Näitä sopupelejähän on tullut aina silloin tällöin muutaman vuoden välein tapetille. Ja varmasti on ihan sama juttu kuin dopingissa, se on ihan olemattoman kokoinen jäävuoren huippu nämä, mitkä paljastuu. Eli yhtä tapausta kohden luultavasti löytyy 3-5 pimentoon jäänyttä tapausta.
Mutta mutta, onko kenelläkään käynyt mielessä, että millainen sananvalta on näillä virallisilla, laillisilla vedonlyöntipelejä järjestävillä tahoilla näihin matseihin. Siis joilla on kansainväliselläkin tasolla suuri asema ja vaikutus vedonlyönnin suhteen. En nyt syyttele enkä nimeä ketään tahoa, mutta ajatuksena on joskus käynyt mielessä, että olisiko mahdollista?
Eli suuressa asemassa oleva vedonlyöntiyritys antaa ohjeet johonkin suuren pelivaihdon keränneeseen kohteeseen, mitä lopputulosta joukkueiden tulee ehdottomasti välttää(vedonlyönnin järjestäneen tahon kannalta huonoimmat eli "talolle kalleimmat" tulosvaihtoehdot).
Kun kuitenkin varmasti useimmille vedonlyöntifirmoille kuitenkin nuo urheiluvedot tuovat sen todellisen ja tärkeimmän liikevaihdon ja mahdolliset liikevoitot, siitäkin huolimatta vaikka samalla firmalla olisi millaisia puhtaaseen sattumaan perustuviakin peliformaatteja pyöritettävänä.
Sopupelaamista
5
<50
Vastaukset
- kusetuksenmakua
Varmasti on. Sen tietää jo siitä, että Real Madridin sponssina on BWin-yhtiö. Yhden merkillisen ilmiön olen nähnyt esim. Espanjan liigassa. Monesti nämä kaksi suurta eli Real ja Barca häviävät yhdellä tai kahdella kierroksella samaan aikaan ennakolta selvästi heikommille vastustajille. Ei voi selittyä millään motivaatio tai kokoonpanotekijöillä. Olen tarkkaan kattellu kokoonpanot noilta kierroksilta ja siinä suhteessa ei mitään selittävää tekijää ole. Ainoo vaan, että molemmat häviää "yllättäen". Kyllä vedonlyöjiltä lypsetään rahaa aivan samalla tavalla kuin kasinoilla. Ainoo ero on siinä, että kasinolle mennessään pelaaja tietää pelien olevan tappiollisia kun taas urheiluvedoissa järkipelaajalla olisi etu, ellei sitä vilpillä vietäisi pois.
Johtopäätöksenä voi todeta, että tarkkana on urheiluvedoissa oltava ja harkiten vetoja lyötävä, ettei tappiolle ajaudu. Live-vedot tarjoaa nykyään parhaat kertoimet.- JärjenjuoksuaTaiEi
Sehän tuossa onkin.
Ymmärrettävää kyllä, että firma kuin firma turvaa oman perseensä, mutta onhan se aika perseeastä kanssa, kun tosiaan järkipelaajalta viedään ne pienetkin mahdollisuudet tienata extraa. Ei nyt tietenkään tuo järkipelaaminenkaan tuloja takaa, mutta tosiaan sitten mättää, kun nämä "itsestäänselvätkin" matsit päättyy todella epäilyttävästi, joita ei tosiaan/todellakaan selitetä millään kokonpano- eikä motivaatio-ongelmilla. Ja nämä tilastolliset todennäköisyydetkin ovat kyllä muutamilla kerroilla kyllä olleet kaukaa haettuja. Eli tuo tappio tulee välttämättä jossain vaiheessa tilastojen mukaan.
Tuotakin hain aloituksellani, ajattelin että onko muut huomioineet samoja piirteitä näissä pelikuvioissa.
- VedäHanskaanVeikka
Veikkaus voi käskeä Jokereita pelaamaan haluamallaan tavalla. Sitä kutsutaan sponsoroinniksi.
- Lääkkeetpitääottaa
Ottakaa lääkkeet
- Huorannut7
Veikkaus myös painostaa Veikkausliigan joukkueita pelaamaan haluamallaan tavalla, koska muuten sponsorirahat katoaisivat. Suomalainen jalkapallo ei tule ikinä nousemaan niin kauan kuin Veikkaus käskyttää, minä päivinä pelataan ja mihin turnaukseen panostetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722