä oli hiiren hiljaa jo ennen vaaleja, vaikka tiedossa oli, että KEPUn kympin Juha Sipilän kielitaito ja kansainvälinen osaaminen ovat vahvalla tolalla. Ruotasalaiset ihmettelivät sitä, kuinka Suomen pääministeri puhuu sujuvasti ruotsia mutta Ruotsin pääministeri ei osaa sanaakaan suomea.
      Lisäksi Suomen pääministeri on lanseerannut kansainvälisesti menestyneen tuotteen ja yrityksen, Ruotsin pääministeri ei osaa rakentaa edes kottaraisen pönttöä, puhumattakaan valloittaa markkinat niillä. Osaajilla on eroa!

      • JombenHVjohdolta

        Ei Juha Sipilä osaa ruotsia sen enempää kuin englantiakaan. Tämä tuli selväksi vaalikampanjan aikaan.


      • JombenHVjohdolta
        JombenHVjohdolta kirjoitti:

        Ei Juha Sipilä osaa ruotsia sen enempää kuin englantiakaan. Tämä tuli selväksi vaalikampanjan aikaan.

        Heh, kielitaidottomana et vain ymmärrä!


      • Hohoohoo

      • JombenHVjohdolta

        Puhun sujuvaa ruotsia ja englantia.

        :)


      • JombenHVjohdolta
        JombenHVjohdolta kirjoitti:

        Puhun sujuvaa ruotsia ja englantia.

        :)

        Tuskin puhut, sinä olet hiiren hiljaa kuin Känä!


      • siitässait
        JombenHVjohdolta kirjoitti:

        Ei Juha Sipilä osaa ruotsia sen enempää kuin englantiakaan. Tämä tuli selväksi vaalikampanjan aikaan.

        Sipilällä oli Laudatur englannista ylioppilaskirjoituksissa.


      • siitässait

        Se ei todista mitään. Ei lukiossa siihen aikaan opetettu esim. suullista kommunikaatiota.


      • siitässait kirjoitti:

        Sipilällä oli Laudatur englannista ylioppilaskirjoituksissa.

        Laudatur ylioppilasKIRJOITUKSISSA ei nimensä mukaisesti kerro, kuinka hyvin osaa kieltä PUHUA. Sipilä on lisäksi ikäluokkaa, jolloin koulujen kieltentunneilla ei harjoiteltu suullista taitoa ja harvemmin edes kuunneltiin muuta kuin opettajan puhetta. Enemmän panisin painoa sille, kuinka paljon Sipilä pääsi puhumaan englantia sitten myöhemmin työelämässä. Oman kertomansa mukaan hyvinkin paljon.


      • KepuTotuuttaPuhut
        siitässait kirjoitti:

        Sipilällä oli Laudatur englannista ylioppilaskirjoituksissa.

        Kolme ällää

        Sipilä sai ylioppilastodistukseensa kolme laudaturia. Nämä tulivat äidinkielestä, pitkästä matematiikasta ja reaaliaineista.

        Ruotsin kieli sujui arvosanalla C (cum laude approbatur), englannin kielestä tuli M (magna cum laude approbatur) ja valinnaisesta saksan kielestä C (cum laude approbatur). Hän sai ylioppilastutkintolautakunnalta 31 puoltoääntä ja yleisarvosanan L.


      • Hiohhihihihihiii

        Eli taas kerran keputollo tuolla valehteli tästä Kepun nykyisestä messiaasta Sipilästä. Sipilä puhuu suomeakin jotenkin kummallisesti. Hänelle suullinen viestintä on vaikeaa kaikilla kielillä.


      • Hiohhihihihihiiii
        Hiohhihihihihiii kirjoitti:

        Eli taas kerran keputollo tuolla valehteli tästä Kepun nykyisestä messiaasta Sipilästä. Sipilä puhuu suomeakin jotenkin kummallisesti. Hänelle suullinen viestintä on vaikeaa kaikilla kielillä.

        Sipilän puhekielen artikulaatio on selvää ja kielellisesti rikasta, jota monet arvostetut henkilöt ovat ihailleet ja omaksuneet omaan kielen käyttöönsä.
        Matemaattisesti Sipilä tunnetaan erittäin lahjakkaana DI:nä, josta kumpuaa idearikas osaaja monelle eri osaamisalueelle, joista menestyminen politiikan huipulla on viimeisin selkeä osoitus.


    • kotimiehiksi

      Nykyisessä globaalimaailmassa ei tälläiset kielitaidottmat/smalltalkia osaamattomat Sipiset voivat hyvin jäädä kotimiehiksi silloin kun osaavat menevät paikan päälle hoitamaan asioita.

      • Rinne.kotimiehenä

        Demarien aika oli jäädä kotimiehiksi silloin kun osaavat menevät paikan päälle hoitamaan asioita.


      • Rinne.kotimiehenä

        Demarien aika oli jäädä kotiin, kun viisaammat osaavat joutuvat paikan päälle hoitamaan tärkeitä maan asioita.


    • TässäSelitys

      Minkäs sille voi, jos ei pärjää vieraissa kielissä. Sipilä on käynyt maaseudulla koulunsa ja siellä ei tunnetusti opetus ole riittävän laatuisaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11416
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8102
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5894
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4809
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      15
      4681
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4203
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3487
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3250
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe