Mä olen seurustellut poikaystäväni kanssa lähes kaksi vuotta. Olen tietoinen että hän on käyttänyt huumeita ennen minua. Suhteemme alussa olimme koko ajan yhdessä, enkä usko että hän silloin käytti huumeita. Puoli vuotta sitten hänen paras kaverinsa tappoi itsensä. Hän masentui täysin. Yritin puhua hänelle, yritin saada häntä lääkärille, mutta millään ei ollut väliä. (ennen kaverin kuolemaa ,hän oli juuri muuttanut omaan asuntoon)Vähän aikaa sitten hän kertoi olevansa riippuvainen amfetamiinista. Tiedän tarkalleen mitä se on ja miten hän sitä ottaa.Hän puhuu katkolle menosta, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Olen puhunut äitini kanssa tästä. Äitini on alkoholisti joka on ollut 14 vuotta raittiina. Äiti sanoo että usko jumalaan vahvisti häntä pistämään lopun juomiselle. Poikaystäväni ei usko mihinkään tai kehenkään. Hän hokee "lopetan tän sun takia". Olen sanonut ettei hän pysy kuivilla jos hän tekee tämän minun takiani. Lopettamisen tahdon on tultava sydämestä ja se on ennenkaikkea tehtävä itsensä takia. En haluaisi menettää häntä. Mutta en tiedä mitä huominen tuo tullessaan. hän on 19, en voi häntä katkollekkaan passittaa. Mitä teen???
narkkari poikaystävä?
11
3007
Vastaukset
- surullista
mulla on kaks poikaa, toinen 20 ottaa virtaa silloin tällöin viimeksi toissayönä. tiedän sen siitä kun ei tuu kotia ja sitten kun tulee sanoo kyllä, että on ottanut. no niin tänään jo hirveää hermoilua ja mielialan vaihtelua. on rauhaton. on taas tällä hetkellä kylillä kun ei voi pysyä paikallaan. ja toinen poika sitten, kaveri opetti syömään oksapameja, omistaan antaa. ja annahan olla joka viikonloppu tappeluja kun pillereitä napsitaan koprakaupalla ja kaljat samaan syssyyn niin ollaan akressiivisia. käräjiä ollut kummallakin ihan tarpeeksi.enkä voi mitään, kun yrittää luovia siinä aina tilanteen mukaan.tää nuorempi viilteli myös huurupäissään ranteensa 2 viikoa sitten, ja seuraavana päivänä ei muista mitään. sydän sykkyrällä ootan aina ettei tapahtuis mitään peruuttamatonta.saarnaaminen ei auta. et silleen.
- otan osaa
Kauheeta! Oletteko te kummatkin käyneet puhumassa tästä asiasta jollekin. Mitä sanoo 19-vuotiaan pojan vanhemmat? Entä toisten poikien isä? Huumeet ovat niin surullinen asia. Niihin kun riippuvuus on paljon suurempaa kuin esim. alkoholiin. Koittakaa jaksaa!
- käynyt
otan osaa kirjoitti:
Kauheeta! Oletteko te kummatkin käyneet puhumassa tästä asiasta jollekin. Mitä sanoo 19-vuotiaan pojan vanhemmat? Entä toisten poikien isä? Huumeet ovat niin surullinen asia. Niihin kun riippuvuus on paljon suurempaa kuin esim. alkoholiin. Koittakaa jaksaa!
mm: ssa sosiaalitarkkaajalle, lääkärille, viimeksi eilen yritin aikaa terkkariin en saanut kaikki täynnä. poika äyskii kun ei saa nukutuksi.no annoin taas kummallekin kympit et saivat 12:päkin olutta, muuten raivotaan kotona tai ollaan taas itteään tappamassa. tää on niitten mielistelemistä tiedän,mutta alkaa olla neuvot vähissä.kovasti taas varoteltiin ettei saa tapella, no lupasivat olla kunnolla, toivottavasti.
- naso
käynyt kirjoitti:
mm: ssa sosiaalitarkkaajalle, lääkärille, viimeksi eilen yritin aikaa terkkariin en saanut kaikki täynnä. poika äyskii kun ei saa nukutuksi.no annoin taas kummallekin kympit et saivat 12:päkin olutta, muuten raivotaan kotona tai ollaan taas itteään tappamassa. tää on niitten mielistelemistä tiedän,mutta alkaa olla neuvot vähissä.kovasti taas varoteltiin ettei saa tapella, no lupasivat olla kunnolla, toivottavasti.
Otsikkoni miksi ei, on kysymys joka painaa yhä useampaa nykynuorta. Itse olen 18 vuotias tyttö, joka on hyväksynyt huumeet osana elämää. Tuolla tarkoitan, että hyväksyn ihmiset sellaisena kun heihin tutustun. parhaani mukaan koitan auttaa ja tukea. En hylätä ja painostaa.tunnen monia huumeiden käyttäjiä, ennen tunsin useampiakin, he vain nykyään ovat edesmenneitä. Surullista mutta totta on se että huumeet kuuluvat nykypäivään. Itse en ole ikinä edes kokeillut, mutta tuntuu pelottavalta huomata esimerkiksi baarissa kuinka paljon tarjoajia löytyy. Nuoren ihmisen on vaikea kieltäytyä varsinkin jos kaverit kokeilee. Me nuoret haemme vasta paikkaamme tässä mailmassa, koitamme asioita. kaipaisin vanhemmilta suoraa puuttumista asioihin, pienestä kokeilusta kasvaa usein suuri riippuvuus. yksikin kokeilu saattaa joskus olla liikaa! halusin textilläni antaa näkemystä nuorilta... joillakin meillä on huono itsetunto ja arvot hukassa. Ei se helppoa ole yrittää pistää asiota ja omia ajatuksia järjestykseen, mutta jokaisen meistä on se joskus tehtävä. Nuorten puolesa sanon että tukekaa meitä, mutta puutttukaa asioihin jos siltä vähääkään näyttää!
- pahoitteleva
käynyt kirjoitti:
mm: ssa sosiaalitarkkaajalle, lääkärille, viimeksi eilen yritin aikaa terkkariin en saanut kaikki täynnä. poika äyskii kun ei saa nukutuksi.no annoin taas kummallekin kympit et saivat 12:päkin olutta, muuten raivotaan kotona tai ollaan taas itteään tappamassa. tää on niitten mielistelemistä tiedän,mutta alkaa olla neuvot vähissä.kovasti taas varoteltiin ettei saa tapella, no lupasivat olla kunnolla, toivottavasti.
Jos tämä yhtään auttaa niin JAKSAMISIA sinulle. Älä syytä itseäsi poikien käytöksestä. Ovat jo isoja ja tekevät itse valintansa. Silti ymmärrän jatkuvan huolesi. Hyvää joulua ja jaksamisia.
- Pikku tyhmeliini
Tää on niin tätä..
Itse olen omalla tavallani taistellut saman asian kanssa ystävieni kanssa ja entisen avomieheni kanssa.
Yksinkertaisesti kaikki tiivistyy lauseeseen "sä et voi tehdä mitään muuta kuin olla läsnä"
Eli jos sinä tosiaan haluat kuluttaa vuosia (joita et koskaan takaisin saa) odottaen, että hän saa jostain tarpeeksi suuren puhdin ja avun lopettaa niin pysy hänen vierellä, mutta älä tee hyväksytyksi hänen huumeiden käyttöä.
Kuuntele ja tue, sillä silloin kun hän on ihan pohjalla, hän ei huomaa, että ainoa suunta on vain ylös.
Soita Katkolle, mene puhumaan henkilökunnan kanssa.. tutustu aiheeseen heidän kautta ja kysele mitä tapahtuu missäkin vaiheessa vierotusta. Sillä jos kotona sen aiot hänet vierottaa sitten ku aika on , niin tiedoksi.. se on yhtä helvettiä.
Kuoppaisen ja mutkaisen tien olet valinnut, mutta lämpimin ajatuksin toivotan sinulle voimia ja rohkeutta. Mutta muista.. ei ole pelkuruutta luovuttaa ja lähteä kävelemään. - Avuton?
tuff....very tuff...!....?
Ensinnäkin hienoa, etä äitisi on kuivilla.
Oma tyttäreni asuu narkkarin kanssa, eikä usko kun yritän selittää, että olisi pitemmän päälle parempi josko hän jättäisi sen narkkarin.
Mutta kun ei niin ei. Ollaan niin jääräpäitä ja ihan vaan periaatteessa kapinoidaan vanhempia vastaan.
Antaisin oman elämäni koska vaan jos oma tytär tajuaisi mihin hänen ns. poikaystävän seura johtaa.
Narkkari kun ei loppujen lopuksi ajattele muuta kuin itseään samoin kuin alkoholisti.Mutta kun ei niin ei.
Eli näin ne murheet kiertää - eräs kummi
syytä saada se kipinä hoidon aloittamiselle.Oma kummipoikani kuoli kaksi vuotta sitten huumeiden vuoksi.Miettinyt monesti olisiko pitänyt puuttua enemmän hänen elämäänsa.Poika oli kuolessaan 20 vuotias.Koita puhua ja pyytää myös ammattiapua tilanteeseen.Huumeiden käyttäjien läheisille on olemassa tukihenkilöitä...otappa selvää.Toivon sydämestäni että löydätte ratkaisun...välttyäksenne hukkaan heitetyltä elämältä.Hyvää joulua silti
- Toni x
Hän tarvitsee tukea jatkossakin. Masennuksesta pitäisi pystyä keskustelemaan vapautuneesti. Jos masennusta on kestänyt pidemmän aikaa kannattaa lähetä hakemaan apua ulkopuoliselta.
Harrastukset vievät ajatuksia muualle joksikin aikaa. Pitäisi olla mielekästä tekemistä. - jondeee
kertokaa mulle miten uskallan ottaa asian puheeksi..
mä oon kiltti pikkukaupungin tyttö. tapasin kesällä aivan ihanan pojan jonka kanssa oon nyt hengannut. Tän ihanapoika illuusion rikko kuitenkin kännitunnustus siitä että se polttaa pilveä.. (eihän se viel periaattees oo kauheen voimakasta, vai?) oon ihan ulkona..
mä en tiiä yhtään, miten usein se tätä harrastaa, enkä varmaks sitäkään et käyttääks se jotain muutakin.. en oo viel uskaltanu ottaa asiaa puheeks ku eihän se periaatteessa mulle kuulu, mitä se elämällään tekee.. enkä tiiä varmasti et oliko se vaan känniörvellystä ja rehentelyä.. huah.
joo, tiedän, mun pitäis puhua sen pojan kanssa.. mut (saattais vähän pelottaa) mitä jos se ei halua puhua mun kanssa tästä?- samajuttu
mitä jos ihan rohkeesti ottasit asian puheeks.kysyt vaan että sillon kerran kun sanoit että poltat niin...? mulla on ollu vähän saman lainen tilanne. siinä ei vaan ollu kyse huumeista, mutta muuten sama känninen tunnustus, enkä tiennyt miten suhtautua asiaan. sittenpä eräänä päivänä otin asian puheeks ihan muina miehin. (vaikka oon nainen). sen jälkeen asiasta on puhuttu moneen otteeseen ja hyvin tuloksin. nimittäin nyt olemme erottamattomat bestikset. tuli jopa ilmi että kaveri oli oottanut että otan asian puheeks kun ei ollu ite uskaltanu. että kokeileppas, jos ei se poika oo valmis jakamaan sun kans juttujaan tai ongelmiaan ni kannattaako yrittää sit sunkaan??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019