Perussuomalaisten edustajan puhe keskeytyi buuauksiin
yleisöltä törkeää haukkumista
Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkilan (ps.) puhe keskeytyi buuauksiin, kun hän esiintyi Meillä on unelma -mielenosoituksessa Helsingissä.
Osa yleisöstä huusi Turkkilan olevan rasisti ja fasisti. Lopulta tapahtumassa aiemmin esiintynyt koomikko Ali Jahangiri nousi lavalle ja käski huutajia hiljentymään kovin sanankääntein.
– Nyt turvat kiinni, meillä on mahdollisuus dialogiin, Jahangiri huusi lavalta yleisölle.
Turkkila sanoi puheessaan, että hänestä on järkyttävää olla paikalla. Hän sanoi myös pitävänsä rasismia vastenmielisenä.
– Puoluekaverini Olli (Immonen) on saanut suututettua ja pelkäämään hirveän määrän ihmisiä, hän sanoi.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisten-edustajan-puhe-keskeytyi-buuauksiin-yleisolta-torkeaa-haukkumista/5242338
VIHERVASEMMISTO SOLVASI PERSUJEN EDUSTAJAA
32
<50
Vastaukset
- Tarvittaessa_etulinjaan
Olin itsekin katsomassa kyseistä tapahtumaa ja kylläpä siellä haisi käpykaartilaiselle. Kuuluin siellä taatusti häviävän pieneen vähemmistöön, joka on saanut reserviläiskirjeen, jossa on sodan ajan sijoitus. Oikeuksia tämä vihervasemmisto on kyllä vaatimassa itselleen (esim. kansalaispalkka), mutta kun pitäisi ottaa vastuuta pötkitään pakoon ja minun kaltaiseni joutuvat heidänkin hedonististä elämäntapaansa ainoalla hengellään puolustamaan!
- ImmosenPulla
Todellisuudessa olet saanut vapautuksen armeijasta, kuten idolisi Olli Immonen. Miksi kaikki persujen sodanuhoajat ovat sivareita tai sluibaajia?
- demaritennätyssivareissa
"Miksi kaikki persujen sodanuhoajat ovat sivareita tai sluibaajia?" Entäs Tuomioja Taipale ja Haglund?
- ImmosenRK62
demaritennätyssivareissa kirjoitti:
"Miksi kaikki persujen sodanuhoajat ovat sivareita tai sluibaajia?" Entäs Tuomioja Taipale ja Haglund?
Häh? Väitätkö, että Tuomioja, Taipale ja Haglund olisivat persuja? Tämähän on yllättävää!
- Antipersux
demaritennätyssivareissa kirjoitti:
"Miksi kaikki persujen sodanuhoajat ovat sivareita tai sluibaajia?" Entäs Tuomioja Taipale ja Haglund?
Onko sinusta siis Tuomioja ja Haglund sodanuhoajia??????? Ja mistä saakka Haglund on ollut demari??????? Otan osaa jos sinun "ymmärrys" on todella tuolla tasolla...
PS. Siis ihan tosi; mistä näitä oikein tulee? - LeninOnSuuri
ImmosenPulla kirjoitti:
Todellisuudessa olet saanut vapautuksen armeijasta, kuten idolisi Olli Immonen. Miksi kaikki persujen sodanuhoajat ovat sivareita tai sluibaajia?
miksen ole saanut reserviläiskirjettä?
- lirho
Hyvä kirjoitus etulinjan henkilö.
Mautonta oli buuata,missä on on monikulttuuristen suvaitsevaisuus ?
Itse eilisillan jälkeen ajattelin äänestäväni ensi kerralla persuja.
Immonen on mauton,mutta minulle riittää tuollaiset yltiömaailmaasuvaitevaiset kaikentietävät pullahiiret.Veronmaksajana kun tiedän etteivät Suomen rahat jatkossa kaikille riitä.
- Pienviljelijä
Ns. suvaitsevaisten suvaitsevaisuus loppuu, kun paikalle tulee perussuomalainen. Sääli.
- Niinono
Suvaitsevaiset olivat viemässä Soinia ja Räsästä saunan taakse kun keskusteltiin avioliittolaista. Islamilainen homovastaisen uskon sävyttämä kulttuuri on suvaitsevaisten mielestä tervetulleempi monikulttuuriseen suomeen kuin Timo tai Päivi!
- SoininMakkara
Immosen breivikistinen aivopieru oli vain se ruoko, joka katkaisi kamelin selän. Ihmiset ovat joutuneet vuosikausien ajan kuuntelemaan persujen vihapuheita netissä. Useimmat eivät jaksa jankuttaa fanaattisten persutrollien kanssa loputtomasti monikulttuurista, mutta ennemmin tai myöhemmin ihmisten kärsivällisyys loppuu.
Tämä Immosen sodanjulistus oli se piste, jossa kärsivällisyys loppui. Teidän natsipuheitanne on nyt kuunneltu tarpeeksi. Nyt on alkanut vastareaktio. Olli Immonen ja muut Suomen Sisun fasistit lentävät perussuomalaisista omaan pienpuolueeseensa ja vaipuvat unohduksiin seuraavissa vaaleissa. Tervemenoa. - Pakkotoimenpiteet
SoininMakkara kirjoitti:
Immosen breivikistinen aivopieru oli vain se ruoko, joka katkaisi kamelin selän. Ihmiset ovat joutuneet vuosikausien ajan kuuntelemaan persujen vihapuheita netissä. Useimmat eivät jaksa jankuttaa fanaattisten persutrollien kanssa loputtomasti monikulttuurista, mutta ennemmin tai myöhemmin ihmisten kärsivällisyys loppuu.
Tämä Immosen sodanjulistus oli se piste, jossa kärsivällisyys loppui. Teidän natsipuheitanne on nyt kuunneltu tarpeeksi. Nyt on alkanut vastareaktio. Olli Immonen ja muut Suomen Sisun fasistit lentävät perussuomalaisista omaan pienpuolueeseensa ja vaipuvat unohduksiin seuraavissa vaaleissa. Tervemenoa.Loppukoon kärsivällisyys. Suomessa on hyvä poliisi, mellakkapoliisi ja se saa tarvittaessa virka-apua armeijalta.
- PersuHallitus
Pakkotoimenpiteet kirjoitti:
Loppukoon kärsivällisyys. Suomessa on hyvä poliisi, mellakkapoliisi ja se saa tarvittaessa virka-apua armeijalta.
Persuhallitus tahtoo laittaa armeijan ampumaan mielenosoittajia? Mikäs diktatuuri tästä on tullut, kun Soini on päästetty hallitukseen?
- rtyuiiyy
Mielipitwenvapaus ei koske muita, kuin persuja. Persujen mielestä.
- HalliksenKyynel
Olette rähjänneet fasistista sontaanne vuosikausien ajan netissä. Siihen Homman perustaja Matias Turkkila on yksi pääsyyllisistä. Pieni buuaaminen on pientä siihen verrattuna. Lisäksi buuaaminen kuuluu sananvapauteen.
Mutta te persuthan tahdotte rajoittaa kaikkien muiden sananvapautta, paitsi omaanne. Tahdotte uhkailla kaikkia. Alatte itkeä, kun joku kritisoi teidän puheitanne. Sellaisia te olette. Pelkkiä itkupillejä. - Suvakit---
.
Ns. Suvaitsevaiset ovat suvaitsemattomimpia koko Suomessa M.O.T.- TeräsPersu
Oletko joku saatanan antifasisti? Minä ainakin olen suvaitsemattomampi kuin suvaitsevaiset ja ylpeä siitä. Jokaisen persun pitäisi olla ylpeä suvaitsemattomuudestaan. Tuollaiset antifantit pitäisi potkia vittuun persuista.
- Ilmaiskeikka
Siellä missä 10000 kokoontuu niin kollektiivinen tyhmyys ajaa yksilön älyn yli.
- Oenonen
Kuten perssujen puoluekokouksessa?
- EnjaksaKirjautua
Oenonen kirjoitti:
Kuten perssujen puoluekokouksessa?
Sattuvasti sanottu.
- tässätotuus
Turkkila uskomattoman heikko tyyppi. Miehellä ei ollut mitään sanottavaa, vaikka sai estradin itselleen. Siis täysi nahjus. Kusi omaan mukiinsa tyhmyyttään. Tuollainen kirkuva typerysten lauma olisi ollut helppo kääntää ns. järjen tielle kunnon puheella. Mutta Turkkilasta ei ole kertakaikkiaan yhtään mihinkään.
- OllinIdoli
Juurikin näin! Turkkila on punavihersuvakkihomovajarineekeri, joka pitäisi potkaista vittuun persuista heti! Olli Immonen puolueen johtoon ja heikommat ainekset ulos!
- huonoainens
OllinIdoli kirjoitti:
Juurikin näin! Turkkila on punavihersuvakkihomovajarineekeri, joka pitäisi potkaista vittuun persuista heti! Olli Immonen puolueen johtoon ja heikommat ainekset ulos!
Keitä ovat heikommat ainekset?
- HitsariKolvi
Jos bolsut ja viherhörhöt keskittäisivät energiaansa yhtäpaljon oikeaan työntekoon kuin mielenosoituksiin ja mamujen sekä omien sosiaalietujensa korotusten vaatimiseen niin maamme olisi miltei velaton.
- ninel2010
Kysymyshän on loppujen lopuksi siitä, että Suomessa yhä hyväksytään monopolit. Kun 1904 vasemmisto kokoontui Forssassa, he loivat yhteiskunnallisen valehtelun, poliittisen vihapuheen (tuolloin vielä agitaation) sekä poliittisen väkivallan monopolin itselleen. Yksinoikeus vihanlietsontaan ja kansalle valehteluun rikkoutui Timo Soinin toimesta. Vallankumous, omaisuuden kuppaaminen yhteiskunnalta ja terroristijärjestöjen tukeminen muuttui EU-vastaisuuteen ja maahanmuutto kriittisyyteen. Yksi hölmöys sai rinnalleen hieman muunnellun hölmöyden. Kaksi kilpailevaa hölmöyttä johtaa vääjäämättä yhteenottoihin. Hassuinta, on että niin demareitten johto, että Timo Soini ovat alkaneet ottaa eroa puolueidensa hölmöyksiin. Ne kun vaikeuttaa todellisten ongelmien ratkaisemista. Mutta kenttäväki pitää hölmöyksistä kiinni ja yhteen ottojen väkivaltaistuminen on vain ajan kysymys.
NINEL - LeinoKimmo
Soini EI oikeasti halua puuttua Suomen SUURIMPAAN ongelmaan; hän ei SANALLAKAAN ole puhunut asioiasta, jotka MURSIVAT Suomen ja AIHEUTTIVAT jättityöttömyyden SISÄISESTI . ( syynä EI ole globaali "lama" kokonaan ). Suomen EDUSKUNTA varasti jopa 3 MILJARDIA euroa investointirahaa pienyrityksiltä ja SYVENSI lamaa. Tämä tehtiin "lailla 444/2012" VAKUUTUSYHTIÖIDEN ja pankkien "pyynnöstä"; siis LAHJONNAN takia: Iltalehti 19.2. 2013 "Miljoonien rahavirrat puolueille". Jorma Heikkinen: "Puolueille ei maksettu rahaa turhaan." ..Rahalla on saatu "omanlaista lainsäädäntöä". Tätä "omanlaista lainsäädäntöä" oli mm. 1,6 - 3 MILJARDIN euron varkaus lailla 444/2012 pienyrittäjien omaisuutta vakuutusyhtiöiden taseisiin. Nämä lain hyötyjätahot MAKSOIVAT mm. suurimmanosan nykyisen rahaministerin vaalikamppanjoista ! Jopa PL 118 § on tarvinnut manipuloida "perustuslakiin", jotta tällainen "lainsäädäntötyö" yleensä on mahdollista ! Kaikki ALOITETTIIN jo 2005 EOA 20.12. 2007 asti salatulla "päätöksellä" 876/2/05 ...."poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa." Kansan valitsemat kansanedustjat, jotka tästä uskaltavat EDES PUHUA vaiennetaan verovaroin ( YLE-vero ja nyt masinoitu "mielenosoitus" ). Olen kerännyt TODISTEET tästä Suomen "järjestelmästä" kimmoleaks.fi -sivustolle ja ne perustuvat JULKISIIN asiakirjoihin, joista suuri osa jopa 2006 lähetettiin ihmisoikeustuomioistuimeen; koska Suomessa poliisi tai "oikeuslaitos" EI käsitellyt LAINKAAN lapsiin ja heteromiehiin kohdistettua LAINSÄÄDÄNNÖLLISTÄ syrjintää ! YLE - vero on myös osa tatä syrjintää, koska verovaroin maksettuun "mediaan" EI pääse ääneen ne, jotka toisivat julki tämän jopa "perustuslain" 118 § :n ovulla oikeutetun LASTEN ja heteromiesten syrjinnän ! KAIKKI asiaan puuttuvat kansanedustajat VAIENNETAAN massiivisella mediakamppanjalla ja minulta on "keskusteluoikeudet" viety jo 3 lehteen ! Jopa maksettu mimmoleaks.fi -sivusto oli "jostain" syystä suljettuna 2 kuukautta vaalien aikaan. Timo Soni kuten vielä rajummin muut "vanhat" puoluejohtajat OSTIVAT valtansa LASTEN ja heteromiesten IHMISOIKEUKSILLA. Kaikki ovat hiljaa siittä kuinka Suomi LAHJOI Kansainvälisen rikostuomioistuimen 2008 . He 55/2007 esiteltiin kansanedustajille TAHALLAAN väärillä asiakirjoilla ja 2008 Tuija Brax allekirjoitti "sopimuksen" Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa: Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-"oikeudenkäynnin" ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa "yksittäistapauksissa". Nyt näitä "yksittäistapausia"; joita Suomen piti "kansainväliselle" antamansa lausuman mukaan tutkia ITSENÄISESTI ovat EOA päätöksen 876/2/05 tapausten lisäksi KAIKKI PL 118 §:n mukaiset tapaukset ! ... Eli Suomi VALEHTELI Kansainväliselle rikostuomioistuimelle haluavansa "tutkia" tällaisia tapauksia ...Suomen päättäjät halusivat TEHDÄ tällaisia tapauksia lisää ! --- laki 444/2012 jopa 3 MILJARDIN euron varastamiseksi pienyrittäjiltä ! Soinikin TIETÄÄ kaiken tämän, koska tiedon hänelle lähetin ENNNEN asioiden laittamista JULKISUUTEEN ; tai sitten joku EDUSKUNNASSA seuloo kansanedustajille meneviä sähköposteja ! Nyt kaikki kuitenkin on JULKI kimmoleaks-sivustolla ja työ ja oikeusministeri voi alkaa KOOTA VALTAKUNNANOIKEUTTA kasaan DEMOKRATIAN palauttamiseksi Suomeen ! Vai joko Soini on saatu MUKAAN SALALIITTOON ... pystyttää voimassa PL 118 § ja lasten ja monien muiden ihmisryhmien IHMISOIKEUDETON tila ? Tästä "vihapuheesta" ei ole esitutkintaa aloitettu ... miksi ?
- hienotapahtuma
Turkkilalle buuaamisesta sanoisin, että sitä saa mitä tilaa. Harmi kun tapahtuma oli keskellä viikkoa ja järkättiin parissa päivässä joten ei ollut mahdollisuutta järjestää lomaa ja tulla paikalle. Mutta seurasin livelähetystä ja hyvä oli meininki.
- obiewankenobi
Eli jos joku isolle yleisölle tuntematon perussuomalaisten edustaja kutsutaan puhumaan tuollaiseen tilaisuuteen ja hän saa palkakseen buuausta ja nimittelyä...
Ajatellaanpa kuvitteellinen, päinvastainen tilanne: persujen tilaisuuteen kutsutaan puhujaksi vaikkapa Paavo Arhinmäki. Hänelle buuataan ja häntä haukutaan huutokuorossa kommariksi. Vaikuttaisiko se oikeutetulta?- justjustvaan
Näinhän persut juuri toimisivat, eikö?
- obiewankenobi
justjustvaan kirjoitti:
Näinhän persut juuri toimisivat, eikö?
Jos buaisivat niin suuri kansa tuomitsisi heidät moukiksi ja suvaitsemattomiksi. Nyt buuaajista tehtiin sankareita ja heidän käytöstään ei tuomittu millään tavalla.
Jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Suvaitsemattomuutta vastustavat eivät suvaitse suvaitsemattomia. Mielipiteenvapaus on sallittua ainoastaan niissä tapauksissa jota sananvapautta puolustavat määrittelevät.
- Peruskansalainen
Mielenosoittajat valitsivat väärän kohteen. Yhdellä FB päivityksellä Olli Immosesta tehtiin Mannerheimiäkin suurempi sankari.
Tuomioja teki äärimmäisen hyvää vaalityötä Ollin puolesta.
Ollin vajaa 5000 ääntä Oulussa tuplaantui.
Media nosti Ollin suuresta tuntemattomuudesta Suomen poliittiseen tähtikaartiin.
Hän vain toisti Merkelin ja Cameronin viestin. - EVLUT
eine 15tuhatta annapuu,tee suomesta suvaitsevaista maata,
- kpojojo
Ali Jahangiri on omille jutuilleen hihittelevä pelle.Yle Puhettakaan ei enää kehtaa kuunnella.Siellähän Ali naureskelee kovalla palkalla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692