Mädättäjä vihervasemmiston ja verenhimousen median viikon kiihottuminen huipentui Kansalaistorin infernaaliseen orgasmiin. Nyt sitten iski raukea ja kylläinen olo kun ei tänää ole kuulunut pihaustakaan Immosesta.
Immos-kohun paisunta loppunut?
27
<50
Vastaukset
- RubeninPoika
Joo.
Ei paisu ei.
Yleltäkin puhti pois viikon piehtaroinnin jäljiltä.- Kyllä.kelpaa
Olli on etelä-euroopan lämmössä kuuman sänky-kissansa kanssa, oikea seksipommi hänen vaimonsa. Sitä on tumppu-tanelit kade päällä koko aika.
- näinonii
Miksi sinun on kerrottava runkkaamisestasi muille?
- Hände_hoch
Kuka muistaa Jörg Haider -mediaähkyn? Vapauspuolue pistettiin EU:n laajuiseen boikottiin, eikä siinäkään ollut mitään tolkkua. 7 kk taisi olla.
EUnukit päättivät, että me ei sitten olla samalla hiekkalaatikolla Itävallan hallituksen kanssa!
Ja Tarja H:kin tiesi opettaa, että "Hitlerkin pääsi valtaan demokraattisesti!"
Nyt ei edes EU:ia kiinnosta Suomen sisäiset metakat..voi voi.. - onnee
Kun demokratia ei kelpaa
Demokratiaa yritetään taas häpäistä
Demokratiassa kansa valtuuttaa päättäjät taistelemaan haluamansa poliittisen agendan puolesta. Siinäpä sitten kansan valitsemat edustajat joutuvat selvittämään, mitä syntyy kansalaisten ristiriitaisten pyrkimysten yhteen sovittamisesta, kun asioita yhdessä ratkotaan.
Demokratiaa on pidetty siitä hyvänä järjestelmänä, ettei siinä ole yhtä valmiiksi päätettyä mielipidettä asioista, vaan suvereeni kansa saa tilaisuuden aidosti pyrkiä haluamiinsa päämääriin. Demokratia hyvin toimivana järjestelmänä on kuitenkin vaikea juttu ja rappeutuu helposti demagogiaksi, etenkin mikäli kansa on poliittisesti hyvin kiihottunutta ja/tai valistumatonta.
Sitä paitsi demokratian nimissä on tyhmää kansaa aina ollut helppo vedättää. Erityisesti asia koskee koulutettua väestönosaa. Muistanemme ns. kansandemokratian, jossa vain ns. edistykselliset mielipiteet oli sallittu. Sehän poikkesi tavallisesta demokratiasta kuten pakkopaita poikkeaa tavallisesta paidasta. Mutta kannattajia riitti.
Kansansuvereniteetin vallitessa kaikki valta on periaatteessa delegoitu kansan edustajille, jotka vapaasti tekevät päätöksensä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Niin sanottu puoluekuri on ruma tahra tässä periaatteessa, mutta ihmisten raadollisuuden takia se lienee pienempi paha kuin aito vapaa demokratia, jossa tulos syntyisi yhä uudelleen äänestysten eikä erilaisten etukäteen tehtyjen lehmänkauppojen tuloksena. Se voisi olla kovin ennustamaton järjestelmä.
Mutta jotakin pyhää demokratian ytimessä sentään on ja se on edustajan oikeus poliittiseen mielipiteeseensä. Juuri sen perusteellahan kansa on hänelle äänensä antanut. Käytännössä suurin vaara kansanvallalle saattaa olla se, että kansan valtuuttama edustaja ei uskallakaan taistella niiden asioiden puolesta, joita on äänestäjilleen luvannut. Syynä voi olla vaikkapa ympäristön paine tai jotkut edut, jotka jäävät saamatta, mikäli hän pysyy linjallaan.
Tällainen tilanne ei voi olla terve. Mikäli kansan valtuuttaman edustajan poliittisen mielipiteen esittäminen yritetään suorastaan kieltää tai siitä rangaista, ollaan jo todella liukkaalla tiellä. Se tie johtaa totalitarismiin, jossa demokratiasta säilytetään vain ulkokuori ja jossa vapaudella käsitetään vapautta olla samaa mieltä.
Vaikka kansanedustaja ilmaisisi vastustavansa periaatteellisesti demokratiaa, ei sekään olisi pätevä syy olla sallimatta hänen mielipidettään. Aikoinaan meilläkin oli kommunisteja, jotka avoimesti pyrkivät yhteiskuntajärjestelmän kumoamiseen. 1930-luvulla heidän toimintansa kiellettiin, mutta se johti vain siihen, että tietty osa kansasta syrjäytyi koko järjestelmästä, joka edusti sitä vain puolinaisesti. Vasta integroiminen järjestelmään teki koko poliittisesta kentästä toimivan 1960-luvulta lähtien. Se oli tie kansakunnan tervehtymiseen ja eheytymiseen. Solidaarisuus ei syntynyt aitoja rakentamalla, vaan yhteistyöhön vetämällä.
Kansakuntaa ehkä eniten jakava ja koko sen tulevaisuuden kannalta keskeisin seikka lienee tällä hetkellä maahanmuuttopolitiikka. Olisi luonnotonta, ellei tässä asiassa olisi vastakkain toisistaan jyrkästi poikkeavia mielipiteitä. Demokratian periaatteiden kannalta olisi rikos, ellei niitä sallittaisi ja tässä yhteydessä asia koskee erityisesti vähemmistön mielipiteitä. Enemmistöllä on aina valtaa tukahduttaa poikkeavat äänet. Ellei se ole henkisesti kypsää demokratiaan, se pyrkii käyttämään tätä valtaansa sekä rehellisin että epärehellisin keinoin.
Vastenmielisintä on, mikäli demokratiaa halvennetaan hyökkäämällä jonkin kansanosan poliittista kantaa vastaan epärehellisin keinoin. Useimmat muistanevat ns. hihamerkkijupakan, josta paisutettiin valtava, kansainväliset mitat saavuttanut skandaali täysin valheellisin perustein.
Olli Immosen some-päivityksen kohdalla yritetään näköjään taas samaa. Jos kansan tehtäväänsä valtuuttama edustaja hieman pateettiseen sävyyn toistaa poliittisen unelmansa voitosta taistelussa multikulturalismia vastaan, on hänellä kaiken järjen mukaan siihen demokratiassa kiistämätön oikeus. Joka muuta väittää, hyökkää demokratian ydinperiaatteita vastaan.
Koska harva ilkeäisi sanoa, ettei kunnioita koko demokratiaa, mikäli se takaa samat oikeudet myös poliittisille vastustajille, naamioidaan asia ”vastustamisen oikeuteen”. Niinpä yritetään selittää, että normaalin poliittisen mielipiteen esittämistä sopii ihan hyvin demonisoida joidenkin henkilöiden kohdalla ja sepittää toinen toistaan hullumpia kyhäyksiä ”valtiopetoksen valmistelusta”, ”marskin testamentin häpäisystä”, ”Breivikin retoriikasta” ja muusta kauheasta. Itse päivityksen kanssa tällä fabuloinnilla ei ole mitään tekemistä, kuten on helppo todeta.- Äänestäjän_valtuutus
Tämä pitkähkö kirjoitus sisältää paljon ansiokasta asiaa.
Omasta puolestani kiteyttäisin yhteen toteamukseen: edustuksellinen demokratia ei toimi Suomessa. Tämä johtuu siitä, että suomalaiset ihmiset ovat edelleen ideologisesti niin kehittymättömiä (tai pitäisikö sanoa itsekkäitä ja kiittämättömiä), että he unohtavat vastuunsa valitsijoitaan kohtaan heti tultuaan valituiksi luottamustehtävään. Valituksi tultuaan edustaja ryhtyy soveltamaan omaa poliittista agendaansa ja unohtaa olevansa vastuussa asemastaan sille kansalaisjoukolle, joka hänet valitsi.
Suomessa tulisi siirtyä suoraan demokratiaan. Koska tämä ei kuitenkaan käytännön syistä ole todennäköistä ainakaan lähitulevaisuudessa, niin asiaintila paranisi vähän jo silläkin, että Suomessa kukaan ei voisi tulla valituksi kansanedustajan tai muuhun vastaavaan luottamustehtävään pidemmäksi kuin yhden vaalikauden ajaksi. Tällainen laki vähentäisi äänestäjien pettämistä, joka tänä päivänä tuntuu olevan luottamustehtävässä toimivalle luonnollinen menettely. Sillä hetkellä, kun astutaan hoitamaan tehtävää, heitetään harteilta äänestäjän valtuutus.
- onnee
Tällä kertaa olisi vaikea kuvitella operaation onnistuvan. Koko teksti on niin lyhyt, että kuka tahansa voi heti tarkistaa, mitä siinä on oikeasti sanottu. Se on jopa kirjoitettu englanniksi, joten fantastiset väärinkääntämiset eivät ole periaatteessa mahdollisia. Käytännössä kaikki kyllä näyttää olevan tällä alalla mahdollista.
Joka tapauksessa nyt on syntynyt tilanne, jossa journalistit jälleen varisparven lailla, mitään järjellisiä argumentteja esittämättä hyökkäävät raakkuen yhden henkilön kimppuun ja vetävät(?) mukanaan johtavia poliitikkoja, jotka eivät uskalla tai halua puolustaa demokratian perusarvoja, vaan menevät mukaan vedätykseen, kuka mielellään, kuka arkuuttaan. Harva tehnee tämän silkkaa tyhmyyttään, sillä jokainen voi nopeasti tarkistaa, mistä oikeasti on kysymys.
Itse asiahan on mitä banaalein. Multikulturalismi on asia, jonka vahingollisuuden ovat painokkaasti todenneet niin Englannin pääministeri kuin Saksan liittokansleri. Sitä vastaan taisteleminen on ajankohtainen ja tärkeä poliittinen tehtävä koko Euroopassa. Asian leimaaminen ajatusrikokseksi ja sanktioiden vaatiminen sen esittämisen johdosta on yksinkertaisesti taistelua demokratian perusperiaatteita vastaan.
Somessa on helppo havaita, että tällaiseen kampanjaan on erittäin helppoa vetää mukaan tyhmintä ainesta, joka ei yleensäkään tarvitse ajattelua mielipiteidensä muodostamiseen, vaan raakkuu lauman mukana. Niinpä vastuu onkin niillä, jotka oikeasti pystyvät ymmärtämään, mistä tässä on kysymys. Uskaltavatko he puolustaa demokratiaa silloinkin kuin siitä ei saa omalle puolueelle irtopisteitä? Tässä otetaan nyt miehestä mittaa.- Iso-Kiitos-Sinulle
Todella hyvä kirjoitus yläpuolella sekä siitä seuraava. Kiitos Sinulle, kuka sitten oletkin. Olet syvällisesti ajatteleva, järkevä ja älykäs ihminen.
- uytre
Miekkariporukka vois ottaa Immosesta mallia ja suunnata etelään lomille, että höyryt päästä vähän laskee.
- hispanansuitsa
Ei varmaan loppunut vielä paisuttelu. Krapulatokkuroissaan makailevat vielä rankan illan jäljiltä.
Pöyristymättä vielä ovat mm Liisa Jaakonsaari, Nazima, Jörn Donner, Päivi Lippinen, Antti Lindman, Li Anderson, Dan Koivylaakso, Mikael Jungner, Paavo Lippinen, JuttaUrpilainen, Kimmo Sasi,Meri Valkama, Pekka Haavisto, Sinnemäki , Sinuhe Wallinheimo, Oras Tynkkynen, Jani Toivola noin ulkomuistista heitettynä joten vielä on sarkaa kyntämättä. - Huoh___
Anna Perho jatkaa vielä iltapaskasanomissa
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa-art-1438061067778.html- SuomeaSaaPuolustaa
Hirvittävä vaino ylevää kansallistunnetta kansanryhmä Perussuomalaiset kohtaan on maailman turhimman entisen ministerin Erkki Tuomojan hirveän julma rikos ihmiskuntaan kohtaan NL mielisen vaarallisen rauhanmerkin (NL peitejärjestö) kantajan kuvottava ruma käytös. Erkki Tuomioja oikein voimansa tunnossa lyö rakastettuja hyviä Perussuomalaisia, joista yksikään ei ole mikään rikollinen. Saa olla luonnollisesti kansallismielinen ja saa puolustaa ihmiskunnan puolustusjärjestöä Nato joka ikinen päivä. Erkki Tuomiojaa rikos NL ei saa tukea!
- HalonenONstalinistiPutin
Törkeä valehtelija Erkki Tuomioja ja työpaikkakiusaaja Tarja Halonen on murhaaja pyöveli Leninin hulluja. Ilkivalta rikollinen venäläinen miehitys teurastaja Lenin hyi.
- Peruskansalainen
Saria tuomioistuin oli kokoontuneena kansalaistorilla. He olivat lynkkaamassa kansan demokraattisesti valitsemaa edustajaa.
Suomessa voi kansanedustajaa kutsua vapaasti natsiksi, rasistiksi, Breivikiksi ja mitä muita tölväisyjä hurjistunut joukko huuteli.
Mikäli mamua kutsuu perinteisellä nimellä etnisen alkuperänsä mukaan, joutuu oikeuteen. Demokraattinen Suomi elää niin.
Media myös saa vapaasti luokitella ihmisen minkälaiseksi tahansa, jos sattuu äänestämään Persuja. Talvisodan henki on kadonnut kuin pilvi savuna ilmaan. On se katkeraa, kun kansa äänestää toisin. - fkowoooo
Kas kun ei Immosen päätä vaadittu vadille, se siitä rauhanomaisesta mielenosoituksesta, joka oli ladattu täyteen agressioita Immosta ja muita eri tavalla ajattelevia kohtaan. Se, mitä itse olen kuullut on Immosen sanavalinnat olleet erittäin heppoisia verrattuna joidenkin Immosta parjaavien sanavalintoihin...kyllä niissä on melkoinen ero...että meillä on unelma...no, eipäs sentään vedetä Martin Luther Kingiä tähän, hänellä sentään oli oikeus osoittaa rasismia vastaan mieltään. Meillä Suomessa ei ole rasismia, se on vain joidenkin päänsisäinen harha. Jokainen täällä oleva, asuva, kansalaisuuden saanut, on yhdenvertainen toisten kanssa. Mutta kyseisessä mielenosoituksessa moni olisi mielellään nähnyt Immosen palasina kaikkien edessä, näinkö sitä ystävyyttä ja ymmärrystä joidenkin mielestä rakennetaan...
- Asdfgdsa
Siellä sekoitettiin todella törkeästi rasismi ja maahanmuuton vastustaminen. Sellaista todellista rasismia mikä amerikassa syntyi että mustat on orjia ja toisen luokan kansalaisia omine vessoineen ym ei täällä ole nähty edes unta.
Tuota mielikuvaa käytetään monissa erimielisyykissä edelleen sumeilematta hyväksi "olet rasisti kun et ole samaa mieltä". Suomessa ollaan erittäin erimielisiä monista syistä ihan kantasuomalaisten kesken eikä siihen mitään rasismia tarvita. Sitä kutsutaan demokratiaksi. Ainakin niin olen viimepäiviin asti luullut.
- Bättrefolk
Olli Immosen pitäisi opiskella ruotsia ja ruveta ihannoimaan ruotsalaisuutta. Ahvenanmaalle muuttamalla hän saisi elää ihanneympäristössä. Täydellisessä monokulttuurissa.
Ei maahanmuuttajia ei edes suomalaisia. - huikauheaa
Olisiko aika kokoontua suurmielenosoitukseen jalkapallon vasenta laitahyökkääjää vastaan!
onhan se vallan kauheaa terminolokiaa tämän päivän suomessa. - HUOLINOUSEE
MINULLAKIN ON UNELMA
Kun pieni lapsi joutuu kärsimään väkivallasta ja lopulta surmataan oman vanhemman toimesta ja todetaan, että lastensuojelun resursseissa on paha vaje, niin eipä näy marssijoita kaduilla vaatimassa lisää resursseja ja lapsille oikeutta turvalliseen elämään!
Kun selviää, että tämän maan eteen paljon uhranneet vanhukset makaa hoitokodissa likaisissa vaipoissa, eivätkä pääse ulos viikkokausiin tai eläkkeet ei riitä lääkkeisiin, niin ei näy marssijoita vanhusten ihmisarvoisen elämän puolesta!
Kun selviää, että Suomesta lähtee kymmeniä, ehkä jopa satoja ihmisiä taistelemaan terroristijärjestön riveihin, joka tappaa "vääräuskoisia" ja pyrkii levittäytymään ympäri maailmaa, niin ei näy kaduilla marssijoita, eikä mediassa asiaa paheksuvia julkkiksia!
Kun joukko maahanmuuttajia raiskaa naisen ja saa mitättömän tuomion, niin ei näy marssijoita kertomassa, että emme hyväksy tällaista, vaan etsitään syitä syrjäytymisestä ym. ja ymmärretään.
Kun yksi PerusSuomalainen kansanedustaja kirjoittaa facebookissa vastustavansa monikulttuurisuutta, käyttäen sanavalintoja, jotka ei miellytä, niin johan alkaa tapahtua! On marsseja ainakin kolmessa kaupungissa (Hki, Tre ja Oulu), julkkikset paheksuu, fb:n profiilikuviin ilmestyy tukea osoittavia tekstejä!
Haukutaan yhdessä kaikki Persut ja niiden äänestäjät, ollaan niin suvaitsevaisia, että!
Suvaitsevaisuudesta on tullut jonkinlainen trendi, jolla ihmiset voivat nostaa itsensä jalustalle ja saada näyttämään paremmalta. Mielestäni on tekopyhää nostaa iso meteli yhden henkilön typerästä fb-päivityksestä samaan aikaan kun maassamme on oikeitakin ongelmia, joiden takia ihmiset oikeasti kärsivät niin meillä kuin maailmalla! Käsittämätöntä, miten yksi Persu saa typerällä fb-päivityksellä parissa päivässä isomman kansanliikkeen aikaiseksi kuin kärsivät lapset ja vanhukset, raiskarit tai terroristit yhteensä! Jotain suhteellisuudentajua ja paneutumista oikeisiin ongelmiin toivoisin, vaikka se ei olisi niin trendikästä.- Pöyristyttävä-Suomi
Sitä minäkin olen ihmetellyt että miksi me olemme niin välinpitämättömiä omista ihmisistämme. Media, kirkko, sadat yhdistykset, kakkki muut puolueet paitsi Perussuomalaiset tekevät työtä vain ulkomaalaisten ja ulkomaiden hyväksi. Meidän on aika herätä ja hoitaa oman maan ja kansan asiat. Meitä on vain reilu 5 miljoonaa. Kyllä tämänkokoisen väkimäärän asiat saadaan hoidettua inhimillisesti jos vaan halutaan. Kaikki on kiinni halusta ja tahdosta.
- Ylenanto
YLE:n radio suomen sivut kaatuivat. Tuli niin mokutusvastaista viestiä lähetyikkunaan että hiljenivät!
- realismi
Joukossa tyhmyys tiivistyy?
- ovat_iso_kuluerä
Perussuomalaiset antoivat kiimaisen vihervasuri osaston ja ylen toimittajien elää kiimansa. Nyt on palattu arkeen ja mietitään, kuinka elintasopakolaisten tuleminen voitaisiin kokonaan estää.
- HirveähäpiäErkkituomiO
Teurastaja murhaaja pyöveli Lenin Erkki Tuomioja ja tarja halonen piarus.
- VainNLonPaha
Iltasanomissa on joku stalinisti joka joka ei tajua NL olleen murhakoneisto.
Siellä laitettiin loputtomiin säkki päähän ja ammuttiin niskaan. Se on pahaa.
Oikein älykkäät ihmiset pitävät Suomen Vapaussodan aina täysin puhtaana.
On äärettömän tärkeää tietää että rikos ihmiskuntaa kohtaan vankileirien
saaristo on Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan tukemaa maailman hirveintä
rikosta. Putin on tappanut monta miljoonaa ihmistä jatkuvasti. Ylläpitää
rikosta NL:n loput, joka miehittää nerokkaan Kansallisvaltio Kiinan ja Euroopan
väliä hyökkäysaseilla "rauhanaseet". Siellä kaikki on vain petosta "kusetusta".
AIDS, tuberkuloosi, huumeet, kaikki tärveltyä, ei vaaleja, ei oikeita uutisia.
Kaikki tilastot ovat tekaistuja,. Kaikki on petosta. Putin on hirviä rikollinen.
Vauvat hylätään ja kaikki on valeltu paskalla. Murhaaja teurastaja Lenin on
pahin. Äiti ja Isä ammuttiin kotipihalla lasten silmien edessä. Lapset on
"aseman vessaan" haisevaan paikkaan "lastenkoti", jossa heidät on kiinnitetty
pöydän jalkaan ja voivat vain heijata itseään edes takaisin. Venäläinen on paha.
Siellä on odotettavissa oleva elinaika 30 vuotta, jos tapetut vauvat huomioidaan. - HulluTuomiojaKiihottaja
Aivan!
Teurastaja murhaaja pyöveli Lenin Erkki Tuomioja ja tarja halonen piarus. - thaihyväksyypersut
Ei thai halua kuin rakastaa ja saada paljon kivaa. Hyväksyy kaikki Persut!
Suomea ei saa demarit vahingoittaa. Kansanryhmä PS on ihmisoikeutta!!
Hirvittävä Häpeä Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja DEM. Kaksi täyttä paskaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722