Mutta hän [Immonen] pani sen kuvan itse Facebookiin, eikä ole sitä poistanut. Anteeksi nyt, että puutun tähän, mutta tässä on todellakin kyse siitä, että natsihenkisten porukoiden liepeillä pyöriminen kaikkialla muualla kuin ehkä Suomen Sisun piirissä nähdään sellaisena toimintana, joka herättää hyvin vastenmielisiä assosiaatioita ja palauttaa mieleen erittäin väkivaltaltaisen ja erilaisuuteen kohdistuneen ideologian, Tuomioja sanoi.
Tuomioja arvioi myös, että ulkomailla tällaiseen toimintaan olisi jo puututtu erottamalla Immonen puolueesta.
– Ei minulle ole ulkomailla kukaan tullut puhumaan mistään natsihenkisyydestä, Halla-aho vastasi.
– Minä luulen, että kansanedustaja Tuomioja itse ulkoministerinä toimiessaan ja venäläismielisine näkemyksineen ja yleisine anti-amerikkalaisine ideologioineen aiheutti paljon enemmän närää ja huomiota. Tästä olen kyllä kuullut keskustellessani ulkomaisten kollegoiden kanssa, hän jatkoi.
– Nyt meni kyllä Halla-aholta tosi ala-arvoiseksi, Tuomioja sanoi eikä halunnut jatkaa kyseistä keskustelua.
PUNA-ERKIN AIKA ON JO OHI
TALKISOVER
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984446Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293303No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341113
- 321036
- 121033
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862