On aika tunnustaa, että Suomi on osa kansainvälistä yhteisöä, osa Eurooppaa ja meillä
asuu monia kansalaisuuksia ja se on rikkaus.
Tässä pieni kirjoitus:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072820098130_uu.shtml
Perussuomalaisissa on ryhmä sisäsiittoisia ja pikkusen jälkikäynnillä olevia juntteja ja heidän paikka on Siperia.
Rasismiin taipuvaiset Siperiaan.
1
<50
Vastaukset
- Suomen_Äärioikeisto
Hei, meillä on varsin vahvaa tietoa siitä, että käynnissäolevat kansainvaellukset ovat melko pienen mutta hyvin vaikutusvaltaisen talouspoliittisen eliitin masinoimia eri valtioita ja kansoja sekä niiden itsehallinto-oikeutta vastaan suunnattuja salaisia sotilaallisia operaatioita.
Mistä kuvittelette rahojen ja resurssien olevan peräisin näin suurten ihmismäärien liikuttelemiseksi? Voisiko teidän koko kylänne pakata tavaranne ja lähteä liikkeelle tuhansien kilometrein päähän ellei tiedossa varmuudella ole, että teidät on sinne kutsuttu ja matkantekoa avustetaan?
Talouspoliittinen eliitti ei harrasta hyväntekeväisyyttä vaan aikoo hyöytyä tilanteesta kaikin tavoin. Edes niinsanotut "hyödylliset apulaiset" eli paikallisten puolueiden agitaattorit eivät ole niin hyvässä asemassa kuin itse kuvittelevat.
Järki pitäisi ottaa käteen ja ryhtyä kiireellisesti puolustamaan kansanvaltaa eliitin suurhyökkäystä vastaan.
Terv.: Suomen Äärioikeisto
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703