Antipersu ei hyväksy Päivi Räsäsen ja Timo Soini kulttuuria jossa homoseksuaalisuus on jokseenkin kiellettyä? Miksi. Sehän on osa monikulttuurisuutta ja sitä rikkautta että meitä on erilaisia ja erilailla uskovia. Ei islamkaan oikein homoseksuaalisuutta hyväksy? Miksi siis islaminuskoiset ovat tervetulleempia monikulttuuriseen suomeen kuin Timo tai Päivi?
Miksi antipersu ei halua venäläistä energiakulttuuria rikastuttamaan suomalaista energiakulttuuria ja rakentamaan yhdessä monikulttuurinen ydinvoimala. Siihenhän oli tulossa myös kroatialaista energiakulttuuria mukaan tulossa. Miksi vastustaa? Eihän monikulttuurisuutta tule vastustaa, hyvänen aika!
Tuomitsemme myös kaikki venäläisen valtakulttuurin jossa maita vallataan sotilaallisesti. Jos olisimme monikulttuurisuuden kannattajia hyväksyisimme tällaisen rikkauden jossa venäläiset valtaavat muita maita! Tämä nyt oli kyllä aika raju vertaus, ehkäpä ylilyönti.
Myös perussuomalaisuus ja perussuomalaiset äänestäjät edustavat jokseenkin perinteistä jopa hieman vanhoillisuuden rajoilla olevaa suomalaista kulttuuria. Koti, uskonto ja isänmaa. Lievähkö kansallismielisyys ja suomalaisten eduista kiinnipitäminen ja näiden kaikkien kannattaminen. Sekin on jonkinlaista kulttuuria joka ei saisi edes olla olemasssa antipersujen mielestä.
Ihmettelenkin kun ne jotka olivat viemässä Päivi Räsästä saunan taakse tasa-arvoisen avioliittolakikeskustelun aikaan ovat nyt marssimassa sen puolesta että kaikki ihmiset tulee hyväksyä uskoon, rotuun ym. katsomatta. Kaikkia ihmisiä tulee arvostaa. Kuullostaa jeesustelulta.
Miksi antipersu vastustaa monikulttuurisuutta?
33
<50
Vastaukset
- susanmuru
Onko tuossa jotakin yhteistä, Räsänen,Soini ja muslimit? Tottahan toki
vastustavat homoliittoja,niinhän oikeidenhihhulien tuleekin toimia.
Lähi-Idästä lähtöisin molemmat uskomukset joten siinäkin on yhteistä
Räsäsellä,Soinilla ja muslimeilla. Suomalaisten omat jumaloliot kuten Ukko
ylijumala,Ahti ja Tapio ym.saivat väistyä tuontijumalolion tieltä.
Kansallislaulukin on saksalaisen säveltämä,ollaan melko avuton kansa,
hitokseen nolottaa.- eisuvaitasuvaitaa
Aivan! Soinin, Räsäsen ja muslimien usko kieltää homoseksuaalisuuden. Suvaitsevaisto näyttää ovea Soinille ja Räsäselle, tällaisia ei tarvita. Mutta samalla avaa oven ystävällisesti niille jotka jopa väkivalloin pitää kiinni uskonsa arvoista! Suomalainen suvaitsevaisto ymmärtää että monikulttuurisuudessa on myös erilaisia uskontoja. Mutta Päivin ja Timon usko on väärä. Tuntuukin että suvaitsevaiset suvaitsevat kaiken mikä on ulkomailta. Mutta jos tuollaine ahdasmielinen ajatusmaailma esiintyy suomalaisella se on väärin.
- edrem
Suomessa ei kenenkään tarvitse väkivalloin pitää kiinni uskonsa
arvoista,meillä on uskonnonvapaus. Perusoikeuksiin (perustuslaki)
kuluu yhdenvertaisuus lain edessä. Jos avioliittolaki olisi uskonnollinen,
uskovaiset olisivat aikoja sitten kieltäneet ateistien avioliitot. Koska
avioliittolaki on juridinen, rikotaan perusoikeuksiin kuuluvaa ihmisten
yhdenvertaisuutta jos joltakin ryhmältä kielletään esm. avioliitto.
Karrikoidustu sanottuna, miten oikeusvaltiossa voidaan uskomukset
asettaa lain yläpuolelle? Homoliitot ei mitenkään vahingoita kenenkään
uskomuksia,jos niin olisi eikai tuollaiset uskomukset kovin vahvoja ole.
Räsänen,Soini ja muslimit pitäkööt uskonsa, kunhan eivät sillä yritä
vaikuttaa toisten elämään. - liikaONliikaa
"SUOMEEN PIKAVAUHDILLA LISÄÄ VASTAANOTTOKESKUKSIA" kirkuivat otsikot tänään. Kuka tästä päättää? Kuka on vastuussa? Meidän oma Hanna Mäntylä.
Nyt alkaa vanhalle kannattajallekin mennä liian pitkälle. Luulin, kun me saimme tähän hallitukseen sosiaali- ja terveysministerin, että nyt asiat vihdoin muuttuvat. Ja tänään uutisissa: "Maahan perustetaan 4-5 vastaanottokeskusta pikavauhtia" ja "kaikki ennätykset rikotaan" maahanmuutossa (http://yle.fi/uutiset/kaikki_ennatykset_rikkoutuvat_tana_vuonna__pakolaisvyorynostaa_suomen_kuluja/8233735). Nämä ovat siis perussuomalaisen sos.- ja terveysministerin hallinnonalaa (ks. 3§, http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1994/19940991).
Nyt meidän pitää tehdä Ministeri Mäntylälle selväksi mitä mieltä me olemme. Täällä siis perussuomalaisen vastaanottokeskuksista päättävän ministerin yhteystiedot: http://www.hannamantyla.fi/40
- Ykvastustaahoppelilii
Ja kyse on siis ihmisoikeudesta; heteroavioliitto on luovuttamaton ihmisoikeus ja YK:n päätöksellä ainoa normaali avioliiton muoto. Se, joka tätä vastustaa, vastustaa yhdessä päätettyä, virallista kantaa, joka sitoo YK:n jäsenvaltioita.
Ihmisoikeusneuvostossa kristityt länsimaat vastustivat aitoa avioliittoa, kun taas monet muut maat puolustivat. Päätös raivostutti homojärjestöt, jotka taistelivat aitoa avioliittoa vastaan.
Tietoa aiheesta:
http://bwanajoe.blogspot.fi/2015/07/yhdistyneiden-kansakuntien.html?spref=fb
http://www.etvk.fi/yhdistyneiden-kansakuntien-ihmisoikeusneuvosto-puoltaa-perinteista-perhemallia/
http://www.cbn.com/cbnnews/world/2015/July/Pro-Family-Movement-Gains-Big-Win-at-the-UN/
https://www.lifesitenews.com/news/un-passes-unprecedented-pro-family-resolution-outraging-sexual-radicals- YKeiHeterokirkko
Onko siis myös USA lähtenyt pois YK:n viitoittamalta tieltä salliessaan homoavioliitot?
YK ei ole tehnyt mitään pakkoheteroliittojulkilausumaa.
YK:n eräät islamilaiset maat yrittivät kyllä vielä läpi julistuksen, joka kieltäisi uskontojen (etenkin islamin) arvostelemisen, mutta läpihän ei ehdotus mennyt. - Vvsuvaitsevaisto
Vastustetaanko YK:n ihmisoikeusjulistuksessa homoliittoja?
Ei vastusteta.
Ei jonkun komitean mietintöpaperit mitenkään sido jäsenvaltioita.
Ei pitäisi verrata ihmisoikeusjulistusta tuohon.
Rouva Roosevelt ei levitellyt 2015 julkaistua paperia vaan vuonna 1947 julkaistua ihmisoikeuksien julistusta.
- kannatantasaarvoa
Homoseksuaalisuus ei ole kulttuuria, eikä uskontoa.
- Minäkinkannatanmutta
Ei, mutta tietyt kulttuurit pohjautuvat uskoon. Ja usko kieltää jossain homoseksuaalisuuden ja joissakin kulttuureissa on kuolemantuomio tällaisesta toiminnasta. Jossain kulttuurissa saa raiskata vääräuskoisia. Sellaista Isis kulttuuria. Ja ne ovat tervetulleita suomeen sanoo antipersu!
- Xxjuuxx
Eihän se, että hyväksyy monikulttuurisuuden tarkoita raiskauksien hyväksymistä. Noudatetaan suomen lakeja, eikös näin.
- Minäkinkannatanmutta
Xxjuuxx kirjoitti:
Eihän se, että hyväksyy monikulttuurisuuden tarkoita raiskauksien hyväksymistä. Noudatetaan suomen lakeja, eikös näin.
Et kai sano että "maassa maan tavalla!". Sillä niinhän on sanottu persujen toimesta joka ikinen kerta. Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuva, työtä tekevä, vastuunsa kantava maahanmuuttaja on aina tervetullut. Mutta jos jäät loisimaan hyvien sosiaalietujen tuudittamana etkä noudata suomen lakeja ja kunnioita kantaväetsön perinteitä niin ulos että heilahtaa!
- Xxjuuxx
En sano.
Persujen kulttuuri on yksi niitä kulttuurimuotoja joita en kannata. - Minäkinkannatanmutta
Xxjuuxx kirjoitti:
En sano.
Persujen kulttuuri on yksi niitä kulttuurimuotoja joita en kannata.Hyvä että myönnät vastustavasi monikulttuurisuutta. Koska yhden tai useamman "ikävän" ryhmän poissulkeminen ja kulttuurimuotojen kannattamattomuus ei ole monikulttuurisuutta. Jos vertaat että Immoset ja Halla-ahot puhuvat yksinomaan islaminuskoisista. He eivät kannata niitä kulttuurimuotoja etkä sinä persukulttuuria etkä ilmeisesti Räsäsen kristillisten arvojen kulttuuria. Tämähän tässä hämmentää kun olette suvaitsevaisuudessanne hyväksymässä kaikki ulkoa tulevat kulttuurit mutta osan suomalaisista persu ja kristilliskulttuurista pitäisi hävittää. Muistuttaisinkin eräästä Adolf Hitleristä joka ei oikein tykännyt juutalaisten koulutetusta ja rikkaasta kulttuurista.
- Xxjuuxx
Energiakulttuuri monokulttuurin kannalta tarkoittaisi , että luopuisimme sähköenergiasta joka on mamujen tuomaa ja siirtyisimme päreiden tuomaan valaistukseen, ja koivuklapi lämmitykseen.
Ajatuksena monikulttuurisuuden vastustaminen on minusta täysin hölmöä.
Eikös persujen vastavoima "antipersut" ole myöskin tätä "suvaitsevaistoa" lisättynä sanalla "vihervasemmisto".
Suvaitsevainen ihminen joka pitää amerikkalaisesta musiikista ja italialaisesta ruuasta. Pelottaako? Minä olen.- EVTTU
Oletpa saatanan tyhmä yksilö. Mutta joukkoon mahtuu kyllä. Monikulttuurisuus ei ministeriön virallisen määritelmän mukaan ole pizza tai countryrock. Se on eri uskojen ja kulttuurien sekoittumista niin että yhdessä rakennetaan yhteiskuntaa ja maatamme, monikulttuurisesti. Suomalainen voi matkoiltaan tuoda ulkomaisen CD levyn. Tai kysyä reseptin intialaisesta basaarista maistetusta ruuasta. Tällainen monikulttuurisuus leviää ihan ilman ihmisten muuttoa suomeen. Miten tällaiset älykääpiöt selostavat että monikulttuurisuus olisi joku esine, ruoka tai musiikki. Kun se on eri kulttuurista tulevien ihmisten sulautumista yhdeksi maata rakentavaksi yhteisöksi, suomalaisiksi.
- Xxjuuxx
EVTTU kirjoitti:
Oletpa saatanan tyhmä yksilö. Mutta joukkoon mahtuu kyllä. Monikulttuurisuus ei ministeriön virallisen määritelmän mukaan ole pizza tai countryrock. Se on eri uskojen ja kulttuurien sekoittumista niin että yhdessä rakennetaan yhteiskuntaa ja maatamme, monikulttuurisesti. Suomalainen voi matkoiltaan tuoda ulkomaisen CD levyn. Tai kysyä reseptin intialaisesta basaarista maistetusta ruuasta. Tällainen monikulttuurisuus leviää ihan ilman ihmisten muuttoa suomeen. Miten tällaiset älykääpiöt selostavat että monikulttuurisuus olisi joku esine, ruoka tai musiikki. Kun se on eri kulttuurista tulevien ihmisten sulautumista yhdeksi maata rakentavaksi yhteisöksi, suomalaisiksi.
Tottahan minä tarkoitin.
En vain tajua mitä huonoa monikulttuurisuudessa on.
Terveisin,
Saatanan tyhmä yksilö - EVTTU
Xxjuuxx kirjoitti:
Tottahan minä tarkoitin.
En vain tajua mitä huonoa monikulttuurisuudessa on.
Terveisin,
Saatanan tyhmä yksilöMonikulttuurisuudessa ei olekaan mitään pahaa silloin kun:
1. Se ei kasvata rikostilastoja
2. Maksa veronmaksajille
3. Uudet kulttuurit sulautuvat osaksi yhteiskuntaa huomioon ottaen kantaväestön.
4. Uudet kulttuurit ja heidän edustajansa tekevät töitä ja elävät kuten "isäntämaan" tavat edellyttävät.
En käsitä miksi monikulttuurisuudesta pitää maksaa, miksi tietyt uskot/kulttuurit eivät sulaudu ja sopeudu yhteiskuntaan. Minulle monikulttuurisuus ei ole kasvavat työttömyys ja rikostilastot. Minulle monikulttuurisuus ei ole verorahoilla rakennettavia moskeijoita tai privaatti uimahallivuoroja.
- Sossuko
Kertokaa tollot kuka maksaa viulut.? Ei teidän elätävä sossu pysty!
- TimoPäivi
Naurettavaa porukkaa muutenkin nämä jotka kitarisat pitkällä huutaa monikulttuurisuutta ja maahantunkeutujien vastaanottamista avoimena ja viulut maksaen koko heidän lopun ikäänsä eivät suvaitse toisenlaista ajatusta eikä ole itse henkilökohtaisesti valmis lahjoittamaan latiakaan lisää esim. 10% nettopalkasta pakolaisille. Miksi yleensäkään monikulttuurisuutta pitää tukea verorahoilla?? Muutenkin ei köyhyyden vuoksi lähtenyt ole pakolais-statusta ansainnut eikä rintama/ sotilaskarkurit. Miksi heikon sosiaaliturvan maissa ei ole pakolaisia vaan tulijat ovat siirtolaisia jotka kaikin keinoin työtä tekemällä koittaa elättää itsensä ja perheensä, miksi siis tulijat saavat Suomen sosiaaliturvan pakolaislisät, eivät he näin kotoudu koskaan ja rasistisuus senkus lisääntyy.
- käenpojat
Niin miksi näitä käenpoikia??
- lhlkhlkhjlk
todellisuudessa olet saatananpalvojapersu..
- SiisMitäIhmettäTääOn
Eihän Päivi Räisäselläkään mitään omaa kulttuuria ole, hän ei ole toisaalta omaksunut kristinuskoa, mutta on sitten kuitenkin hihhuloimassa saksalaisen lahkouskonnon luterilaisuuden aatteiden mukaan ja kaiken lisäksi vielä helluntailaisen lahkouskonnon aatteiden mukaan, ja se taas lienee kotoisin jostain Amerikasta!
Myöskään niin sanotun kristillisen liiton Räisänen eikä perssujen Soinikaan hyväksy ollenkaan lähimmäisenrakkautta ja ihmisen kunnioittamista kuten kristinusko opettaa, ja siksi he ovat valmiita nöyryyttämään ja häpäisemään myös poliittiset kannattajansa! Todella sairasta uskonlahkojen hyväksikäyttöä omahyväisen ja likinäköisen populistisen politikoimisen keinona! - hyisentään
Huonoimpia aloituksia, joita olen nähnyt.Heti otsikko on pielessä.Eikö antipersu voi vaikka vastustaa homoliittoja.Logiikkasi mukaan Päivi Räsänen on siis persu.Tai kaikki ne, jotka äänestivät persuista ydinvoimalaa vastaan, ovatkin antipersuja.(melkein puolet siis)Eihän nämä asiat puoluekannasta riipu.
- Ohomikäjärki
Tyhmimpiä tulkintoja aloituksesta! Siinähän puhutaan Soinin ja Räsäsen kulttuurista. Ei persuista. Antipersulla nyt oikeastaan tarkoitetaan tällä palstalla pyöriviä persujen vastustajia jotka ovat sitä mieltä jota aloittaja kertoo. Mutta et siis ymmärrä pointtia mikä aloituksessa on vaan paljastat typeryytesi.
- hyisentään
Ohomikäjärki kirjoitti:
Tyhmimpiä tulkintoja aloituksesta! Siinähän puhutaan Soinin ja Räsäsen kulttuurista. Ei persuista. Antipersulla nyt oikeastaan tarkoitetaan tällä palstalla pyöriviä persujen vastustajia jotka ovat sitä mieltä jota aloittaja kertoo. Mutta et siis ymmärrä pointtia mikä aloituksessa on vaan paljastat typeryytesi.
Älä puhu aloittajan suulla.Antipersuistahan puhutaan, antipersu on henkilö, joka ei ole persu.Noin 85% väestöstä.Heihin kuuluu Räsänenkin.Ei antipersuilla ole mitään kollektiivista mielipidettä, eihän ne ole mikään puolue, jossa linja ratkaistaan äänestämällä.Jo heti otsikossa väitetään antipersun vastustavan monikulttuurisuutta.Eihän aloittajaa voi ottaa vakavasti, kun heti heittää tuollaisen väitteen.Yhtä väärin olisi ollut:miksi antipersu puolustaa monikulttuurisuutta?
- EVTTU
hyisentään kirjoitti:
Älä puhu aloittajan suulla.Antipersuistahan puhutaan, antipersu on henkilö, joka ei ole persu.Noin 85% väestöstä.Heihin kuuluu Räsänenkin.Ei antipersuilla ole mitään kollektiivista mielipidettä, eihän ne ole mikään puolue, jossa linja ratkaistaan äänestämällä.Jo heti otsikossa väitetään antipersun vastustavan monikulttuurisuutta.Eihän aloittajaa voi ottaa vakavasti, kun heti heittää tuollaisen väitteen.Yhtä väärin olisi ollut:miksi antipersu puolustaa monikulttuurisuutta?
85% väestöstä? Äläs nyt. 85% äänioikeutetuista? Äläs nyt. 85% äänestäneistä, aika lähelle! Antipersu ei ole henkilö joka ei äänestänyt persuja. Esimerkiksi Päivi Räsänen on ollut tietyissä asioissa komppaamassa Soinia. Esimerkiksi abortti ja avioliittoasioissa. On myös ihmisiä jotka eivät vastusta perussuomalaisten linjaa mutta ovat löytäneet mieluisamman puolueen. Minusta antipersu on sellainen henkilö joka vastustaa perussuomalaisten politiikkaa. Jostakinhan persutkin ovat äänestäjäkunnan saaneet. Joku on valinnut persut edellisen puolueen sijaan. Tuskin kuitenkaan ryhtyy vastustamaan kovasti sitä entistä puoluetta. Jos ryhtyy niin silloin on anti(entisen puolueen nimi).
Antipersuhan vastustaa monikulttuurisuutta jos haluaa poistaa tai vastustaa persu tai KD kulttuuria kannattavia ihmisiä. Katsos kun se monikulttuurisuus ei ole sitä että suoritetaan etninen puhdistus PS ja KD porukalle ja tuodaan uutta kulttuuria tilalle. Ei! Monikulttuurisuus on sitä että islamistit,kristityt,katoliset, mustat, valkoiset, keltaiset, burkhanaiset, kiitospaitamiehet elävät sulassa sovussa rakentaen yhteiskuntaa ja kantavat vastuun omasta elämästä. - VainPessutHeteroitaVai
hyisentään kirjoitti:
Älä puhu aloittajan suulla.Antipersuistahan puhutaan, antipersu on henkilö, joka ei ole persu.Noin 85% väestöstä.Heihin kuuluu Räsänenkin.Ei antipersuilla ole mitään kollektiivista mielipidettä, eihän ne ole mikään puolue, jossa linja ratkaistaan äänestämällä.Jo heti otsikossa väitetään antipersun vastustavan monikulttuurisuutta.Eihän aloittajaa voi ottaa vakavasti, kun heti heittää tuollaisen väitteen.Yhtä väärin olisi ollut:miksi antipersu puolustaa monikulttuurisuutta?
Tarkoitatteko tosiaan, että kaikki antiperssut olisivat homoja? Ja siis vain perssut olisivat sitten oikealla tavalla uskovia luterialaiseen, vanhoillislestadiolaiseen ja herännäiseen ja körttiläiseen uskontoon uskovia heteroita?! En yhtään ihmettele sitten sitäkään, miksi Soini itse pitää körttijakausta?!
- hyisentään
EVTTU kirjoitti:
85% väestöstä? Äläs nyt. 85% äänioikeutetuista? Äläs nyt. 85% äänestäneistä, aika lähelle! Antipersu ei ole henkilö joka ei äänestänyt persuja. Esimerkiksi Päivi Räsänen on ollut tietyissä asioissa komppaamassa Soinia. Esimerkiksi abortti ja avioliittoasioissa. On myös ihmisiä jotka eivät vastusta perussuomalaisten linjaa mutta ovat löytäneet mieluisamman puolueen. Minusta antipersu on sellainen henkilö joka vastustaa perussuomalaisten politiikkaa. Jostakinhan persutkin ovat äänestäjäkunnan saaneet. Joku on valinnut persut edellisen puolueen sijaan. Tuskin kuitenkaan ryhtyy vastustamaan kovasti sitä entistä puoluetta. Jos ryhtyy niin silloin on anti(entisen puolueen nimi).
Antipersuhan vastustaa monikulttuurisuutta jos haluaa poistaa tai vastustaa persu tai KD kulttuuria kannattavia ihmisiä. Katsos kun se monikulttuurisuus ei ole sitä että suoritetaan etninen puhdistus PS ja KD porukalle ja tuodaan uutta kulttuuria tilalle. Ei! Monikulttuurisuus on sitä että islamistit,kristityt,katoliset, mustat, valkoiset, keltaiset, burkhanaiset, kiitospaitamiehet elävät sulassa sovussa rakentaen yhteiskuntaa ja kantavat vastuun omasta elämästä.Jos tuosta nyt yrittää jotain selvää saada, antipersu on mielestäsi siis ihminen, joka vastustaa persujen politiikkaa, ja joka on äänestänyt persuja.Ja heitä on siis vähän.Pelkkä innokaskaan vastustus ei riitä.
Onko antifasisti sellainen, joka on ennen kannattanut fasismia, ja nyt ei.
Entä antisionisti, tai antiterroristi.
Ja mistä tulee johtopäätös, että antipersu(siis kääntymyksen tehnyt entinen persujen äänestäjä)vastustaa monikulttuurisuutta. - EVTTU
hyisentään kirjoitti:
Jos tuosta nyt yrittää jotain selvää saada, antipersu on mielestäsi siis ihminen, joka vastustaa persujen politiikkaa, ja joka on äänestänyt persuja.Ja heitä on siis vähän.Pelkkä innokaskaan vastustus ei riitä.
Onko antifasisti sellainen, joka on ennen kannattanut fasismia, ja nyt ei.
Entä antisionisti, tai antiterroristi.
Ja mistä tulee johtopäätös, että antipersu(siis kääntymyksen tehnyt entinen persujen äänestäjä)vastustaa monikulttuurisuutta.Korjaan virheellisen kohdan ja oikaisen että tarkoitin että antipersu on henkilö joka vastustaa perussuomalaista politiikkaa, tuo sen mielipiteen vahvasti esille, eikä ole koskaan äänestänyt persuja. Voi olla joitakin yksilöitä jotka ovat pettyneet PS politiikkaan ja siksi ovat sitten antipersuja. Vaikuttaisi vain siltä että pettynyt ex persuäänestäjä ei kuitenkaan kritisoi puoluetta vaan valitsee uuden paremman.
Johtopäätös siitä että antipersu vastustaa monikulttuurisuutta tulee siitä että antipersu ei halua "perussuomalaista, tuulipuku, kansallismielis, hieman vanhoillista" kulttuuria eikä Räsäsen joukkojen " tasa-arvoista avioliittoa vastustavaa, kristillisten arvojen" suomalaiskulttuuria suomeen. Hän ei suvaitse sitä. Jos haluaa monikulttuurisen suomen niin silloin pitää hyväksyä kantaväestön kulttuuri, usko ja perinteet. Samalla tulee hyväksyä muualta tulevien kulttuurien sekoittuminen omaamme. Nyt jokunen persu ei halua että muualta tuleva kulttuuri sekoittuu omaamme. Ja antipersu ei halua että persu- ja kristilliskulttuuri nousee osaksi monikulttuurista suomea. Siinäpä kaksi monikulttuurisuutta vastustavaa. - hyisentään
Pettynyt antipersu on varmasti se, joka kritisoi eniten.
Miksi on siis selvää, että antipersu vastustaa monikulttuurisuutta.Vastaat siksi, ettei antipersu halua tuulipuku-, kansallismielis- jne kulttuuria.Missä niin taas lukee.Olipahan todiste.Eikö ihminen voi olla antipersu ja olla tässä asiassa samaa mieltä.
Mutta nyt kyllä taisi tulla niin tyhmä ihminen vastaan, että kannattaa häipyä tästä ketjusta.Etkä sitä paitsi tiedä edes mitä monikulttuurisuus tarkoittaa.
Kuten sanoin huonoimpia aloituksia ikinä - EVTTU
hyisentään kirjoitti:
Pettynyt antipersu on varmasti se, joka kritisoi eniten.
Miksi on siis selvää, että antipersu vastustaa monikulttuurisuutta.Vastaat siksi, ettei antipersu halua tuulipuku-, kansallismielis- jne kulttuuria.Missä niin taas lukee.Olipahan todiste.Eikö ihminen voi olla antipersu ja olla tässä asiassa samaa mieltä.
Mutta nyt kyllä taisi tulla niin tyhmä ihminen vastaan, että kannattaa häipyä tästä ketjusta.Etkä sitä paitsi tiedä edes mitä monikulttuurisuus tarkoittaa.
Kuten sanoin huonoimpia aloituksia ikinäÄlä sitten tee itsestäsi tyhmää! Sillä sehän on monikulttuurisuuden vastustamista jos vastustat tiettyjä kulttuureja tai uskoja etkä hyväksy niitä. Antipersujen kanta palstalla on ollut pääosin maahanmuutto ja monikulttuurismyönteisiä. Kuten tuolla ylempänä joku on sitä mieltä ettei kannata perussuomalaista kulttuuria. Niin ja se monikulttuurisuus ei ole se pizza, musiikki tai televisio. monikulttuurisuus on eri uskojen, kulttuurien ja rotujen sekoittuminen niin että he yhtenä yhteisönä rakentavat yhteiskuntaa. Antipersujen yleinen kanta on että persut ulos eduskunnasta, ulos maasta ulos kaikesta. Samaa toivoteltiin Räsäelle homoliittokeskustelun aikaan. Silloin yhdenlainen kulttuuri halutaan sulkea ulkopuolelle. Jos persu haluaa islamin uskoiset ulkopuolelle se on monikulttuurisuuden vastustamista.
Yleensä antipersu siirtyy haukkumaan kun ei argumentit riitä ja jää alakynteen keskusteluissa. Kirjoituksestasi käy tämäkin ilmi!
- Käenpojaksi
Monikultturisuus :tulla loisimaan toisten piikkiin?
- Ainavaanpersu
Persuilu on miehistä jytkyttämistä, Halla-aho ja Immonen pitävät huolen monikulttuurisuudesta,KIke ja Slunga tasa-arvosta,Tynkkynen homojen asioista.Kertakaikkiaan mahtava puolue.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762260Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391801Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141581Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371303Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631296Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191111Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631052- 611012
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja108733